Rv 34+1

Eilen se iski vasta oikeastaan. Katseltiin Putousta perheen kanssa, ja siinä Jaakko Saariluoma juonsi juuri sketsihahmokisaa: "8 viikon päästä meillä on selvillä kuka on vuoden sketsihahmokisan voittaja!". Samalla hetkellä päähän syöksyi ajatus, että silloinhan meidän vauvan pitäisi olla jo lähes 3 viikon ikäinen terhakka pienen miehen alku. Siis täh, vielähän laskettuun aikaan on alle 6 viikkoa. No niinhän se huonollakin matikkapäällä laskettuna on. Ja mitäs meillä vielä on tekemättä? Aloitetaan siitä, että vauvan vaatteet on pesty ja 2:ssa äitiyspakkauksessa tietokonehuoneen lattialla. Ja vaunut on otettu esiin ja pesty kertaalleen. Muut hoitopöydän kasaamisesta ja tarvikkeiden ostosta lähtien ihan retuperällä, kun "on tässä vielä paljon aikaa". Puhumattakaan esikoisen tulevan huoneen viimeistelystä. Kehto, kaukalo yms. muut isommat tavarat ovat vielä lainassa tai saamatta kaverillani. Enkä ole edes varma mitä minä sieltä tulen saamaan, esim. lämpöpussin? Tuntuu muiden tekstejä lukiessa, että kaikilla on jo sairaalakassitkin pakattu ja valmiina ovella. Me emme ole edes sopineet esikoisen hoitoa synnytyksen ajaksi. Tosin jos se sektiosuunnitelma pitää paikkansa, niin eipä sillä sinänsä olekaan kiire.

Oirelistailua

Olo on pullea, joka kohdasta. Näin kuvia itsestäni serkkuni ottamana, ja pitää kyllä sanoa, että vauva on mahassa, mutta kilot reisissa ja takapuolessa. Nukkuminen on hankalaa ja pitkään samalla kyljellä maatessa kylki puutuu. Lisäksi huomasin, että vierashuoneen sängyssä nukkuessa myös kädet puutuvat. Ilmeisesti sijoittaminen kalliimpiin patjoihin kannatti tässä syksyllä, koska omassa sängyssä ei tätä ongelmaa ole. Siirryn siis useasti aamusta vierashuoneeseen nukkumaan, koska en jaksa kivuta takaisin alakertaan ja vahingossa herättää vielä muita vielä nukkuvia ukkoja :) Nälkä, ei ole. Ja jos erehtyy syömään enemmän kerralla niin olo on sen mukainen. Mutta kun on hyvin vaikea arvioida milloin maha on liian täynnä, niin tätähän tapahtuu useasti viikossa. Ummetus, ei paha, mutta ärsyttävä. Sen verran, että Levolacia olen ottanut, mutta se pistää niin ikävästi pierettämään. Kävely on alkanut muistuttaa ankan vaappumista ja varsinkin portaita ylös noustessa jalat pitää pitää melko harallaan ettei reidet osu mahaan. Niin ja ei nukuta, mutta se nyt on jo niin vanha virsi, ettei jaksa enää sitä edes mainita :)

Lapsettomuus lapselle

Toissayönä taas valvoessani päätin tilata Väestöliiton julkaiseman "Pupujuttu ja muita vauvasatuja" -lehdykäisen. Siinähän kerrotaan satujen muodossa eri tavat saada lapsia. Esikoiselle emme ole vielä tästä asiasta varsinaisesti kertoneet, mutta nyt alkaa tuntua sille, että asia olisi hyvä ottaa puheeksi. Ymmärrystä alkaa kuitenkin jo löytyä, joten haluaisin kertoa miten toivottu lapsi hän on meille. Ja mitä pienempänä sen kuulee, sen luontevampaa sen hyväksyminen osaksi identiteettiä on. Koko ystävä- ja tuttavapiirimme naapureita myöten tietävät miten vaikeaa lapsen alulle saanti meillä on ollut, joten haluan että lapsemme kuulee myös asian meiltä, eikä vahingossa jostain vähemmän mukavasti lähteestä. Eihän tässä asiassa tietenkään mitään hävettävää meidän puolestamme ole, mutta koskaan ei voi tietää muiden ihmisten ajatuksia ja suhtautumista.