Meidän otti vastaan polin ylilääkäri. Tutkittiin ne perusjutut, korvat, kurkku ja nenä. Todettiin, että nenässä on hieman sameata eritettä, mikä nyt sinänsä on normaaliakin tämän ikäisellä (sairastaavat "jatkuvasti" jotain kröhää). Elias antoi todella hyvin katsoa eikä itkuakaan tullut, niinkuin ei ennenkään kun vastassa on rauhallinen ja osaava lääkäri. Ja sitten tuli se iso uutinen: kitarisa on suurentunut, mikä saattaa olla tukkoisuuden takana. Normaalistihan näitä ei kuulemma enää juurikaan leikellä muusta syistä kuin juuri tukkoisuudesta ja/tai liimakorvien takia. Lääkäri kyseli minun mielipidettäni, ja vastasin että tietysti äitinä nukutus arveluttaa, mutta jos siitä apua saadaan niin onhan se tehtävä. Jatkuva suuhengityskään ei ole hyväksi tämän ikäisellä, koska se saattaa aiheuttaa kitalaen kaareutumista ja muita purentaongelmia jatkossa. Eli saimme lähetteen kitarisaleikkaukseen, ja mielellään peruutusajalle tammikuuksi ennen laskettua aikaani. HUH! Hoitaja kertasi ohjeet leikkaukseen valmistautumiselle, ja sovimme että tuon sitten omat eväät (allergioiden takia) mukana sairaalan osastolle. Operaatio tehdään kuitenkin päiväkirurgisena toimenpiteenä, eli aamulla sisään ja illalla kotiin. Onhan tässä sulattelemista, mutta pitää vaan toivoa että kaikki menee hyvin. Eihän se leikkaus sinänsä mitenkään iso juttu ole, mutta se nukutus tämän ikäisenä on sitäkin suurempi riski.
Niin ja lääkäri halusi ottaa myös RAST-kokeen kissalle, ihan varmuuden vuoksi. Tulokset kuulemme sitten tammikuussa, ja ei voi kuin toivoa ettei vastetta tule. Aikaisemminhan prickit näyttivät negaa, mutta voihan sitä myöhemminkin allergisoitua. Toivon kaikkien puolesta ettei kissa-allergiaa ole, koska Elias ja Ninja ovat ihan parhaat kaverit ja Elias rakastaa kissoja yli kaiken. Eikä muukaan perhe ihan kevyin mielin olisi rakkaasta karvaisesta perheenjäsenestä luopumassa. Olisi kuitenkin surkeaakin surkeampaa jos allergia äityisi astmaksi kissan takia… En ole kuitenkaan huomannut, että tukkoisuus tai muut oireet vähenisivät meidän ollessa muualla, joten ehkä ei vielä kannata murehtia asiaa.
Pitää myös kehua meidän reipasta taaperoa! Ennenkuin menimme lääkäriin, kerroin Eliakselle mitä täti tulee tekemään. Elias nosti myös hihaansa ja osoitti kyynärtaivettaan kuin kysyen onko verikoetta :D Sanoin, ettei tällä kertaa, mutta jouduin kuitenkin sitten perumaan puheeni ja onneksi Eliasta ei se tuntunut haittaavan. Kun menimme labraan, Elias muisti tietysti heti mitä siellä tehdään. Kääri itse hihat ylös, ja tarjosi käden labratätille. Kun pisto tuli, Elias vain hieman ynähti, muttei itkenyt YHTÄÄN! Tästä johtuen sai sekä labratätiltä, että äidiltä monet kehut ja oikein tuplatarrat että oli niin reipas mies. Ihan uskomaton suoritus tämän ikäiseltä! Äiti on enemmän kuin ylpeä <3
