Vinkunaa, pihinää ja narskuttelua

Eliaksen nenä on ollut tukossa nyt varmaan pari kuukautta. Sitä on yritetty hoitaa kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla tavoilla. Monta yötä olen kuunnellut kun Elias yrittää epätoivoisesti hengittää nenän kautta, mutta ilma ei ole kulkenut läpi sitten millään. Tuloksena ollut vain kamala nenän vinkuminen ja pihinä. Ja lopulta siihen on hermostuttu, ja herätty huutamaan. Joskus taas poika itse on saanut nukuttua vinkumisesta huolimatta, mutta minä olen vain kuunnellut toisen epätoivoista hengitysyritystä sydän syrjällään saamatta itse unta. 

Pari yötä sitten elämä meni ihan puhtaaksi huudoksi, ja tilanne laukesi vasta Naso-sumutteella ja särkylääkkeellä. Koska kotikonstit loppuivat (ja koska olemme nyt mummolassa ja muutkin haluavat nukkua), varasin ajan paikalliselle korva-nenä-kurkkulääkärille. Lääkärikäynnistä emme kostuneet kuin uuden allergialääke-reseptin (Aerius), ja kehotuksen mennä sellaiselle lääkärille, jolla on välineet kurkata näin pienen lapsen nenään. Olisipa ollut kiva juttu jos olisin tiennyt osata varmistaa ko. asian jo aikaa varatessani, niin olisimme satasen rikkaampia… Allergiasta tukkoisuus ei kuulemma lääkärin mielestä johdu, koska näin pienet eivät reagoi allergiaan nuhalla (en tiedä uskonko). Ja ainoa keino selvittää syy on juuri tuo nenään kurkkaaminen ohuella taipuisalla välineellä. Kitarisat myöskään eivät kuulemma vaivaa näin pieniä kuin äärimmäisen harvoin (en kyllä ihmettelisi jos sekin lottovoitto olisi saatu), eikä nykyään niitä edes leikata alle 2-vuotiailta jos vaivaavatkin (pyydän kyllä toisen mielipiteen jos kitarisoista syy löytyisi).

Illalla sitten pöydän ääressä istuessamme alkoi vierestä kuulua selkäpiitä karmivaa narskutusta. Ihan kirjaimellisesti, sen verran hyytyvän kuuloista se oli. Eliashan se siinä istui tyytyväisenä ja hankasi alahampaitaan… siis mitä vasten, eihän siellä ole muita hampaita? Pikainen tarkistus pienoisen tappelun kera ja sieltähän ne paljastui, kaksi juuri yläikenen puhkaissutta pientä helmihammasta! Voi että, niitä on sitten vissiin tehty taas oikein urakalla. Ja nyt ne on siinä, ihanaa! Nyt vain sopii toivoa, että helpottaa edes hetkeksi. Jospa tuo tukkoisuuskin olisi ollut noiden ylähampaiden aiheuttamaa, ja nyt tuo todella ärsyttävä vaiva helpottaisi.

Pahoittelen muuten edelleen tätä hiljaiseloani. Harmittaa kyllä vähäsen, että olen pudonnut ihan kärryiltä mitä täällä maailmassa tapahtuu. Olen kyllä käynyt satunnaisesti lukemassa teidän muiden blogeja, mutta kommentointi puhelimella on sen verran työlästä että olen jättänyt sen suureksi osaksi tekemättä. Lupaan parantaa tapani, kun palaamme arkeen tuossa tammikuun loppupuolella. Ehkä te kestätte sen verran vielä! :)