Pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri pienelle ihmeelle!

Tänään se tapahtui. Pieni ihme otti ihka ensimmäiset askeleensa ilman tukea! Ja niinkin hienossa ympäristössä kun oman kodin vessassa, samalla kun äiti toimitti.. ööh, askareitaan. Kameraa en siis siihen hätään (heh!) saanut millään kahmittua käteeni, mutta olen silti iloinen, että pystyin niitä kuitenkin todistamaan. Askeleet olivat hyvin pienet, eivätkä siis olleet kuin kaksi hyvin lyhyttä askelta eteenpäin, mutta silti ne olivat kuitenkin pienen ihmeen ensimmäinen iso harppaus pystyssä kulkevaan maailmaan!

Ilman tukea meillä on kävelty jo todella pitkään. Siis ainakin pari kuukautta, ja hyvin tukevasti. Eliaksella on käytössään Eemelin vanha selkänojallinen Nalle Puh -potkuauto, ja sen avulla pieni ihmisen alku on kävellyt jo todella reippaasti paikasta toiseen. Samaten kaikkea mikä yhtään liikkuu, kuten tuoleja tai sitä ihan oikeaa kävelykärryä, on työnnelty eteenpäin tukena kävelylle käyttäen. Olen ajatellut, että kyse on vain uskalluksen puutteesta. Olen ollut ihan varma, että kunhan Elias vain hoksaa siirtää sitä jalkaansa eteenpäin, niin kävely onnistuu. Ja onnistuihan se. Askeleet olivat varmat, eivät yhtään huterat tai hapuilevat, ja niin armottoman suloiset. Sydänhän tässä sulaa ja kyynel pyrkii silmäkulmaan. Meidän pieni mies, kävelijä <3

Näillä kävellään jo!