Poikamaista elämää

Törmäsin Iltalehdessä tällaiseen juttuun. Tämä kuvaa lähes 100 %:sti poikalastemme elämää, joten pakkohan tätä on jakaa!

1. Tähtien sota vastaa uskontoa

Star Wars -pakkomielle iskee varhain ja se iskee lujaa. Ellet ole jo kuulunut George Lucasin faneihin, nyt viimeistään opit, mitä eroa on Darth Vaderilla ja Darth Maulilla. Tätä hulluutta vastaan ei ole rokotetta eikä hoitokeinoa, joten ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antautua sen vietäväksi.

Kyllä, kyllä, kyllä! 4-vuotiaana se iski Eemeliin, eikä loppua näy. Nuorin Elias ei vielä ihan täysin asiaa käsitä, mutta lempilelu sattuu vaan tällä hetkellä olemaan valomiekka. Kappas vain!

2. Samaan aikaan vihaat ja olet kiitollinen niistä etuoikeuksista, jotka poikasi saa aikuistuttuaan

Jokainen vanhempi haluaa lapsensa onnistuvan. Sille ei kuitenkaan mahda mitään, että miessukupuolella on edelleen etulyöntiasema matkalla menestykseen. Se saattaa raivostuttaa, mutta toisaalta olla helpotus: jospa poikani ei tarvitsisi kamppailla yhtä kovaa kuin muiden.

Tämä kohta on varmasti totta. Vielä ei ole kokemusta asiasta lastemme ollessa näin pieniä, mutta kyllä "pojat on poikia" -lausahdus on kuultu tuttavapiirissämmekin useasti.

3. Pojilta saa parhaat halaukset

Pojan halaus on vilpitön. Siihen ei sisälly taka-ajatuksia eikä juonia taustamotiivina. Mikään maailmassa ei ole vilpittömämpää.

Lapsen halaus, tytön tai pojan, on varmasti maailman parhaimpia asioita. Mitä pienempi lapsi, sen vilpittömämpi on hellyydenosoitus. Ja niitä meillä jaellaan rutkasti. Eliaskin pussaa aamu-, päiväuni-, jälleennäkemis-, muutenvain- ja iltapusut hyvin auliisti ja kyselemättä <3

4. Pierut ovat hauskoja

Poikien mielestä ne ovat ratkiriemukkaita. Taitolaji, jossa kovaäänisyys ja paha haju ovat hyve. Jonain päivänä huomaat nauravasi heidän mukanaan. 

Tähän voi lisätä sen, ettei se myöskään hävetä. Mitä kovempi, sen parempi.

5. Kaikki peittyy pissaan

Näin tulee käymään. Vessanpönttö, kylpyhuoneen lattia ja matto, seinät. Kaikki. Pönttöön osuminen on opetteluvaiheessa vaikeampaa kuin luulisi.

Voi jösses, että äiti on polttanut päreitään tämän asian kanssa :D Pissaa on pesty edellisten lisäksi housuista (vaikka ne on heitettykin), kengistä, kaapin ovista… Luulen että meillä tehdään vessaremontti kunhan kaikki pojat ovat päässeet kouluikään. Ja toisen kerran kun muuttavat kotoa :D Ihanaa kuulla, että se on täysin normaalia.

6. Mikä tahansa käy aseesta

Vaikka kuinka yrittää siirtää rauhaa rakastavia periaatteitaan jälkipolvelle, ei se poikien kanssa noin vain onnistu. Pojat rakastavat aseita. Jos sellaisia ei leikkivälineiden joukosta löydy, he luovat aseen vaikka kepistä, vessapaperista, banaanista tai snorkkelista.

Aseleikit ovat normaaleja. Pojat oppivat niiden kautta ihmissuhteista, vihantunteistaan ja arvioimaan, mikä on oikein ja mikä väärin.

Kyllä, miekkoja ja aseita tehdään piirustuspaperista, tyhjistä paperirullista, teipistä, kurkusta, lusikasta, vaipasta, limutölkistä… siis t-o-d-e-l-l-a-k-i-n mistä tahansa.

7. Pojat ovat fyysisiä

Pojat valtaavat elintilansa siitä hetkestä, kun he syntyvät. He hyppivät huonekalujen päällä, höykyttävät toisiaan ja lyövät ja tönivät ilman syytä. Veljesten välinen halausote muuttuu tuossa tuokiossa kunnon taklaukseksi.

Mutta tämäkin on normaalia. Asiantuntijoiden mukaan fyysinen lähestymistapa elämään on hyväksi poikien ihmissuhteille ja älykkyydelle.

Vaikka meidän pojilla on ikäeroa melkein viisi vuotta, niin silti painitaan. Sohvalla ei kertakaikkiaan pysty istumaan normaalisti, vaan aina pitää aloittaa päällä puskeminen, nenän sorkkiminen, taputtelu, hyppiminen jne. Ja tätä säestää hervoton naurun remakka. Katso siinä nyt sitten telkkua.

8. Pojat eivät kuuntele

Tutkimusten mukaan poikien kuulo ei ole yhtä herkkä kuin tyttöjen ja kuulosta vastaava aivojen osa kehittyy pojilla hitaammin.

Näin ollen poikasi ei välttämättä niskuroi levittäessään onnellisena legopalikoitaan ympäri olohuonetta, vaikka häntä on kielletty näin tekemästä. 

Aaah, kiva kuulla, ettei se ole vain välinpitämättömyyttä :D

9. Marvelin ja DC:n sarjakuvasankarit vastakkain - kuka voittaa?

Hämähäkkimies vai Batman? Teräsmies vai Hulk? Pojalla on suosikkinsa ja hän haluaa tietää sinunkin mielipiteesi.

No tää on varmaan kompa, Batman TIETYSTI?!

10. Vaatteilla ei ole merkitystä

Vaatteiden ostaminen pojalle on helpompaa kuin tytölle, sillä he eivät pahemmin välitä, mitä ylleen laittavat. Asian kääntöpuoli on, että vaatteet ovat systemaattisesti tuhon omia. Housut repeävät polvien kohdalta. Pyykkejä pestessä saa miettiä päänsä puhki, miten kaikista ruohon, ruoan, mudan ja ties minkä jättämistä tahroista pääsee eroon.

Ei ole ei, koskaan ei ole tarvinnut kiikuttaa vaatteita takaisin kaappiin syystä etteivät olisi kelvanneet. Tosin Eemeli kun valitsee vaatteensa, valitsee hän lähes aina jonkun minun tekemistä vaatteista. Ilmeisesti kuitenkin kivat kuvioit ovat mieluisempia kuin perus yksiväriset vaatteet.

Ja yritäpäs etsiä kirpparilta kokoa 110 cm -> olevia poikien vaatteita. Kovin ovat harvassa moiset ihmeet. Ja jos löytyykin, yleensä ne ovat jotain 90-luvun perukoilta kaappiin jääneitä ihmeellisyyksiä, joita kukaan äiti ei ole kehdannut lapsensa päälle pukea. Tai vaihtoehtoisesti niitä juhlavaatteita, joita on käytetty tasan kerran eikä niitä sillä käyttökerralla kuin ihmeen kaupalla, ole saatu vielä rymyttyä rikki. Kun poika alkaa liikkumaan aktiivisesti, kuluvat vaatteet alushousuista talvihaalariin käyttökelvottomaksi viimeistään kahden kauden jälkeen. Tämän takia en osta talvihaalareita käytettynä. Ne on pesty sataa kertaan menettäen kaiken vedenpitävyyden ja ovat polvien ja pyllyn kohdalta paperinohuet (jos ei jo rikki).
11. Pojat rakastavat ehdoitta

Ja he rakastavat koko sydämestään. Siinä missä tytöt pienenä polkevat jalkaa ja huutavat jättämään rauhaan, ennen teini-ikää murjottavat ja teini-iässä pitävät mykkäkoulua, poikien rakkaus on vankkumatonta ja voimakasta.

Teineistä ei siis edelleen kokemusta, mutta rakkaus on kyllä läsnä vahvasti ainakin tässä iässä. Ja se myös sanotaan häpeilemättä.

Sukupuoli

Eilisessä rakenneultrassa selvisi siis vauvamme sukupuolikin. En ole sellainen ihminen, että voisin elää epätietoisuudessa koko 40 raskausviikkoa, ja yllättyä kun lapsi saapuu maailmaan. En todellakaan ymmärrä ihmisiä, jotka pystyvät olemaan kysymättä ja jännittämään tätä tietoa loppuun asti. Enkä tarkoita tällä mitään pahaa, en vain itse yksinkertaisesti pystyisi tuohon suoritukseen. Ihan liian HC-matskua mulle :D

Pyysimme siis ultraajaa vilauttamaan jalkoväliä meillekin. Vauva oli vähän hankalassa asennossa tätä varten, ja napanuorakin tahtoi tulla kuvaan sotkemaan selkeyttä. Tovin verran anturia säädettyään oikeaan asentoon, saimme kuvaan melko varman pienen ulokkeen. "Pippeli" - sain henkäistyä, ja ultraaja myönsi näkevänsä saman pienen ulokkeen.   Varmemmaksi määritys kuitenkin tuli, kun kuvaan piirtyi pyöreät kivespussi-rakenteet, eli tähän luotamme. Meillä tulee siis KOLMAS POIKA!

Itsehän olen alusta asti ollut sitä mieltä, että poika meille tulee. Toki jossain vaiheessa on mielessä käynyt, että voisihan se olla tyttökin, mutta ei todellakaan hetkeä pitempään. Kaveripiirissämme on todella monta pariskuntaa, joilla on joko 2 tai 3 poikaa, eikä tyttöjä siis juuri kellään. Samaten asuinkadullemme on syntynyt pelkkiä poikia. Esikoisen päiväkotiryhmässä oli aloittaessa 12 lasta, joista 10 poikaa. Tytöt ovat siis todellinen harvinaisuus lähipiirissämme. Olisikohan sitä edes osannut kasvattaa sitä toista sukupuolta olevaa lasta ;)

Mentyämme autoon vilkaisimme mieheni kanssa toisiimme. Mies avasi ensimmäisenä suunsa, ja kysäisi haluaisinko jotenkin kommentoida uutista. Enhän minä siihen mitään sen ihmeellisempää osannut sanoa, kun "tiedossa" oli ollut jo tämä asia alusta alkaen. Ehkä mieheni olisi hieman toivonut tällä kertaa tyttöä, ihan edes hieman, perheen sukupuolijaon tasoittamiseksi, mutta ei tämä missään nimessä pettymys kummallekaan ole (lisää tähän kaikki kliseet: tärkeintä että terve; pääasia, että tulossa jne.). En voi sanoa, etteiko tyttökin olisi ollut kiva, sillä kyllähän lähes kaikki vanhemmat toivovat saavansa lapsia kummastakin sukupuolesta. Siitä ei vaan saa puhua (kun tottahan sen lapsen vain terve pitää olla ;) ).

Ajatellaan käytännöllisesti. Meillä on poikalasten vaatteita kaapit täynnä. Ei siis tarvitse lähteä vaateostoksille = silkkaa säästöä taloudellisesti. Myös kangasvalikoimani on puhtaasti pojille suunnattua = säästyy taas lisää. Meillä on kokemusta jo kahden pojan kasvatuksesta = ei pitäisi tulla hirveitä ylläreitä enää eteen tässäkään asiassa. Eli siis pelkkä win/win -tilanne kaikkien puolesta! 

Rakenneultrassa

Tätä päivää on odotettu kuin kuuta nousevaa, ja tulihan se sieltä vihdoin! Heti aamuvarhaisella suuntasimme siis kohti tulevaa synnytyssairaalaa keskiraskauden ultraa varten. Maha kuralla ja jännäkakka lähes valmiina housuissa kipusin ultrattavaksi ja onneksi odotus palkittiin: kuvaan piirtyi hienosti kasvanut ja rakenteiltaan täysin virheetön pieni vauveli <3

Ihan kuriositeetin vuoksi laitan tähän sulkuihin Eliaksen mitat. Kovin kasvavat samalla käyrällä nämä meidän pikkuiset.

RV 20+1                                                                 (RV 20+3)
Lakimitta (BPD)              50,5 mm                       (48,9 mm (20+6) )
Vartalon ympärys (AC) 153,1 mm                      (151,3 mm (20+3) )
Reisiluu (FL)                   32,2 mm  (20+0)          (33,1 mm (20+2) ) )
Päänympärys (HC)       183,7 mm (20+6)          (181,4 mm (20+4) )
Painoarvio                      349 g (20+1)                  (351 g (20+2) )
Sukupuoli

Tämä onkin nyt kuva-arvoitus, arvaattekos?

Normaali sydämen toiminta, normaalit sikiönliikkeet, normaali lapsivedenmäärä. Istukka normaali ja sijaitsee etuseinässä. On myöskin noussut pois kohdunsuun päältä.

Pienokainen piti aluksi käsiään tiukasti kasvojen edessä

Eliaksen ultrassa tosiaankin saimme tuommoisen taulukon, missä näkyi mittoja vastaavat viikot. Tällä kertaa sellaista emme saaneet, joten laitoin nuo mitkä muistin käynniltä itse. Kaikkien mittojen keskiarvona raskauden arvioiduksi kestoksi saatiin 20+3, eli hieman on tyyppi edellä aikataulusta. Tuossa nyt voi olla mittavirheitäkin, eli ihan on mallillaan kasvu ja voi hengähtää helpotuksesta ainakin tämän suhteen. Ja vaikka näimme miten pienokainen masussa potkiskeli ja kieriskeli, niin silti jotenkin tuntuu ihan uskomattomalle, että meille on todellakin tulossa pieni vauva! Ja vielä näin pian <3

Ultrauksen lopuksi satuin mainitsemaan miten Eliaksesta ultrattaessa kätilö hämmästyi miten iso jalkapohja meidän taaperolla oli tässä keskiraskauden ultrassa. Kerroin mitan olleen n. 33 mm (yleensä n. 30 mm), joten täytyihän se mitata myös nyt. Ja mikäs olikaan tulos: 34,7 mm :D Hahaa, taitaa olla meillä pian eteisessä kanootteja kenkien sijaan <3

Se kanootti :D

Pipoja, body ja mekko (ompeluksia)

Kun kakkukiireet hellittivät, surautin parit pipot. Nämä tulivat taaperolle, joten tein niistä helppoakin helpommat neliöpipot. Mun mielestä kyseinen malli sopii loistavasti juuri tämmöiselle pienelle kaverille, kun taas muotoonommellut ruttupipot ovat ehdottomasti vähän vanhempien juttu.

Kaava "Eliaksen päästä" = leikkasin vain sopivan kokoiset neliöt kankaasta.
Pipo siis vuoritettu tuolla limellä pallotrikoolla.

Tämä sama kangasyhdistelmä löytyy myös Eliaksen kesäisestä shortsi-setistä.

Mallina, sainpas kuitenkin kuvat ikiliikkujasta!

Sitten käsittelyyn pääsi body-pelkoni ja väänsin ihka ensimmäisen bodyn Eliakselle. Uhkarohkeasti leikkelin kankaan kokoon 86, kun ei oikein ollut tiedossa kaavan mitoitus. Ja isohan siitä tuli. Leveydestä ei niinkään, koska kavensin hieman ompeluvaiheessa, mutta pituus on auttamatta mallia "mekko". Kaava uusimmasta Ottobrestä 4/2014 Sausage Dog. Alavara siinä on toteutettu vähän hassusti kulmikkaasti, mutta eihän se tosiaan sieltä housujen alta näy. Voi kyllä olla että muokkaan seuraavaan alaosaan resorikanttaukset koko pituudelle.

Ompelukoneeni ei ole niitä maailman parhaimpia kaksoisneulalla ompelussa,
koska paininjalan puristusta ei voi säätää. Tikistä tulee ihan liian lyhyt, vaikka olisi säädetty isoimmalle pituudelle.
Näyttää siis vähän hassulle.

Hihatkin ovat aika pitkät, mutta onneksi resorit pitävät ne kuitenkin poissa sormilta.

Jonkun aikaa Eliaksen päällä oltuaan body asettui kuitenkin ihan mukavasti, eikä näyttänyt enää kummallisen isolle. Housut vielä jalkaan, niin "mekon" pituuskin jää piiloon :)

Pitää vielä lisätä tähän tappeluni Lidlin nepparipihtien ja neppareiden kanssa. Noh, halvalla ei saa hyvää ja niin edespäin, eli tuotesetti oli sitä "taattua" Lidl-laatua. Sinänsä kai pihdit toimivat niinkuin pitääkin, mutta taas nepit eivät. Hampaat irvessä puristelin neppejä kiinni, ja sain jotkut jopa tarttumaan ekalla puristuksella, mutta vain huomatakseni ettei se kuitenkaan kestänyt puolikkaiden irrotusta toisistaan. Tämä setti maksoi ehkä 1/3 Prymin vastaavasta, ja niinhän siinä kävi että ehkä noin joka kolmas neppari toimi niinkuin pitikin, eli pysyi kiinni neppareita irrotettaessa. Seuraavaa kertaa varten meinaan kyllä säästää hermojani ja tilata jostain toivottavasti vähän laadukkaamman nepparisetin. Toivottavasti tuo mitä olen katsellut toimii vähän paremmin!

Itsellekin tein joku aika sitten äitiysmekon Eurokankaan palalaarin kankaista.
Aika kiva tuli, tykkään! Kaava Ottobresta 2/2008.

Liikkeet (rv 17+5)

Eliaksesta aloin tuntemaan liikkeet tarkalleen rv 15+1. Tässä raskaudessa odottelin jo innolla liikkeitä tuntuvaksi jostain rv 14 alkaen, koska kyllähän nyt uudelleenodottajalla liikkeet tuntuvat aina vaan aikaisemmin lineaarisen kaavan mukaan, eikös vain? No eihän se näin mene, 15+1 myös tuli ja meni, enkä tuntenut mitään. Jos en omistaisi kotidoppleria, olisin luultavasti ollut vakioasiakas neuvolassa sydänääniä kuunteluttamassa ja tottakai pienen pieni epävarmuuden pilkahdus käväisi heikkoina hetkinä mielessä. Vihdoin viikko sitten, tarkalleen rv 16+6, minut päästettiin pälkähästä ja palkittiin reippaalla iltajumpalla. Ihanuus! En "muistanutkaan" , miten hassua pikkuisen liikehdintä onkaan masun sisällä. Tässä vaiheessa niin hentoista ja hienovaraista, mutta kuitenkin samalla aivan selkeää. Vielä ei liikkeet tunnu istuessa (kerran kyllä ehkä tunsin muksahdutelua) tai kävellessä, vaan liikkeitä varten täytyy orientoitua makuulle ja alkaa kuulostelemaan vastaanottavaisena.

Viikot menevät tässä raskaudessa kyllä todella paljon nopeammin kuin edellisissä. Vastahan sitä käytiin varhaisultrassa, ja nyt onkin enää reilu 2 viikkoa rakenneultraan. Molemmissa aikaisemmissa raskauksissa olemme tahtoneet tietää sukupuolen, ja näin toimitaan myös nyt. Olen sen verran huono elämään epätietoisuudessa, että ehdottomasti en  pysty panttaamaan tätä tietoa itseltäni. En yksinkertaisesti pysty käsittämään ihmisiä, jotka malttavat odottaa näin tärkeää tietoa synnytykseen asti :D Kärsivällisyys ei siis kuulu hyveisiini, vaikka tietysti se sinänsä olisi ihan toivottava ominaisuus elämässä ylipäänsä.

Muuten olo on tällä hetkellä ihan hyvä. Ei ole vaivoja, ei kremppoja, alkuraskauden väsymys on väistynyt ja vaivaa vain unettomien öiden jälkeen. Unettomuuskin on onneksi ollut vielä aika ajoittaista, eikä ihan jokaöistä niinkuin viime raskauden loppuvaiheessa. Nautitaan nyt sitten tästä raskauden "energisestä" toisesta kolmannesta!

Ristiäiskakku pienelle pojalle

Sain ihka ensimmäisen tilaustyön, ristiäiskakun pienelle työkaverini pojalle. Tehtävä oli todella suuri kunnia minulle, joka olen tehnyt leipomuksia ja kakkuja vain omiin kemuihini! Panikoin tilaajalle, että jos onnistun pilaamaan jotenkin kakun, mutta vastaukseksi sain ihanan "Luotan sinuun täysin!" -toteamuksen <3.

Suunnitelmat kakusta muotoituivat hyvin nopeasti, ruusuja ja vauva siinä olla pitää. Ruusuista kerroinkin pari postausta aiemmin, ja niitä kakkuun tein kuusi kappaletta. Vauvakoristeeseen etsin inspiraatiota netistä pitemmän aikaa, eikä mikään varsinaisesti ollut "se just mitä hain". Joten omassa päässä muotoitui tämä, vähän vaikutteita toki tarttui niistä lukemattomista kuvista mitä ehdin katsella. Itse vauva on tehty silikonimuotilla, jonka hommasin oman poikani kastejuhlaan Amazonista tilaamalla. Massa on värjätty Wiltonin pastavärillä Ivory. Pyllyn suojaksi muotoilin käsin vaipan, ja vaipan päälle muotilla pikkuisen sydämen.

Vauva lepää terälehtien keskellä, juuri niinkuin halusin. Alin on yhtenäinen, iso omenankukkamuotti, jonka annoin kuivua muutaman päivän foliosta muodostamassani kupissa. Terälehtiä ohensin muotoilusienen päällä niin että ne saivat paremmin kuppimaisen muodon. Päällimmäiset terälehdet ovat irtonaisia metallisella terälehtimuotilla massasta otettuja. Lehtiruodot painelin lehtiin ohuella puisella tikulla. Nämäkin asetin kuivumaan folion päälle, jotta ne saivat tuollaiset kaarevan ja kuppimaisen muodon. Kasausvaiheessa liimasin lehdet elintarvikeliimalla alimmaiseen kukkaan. Ostin ihan kokeeksi elintarvikeliimaa, ja jotenkin kuvittelin sen toimivan kuin "pikaliima", mutta näin ei kuitenkaan ole. Yhtä hyvänä liimana toimii mielestäni siis tomusokeri-vesi -seos mitä olenkin aina aikaisemmin käyttänyt.

Kakun alareunaan tein Wiltonin Nature -silikonimuotilla kulkemaan kukkaköynnöksen. Köynnös koostuu siis useammasta palasta, ja osien täytyy antaa olla pakastimessa n. 10 minuuttia ennen irroitusta, että ne saa hajoamatta irtoamaan. Tähän taisi mennä 5 kertaa tuo köynnös, eli jo pelkästään sen tekemiseen pitää varata tunti aikaa (tein muuta toki välillä :D ).

Ruusujen sivuille tein aikaisemmin kuivumaan eri asentoihin lehtiä ruotolehti -muotilla, ja niiden kuivuttua suihkaisin niihin elintarvikespraytä helmiäisen sävyssä. Lehdet liimasin hyväksi havaitulla tomusokeri-vesi -seoksella.

Kakun sisällä on kerma-tuorejuusto-mansikkamousse, joka on hyydetetty liivatteella. Kakkupohja on kostutettu Rainbow banaanilimpparilla (parhaaksi todettu jo monesti). Väleissä on lisäksi sileäksi ajettua mansikkahilloa moussen kaverina.

Siinä se nyt on, ensimmäinen tilaustyöni kakkujen saralla! Olen tyytyväinen lopputulokseen, ja onneksi tilaajakin tuntui olevan samaa mieltä kanssani! Sain vuolaasti kehuja kakkua noutamaan tulleelta pojan isältä, ja se kyllä lämmitti kovasti mieltäni.

Ja jottei nyt kuulostaisi, että kaikki meni ihan niinkuin piti, niin yksi iso "moka" tässäkin projektissa tapahtui. Muistatteko kun heitin vitsillä, että entäs jos laitankin vahingossa suolaa kakkuun? Nooooooo, niinhän siinä sitten kävi :D Kakun tuli olla hyla, joten kaupassa ostaessani tuorejuustoa, en voinutkaan valita sitä mitä yleensä käytän. Valitsin umpimähkässä uuden tuttavuuden, Apetinan laktoosittoman maustamattoman tuorejuuston. Enkä sitä sen enempää tutkinut, vain länttäsin sen moussen sekaan. Seoksen valmistettuani  maistoin tuorejuustoa lusikasta, jolla olin rasian tyhjentänyt, ja aaargh……!! Kyseinen tuorejuusto on SUOLAISTA!! Voi vitsi, että piti säikähtää hetkeksi ja lakata oikein  hengittämästä, mutta onneksi moussea maistettuani totesin, etteipä se sieltä maistu läpi. Varulta lisäsin vielä pikkuisen lisää sokeria, että se peittäisi herkimpienkin makuhermot ;) Muuten selvittiin kyllä parilla ruusun terälehden taittumisella, ja yhdellä pienellä vekillä sokerimassassa kakun reunassa, mutta ei mitään isompaa, selkeämmin havaittavaa. Nuokin on varmaan vain minun silmilläni virheitä, tuskin niitä kukaan muu edes huomaa.

Vaikka homma oli melkoinen, ja onnistusmispaineet sitäkin isommat, niin olen iloinen että suostuin tekemään tämän. Sokerimassakoristeiden väsääminen on ihanaa terapiaa, ja siinä onnistuessaan saa itselleen todella hyvän mielen. Kauniin valmiin kakun katseleminen saa hymyn nousemaan huulille ja mielen laulamaan iloisia biisejä. Ja onhan tämä sitä äidin omaa aikaakin, tämä näpertely. Mies katsoi poikien perään koko aamun kun väkersin tätä kasaan, eli tuplahyöty senkin puolesta. Harvemmin sitä viitsii ihan pyytämisen ilosta, ilman "oikeaa" syytä, pyytää saada sitä omaa aikaa, vaikka eihän siinäkään pitäisi mitään väärää olla!

Pööö! -sanoo refluksikko

Voisikohan tämän lukea jo Eliaksen ekaksi sanaksi? :D  Poju on siis keksinyt vanhan mutta uudelleen lämmitetyn leikin, eli kurkistusleikin, ja sitä myötä alkanut hokemaan "Pööööööö!"  Hauskinta tässä on, miten innoissaan pieni mies on sanasta, ja hokee sitä lähes lakkaamatta. Ja on arvatenkin ihan fiiliksissä siitä, että sitä toistellaan hänelle takaisin. Sana tulee ihan oikeassa paikassa, ja oikeassa merkityksessä: Eemeli menee peiton alle makaamaan, ja Elias nostaa peittoa yhdestä nurkasta kurkaten alle ja huutaen samalla PÖÖÖÖÖ! Samaten sohvan takaa tai pöydän takaa tuolilla seisoen, saattaa pikku kummitus hypätä pystyyn ja huutaa innokkaana silmät loistaen PÖÖÖÖ! Meidän pieni hassuttelija, naurua ei puutu elämästä <3

Sitten niitä ikävämpiä juttuja, eli refluksia. Viikko sitten koettiin viimeaikojen pahin yö, kun Elias vain huusi 2-3 tuntia suoraa huutoa keskellä yötä. Ei auttanut sylittely, silittely, särkylääke, heijaus, kävelyttäminen sylissä… Hetkeksi rauhoittui, mutta vain hetkeksi. Olin jo päivällä havainnut, että ruokaa nousee Eliaksen kurkkuun röyhtäillessä, ja pikkuinen joutui nielemään selkeästi sulaa massaa takaisin mahaan. Jotenkin sitä vain oli niin sokea, ettei tajunnut yhteyttä. Huono äiti, I know…. Seuraavana päivänä vähän kirkkaammilla aivoilla päikkäreiden avittamina onneksi tajusin mistä yölliset huutelut saattoivat johtua (no daah, taas nieleskeltiin ja röyhtäiltiin päivä), ja seuraavana iltana annoin jo aikaisemmin kokeiltua Zantacia (happosalpaaja) iltalääkkeenä. Ja kas, nyt ollaan nukuttu 4 yötä lähes heräämättä koko yön!! En voi sanoin kuvailla millainen olo on tällä hetkellä, tältäkö oikeasti tuntuu kun ei ole univelkaa kilotolkulla?! Viime yön poika nukkui kokonaan omassa sängyssään, jota siis ei tapahdu todellakaan kovin usein. Nyt on vielä arvoituksena mistä tuo refluksi johtui. Ruokavalio on pysynyt samana, eikä uusia ole kokeiltu. Tosin ennen tätä  pojat olivat keskenään kyläilemässä kun olin päivän töissä, joten ihan satavarmaksi en voi sanoa etteikö siellä olisi jotain suuhunsa napannut. Ehtiväinen poika kun on!

Harjoittelin ruusun tekoa myös omenankukka -muotilla. Näin ruusu valmistuu paljon nopeammin,
mutta on ehkä vähän yksinkertaisemman näköinen, mutta ihan kelvollinen kuitenkin jos näitä on monta.

Leipomis-stressi alkaa helpottaa jo vähän, vaikka isoin homma on vielä edessä, eli ristiäiskakun koristelu. Sain valmiiksi kakun "katseenvangitsijan", eli itse vauvakoristeen, ja pitää sanoa kyllä että olen tyytyväinen!! Toivottavasti myös kakun tilaaja tykkää! Te lukijat saatte odotella ainakin huomiseen kuvaa siitä, mutta tulossa on! :)