Soitto

Tänään keskipäivällä sain puhelinsoiton äitiyspolilta. "Hei, olemme todella pahoillamme, mutta teille sovittu sektioaika on unohdettu ja samalla varata leikkaussaliin, ja nyt tämä kyseinen päivä on täynnä." Menin ihan turraksi, en todellakaan käsittänyt miten tämä on edes mahdollista. Kaikki lastenhoidot, lääkäriajat, kissojen rokotukset, koko tuleva elämä oli suunniteltu tuon päivän ympärille ja silmällä pitäen ja nyt matto vedetään jalkojen alta sairaalan mokan takia. En osannut sanoa mitään muutakuin "EI, EI, EI kertakaikkiaan käy". Purskahdin itkuun ja sopertelin jotain äänteitä, joita ei sanoiksi tunnistettu. Polilta luvattiin selvitellä asiaa ja soittaa myöhemmin (kunhan olisin saanut itseni kasattua). Lääkäri soitti noin tuntia myöhemmin. Tarjolla oli nyt kaksi aikaa, joista kumpikaan ei ollut aikasemmin sovittu päivä. Päivä oli kuulemma niin täynnä ettei se vaan onnistu kyseisenä päivänä. VAIKKA minulle aika oli annettu ensimmäisenä kaikista, päivän ensimmäiseksi. Silti minä olen se joka kärsii. Minä olin se joka unohdettiin ja jonka aikaa siirretään. En ymmärrä, miten tällainen voi olla edes mahdollista. Unohdetaan merkitä ajanvarauskalenteriin näin tärkeä juttu. Meidän perheen pikkuveljen syntymäpäivä. 

Aika on nyt sovittu 3 päivää suunniteltua aikaisemmaksi, ja kätilö soitti vielä perään 3 tuntia myöhemmin ja varmisti päivän. Myöhempään en suostunut, vaikka se olisi kuulemma ollut kaikkien kannalta parempi. Vauva on kuitenkin ollut tuona ajankohtana jo 1,5 viikkoa täysiaikainen ja ihan hyvänkokoinen ennusteen mukaan muutenkin. Tällä päivällä ainoastaan lastenhoitoa joudutaan muuttamaan ja se onnistuu helpoiten kuin muiden asioiden järjestely. Ehkä osansa on raskaushormoneilla ja loppuraskauden rasituksella, mutta nyt olo on kurja. Vaikka asia saatiin järjestettyä, ei se poistanut mielipahaa minkä tämä sekaannus aiheutti. En todellakaan olisi kaivannut mitään lisämurheitä, niitä on ollut jo ihan riittäviin. 

Synnytystapa-arviossa

Synnytystapa-arvio minulle oli varattu ensi viikolle, mutta jouduinkin yllättäen käymään äitipolilla jo viime viikolla rv 35. Olimme Eliaksen kanssa asioissa terveyskeskuksessa, ja piha oli täysin peilikirkas, eikä sitä oltu edes hiekoitettu. Yritin kävellä mahdollisimman varovasti ja tien reunassa, mutta niinhän siinä kävi niinkuin pelkäsin. Lensin rähmälleni pitkällisen pystyssä pysymis -taistelun jälkeen satuttaen kädet, leuan, polvet ja tietysti lyöden myös mahani tantereeseen. Voi että otti pannuun! Soitto äitipolille, ja käsky tulla näytille päivystykseen.

Perillä makasin käyrillä tunnin, ja tunsin koko ajan miten vauva jumppailee masussa hyvin. Kätilön mukaan käyrä oli tosi hyvä, eikä syytä huoleen ollut. Lopuksi tietysti ultrattiin ja sain painoarvion "pienokaisesta". "Pienokaisesta" siksi, että ei se nyt niin pienelle enää vaikuttanut. Sillä hetkellä arvioksi kertyi jo 3,2 kg, eli kun tässä vielä 4 viikkoa odotellaan ja painoa tulee 200 g viikossa lisää, niin luultavammin poika syntyy reilu 4 kiloisena. Sinänsähän sektion kannalta painolla ei ole mitään väliä, mutta saa nähdä meneekö painoarvio pieleen samaan suuntaan kuin Eliaksesta. Elias arvioitiin 3,5 kiloiseksi, mutta syntyi kuitenkin sitten 3956 g painoisena. Että saa nähdä onko siellä masussa kuitenkin kohta jo 4,5 kiloinen mötkäle, sillä olo ainakin sitä puoltaisi. Jotenkin tuntuu, että painoa mahassa on enemmän kuin aikaisemmin ja olokin on ihan jäykkä keskivartalolsta. Istukan virtaukset olivat myös normaalit ja lääkäri vakuutti ettei kaatumisesta ole tullut mitään vaurioita. Luulen, että sain kiinni niin paljon käsilläni, ettei masu ottanut kuin pienen tömäyksen. Kädet ovat nimittäin aika syvillä verinaarmuilla ja leuassakin on naarmuja. No, onneksi selvittiin vain kosmeettisin haitoin tuosta konttailusta. Lääkärissä vielä kiittelen onneani/älyäni ettei ollut ottanut taaperoa sentään syliin, vaikka sekin kaatuili ahkeraan tietä pitkin kävellessä. Siinä tilanteessa hallittu kaatuminen olisikin ollut paljon vaikeampaa!

Eli sektioaika, tulevan pikkuveljemme, syntymäaika on nyt tiedossa. Eipähän tarvitse enää jännittää sitäkään. Nyt vain aletaan jännittämään sektion sujumista ja elämää sen jälkeen. Huh huh, ikiliikkuja taapero ja pikkuinen vauva tissillä, yhdistelmä jota en ole kokenut ja josta selviytyminen jännittää todella paljon...

Neuvolassa rv 33

Viime viikolla oli neuvola, toiseksi viimeinen sellainen. Jotenkin outoa, että jo näin aikaisessa vaiheessa neuvolakäynnit vetelee viimeisiään. Käyntejä on ilmeisesti supistettu aikamoisen paljon edellisestä parin vuoden takaisesta raskaudesta. Seuraava käynti on sitten synnytystapa-arvio sairalaassa rv 36, ja siitä sitten neuvola parin viikon päästä rv 38.

Neuvolakäynnistä selviydyttiin puhtain paperein. Verenpaine normaali, pissa nega ja sydänäänet normaalit. Vauvan asento vain jäi meitä molempia mietityttämään, koska se selkeästi tuntuu olevan mahassa poikittain. Edellisellä käynnillä rv 29 vauva oli kuitenkin ihan oikein raivotarjonnassa, joten tilaa lienee vielä pyörähdellä vaikka miten päin. Sinänsähän vauvan tarjonnalla ei ole väliä, koska ihmekolmosemme tulee sektiolla maailmaan, oli katselusuunta sitten mikä tahansa :)

Olo alkaa olla tukala. Taaperon pukeminen, kumartelu, kenkien laitto… tiedättehän te nämä jutut. Töitä olisi vielä jäljellä viikon ajan, ja nyt alkaa kyllä jo tuntua ettei oikein jaksaisi. Illalla kaatuu umpiväsyneenä sänkyyn, eikä yöstä jää mitään mielikuvaa. Toisaalta hyvä, koska edellisessä raskaudessa (ja tässäkin satunnaisesti) vaivannut unettomuus ei ole yhtään houkuttelevampi vaihtoehto. Onneksi Eliaskin on nukkunut suht hyvin taas osastokäynnin jälkeen, eikä mitään isompaa huutelua ole ollut, suurinpiirtein ne vakiot kerran yössä.

Raskausarpia ei ole tullut, vaikka maha on todellakin paljon isompi jo tässä vaiheessa kuin edellisissä raskauksissa. Painoa on kuitenkin  saman verran kuin Eliaksesta näillä samoilla viikoilla, joten ehkä tuo vauvan asento saa mahan näyttämään niin massiiviselle. Saan lähes joka päivä kuulla päivittelyä mahastani, ja että olen varmasti synnyttämässä hetkenä minä hyvänsä. Ja asiakkaat kertovat miten heidän lapsensa/vaimonsa yms. on samassa tilassa, eli raskaana viimeisillään… Joo-o kiitosta vaan, kyllä tässä vielä 5 viikkoa pitäisi odotella :D 

Tilannepäivitystä

Kyllä täällä ollaan hengissä! On vaan jotenkin aikaansaamaton olo, ja ehkä yksi syykin selvisi tämän viikkoisella neuvolakäynnillä. Hb oli nimittäin romahtanut normaalista 140 tasostani vaivaiseen 113 lukemaan. Ilmankos hieman hyydyttää konetta. Tässä ollaan sitten suurten kysymysten äärellä, syödäkö oikeasti tehokasta ja vahvaa rautalääkettä ja kärsiä kiukuttelevasta mahasta, vai yrittää korjata hitaammin miedoilla rautavalmisteilla… äh, vaikeeta.

Täällä oli siis tuo KELA-neuvola tällä viikolla. Puoliväli on ohitettu ja äitiysavustushakemukset voi pistää menemään. Mitään isoja ylläreitä ei ole odottettavissa, koska pakkausta emme aio ottaa (Eliaksen kamat tallessa ja hyvässä kunnossa, eikä uusi pakkaus muutenkaan miellyttänyt silmää), ja koska raskauden laskettu aika menee reippaasti ennen Eliaksen 3-vuotispäivää, niin rahallinen puolikin menee vanhan päätöksen mukaan. Olo on noin muuten ihan ok, siis sitä väsymystä lukuunottamatta. Öisin supistelee aika reippaasti, niinkuin Eliastakin odottaessa, mutta päivisin olen vielä niiltä säästynyt. Pieni mies masussa melskaa aika kovasti, joten sen puolesta olen saanut olla aika huoleton.

Viime viikolla Elias oli kipeänä. Kuume nousi yli 39°C ja pieni rassu joutui oksentamaankin kuumeen takia pariin otteeseen särkylääkkeet ulos ennenkuin saatiin dropit pysymään sisällä ja kuume alas. Parin päivän jälkeen tästä vartalolle levisi hentoinen ihottuma, joka on nyt levinnyt jalkoihin. Hieman nyt pelottaa että jos kyseessä onkin joku rokko, joka pystyisi tarttumaan minuunkin ikävin seurauksin. Tokihan Eliaksella ja minulla on rokotukset kunnossa, mutta ei nekään nyt satavarmoja ikinä ole. Olemme käyneet myös Eliaksen kanssa lääkärissä ja laajoissa verikokeissa allergiaan liittyen, joten luvassa on jossain vaiheessa päivitystä niihin liittyen, kunhan saan itsekin selvää siitä missä mennään. Sopivia ruokia ei siis ole ainakaan lisää löytynyt, ja vahinkoaltistuksena puraistu riisipiirakan pala sai aika komeat ihottumat poskiin ja taipeisiin. Lisäksi nenä on edelleen tukossa ja kuvioihin on tullut kovaääninen nieleskely (syödessäkin), mikä kuulostaa todella häiritsevälle. Mikähän nyt sekin taas on, voi itku sentään!

Sukupuoli

Eilisessä rakenneultrassa selvisi siis vauvamme sukupuolikin. En ole sellainen ihminen, että voisin elää epätietoisuudessa koko 40 raskausviikkoa, ja yllättyä kun lapsi saapuu maailmaan. En todellakaan ymmärrä ihmisiä, jotka pystyvät olemaan kysymättä ja jännittämään tätä tietoa loppuun asti. Enkä tarkoita tällä mitään pahaa, en vain itse yksinkertaisesti pystyisi tuohon suoritukseen. Ihan liian HC-matskua mulle :D

Pyysimme siis ultraajaa vilauttamaan jalkoväliä meillekin. Vauva oli vähän hankalassa asennossa tätä varten, ja napanuorakin tahtoi tulla kuvaan sotkemaan selkeyttä. Tovin verran anturia säädettyään oikeaan asentoon, saimme kuvaan melko varman pienen ulokkeen. "Pippeli" - sain henkäistyä, ja ultraaja myönsi näkevänsä saman pienen ulokkeen.   Varmemmaksi määritys kuitenkin tuli, kun kuvaan piirtyi pyöreät kivespussi-rakenteet, eli tähän luotamme. Meillä tulee siis KOLMAS POIKA!

Itsehän olen alusta asti ollut sitä mieltä, että poika meille tulee. Toki jossain vaiheessa on mielessä käynyt, että voisihan se olla tyttökin, mutta ei todellakaan hetkeä pitempään. Kaveripiirissämme on todella monta pariskuntaa, joilla on joko 2 tai 3 poikaa, eikä tyttöjä siis juuri kellään. Samaten asuinkadullemme on syntynyt pelkkiä poikia. Esikoisen päiväkotiryhmässä oli aloittaessa 12 lasta, joista 10 poikaa. Tytöt ovat siis todellinen harvinaisuus lähipiirissämme. Olisikohan sitä edes osannut kasvattaa sitä toista sukupuolta olevaa lasta ;)

Mentyämme autoon vilkaisimme mieheni kanssa toisiimme. Mies avasi ensimmäisenä suunsa, ja kysäisi haluaisinko jotenkin kommentoida uutista. Enhän minä siihen mitään sen ihmeellisempää osannut sanoa, kun "tiedossa" oli ollut jo tämä asia alusta alkaen. Ehkä mieheni olisi hieman toivonut tällä kertaa tyttöä, ihan edes hieman, perheen sukupuolijaon tasoittamiseksi, mutta ei tämä missään nimessä pettymys kummallekaan ole (lisää tähän kaikki kliseet: tärkeintä että terve; pääasia, että tulossa jne.). En voi sanoa, etteiko tyttökin olisi ollut kiva, sillä kyllähän lähes kaikki vanhemmat toivovat saavansa lapsia kummastakin sukupuolesta. Siitä ei vaan saa puhua (kun tottahan sen lapsen vain terve pitää olla ;) ).

Ajatellaan käytännöllisesti. Meillä on poikalasten vaatteita kaapit täynnä. Ei siis tarvitse lähteä vaateostoksille = silkkaa säästöä taloudellisesti. Myös kangasvalikoimani on puhtaasti pojille suunnattua = säästyy taas lisää. Meillä on kokemusta jo kahden pojan kasvatuksesta = ei pitäisi tulla hirveitä ylläreitä enää eteen tässäkään asiassa. Eli siis pelkkä win/win -tilanne kaikkien puolesta! 

Rakenneultrassa

Tätä päivää on odotettu kuin kuuta nousevaa, ja tulihan se sieltä vihdoin! Heti aamuvarhaisella suuntasimme siis kohti tulevaa synnytyssairaalaa keskiraskauden ultraa varten. Maha kuralla ja jännäkakka lähes valmiina housuissa kipusin ultrattavaksi ja onneksi odotus palkittiin: kuvaan piirtyi hienosti kasvanut ja rakenteiltaan täysin virheetön pieni vauveli <3

Ihan kuriositeetin vuoksi laitan tähän sulkuihin Eliaksen mitat. Kovin kasvavat samalla käyrällä nämä meidän pikkuiset.

RV 20+1                                                                 (RV 20+3)
Lakimitta (BPD)              50,5 mm                       (48,9 mm (20+6) )
Vartalon ympärys (AC) 153,1 mm                      (151,3 mm (20+3) )
Reisiluu (FL)                   32,2 mm  (20+0)          (33,1 mm (20+2) ) )
Päänympärys (HC)       183,7 mm (20+6)          (181,4 mm (20+4) )
Painoarvio                      349 g (20+1)                  (351 g (20+2) )
Sukupuoli

Tämä onkin nyt kuva-arvoitus, arvaattekos?

Normaali sydämen toiminta, normaalit sikiönliikkeet, normaali lapsivedenmäärä. Istukka normaali ja sijaitsee etuseinässä. On myöskin noussut pois kohdunsuun päältä.

Pienokainen piti aluksi käsiään tiukasti kasvojen edessä

Eliaksen ultrassa tosiaankin saimme tuommoisen taulukon, missä näkyi mittoja vastaavat viikot. Tällä kertaa sellaista emme saaneet, joten laitoin nuo mitkä muistin käynniltä itse. Kaikkien mittojen keskiarvona raskauden arvioiduksi kestoksi saatiin 20+3, eli hieman on tyyppi edellä aikataulusta. Tuossa nyt voi olla mittavirheitäkin, eli ihan on mallillaan kasvu ja voi hengähtää helpotuksesta ainakin tämän suhteen. Ja vaikka näimme miten pienokainen masussa potkiskeli ja kieriskeli, niin silti jotenkin tuntuu ihan uskomattomalle, että meille on todellakin tulossa pieni vauva! Ja vielä näin pian <3

Ultrauksen lopuksi satuin mainitsemaan miten Eliaksesta ultrattaessa kätilö hämmästyi miten iso jalkapohja meidän taaperolla oli tässä keskiraskauden ultrassa. Kerroin mitan olleen n. 33 mm (yleensä n. 30 mm), joten täytyihän se mitata myös nyt. Ja mikäs olikaan tulos: 34,7 mm :D Hahaa, taitaa olla meillä pian eteisessä kanootteja kenkien sijaan <3

Se kanootti :D

Liikkeet (rv 17+5)

Eliaksesta aloin tuntemaan liikkeet tarkalleen rv 15+1. Tässä raskaudessa odottelin jo innolla liikkeitä tuntuvaksi jostain rv 14 alkaen, koska kyllähän nyt uudelleenodottajalla liikkeet tuntuvat aina vaan aikaisemmin lineaarisen kaavan mukaan, eikös vain? No eihän se näin mene, 15+1 myös tuli ja meni, enkä tuntenut mitään. Jos en omistaisi kotidoppleria, olisin luultavasti ollut vakioasiakas neuvolassa sydänääniä kuunteluttamassa ja tottakai pienen pieni epävarmuuden pilkahdus käväisi heikkoina hetkinä mielessä. Vihdoin viikko sitten, tarkalleen rv 16+6, minut päästettiin pälkähästä ja palkittiin reippaalla iltajumpalla. Ihanuus! En "muistanutkaan" , miten hassua pikkuisen liikehdintä onkaan masun sisällä. Tässä vaiheessa niin hentoista ja hienovaraista, mutta kuitenkin samalla aivan selkeää. Vielä ei liikkeet tunnu istuessa (kerran kyllä ehkä tunsin muksahdutelua) tai kävellessä, vaan liikkeitä varten täytyy orientoitua makuulle ja alkaa kuulostelemaan vastaanottavaisena.

Viikot menevät tässä raskaudessa kyllä todella paljon nopeammin kuin edellisissä. Vastahan sitä käytiin varhaisultrassa, ja nyt onkin enää reilu 2 viikkoa rakenneultraan. Molemmissa aikaisemmissa raskauksissa olemme tahtoneet tietää sukupuolen, ja näin toimitaan myös nyt. Olen sen verran huono elämään epätietoisuudessa, että ehdottomasti en  pysty panttaamaan tätä tietoa itseltäni. En yksinkertaisesti pysty käsittämään ihmisiä, jotka malttavat odottaa näin tärkeää tietoa synnytykseen asti :D Kärsivällisyys ei siis kuulu hyveisiini, vaikka tietysti se sinänsä olisi ihan toivottava ominaisuus elämässä ylipäänsä.

Muuten olo on tällä hetkellä ihan hyvä. Ei ole vaivoja, ei kremppoja, alkuraskauden väsymys on väistynyt ja vaivaa vain unettomien öiden jälkeen. Unettomuuskin on onneksi ollut vielä aika ajoittaista, eikä ihan jokaöistä niinkuin viime raskauden loppuvaiheessa. Nautitaan nyt sitten tästä raskauden "energisestä" toisesta kolmannesta!

Viidestoista raskausviikko

Viidestoista raskausviikko pyörähti eilen käyntiin. Toinen kolmannes on siis jo hyvää vauhtia etenemässä! Pahat olot on jo hellittäneet aika kivasti, mutta verensokerin lasku saa kyllä etovan olon palaamaan. Ruokarytmi pitäisi siis muistaa pitää tasaisena, mutta varsinkin aamupalan jälkeen nälkä tuntuu yllättävän ihan liian pian. Painoa siis tullut tuttuun tapaan ihan liikaa :D

Noin muutoin olo on suht hyvä. Väsy vaivaa kyllä kovasti, enkä oikein tiedä onko se itse raskaudesta johtuvaa, vai siitä ettei tuo meidän taapero vieläkään anna nukkua öitä. Vessaankin pitää herätä vähintään se kaksi kertaa yössä, joten uni on melko katkonaista. Päikkäreitä yritän nukkua aina taaperon kanssa yhtäaikaa, ja uni kyllä tulee aika helposti, siis minulle. Mitään supisteluita tai vuotoja ei ole onneksi ollut, eikä mitään kipujakaan, jos lähes 24/7 vaivaavaa pääkipua ei lasketa. Aikaisemissa raskauksissa pääni ei ole kipuillut ollenkaan, joten vähän outoahan tämä on.  Samaten kuppikoko tuntuu isontuneen (nyt jo?!), vaikka edellisissä raskauksissa rintaliivejä sai vaihtaa vasta imetyksen alettua. Siis edelleen varsin outoa. Tuosta paisumisesta johtuen rinnat olivatkin todella arat parin viikon ajan, mutta nyt tuokin tuntuu tasaantuneen vain sellaiseksi pieneksi "tunteeksi".

Maha on alkanut olla ja aika selkeästi esillä ja sen piilottaminen on entistä vaikeampaa. Töissä yksi työkaverini sanoikin uutisen paljastamisen jälkeen, että hän arvasikin jo paisuneen mahakummun perusteella. Eilen puolestaan esikoisen kaverin äiti ei saanut pidettyä katsettaan irti mahastani, joten katsoin parhaaksi lopettaa arvailut paljastamalla kummun salaisuuden, jonka jälkeen hän myönsikin ihmetelleensä onko maha vielä edellisen raskauden peruja (vaikka ollaan kyllä nähty muutaman kerran kuukaudessa tässä välissäkin :D )

Ja naama kukkii, joten sieltäkin saa selkeätä vihjettä olotilastani. Ehkä tämä ei menee enää teini-iän hormonimuutosten piikkiin ;)

Tänään käytiin neuvolassa miehen ja kuopuksen kanssa. Kunnassamme kehoitetaan oikein kirjallisesti saapumaan paikalle miehen kanssa neuvolakäynnille keskustelemaan perheen voimavaroista. Lähinnä olimme huvittuneita täyttäessämme etukäteen annettua lappua (rasti ruutuun samaa mieltä - eri mieltä 5-1:  "tiedän, että lapsen syntymä muuttaa ajankäyttöäni ja voi rajoittaa harrastuksia", "uskon sopeutuvani hyvin lapsen syntymän aiheuttamaan elämän muutokseen", "luotan siihen, että opin hoitamaan lastani", "tiedän, että tunnesuhde lapseen kehittyy vähitellen" jne… No, eiköhän tässä nyt jo kuitenkin kolmatta lasta olla taloon tuomassa, niin tuskin ylläreitä hirveästi tulee. Ensiodottapareille varmasti ihan ajatuksia herättävä, ja varsinkin jos sattuu vielä olemaan nuorempaa sorttia, mutta meille ikäpareille ja useamman lapsen jo saaneille aika turha lappu täytettäväksi. Terkkarikin tuntui olevan vähän vaivaantunut, ja kyseli palautetta lapun täytöstä. Kuulemma lapun täyttämistä ja keskustelua terveydenhoitajan osalta kysellään sitten lääkärinkäynnin yhteydessä. Asia on otettu siis hyvin vakavasti kunnassamme ;)

Odotetuin hetki käynnillä oli tietysti sydänäänien kuuntelu. Kotona omalla dopplerilla äänet on vielä aika vaimeita ja saa etsiä tovin, mutta neuvolanlaitteella syke laukkasi esiin samantien kun täti anturan mahan päälle tökkäsi. Hienosti sykkeet oli 145 tienoilla, eli samaa luokkaa kuin muillakin pojilla odotusaikana! (ai mitä, mullako poikaolot…?) Seuraavan kerran sitten lääkärin vastaanotolle rv 16.