tiistai 29. huhtikuuta 2014

Kaksi Aata: Amarantti ja allergia

Hups, jopas on aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Mies on ollut kotona, potenut siis sitä influenssa A:ta, jossa pojat olivat jo aikaisemmin. Ja ei, minä en ole koskaan influenssaa sairastanut, enkä aloittanut nytkään. Lienee turvallista itämisajan puitteissa jo sanoa, että olen immuuni ko. taudille (jee!!). Koneelle en ole joutanut myöskään noiden ihanien ulkoilmojen takia, koska ollaan oltu ihan urakalla pihalla koko jengi, kuumeen sallimissa rajoissa toki. Viime kesänä mies rakensi meille tooodella reippaan kokoisen terassin alapihalle, jossa Eliaksen on hyvä ollut nyt touhuta vaikkei ulkona muutoin suostu kävelemäänkään. Tasaisella terassilla tepsuttelu taas sujuu ja ukko viihtyy siinä mukavasti leluilla touhuten. Hiekkalaatikkokin on saanut nyt uuden käyttäjän, joka mielellään ottaa uusia makuelämyksiä suuhunsa hiekkaisten lelujen muodossa. Tuleepahan tässä sitä paljon puhuttua siedätystä luontoon, minkä puutteesta lapset kuulemma ovat allergisia. Just joo. 

Lapsityövoimaa pihan haravointiin

Allergiapäivitystä siis. Kuka FIKSU keksii testata uutta ruoka-ainetta, jos seuraavana päivänä on tiedossa koko päivä töitä?! Jep, ei todellakaan meikäläisen järkevin teko. Allergialääkärimme patisteli kokeilemaan uudestaan amaranttia, koska sitä oltiin kokeiltu aikaisemmin vain rm:n kautta (jolloin tilanne tietysti sekavampi muutenkin). Annettiin Eliakselle n. 1 tl verran keitettyä amaranttia ruoan seassa. Ilta meni ihan hyvin, mutta yöllä pääsi helvetti irti. Lakkaamatonta suoraa huutoa usean tunnin ajan, rauhoittuen ainoastaan pieneksi hetkeksi kun käveltiin miehen kanssa huonetta ympäri vuorotellen. Loppuyöstä lopulta vaihdoin huonetta ja kerrosta, että saisin nukuttua edes hetken ennen työpäivää. Ja vain herätäkseni painajaisesta, jossa yritän soittaa hädissään karjuvalle pojalle ambulanssia, mutta en vain saanut näyttöön numeroita esille, joista olisin voinut painaa nämä pari tärkeää numeroa. Aivan törkeän kamala tunne kun näytölle tulee numerot 112 vain "pelikolikoina", jotka joku sitten käy tuhlaamassa (liikaa Hay Daytä kenties?! :D) Seuraava työpäivä menikin sitten suht' koomassa, ja hyvä että edes jälkikäteen muistin siellä käyneeni… Melko turvallista etten sanoisi.

Amarantti siis unohdetaan. Niinkuin tähän mennessä kaikki muutkin viljat. Toisaalta, Teffin voisi kokeilla uudelleen, koska se näytti silloin aikaisemmin olevan vähemmän paha. Odotellaan (ja nukutaan) tässä välissä nyt kuitenkin muutama yö, että jaksaa taas ottaa vastaan kaiken minkä allergiat päin pläsiä heittelee :)

2 kommenttia:

  1. Voi ei mikä kokeilu*vetti! Tunsin oikein tuskasi lukiessa tekstiä, vaikka meillä - kop kop - ei ole ollut enää tuota pitkään aikaan, mutta muistan kaiken - aivan liian hyvin.. Toivottavasti teilläkin käy yhtä ihme, sitten kun on oikea aika! Zemppiä sinne ja ihanaa Vappua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä muuta sano, *vetti sentään! :D Onneksi meilläkään ei ole tällaista aina, siis silloin kuin uutta ei kokeilla, vaan periaatteessa normaalia 1-vuotiaan elämää :) Eihän tuommoista lapselle VOI aiheuttaa kovin usein, aivan kamalat tuskat varmaan toisella mokomasta kokeiluista :/

      Kiitos, ihanaa vappua sinnekin <3

      Poista