maanantai 2. joulukuuta 2013

Thaimaa: Oireeton vesipeto

Meidän pieni vesipeto on täällä ihan elementissään. Altaassa jaksaisi olla vaikka kuinka kauan, vaikka sormet ja varpaat ovat ihan kuin pieniä rusinoita rypistyneinä vedessä likoamisesta. Altaan reunalla suunta on heti veteen, ja jopa meren pauhe on kivaa eikä pelota yhtään. 


Ollaan siis vietetty nämä ekat lomapäivät ihan rennosti veden ääressä. Kivaksi hankinnaksi osoittautui vauvan uimarengas, jossa Elias voi olla itse ilman että jonkun pitää koko ajan pitää kiinni. 


Ja sitten se paras juttu. Elias on oireeton! Ei ole ihottumaa, ei masuvaivaa, ei nuhaa, räkää yskää, mitkä vielä lentokoneessa vaivasivat ihan riittämiin. Viimeisetkin ihottumat olivat hävinneet 50 tuntia maahan saapumisen jälkeen, vaikka vielä tullessa koko ukko oli täynnä todella ikävän näköisiä ja kutisevia länttejä. Posket ja naama oli varmaan kaikista pahin, sillä tuntui että kaikki lentokoneessa katselivat säälien meidän pientä "rupinaamaa". Mä en oikeasti edes voi uskoa miten äkkiä tuo ihottuma parani täällä, sillä iho on nyt oikeasti sileä kuin vauvan pylly! Elias on syönyt kotona tekemääni ruokaa, ja minä olen pääasiassa syönyt Tom Kha Kaita, eli kanaa kookosmaidossa keittona. Olen syönyt myös tomaatteja, vähän riisiä, paljon erilaisia hedelmiä yms. Ja siis mistään ei ole tullut oireita Eliakselle. Yöunet ovat olleet myös aivan käsittämättömän hyviä, eikä Elias ole huutanut yöllä käytännössä ollenkaan vaikka onkin herännyt öisin syömään, ja viime yönä VAIN kerran! Ehkä kiitoksen tästä saa kostea ilmasto, vedessä lilluminen tai kenties puhtaampi ruoka? Saatte vain uskoa miten onnellisia me olemme pienimmän puolesta tästä "ihmeparantumisesta". Voitasko me jäädä tänne vielä pariksi kuukaudeksi?! 

6 kommenttia:

  1. Voi ihanaa! Mieletöntä, että ihottumat ovat noin hyvin parantuneet! Kostea ilmasto on kyllä ihmeparantaja nivel-vaivoissakin ja tälläisissä.. Mutta eikö ole mitään, mitä ette ole syöneet siellä? Pitäiskö meidänkin varata äkkiä äkkilähtö sinne, parantuiskohan Voiman refluksikin :D

    Tosi kätevä toi uimarengas ja ihana poika <3

    Nyt NAUTTIKAA siis !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä tiedä jos vaikka menisikin parempaan suuntaan :D ja jos varsinaisesti siihen ei apua tulisikaan, niin on ainakin miellyttävä ympäristö!

      On meillä jotain mitä ei ole syöty: poro, hirvi ja ehkä isoimpana quinoa. Sitä olen minä syönyt jonkunverran, mutta Elias ei ollenkaan kun en ole olevinaan viitsinyt keitellä ja hyvin on tuolla minun soseellakin pärjännyt. Hitsi jos se on se mikä aiheuttaa oireet :/

      Ja todellakin nautitaan, kiitos! :)

      Poista
    2. Mistä olette ostaneet poron jota syötte? Voimallehan käy vaan poron vasan liha, suoraan lapista..

      Poista
    3. Kaupan pakastealtaasta (Lapin Liha) olen ostanut. Jostain luin, että vain harvoin Lapin poroja ruokitaan viljalla. Toisaalta käyhän meille kana, joka on ruokittu pelkästään viljalla. Ellei nyt sitten ihan suoraan oli porolle allerginen. Pitäisi varmaan kotona jatkaa saman ruoan antamista ja lisätä nuo muut yksitellen :)

      Poista
  2. Ihanaa kuulla että ihottumat parantuneet ja masu ei vaivaa :)

    Ihania kuvia! Siellä näyttää niin ihanan lämpimältä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmintä tosiaan on se 30+ joka päivä, vaikka ei ihan täysillä aurinko paistakaan :)

      Ja siis viime yönäkin Elias heräsi vain kerran ja nukkui jopa 6 tuntia putkeen!! Ihan uskomatonta! Toivottavasti rytmi jää kun palataan takaisin :)

      Poista