sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Imetys Thaimaassa

Jos aikaisemmin ihmettelin Thaimaan kauppojen suurta korvikevalikoimaa, niin en ihmettele enää. Varsinaisesti etsiskelin tietoa siitä, miten Thaimaassa suhtaudutaan imetykseen julkisilla paikoilla (ok, jos teet sen "siveellisesti", varsinaisesti miehen tai naisen rinnan paljastamisesta voi saada 500 BHT sakot. Tosin ei luultavammin sovelleta imettävään äitiin, koska lakia varsinaisesti imetystä vastaan ei ole.), ja päädyin lukemaan artikkelia missä kerrottiin Thaimaan imetyslukujen olevan maailman alhaisimmat. Arviolta 50% äideistä aloittavat rintaruokinnan vauvan syntyessä, ja vain 5-15 % (2009) vauvoista ruokitaan yksinomaan rintamaidolla 6 kk saakka. Thaiäideillä on käytäntönä antaa vettä, tai muuta nestettä kuin maitoa ja aloittaa lisäruokinta aikaisin. Noin 47 % 6-9 kk ikäisistä vauvoista taas saa rintamaitoa muun ruoan ohella. Vähäisen rintaruokinnan pääsyyksi arveltiin aggressiivista korvikemainontaa (!!!!??) ja osuutensa on myös lyhyellä äitiysvapaalla (13 vkoa) ja imetystaukojen puutteella työskennellessä.

Ensikosketus hiekkaan aiheutti itkut <3

Jotenkin siis todella outoa, että maassa jossa naisen keskipalkka on olematon, äidit päättävät tuhlata vähätkin rahansa kalliiseen korvikkeeseen, vaikka ilmainenkin vaihtoehto on olemassa. Toki imetyksen jatkaminen ainoana ravintona on hyvin vaikea toteuttaa jos sattuu olemaan töissä kodin ulkopuolella, tai että ylipäänsä koko imetys kaikilta onnistuisikaan. Mutta kieltämättä, en ole koskaan täällä Thaimaassa nähnyt kenenkään imettävän (vaikka ei minulla tietenkään mitenkään pitkää vertailupohjaa ole näiden parin matkan perusteella :D). Ja se miksi ylipäänsä päädyin etsimään tietoa julkisesta imetyksestä, oli oma eilinen kokemus rannalta. Olimme siis meren rannalla viettämässä päivää. Koska Elias ei suostu juomaan nesteitä mukista, niin rintamaito on ainoa neste mikä menee, ja kuumana päivänä todella tarpeellinen. Kukaan ei siis tullut imetystä kieltämään, ja toki tein sen rantatuolissa varjon alla istuen paljastamatta yhtään enempää kuin normaalistikaan bikinit päällä. Mutta hyvin tehokkaasti se piti kaupustelijat poissa meidän ympäriltä, kukaan ei tullut lähellekään, vaan kaikki ohittivat meidän rantatuolit edes vilkaisematta päin. Saipahan kerrankin olla rauhassa ilman jatkuvaa hieronnan yms. tyrkytystä (vaikka kyllähän kaupustelijat uskovat hyvin sanat "No thank you"). 


Vesi on lämmintä kuin linnunmaito!

Täällä on päivä valjennut ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Päivän ohjelmaan kuuluu siis olennaisesti merenrantaa ja uiskentelua. Voiko olla ihanampaa!

5 kommenttia:

  1. veit mun postausaiheen ;)
    no ei se haittaa, samat asiat ois mullakin lukenut ja itsekin googletin samoja asioita ennen lähtöä.
    Olivia ei vielä ole koskettanut hiekkaa, saa nähdä minkä reaktion se tuo! :)

    mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kerkesin ensin :) Täällä on Elias nukkunut nimittäin epätavallisen hyvin, niin minulla on ollut jopa liikaa aikaa roikkua netissä :D Tänään oltiin taas rannalla, ja hiekka oli edelleen tosi kurjaa, mutta merivesi sai aikaan ihan hillittömän riemun!

      Kiitos, samoin sinne! :)

      Poista
  2. Voi mikä ihana rantaleijona <3 Onko Eliaksella IdaT:n uikkarit? Kenties viime lapsimessuilta ostetut? Itse ostin sieltä turkoosit hai-kuvioiset Sisulle (yhdet ainoat) ja hypistelin tuollaisia keltaisia siinä myös, mutta en jostain syystä ostanut ja olen katunut sitä siitä lähtien :D

    Ihana ranta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on itseasiassa tavalliset IdaT:n shortsit, mitkä tuossa kuvassa on. Uikkarina on P.opin pitkähihainen UV-uikkaripaita ja Speedon vaippauikkarit. Ajattelin, että ollaan altaalla enemmän, mutta ranta osoittautuikin todella hyväksi, niin on oltu sitten siellä :) Nyt sitten harmittaa etten muistanut ottaa niitä pitkälahkeisia ollenkaan mukaan, vaan pitää rasvailla ja suojata varjolla :/

      Poista
    2. No ihanat silti! IdaT:n vaatteet ovat niin söpöjä :)

      Poista