Pelkopoli

Tänään oli se kauan odotettu synnytyspelkopolikäynti. Odotusaulassa odottaessani tuntui, että sydän tulee rinnasta läpi. Enkä oikein tiennyt mitä käynniltä edes voisi odottaa, muuta kuin että PALJON.

Vastaanotolla oli minua vastassa lääkäri ja kätilö. Lääkäri oli tutustunut tarkkaan esikoisen synnytykseen, mutta varsinainen käynnin ja pelon syy oli kuulemma lähetteessä hieman epämääräinen. Aluksi keskustelimme itse pelosta ja pelkoon johtaneista syistä, joista osa liittyy edelliseen synnytystapa-arvio käyntiin ja osa taas lapsettomuustaustaani. Olin todella herkällä mielellä koko käynnin ajan (=lue: itkin lähes koko tunnin), ja tuntui ihanalle kuulla kun lääkäri lopulta sanoi, että vaikka osa minun peloistani on irrationaalisia (niinkuin pelot tietysti ovatkin), niin silti hän näkee, että minä pelkään oikeasti. Lääkäri puhui todella rauhoittavasti, oli luottamusta herättävän oloinen ja muutenkin aivan ihana ihminen. Missään vaiheessa minua tai pelkojani ei paheksuttu, eikä todellakaan saarnattu sektion haitoista ja alatiesynnytyksen paremmuudesta. Tunsin kerrankin ammattilaisen kanssa puhuessani, että minua kuunnellaan, eikä vähätellä saati paheksuta edellistä valintaani synnyttää perätilalapsi sektiolla. Päinvastoin, sain kuulla että yli puolet ensisynnyttäjistä valitsee sektion perätilatapauksessa. Eli siinä mielessä valintani oli aivan normaali tapaus. Riskeistä keskustellessa lääkäri totesi, että hän huomaa minun ottaneen paljon asioista selvää ja tiedän riskit. 

Minulle kerrottiin, että kompromissien tekeminen on myös mahdollista synnytystavan valitsemisen suhteen. Pelkooni liittyy vahvasti lapsen kuoleminen kohtuun "yliajalla" ja käynnistykseen. Ja kun minun tapauksessani ei ole mitään lääketieteellistä syytä tehdä sektiota, niin yksi mahdollisuus on odottaa laskettuun aikaan ja jos siihen mennessä synnytys ei ole käynnistynyt itsestään, niin sen jälkeen voitaisiin tehdä elektiivinen sektio. Tai että raskauden jatkuessa yli lasketun ajan voisin saada tarkemman seurannan vauvan hyvinvoinnille mikäli päädyn alatiesynnytykseen. Tällä hetkellä tuo vaihtoehto, missä annetaan mahdollisuus alatiesynnytykselle, mutta kuitenkin saisin takaportin sektion muodossa, kuulostaa itsestäni parhaalle. Lääkäri kertoi myös, että yleensä raskauden kestot ovat "perinnöllisiä", eli äidin raskauden kesto vaikuttaa paljon tyttärenkin raskauden kestoon. Ja kun äitini kaikki raskaudet ovat menneet yliajalle, ja lopulta käynnistetty 3 synnytystä 4:stä, niin tottakai se vaikuttaa pelkooni, että minunkin synnytys menisi sinne 42 viikolle asti.

Vauvan hyvinvoinnin seurannasta puhuttiin alatiesynnytyksen aikana. Se minua on huolestuttanut kovin paljon, asiasta kun ei ole omakohtaista kokemusta, vaikka teoriatietoa onkin. Vauva on tottakai sydänkäyrällä koko ajan, jota valvotaan keskitetysti yhdestä huoneesta. Eivät siis voineet luvata, että kätilö olisi samassa huoneessa koko ajan (en tähän uskonutkaan). Lapsen päästä voidaan ottaa veren hapetusarvot ja laktaattiarvot, jotta nähdään miten kovassa rasituksessa vauva on. Sektiotiimi on koko ajan päivystämässä, ja lapsi syntyy alle 10 minuutissa sektiopäätöksestä. Kuulostaa kyllä hyvälle teoriassa, mutta jostain syystä en ihan varauksetta tätäkään usko. Vaikka eihän minulla ole edes mitään järkevää syytä epäillä tätä faktaa. Mutta tätähän se pelko onkin, kaikkea muuta kuin järkevää.

Käynnin ehdoton kohokohta oli kuitenkin lääkärin suorittama sikiön mittojen tarkistus. Sain nähdä miten Mytty teki hengitysharjoituksia, rintakehä siis "pumppaili". Tämän lääkäri sanoi olevan hyvä merkki sikiön vahvasta hyvinvoinnista <3. Sain painoarvion, joka oli tällä hetkellä 1840 g ja kaikki mitat vastasivat laskettua-aikaa ja menivät aivan keskikäyrällä. Kuulemma seuraa täysin isoveljensä kasvukäyrää, ja luultavammin samankokoinen tapaus siis tulossa <3. Eli siinä mielessä voisi kuvitella, että lapsi olisi normaali synnyttää alakauttakin, kun paino olisi 3,5 kg tietämillä.

Sain uuden ajan synnytyspelkoon erikoistuneelle kätilölle kahden viikon päähän rv 33+3. Synnytystapa-arvio, jossa lopulta päätetään synnytystapa, on puolestaan rv 35+?. Käynnillä on silloin vastassa tämä sama ihana lääkäri, joten huoleni sen suhteen on nyt pyyhkäisty pois.

Mitään päätöstä mihinkään suuntaan en ole vielä tehnyt, eikä minua semmoista missään muodossa edes pyydetty tekemään. Käynti antoi todella paljon ajattelemisen aihetta, ja toi helpotustakin elämääni tiedon ja vaihtoehtojen muodossa. Oli ihanaa kuulla, että mikäli vauvan hyvinvointi missään vaiheessa minua huolestuttaa, voi herkästi ottaa yhteyttä tuohon samaiseen synnytyssairaalaani, ja purkaa huoleni ja päästä käyrille. Tietenkään tätä pelkoa ei yksi, tai välttämättä kaksikaan käyntiä poista, mutta luulen ainakin tällä hetkellä saaneeni apua epävarmuuteeni. Kunhan "nukun" (tai ainakin vietän :) ) muutamat yöt tämän asian päälle, niin toivottavasti minulla on jo selkeä kuva siitä, mitä minä voisin haluta.

Liikkeet

Mikäs olisikaan parempi hetki päivitellä blogia kuin aamuyöstä muiden nukkuessa? No itse kyllä hoitaisin päivitykset mieluummin normaaleihin aikoihin, mutta luonto on päättänyt valmistaa minut kunnolla yövalvomisiin. Esikoisen kohdalla tätä ominaisuutta ei tarvittu, mutta ilmeisesti tällä kertaa on hieman haastavampi tapaus tulossa.

Mutta itse asiaan. Liikkeet, niitä on viimeisen parin viime vuorokauden aikana ollut paljon, siis jopa häiritsevän paljon. En olisi kyllä uskonut, että näin voisi olla. Vielä alkuviikosta Myttymme liikkeet painottuivat alkuiltaan / iltaan ja hetkiin jolloin itse olin rauhallinen. Keskiviikkona olin jopa huolestunut kun vauvamme tuntui vain vetelevän sikeitä, vaikka miten yritin saada hänet liikkeelle. Mutta perjantaista lähtien on tuntunut, että Mytty puskee mahasta läpi vaikka väkisin. Mielialani on ollut siis kaikkea muuta kuin rauhallinen, ja tämä pakottaa minut ajattelemaan, että stressihormonini taitavat olla aika koholla. Adrenaliinitasoni siis antaisi vähän lisäpontta liikehdintään. Lisäksi Mytty on hikkaillut todella useasti aikaisempaan verrattuna., ainakin 6 kertaa vuorokaudessa. Tässä aamuyöstä kehittämäni teoria menee siis näin: Kortisoni on yksi elimistön hormoni, jonka eritys lisääntyy stressitilanteissa. Ja kortisoniahan annetaan pistoksena, kun halutaan vauvan keuhkojen kypsyjän hieman nopeammin. Hikanhan nimenomaan sanotaan liittyvän keuhkojen kypsymiseen ja vauvan hengitysharjoituksiin. Eli suora johtopäätös asiasta hikka+stressi=keuhkojen kypsyttäminen. Voi olla, että teoriani ei kestä päivänvaloa, ja ammattilaiset nauravat tässä kohtaa partaansa (tai ihan ääneen, jos kukaan ei ole kuulemassa).

Huomaan taas rauhoittuneeni tässä kirjoitellessani, samoin pikku ukkomme masussa. Auttaa paljon, että saan jakaa murheeni jonkun toisen kanssa, ja ylipäänsä nähdä ajatuksensa kirjoitettuna. Kyllähän miehenikin minua kuuntelee, mutta kirjoittaminen toimii jotenkin paremmin. Toivon todella, että saan maanantaina jotain tolkkua tähän asiaan ennenkuin vauvamme alkaa kärsiä olotilastani. Kiitos lukemisestasi ja anteeksi negatiivisuuteni :)

Teille muille, rauhallisempaa sunnuntaita <3

Viilto

Sain sisimpääni tänään pienen viillon. Viilto ei ole syvä saati kivulias, mutta se paisuu isoksi kyynelvirraksi yön unettomina hetkinä. Tätä viiltoa kannan mukanani loppuelämäni. Sieltä se putkahtaa esiin aina hetkinä jolloin minuun koskee, niiden muiden pienten haavojen kanssa. Tämä tuore viilto on hyvin pieni verrattuna elämäni suurimpaan tragediaan, lapsettomuuteen, josta olen pikkuhiljaa eheytymässä toisen lapsemme syntymän kautta. Tiedän, että nämä kaikki pienet tuoreet viillot arpeutuvat aikanaan jättäen vain muiston sisimpääni, niinkuin ovat aina tehneet. Minun elämälläni on kuitenkin tarkoitus, ja se on tärkeintä tässä maailmassa. Sitä en unohda koskaan synkimpinäkään hetkinä. Ja se on olla Äiti. 

Mutta nyt minuun koskee ja olen väsynyt. Haluaisin vain nukkua. 

Neuvola rv 30+5

Tänään oli neuvola järjestyksessään numero 4. Kovin harvoin on näytille päässyt, mutta nyt tilanteeseen tuleekin muutos. En tiedä vaikuttiko oloni valittaminen (uniohgelmat, paha-olo), mutta seuraava käynti sijoittuukin jo 2 viikon päähän! Ja siitä taas kahden viikon päästä on lääkärineuvola (luulin, ettei enää olisi). Ja sen jälkeen käynnit ovatkin jo noin viikon välein.

Puhuimme neuvolatätin kanssa kaikenlaisesta. Tähän käyntiin kuului arvio siitä, millä todennäköisyydellä sairastuisin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Arvio koostui siis semmoisesta kyselykaavakkeesta, missä kyseltiin mielialaa viimeisen viikon ajalta. Ja tämä toistetaan sitten vauvan synnyttyä. Vaikeimmalta tuntui vastata kysymykseen, jossa kyseltiin millä innokkuudella odotan tulevaa. Siis mitä tulevaa? Synnytystä? Joulua? Äitiysvapaata? Vauva-arkea? Kaikkeen muuhun voin vastata, että erittäin innokkaasti, paitsi tuohon ekaan... Tästä sitten päädyimme vaihtamaan pari ajatusta synnytyksestä. Ja sen jälkeen terveydenhoitaja totesi, että on todella hyvä, että olen menossa sinne pelkopolille, koska tarpeeseen se käynti tulee. Ja olen aivan samaa mieltä. Esikoisesta en kokenut mitään masennukseen viittaavaakaan, vain normaalia synnytyksen jälkeistä mielialan vaihtelua. Mutta päällimmäisenä muistan vain sen onnen tunteen <3. Vaikea sanoa, onko sitä yhtään herkempi babybluesiin tällä kertaa, kun on niin paljon tuota synnytystä jännittänyt. Voi olla, että se vaikuttaa. Ja varsinkin se, miten se synnytys sitten tapahtuukin.

Sydänääniä kuunnellessa ja sf-mittaa ottaessa kokeiltiin tietysti miten päin vauva makoilee. Selkeästi vauva tuntuu tuossa oikealla puolella, minkä itsekin olen huomannut. Vasen puoli on lähes tyhjä ja pehmeämmän tuntuinen sormella tökkiessä. Terkkari paineli ja kokeili, mutta ei saanut oikein selvyyttä, että onko vauvan pylly vai pää tuossa oikean kyljen alla. On kuulemma niin kompaktisti pienessä mytyssä, että vaikea sanoa mitään. Ja ihan mielenkiinnosta hän sitten ehdottikin, että käväisisimme ultralla kurkkaamassa miten päin vauva siellä köllii. Laite oli kyllä tosiaan vuodelta "miekka ja kirves", mutta sen verran saimme näkyviin, että pää on lähtöasennossa. Eli raivotarjonnassa meidän pieni Myttymme jo asustelee (tämä käynti poiki siis uuden työnimen) :D. Nyt voinkin sitten rauhassa keskittyä siihen pelkopolikäyntiin, kun tiedän, että lähtökohtaisesti alatiesynnytys on edessä.

Muita speksejä käynniltä (suluissa edelliset):

Paino +2400 g (+2200g)
Sf 28 cm (23,5 cm) 
Pissa - (-)
Verenpaine 123/86 (131/88)
Tarjonta rt (?)
Syke 140+150 (140)  <- tuntui vähän hermostuvan tökkimisestä tällä kertaa :)

Sf-mittaa ei ollutkaan merkattu nyt korttiin, joten ulkomuistista vedin tuon luvun. Saattoi olla sentin pienempikin. Mutta käyrän näin, ja tasan keskikäyrällä edelleen ollaan. Hyvin siis pitäisi mytyllä olla asiat. Toivottavasti tällä jatketaan loppuun saakka! 

Lumisen päivän päätteeksi

Lomalla

Nyt on jotenkin todella helpottunut olo. Olen siis ainakin joulun yli sairauslomalla. Viikonloppuna tuskastuin täysin tähän uniongelmaan ja jatkuvaan väsymykseen. Koko viikonloppu meni kuin horroksessa, enkä juurikaan jaksanut nauttia mistään. Nyt kun sain työterveyslääkäriltä luvan olla väsynyt ja levätä päivälläkin, on vanne pään ympärillä löystynyt huomattavasti. Voin nukkua kun nukuttaa, voin herätä keskellä yötä hiippailemaan, jos sille tuntuu. Ihanaa!

Mitäs päiväohjelmaan on nyt sitten kuulunut? No yöhiiippailua tietenkin :) "Päikkärit" nukuin aamu viidestä puoli kahdeksaan, mikä tuntui todella paljon pitemmältä kuin tuo 2,5 tuntia. Aamu- ja iltapäivästä pari lyhyttä rattikelkka-ajelua lumisateessa kodin ja päiväkodin välillä, ja neulomista ja Netflixiä. Siitä on lepopäivät tehty! Vielä olisi ainakin 10 viikkoa aikaa kulutettavana, mutta en jotenkin usko että ongelmaa ylimääräisen vapaa-ajan suhteen tulee, vaikka kotitöitäkään ei hullunlailla painaisi.

Maha

Rv 30+2

Masu tuntuu kasvavan hurjaa vauhtia. Kaikki housut painavat jossain määrin mahaa, eikä yhtään lökäpöksyä tiukemmissa vaatteissa tahtoisi olla. Pitkän päivän päättääksi voi mahassa nähdäkin kaikki saumojen kohdat ja alkkareiden reunat. Ja kuitenkin ollaan vasta viikolla 31. Lisäksi maha on alkanut vaihtaa väriään violetimpaan suuntaan. Ilmeisesti verisuonet kuultavat niin hyvin ihon lävitse. Onneksi arpia ei ole tullut, niinkuin ei edellisestäkään. Esikoisen kohdalla maha oli tämän kokoinen synnytykseen lähtiessä, joten hieman pelottaa mitä nämä seuraavat viikot vielä tuovat. Mutta se on kuitenkin niin siinä, ja mahaani minä rakastan. Ja varsinkin sitä, että se hytkyy pienien jalkojen tahdissa <3.

Aikaansaamaton

Tuntuu, että kaikki muut ovat viimeistään tässä vaiheessa saanut kaiken valmiiksi vauvaa varten. Häpeillen pitää tunnustaa, että minä en ole oikein saanut aikaiseksi mitään. Hoitopöytä odottaa kasaajaa, vauvan vaatteet ovat vieläkin äitiyspakkauksessa olohuoneen nurkassa, sänky sekä kaukalo ovat vielä "jossain" tulossa. Eikä paikkaakaan niille ole vielä katsottu. Onhan tässä vielä 2 kuukautta aikaa, mikä kyllä saattaa kulua äkimmin kuin tajuankaan.

Neulomista

Vauvan pipokiintiö lienee täynnä :)
Keskeneräisenä sukkaprojektin varsi

Neuloosi on iskenyt virallisesti. Kädet käyvät lakkaamatta ja neulottava on vaikka sormien niveliä alkaa jo pakottaa. Vain toinen neulonta-addikti voi tämän ymmärtää :D Tulin luvanneeksi neuloa myös kaverilleni kirjoneulesäärystimet kun hän niin kauniisti pyysi. Malliksi hän valitsi vaatimattomasti tämän Garnstudion mallin, joten voi olla että tuossa kestää hetki, kunhan ensin saan langat kaveriltani. Vauvan peiton sain valmiiksi äkimmin kuin luulinkaan, ja nyt olen jo siirtynyt uuteen sukkaprojektiin, tällä kertaa siskolleni (toivottavasti joululahjaksi). Töiden päätteleminen on edelleen heikoin kohtani, ja peitossakin taitaa vielä parit langanpätkät roikkua.

Iltapala

Tästä setistä on tullut meille "perinne". Joka ilta esikoinen pyytää lautasellisen hedelmiä, joka me sitten porukalla puputetaan suihimme. Terveellistä, ja ennenkaikkea hyvää!

Maistus varmaan sullekin!

Oon kolmekymppinen....

Tänään poksutaan uusille lukemille! Siis rv 30+0 tuli tänään täyteen, ja synnytykseen on enää noin 10 viikkoa. Hui! Aivan mahtavaa, että tänne asti on jo tässä projektissa selvitty :) Jos joku olisi minulle sanonut viime jouluna, että ensi joulun aikaan ollaan tukevasti raskaana, ja vielä lähes täysiaikaisena, olisin pitänyt tätä henkilöä suorastaan törkeänä huijarina. Mutta niin se vaan elämä heittelee, ja päivä paistaa risukasaankin jne muita viisauksia ladellakseni. Ja huomatkaa, vaikka olen koko ajan edelleen huolissani raskauden jatkumisesta, niin silti olen säilyttänyt positiivisen asenteeni siihen, että kyllä tämä raskaus laskettuun aikaan jatkuu!

Lasken koko ajan päiviä johonkin etappiin, sillä pitäähän tavoitteita elämässä olla. Onneksi nämä tavoitteet eivät ole kovin kaukana toteutumisesta.

Seuraavaan neuvolaa 4 päivää

Pelkopolikäyntiin 10 päivää

Työpäiviä jäljellä 17 päivää

Laskettuun aikaan 70 päivää

Näillä jatketaan täällä. Pikainen päivitys tällä kertaa, koska meillä on vieraita kylässä <3.

Ihanaa ja rauhallista viikonloppua kaikille!

Muoks: Aargh! Maitoa! Sitä tulee nyt JO?! No eipähän ehkä tarvitse odotella sitten maidon nousua kun se on tarpeen....

Kaikenlaista löpinää (rv 30)

Hieman on helpotusta tuonut elämään tuo sovittu pelkopolikäynti. Paitsi, että tietysti nyt stressaa se miten minuun suhtaudutaan. Aika selkeät ajatukset itsellä on siitä, mitä aion siellä sanoa, mutta tottakai pelkään sitä että minua pidetään ihan hysteerisenä hörhönä. Parille ihmiselle olen puhunut tästä käynnistä, mutta muuten olen pitänyt asian itselläni. Kun toinen kommentti asiaan oli tietysti, että "kyllähän maailmaan syntyy koko ajan lapsia alakautta ja suurimmalle osalle ei mitään käy". Niin, se "suurin osa" -kohta tässä onkin se mikä häiritsee. Se ei todellakaan ole KAIKKI. Ja tällä  hetkellä ainakin tuntuu, ainoa syy miksi taipuisin alatiesynnytykseen on se ympäristön painostus. Ei todellakaan oma tahto. Onko se sitten meidän etumme mukaista tai järkevää?

Yleinen jaksaminen alkaa olla vähän kortilla. Lauantaina meillä oli firman pikkujoulut, ja pitihän sinne lähteä käymään, vaikka väsytti jo aika tavalla päivän touhujen jälkeen. Pitkästä aikaa valvoin yli puolen yön, ja sitä velkaa onkin sitten maksettu tässä monta päivää. Väsymys on aivan totaalisen ankaraa, ja eilinen päivä töissäkin meni kuin sumussa minuutteja laskien. Vielä olisi tämän viikon lisäksi 5 kokonaista työviikkoa jäljellä, mutta epäilen kyllä kovasti jaksanko loppuun asti pakertaa. Tuntuu kyllä, että on aivan eri asia olla raskaana 20-vuotiaana kuin kolmevitoset ylittäneenä... (vaikka mistäs minä tiedän :D). 

Uniongelmaan on tullut uusi ulottuvuus. Lääkäri kehotti vain makoilemaan sängyssä, vaikka unta ei saisikaan. Mutta nyt sitten on alkanut tulla paha olo vaakatasossa. Ei mitään oksennukseen asti ylttävää, mutta kyllä se tunne ylös ajaa. Ei vain pysty makoilemaan, vaan on pakko nousta ylös jaloittelemaan. Ja keskellä yötä kun pari tuntia hiihtelee ympäriinsä, niin aamulla kyllä nukuttaisi (jos siis enää saa unta).

Viime viikolla olin flunssan takia sairauslomalla. Edelleen kurkku on kipeä ja nuha vaivaa, mutta parempaan suuntaan ollaan onneksi menossa. Sairauslomalla sitä kuitenkin jaksoi touhuta jotain kodin eteenkin, joten teimme hieman pipareita ja askartelimme joulukortit. Kivaa touhua vaihteeksi <3