torstai 13. joulukuuta 2012

Neuvola rv 30+5

Tänään oli neuvola järjestyksessään numero 4. Kovin harvoin on näytille päässyt, mutta nyt tilanteeseen tuleekin muutos. En tiedä vaikuttiko oloni valittaminen (uniohgelmat, paha-olo), mutta seuraava käynti sijoittuukin jo 2 viikon päähän! Ja siitä taas kahden viikon päästä on lääkärineuvola (luulin, ettei enää olisi). Ja sen jälkeen käynnit ovatkin jo noin viikon välein.

Puhuimme neuvolatätin kanssa kaikenlaisesta. Tähän käyntiin kuului arvio siitä, millä todennäköisyydellä sairastuisin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Arvio koostui siis semmoisesta kyselykaavakkeesta, missä kyseltiin mielialaa viimeisen viikon ajalta. Ja tämä toistetaan sitten vauvan synnyttyä. Vaikeimmalta tuntui vastata kysymykseen, jossa kyseltiin millä innokkuudella odotan tulevaa. Siis mitä tulevaa? Synnytystä? Joulua? Äitiysvapaata? Vauva-arkea? Kaikkeen muuhun voin vastata, että erittäin innokkaasti, paitsi tuohon ekaan... Tästä sitten päädyimme vaihtamaan pari ajatusta synnytyksestä. Ja sen jälkeen terveydenhoitaja totesi, että on todella hyvä, että olen menossa sinne pelkopolille, koska tarpeeseen se käynti tulee. Ja olen aivan samaa mieltä. Esikoisesta en kokenut mitään masennukseen viittaavaakaan, vain normaalia synnytyksen jälkeistä mielialan vaihtelua. Mutta päällimmäisenä muistan vain sen onnen tunteen <3. Vaikea sanoa, onko sitä yhtään herkempi babybluesiin tällä kertaa, kun on niin paljon tuota synnytystä jännittänyt. Voi olla, että se vaikuttaa. Ja varsinkin se, miten se synnytys sitten tapahtuukin.

Sydänääniä kuunnellessa ja sf-mittaa ottaessa kokeiltiin tietysti miten päin vauva makoilee. Selkeästi vauva tuntuu tuossa oikealla puolella, minkä itsekin olen huomannut. Vasen puoli on lähes tyhjä ja pehmeämmän tuntuinen sormella tökkiessä. Terkkari paineli ja kokeili, mutta ei saanut oikein selvyyttä, että onko vauvan pylly vai pää tuossa oikean kyljen alla. On kuulemma niin kompaktisti pienessä mytyssä, että vaikea sanoa mitään. Ja ihan mielenkiinnosta hän sitten ehdottikin, että käväisisimme ultralla kurkkaamassa miten päin vauva siellä köllii. Laite oli kyllä tosiaan vuodelta "miekka ja kirves", mutta sen verran saimme näkyviin, että pää on lähtöasennossa. Eli raivotarjonnassa meidän pieni Myttymme jo asustelee (tämä käynti poiki siis uuden työnimen) :D. Nyt voinkin sitten rauhassa keskittyä siihen pelkopolikäyntiin, kun tiedän, että lähtökohtaisesti alatiesynnytys on edessä.

Muita speksejä käynniltä (suluissa edelliset):

Paino +2400 g (+2200g)
Sf 28 cm (23,5 cm) 
Pissa - (-)
Verenpaine 123/86 (131/88)
Tarjonta rt (?)
Syke 140+150 (140)  <- tuntui vähän hermostuvan tökkimisestä tällä kertaa :)

Sf-mittaa ei ollutkaan merkattu nyt korttiin, joten ulkomuistista vedin tuon luvun. Saattoi olla sentin pienempikin. Mutta käyrän näin, ja tasan keskikäyrällä edelleen ollaan. Hyvin siis pitäisi mytyllä olla asiat. Toivottavasti tällä jatketaan loppuun saakka! 




2 kommenttia:

  1. Tosi kiva juttu, että sait ajan jo parin viikon päähän. Ja tosi hyvä juttu, että pääset pelkopolille juttelemaan.

    Minä en osaa oikein edes ajatella vielä synnytystä, joten ei ole juuri pelkojakaan tullut. Eniten ehkä pelkään sitä, että joudun synnyttämään leikkauksella.

    Tsemppiä ja p.s Lisäsin sinut haasteeseen, kun tajusin, ettei sinua ole tainnut kukaan haastaa (muistin eka, että joku on haastanut...)

    Eli käy nappaamassa haaste blogistani!

    VastaaPoista
  2. Kiitos <3

    Yritän vastata vähän parempana päivänä kuin tänään, sillä tänään sain kylmää vettä saavillisen niskaani. Tuohon ensimmäiseen kysymykseen kun olisi ihan mahdoton vastata :)

    Kovasti kyllä odotan tuota pelkopolikäyntiä ja ennakko-odotukset käynniltä on melkoiset :)

    VastaaPoista