Ihottuma alkoi riehua tietysti heti pitkin vartaloa taudin iskiessä. Pistin siis Neocaten tauolle, sillä ei pieni keho varmastikaan kestä molempien rasitusta. Pelkään, että tauti on mennyt korviin, koska nuhaa on ollut nyt jo ainakin kahden viikon ajan. Vaikka eipä Elias korviaan ainakaan mitenkään selkeästi ole valittanut, joten toivotaan että selvittäisiin ilman antibiootteja. Huoli on kyllä äidillä melkoinen pienimmäisen puolesta :/
maanantai 11. marraskuuta 2013
Karhunpoika sairastaa
Ja juuri kun pääsen iloitsemaan parantuneista yöunista, iskee kamala flunssa. Nyt voin rehellisesti sanoa, etten ole nukkunut "silmällistäkään" viime yönä (ok, pari torkahdusta). Eliakselle nousi eilen illalla kova kuume, joka ei oikein tahtonut laskea lääkkeilläkään. Yö meni siis nenää putsatessa, rohisevaa hengitystä kuunnellessa ja pientä nuhanenää lohdutellessa. Aamuyöstä kuume laski uuden lääkesatsin jälkeen sen verran, että torkahdimme molemmat. Aamutoimien aikaan ukko jaksoi olla hetken aikaa pirteä, mutta kun kuume alkoi taas nousta, alkoi vilun väristykset ja silmät taas pyöriä päässä. Eikun lisää kuumetta alentavaa, ja tuuditus unille sylitellen. Katkonaista tuntuu tosin tämäkin uni olevan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi :( Paranemisia pikkuiselle ja jaksamisia äidille.
VastaaPoistaKiitos! Pikkunen on ihan raasu, ja kipeän näköinen. Käytiin varuilta lääkärissäkin, mutta löytyi "onneksi" vain virustulehdus. Ab saatiin kyllä varalle jos ei ala helpottamaan.
PoistaOnko teillä jo parannuttu?? Ikävän näköinen ihottuma :/
VastaaPoistaSanotaanko, että paranemaan päin. Ihan painajaista ollut tämä sairastelu. Tänään on eka päivä kun kuume ei ole kivunnut 39 °C yli. Sairaalassa käyty, todettu edelleen virukseksi. Antibiootti silti aloitettu, ja nyt oksentaa ja ripuloi (ylläri!!!!). Ja juuri kun olet saanut kaikki dropit syötettyä, niin kas, oksennus… ja eikun alusta koko homma. Nyt sitte myös rohistaan ja yskitään, ja itketään kun se sattuu. Mä niin toivon, että kohta helpottaa!!!
Poista