keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kuvat kertoo

Tämän hetkinen elämämme kuvina:

Kiinteät aloitettu varovasti. Kesäkurpitsa, parsakaali, mango, vadelma, kukkakaali,
mustikka ja omena kokeilussa. Löysin jopa pari valmissosetta joita pystyimme
maistelemaan! Helpottaa matkailua :)

Äiti etsii sellaisia ruokia kaupasta, mitä ei edes tiennyt olevan
olemassakaan. Ja kauppareissulle kuluu tuplasti enemmän rahaa.
Soija käy toistaiseksi. Kalkki on otettava purkista.

Äidin hullutus. Alennusmyynnit pitäisi kieltää lailla! :)

No olihan se tämäkin saatava...

Esikoinen tykkäsi kuitenkin uusista vaatteistaa kovasti.



Paras paikka nukkua: lelumatolla kaiken hälinän keskellä.
 Ja yritäpäs vain siirtää pois!

Ihaniaihaniaihania!! Kun vain vielä löytäisi ajan tehdä näistä ne paidat
joita suunnittelin tekeväni. 

Loppuvuoden Thaimaan matkaan on jo alettu varautua.


Hellettä pitelee pilvistä huolimatta. Päivän lukemat + 30 astetta!

Kesälukemista päikkäreiden aikaan.

Mansikka-aika parhaimmillaan mummolan mansikoissa. Omat mansikat
homehtuvat peltoon, kirjaimellisesti. Harmaahome vei jo alkusadon, mutta nyt on myrkyt
pellossa. Jospa saisi edes osan pelastettua. Tosin enpä minä ole edes yhtä uskaltanut maistaa,
kun näyttää että mansikastakin tulee kutinaa.



8 kommenttia:

  1. Ihanat noi oranssitkin Metsolan kaaritaskuhousut <3 ja ihania noi kankaat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, mä jotenkin alitajuisesti pelkään pilaavani ne kankaat kun ne on niin ihania! :D Sen takia kait mä en saa alotettua tekemään niistä mitään... :P

      Poista
    2. Noistahan sais ihania tollasia Me&i -tyylisiä peittojakin <3

      Poista
    3. Mulla itseasiassa on peittokangaskin ostettuna, mutta sekin on jäänyt kun pitäisi leikata siihen reunaan resori (4 metrinen pätkä spiraalina), ja se nyt tuntuu olevan ihan ylivoimasta :D Ihme aloitekyvyttömyys vaivaa mua nyt :/

      Mä niin tahtosin sen pilvipeiton meandilta, mutta ei oo tullut sopivaa (hintaa) vielä vastaan :)

      Poista
    4. Mulla on ollut molemmat pilvipeitot, vanhempi oli kokonaan trikoota ja uudemmassa oli toinen puoli oranssia velouria.. Olen jo myynyt molemmat :D - mulla on sääntö, että kaksi peittoa saa olla korkeintaan (me&i) ja nyt meillä on pupupeitto ja sienipeitto. Ai, että ne on ihania! Sitten löytyy Småfolkin ja Paul Frankin peitot, niin enempää ei tarvi kyllä joo. Kaikki on kuitenkin käytössä :)

      Poista
    5. Just sen velourisen tahtosin :) Mutta nyt kun sain tuon tehtyä, niin se kyllä laannutti mun pilvipeittokuumeen :D Täällä on kans noita peittoja, H&M:n smurffi ja Lindexin, ja mun oma neuloma nallepeitto. Vaihdellen käyttössä ovat olleet kyllä nekin :) Mulla on kyllä vähän semmosta vikaa, että jos innostun jostain niin sitten niitä kohta on vähän liikaa :D

      Poista