tiistai 28. toukokuuta 2013

Iho-ongelma

Eliaksella on siis ollut parin kuukauden iästä lähtien vaihtelevan laajuinen ja asteinen ihottuma ympäri kehoaan. Kerran jo kävimme lääkärissä (allergologi), ja saimme kasan voiteita ja hoito-ohjeet ihottuman hoitoon. Diagnoosina atooppinen ihottuma. Aluksi iho parani melko hyvin, mutta kun tuli aika pitää pakollinen kortisoniton tauko hoidossa, paheni tilanne samantien alkupisteeseen. Rasvailin ja voitelin joka vaipanvaihdon yhteydessä, mutta se ei vaan tuntunut riittävän mihinkään. Perjantai-iltana ongelma paheni ihan uusiin mittasuhteisiin Eliaksen kirkuessa selkä kaarella rasvauksen yhteydessä. Ja minä rasvasin ja itkin Eliaksen kanssa. En voi sanoin kuvailla mille tuntuu yrittää parantaa toisen vaivaa ja tähän vaan sattuu niin paljon.

Lauantaina kävimme sitten uudelleen lääkärissä, joka määräsi prick-testit ja minut maidottomalle, munattomalle ja kalattomalle ruokavaliolle. Ensimmäinen lääkärihän oli sitä mieltä, että maidosta saatavat allergeenimäärät ovat niin pieniä, ettei välttämisruokavalio ole tarpeen, vaan parasta siedätystä. Näinhän sitä nykyään ajatellaan, ja varmasti ihan hyvä jos oireet eivät ole pahoja eikä niistä kukaan kärsi. Mutta tämä toinen lääkäri sitten (varmasti vanhempaa koulukuntaa) kyseli ihottumasta ja mahan toiminnasta, ja oli heti sitä mieltä, että ruoka-aineallergia ei ole mitenkään pois suljettu asia. Ja sitä tässä nyt sitten selvitellään.

Olen siis syönyt tiukasti ruokavalion mukaan lauantai päivästä lähtien. Maanantain vastainen yö oli ensimmäinen yli kuukauteen, kun minun ei tarvinnut pitää kiinni Eliaksen käsistä hänen yrittäessä raapia päätään ja kasvojaan unissaan. Jos en siis aikaisemmin pitänyt, heräsi hän siihen kun raapaisi itseään kasvoista todella kipeästi, verille asti. Ja yöt on muutenkin olleet yhtä käsien kanssa hankaamista. Kapalossa on sen takia nukuttu aina osa yöstä, mutta liikkeiden opettelun takia en viitsisi ihan koko yötä pitää. Mutta siis nyt on ainakin jotain parantumista tapahtunut. Viime yönä nukuttiin peräti 22-05, mitä ei ole tapahtunut kovin monesti. Ihokin näyttää tällä hetkellä todella hyvälle, mutta en nyt suoraan osaa varmaksi sanoa miten paljon tuolla ruokavaliolla on osuutta asiaan. Kortisonia on siis taas laitettu aamuin illoin kaikille ihottuma-alueille, päänahkaankin. Voitelua pitää nyt jatkaa melkein sinne prick-testeihin asti (3 päivää ennen pitää lopettaa), että iho on varmasti semmoisessa kunnossa että testit voi tehdä. Mahan toimintakin on mielestäni tasoittunut ja kakka on jotenkin kiinteämpää, eikä sitä enää voi kaataa suoraan vaipasta pois. Myös pieruja on tullut vähemmän, ja jopa ilman tavaraa! Selkäkakkoja ei ole myöskään tullut sunnuntain jälkeen, vaikka niitä ennen tuli jopa kolmasti päivässä. Ehkä mä jo varovasti uskallan toivoa, että tässä olisi meille ratkaisua ongelmaan. Vaikka toki aikaa on kulunut vielä liian vähän, että mitään päätelmiä tästä voisi varmaksi tehdä. Eihän ne prick-testitkään välttämättä mitään kerro, ei negatiiviset eikä positiivisetkaan, mutta onpahan sitten ainakin testattu.

Myös kiinteät pitäisi lääkärin mielestä aloittaa. Olen lukenut jostain joskus (tosi täsmällistä tietoa :D), että ruoka-aineiden lisääminen ruokavalioon voi joskus helpottaa olemassa olevia herkkyyksiä. Harmi kun nyt en löydä sitä uudelleen, että voisin lukaista sen ihan ajatuksen kanssa. Mutta tämä siis oli se lääkärinkin ajatus. Ja lisäähän kiinteiden myöhäinen aloitus muutenkin jo allergioiden riskiä. Suositeltavia ruoka-aineita on kuulemma bataatti, kesäkurpitsa ja kukkakaali, siis semmoiset vähiten yleensä allergiaa aiheuttavat ruoka-aineet. Tosin ihan tähän samaan muutokseen en vielä ole uskaltanut mitään lisätä, mutta ehkäpä sitten viimeistään kun prick-testit on luettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti