Taas se iski, huoli. Huoli siitä, että selviääkö tämä vauva elävänä mahassa ulos asti. Ärsyttää kyllä. Olisin halunnut pystyä nauttimaan näistä viimeisistä päivistä raskaana rauhallisin mielin, niinkuin vielä muutama päivä sitten. Eihän sitä tiedä saanko kokea tätä enää koskaan. Todennäköisyys ei todellakaan ole puolellani. Vauva on ollut ehkä himpun verran rauhallisempi liikkeissään kuin aikaisemmin, mikä ei ainakaan auta yhtään tätä asiaa. Tekisi mieleni ajaa samantien sairaalaan ja huutaa apua. Liikelaskennassa saan kyllä vaaditut liikkeet laskettua, eli sen suhteen huoleni on järjetön. Mutta sitähän se onkin tämä pelko, täysin järjetöntä. Mikään järkipuhe ei siihen auta, kun se vain jyllää syvällä mielensopukoissa ja kiristelee hermoja.
Kaiken huipuksi päässäni on soinut viimeiset 24 tuntia Dannyn viisu "Tuuliviiri". Alitajuntani haluaa siis selkeästi kertoa minulle jotain. Siis "Tuuliviiri rauhaton, sydämeni on, tuulen teitä vaeltaa, nyt sekin haluaa". Ja sillä kimakalla 60-luvun versiona tottakai! Ei minulla mitään Dannyn tuotantoa vastaan ole, mutta hei pliis, rajansa kaikella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti