Mammavaatteet

Tämä aihe ansaitsee ehdottomasti oman merkintänsä. Luin eräästä toisesta blogista ihmettelyä H&M:n valikoimista, tai lähinnä sen puutteesta, ja innostuin itsekin valittamaan oikein  julkisesti tarjonnan laadusta!

Housut

Nykymuotihan suosii lantiomallisia housuja, mikä on sinänsä hyvä, koska niitähän voi käyttää myös raskaana ollessa aika pitkälle. Tosin omani vaativat aina vyön (taidan olla liian tasapaksu), jotta ne pysyisivät ylhäällä ilman jatkuvaa pelkoa vaon vilauttelusta. Tästä johtuen viskasin matalavyötäröiset housuni nurkkaan jo aika paljon ennen mahan kasvun alkua. Lisäksi turvotus ja pahoinvointi vaivasi heti alusta lähtien, ja vaikka housut mahtuivatkin jalkaan, oli niissä epämukava olo. Eikun siis housumarkkinoita katsastamaan! 

H&M:llä malleja yksi: pilli. WTF? Mikäs siinä jos olisin 20-vuotias kapeareisinen mallinmittoihin ylttävä. Varmasti olisin iloinen. Mutta kun ikää on 35v sekä lantion ja reisien ympärys enemmän kuin pillifarkut sallii, jätän housut kauppaan, vaikka hinta houkuttaakin. Viimeisena epätoivoisena ajatuksena kokeilen jopa housuja jotka ovat 2 numeroa isommat kuin normihousut. Näky peilissä on ikimuistoinen :). Naurettavaa ajatella, että kokoa 44 olevalla olisi kuitenkin reidet, jotka ovat samaa kokoa kuin housuissa jotka ovat kokoa 36. Kuka näitä oikein suunnittelee??

Seuraava liike. Lindex, sieltä ostin edelliset äippävaatteeni, muistan. Turha reissu, ei ole. KappAhl? Ei ole. Mitä ihmettä? Vero Moda on sentään ilokseni ottanut Mamaliciouksen vaatteet valikoimiinsa, mutta housut... noh yksi sana riittää: pilli!!

Tutustuminen netin ihmeelliseen maailmaan. Kyllähän sieltä nyt JOTAIN löytyy. Kyllä, löytyy! Hintaakin löytyy, ihan liikaa siihen mitä olen valmis sijoittamaan. 100 euroa housuista joita tulen käyttämään ehkä puoli vuotta, on mielestäni vähän liikaa. Vai olenko vain pihi? Oikeasti? Ja kyllähän housuja olisi nyt kiva olla ainakin kahdet, ellei nyt jostain syystä halua "Bio Hazard" -tarraa persuksiinsa työkavereiltaan. Lopulta löydän yhdet "normaalin" malliset Mamalicouksen housut alelaarista hintaan 25 e ja olen tyytyväinen!

Yksi iloinen ylläri löytyy kotimatkalta, nimittäin Citymarket! Epätoivoissani vaellan naistenvaateosastolle ja löydän Inspire-merkkiset Jogger -housut hintaan 8 e kipale. Päädyn ostamaan yhdet joka väriä, siis neljät! Housuissa siis samanlainen resori vyötäröllä kuin mammahousuissa, joka siis olisi tarkoitus kääntää kaksinkerroin vyötärölle. Mutta itse pidän sen suorana mahan päällä, jotta puristava vaikutus on mahdollisimman pieni. Ja nämä housut ovat aina päällä kotona ollessani, olen todella iloinen että ostin niitä useammat!

Alushousuista muuten sen verran, että erehdyin ostamaan MenkkaHaukan mamma-alkkarit. Big Mistake! Housuissa TODELLA tiukka vyötärö joka jättää rannun alamahaan, vaikka muuten mukavat ovatkin. Käytän siis edelleen ihan normaaleja alkkareita. Miksi ihmeessä menin edes ostamaan moiset kun kyllähän vanhatkin käyvät loppuun asti. Markkinointimiehen kujeita nekin!

Paidat

Paitoja onneksi löytyy ihan tavallisiltakin osastoilta. Tunikat ja topit ovat todella käyttökelpoisia mammamasun piilottelussa (tunikamalliset ehkä kuitenkin korostamisessa). Varsinaisissa mammapaidoissa tuppaa olemaan semmoinen alkuraskauden ongelma, että paidoissa on sivuilla semmoinen rypytys joka masun ollessa vielä pienehkö, näyttää naurettavalle wanna-be-pregnantille. Itse INHOAN ylikaiken liian lyhyitä paitoja, joita pitää vähän väliä olla kirimässä alaspäin ettei napa vilahda. Edelleen ihan OK, jos satut olemaan aikaisemmassa kappaleessa kuvaamani vartalotyyppi, mutta ei enää kerran jo synnyttäneelle alamahansa venyttäneelle rouvashenkilölle. Joten enemmän pitkiä paitoja kauppoihin, pliis! Todellinen löytö on ollut Gina Trigot ja heidän toppinsa. Topit ovat todella pitkä, reilusti pepun alapuolelle yltäviä, eivätkä ilokseni ole edes lyhentyneet pesussa. Omistan siis näitä aarteita useimmissa väreissä, ja niitä riittää joka työpäivälle omansa. Perussettinä siis toppi alle, ja joku ohut villatakki päälle. Näillä mennään varmaan loppuun saakka, vaikka pitää kyllä tunnustaa että ostin yhden karmean sinikuvoisen mammapaidan, jonka luultavasti piilotan kaapin perukoille. En vaan näe itseäni siinä paidassa, enemmän yksivärisen vaatteen ystävä kun olen. No ok, lupaan ulkoiluttaa paitaa edes kerran, että näen olenko vaivautunut koko sen ajan. Ja sekin vain sen takia ettei kukaan (mies) pääse sanomaan, että tuonkin ostit etkä koskaan edes pitänyt :D

Niin ja Vero Modan Mamalicious -kokoelmasta sen verran, että olivat sitten ottaneet valikoimiinsa juuri ne vähiten kangasta omaavat mallit. Tuubi-toppi masun päälle vedettävällä jatkeella... hmmm?

Ulkovaatteet

Semmoisiakin mammaversioina on, ja tänne niitä ei tule vaikka talvella raskaana olenkin. Turhake mikä turhake. Tuskin tällä raskautumisen vauhdilla pääsisin niitä toista kertaa edes käyttämään. Saati sitten, että se on jo muinaismuisto 5 vuoden päästä mikäli kolmannen ihmeen saisikin tässä elämässä kokea.

Huh, helpottipas kummasti tämä purkaus. Yhteenvetona pitää todeta, että mammavaatevalmistajat siis haluavat vain raskaana olevien mallien liikkumisen ihmistenilmoilla (välillä sopivasti kuitenkin vilautellen), ja muut paksukinttuiset leveäpersuiset katsetta kestämättömät pysykööt kotonaan veluuri/collagekuteissaan. Ugh!

Uudelleen aktivointi (puoliväli!!)

Jopas aikaa on päässyt vierähtämään edellisestä päivityksestä! Tarkoituksena oli pitää tämä blogi omana päiväkirjana,  jotta voisin lueskella tätä myöhemmin ja muistella seesteistä odotusaikaa. Noh, mitään seesteistä tässä odotuksessa ei ole vielä ollut, mutta pikkuhiljaa näyttäisi, että semmoinenkin tästä vihdoin kuoriutuisi esille. 

Olot

Pahoinvoinnin hellittämisen jälkeen alkoi närästys, aivan helvetillinen sellainen! Elämä oli yhtä röyhtäilyä ja paukuttelua. Jossain pisteessä päätin, että nyt saa riittää ja aloitin "elämäntaparemontin". Vaihdoin ruokavalioni puuromaiseen ja nestemäiseen ja otin kovat aseet käyttöön: Nexiumit! Muutaman viikon kuuri teki temppunsa ja nyt olen päässyt palailemaan normaalihkoon ruokavalioon, ja kas kummaa, ilman lääkkeitä! Mii laik :)

Ja kuten todettu, nyt mahan toiminta on rauhoittunut ja olo on melko normaali. Olen jopa välillä päässyt "unohtamaan", että olen raskaana. Mutta ihan vain sekunniksi :)

Rv 20+1 

Maha

Maha on päässyt kasvamaan aika reippaasti. Edellisessä raskaudessa kuulin päivittäin kyselyjä "missäs sinun mahasi oikein on?" ja nyt tässä raskaudessa työkaverit ja mieskin vaan tuijottaa kasvavaa kumpua ja ihmettelevät "kylläpä sinun maha on jo iso!" Loukkaantua tuosta ei kyllä voi, sillä tähän pisteeseen pääsy on ollut taas niin takkuinen ja kivinen tie ja kovin mielelläni esittelen masuani kaikille! Kasva, kasva! (ilman raskausarpia tälläkin kertaa, kiitos)

Painoa on tullut myös ihan reippaasti lisää (5 kg ?). Jostain syystä hidastunut ruoansulatus imee kaiken talteen nielemistäni eväistä, mutta syömättäkään kun en vaan voi olla. Ja ystävämme ummetus... en edes tahdo jatkaa tästä aiheesta :(

Liikkeet

Ensimmäiset liikkeet, jotka tunnistin melko varmasti, alkoivat noin rv 15. Ne olivat semmoista kuplintaa ja muljahtelua, ei vielä mitään kauhean selkeetä. Mutta mielestäni kuitenkin erilaisia kuin suolen kuplat. Varsinaiset ensimmäiset potkut tunsin rv 16+6, jonka jälkeen elon merkit ovatkin olleet jokapäiväisiä. Nyt viikkojen ollessa 20+1 potkut ovat todella selkeitä, ja tuntuvat muuten aina tuossa ylämahalla. Olenkin tullut siihen tulokseen, että pikkukaveri pötköttelee masussa jo lähtöasennossa pää alaspäin. Esikoinenhan viihtyi ainakin rv 28 jälkeen pysyvästi perätilassa pää ylöspäin. Myös sydänäänet kuuluvat aina alamahalta, joten sekin tukisi teoriaa asukkaan asennosta.

Öisin masussa on melkoiset bileet. Ehkä tunnen vain liikkeet selvemmin, tai sitten kaveri todellakin on yökukkuja. Toivottavasti ottaa mallia kuitenkin esikoisestaan synnyttyään ja makoilee suurimman osan yöstä niinkuin pitäisikin :)

Blogista

Harmittaa kyllä, että en ole jaksanut tätä päivitellä. Mutta ehkä osaksi syynä on sekin, että "en osaa" muokata tätä mieleisekseni. Yleensä kaikki tietokoneisiin liittyvät asiat sujuvat minulta kuin itsestään, mutta tämä päivitys ja muokkaus vaikuttaa todella sekavalta. Ja tiedän, vain tekemällä oppii, muttakun selkeästi laiskuus on iskenyt ja haluaisinkin, että joku auttaisi minut alkuun (tai vielä parempaa, muokkaisi tämän mieleisekseni :D) Ohjeet varmaan löytyvät netin uumenista ilman isompaakin efforttia, mutta äääääääähhh.... 

Tuleva

Rakenneultra 2.10.!!!! Rv 20+3 silloin kasassa. Vielä en kauheasti ole sitä päässyt stressaamaan. Ihme ja kumma mutta näin on, taitaa olla ensimmäinen asia tässä raskaudessa josta EN ole lähes saanut mahahaavaa. Jotenkin vain tuntuu, että pienellä on kaikki hyvin. Mistä lie tunne tullut, ja kovasti toivon että paikkansa pitää. Ikuinen pessimisti yrittää kyllä kovasti huudella tuolta taustalla, että kirjoita nyt siihen, että "olen kuitenkin valmistautunut kuulemaan huonojakin uutisia". Hiljennän sen, ja häpeällisesti myönnän, etten ole. Toivottavasti maailmani ei kaadu 2 yön päästä.

Nt-ultra

Jihuu, ultrasta kuuluu vaan loistavia uutisia! Olen niin onnellinen, että voisin kailottaa sen koko maailmalle!

Tässä vähän tarkempia tietoja:

Niskaturvotus 1,4 mm

CRL 52,8 mm (vastaa 12+0, aika ultratessa 11+3)

Munuaiset, virtsarakko, mahalaukku ja aivot nähtävissä

Kallo, selkäranka, vatsanpeitteet normaalit

Lapsiveden määrä normaali

Sikiön liikkeet hyvät

Istukka etuseinässä

Hienosti siis pikkuinen pyöriskeli ja venytteli jäseniään masussa. Somasti oli myös ristinyt jalkansa nilkoistaan.


Jäämme siis odottamaan veriseulan tuloksia. Tulokset tulevat parin viikon sisällä postissa, ellei niissä ole jotain hälyttävää. Siinä tapauksessa ottavat puhelimella yhteyttä. Jään siis odottamaan postiluukun kolahdusta ja toivon, etten kuule tuloksia ennenaikaisesti puhelimitse!

Siinä se meidän pieni ihmisen alku pötköttää ja vilkuttaa vanhemmilleen <3


Rakenneultrakin on nyt siis varattu rv 20+3, enää siis 9 viikkoa siihenkään.

Voiko tämä olla totta?

Testi

Muistan varmasti ikuisesti sen tunteen kun tein "pilailumielessä" raskaustestin. Mitään tuntoja raskauteen päin ei ollut, päinvastoin kuin niin monessa aikaisemmassa negatiiviseen tulokseen päätyneessä siirrossa. Verikoe oli sovittu seuraavalla aamulle, mutta olin päättänyt vakaasti olla menemättä sinne. Tein siis kuitenkin kotitestin aamupissasta pp 13, ja tikkuun tärähti heti vahvat viivat! Siis 2 viivaa! Toistelin epäuskoisena vähintään puolen tunnin ajan "Siis täh, mitä ihmettä?" Testin viivat tarkistin vähintään puolen minuutin välein, ja aina valtasi sama epäusko: "Voiko tämä olla vihdoin totta?" Seuraava päivä mateli eteenpäin, kunnes vihdoin sain vastauksen polttavaan kysymykseen: kyllä raskaus on alkanut upeasti hcg arvolla 706.

Ultra

Testin ja varhaisultran väliin mahtui 3 pitkää, piinaavaa, tuskallista viikkoa. Kaksi ensimmäistä päivisin töitä tehden, kolmas viikko kului lomaillen Ranskassa. Pitää kyllä sanoa ettei käteen jäänyt matkasta muuta kuin pahaolo ja väsymys. Muuta matkasta en voi sanoa vieläkään.

Vastaanotolla lääkäri tuntui vaan loputtomasti puhuvan, en edes muista mistä. Odotin vain koko ajan itse toimenpidettä. Ja kyllä, alkio löytyi sieltä mistä pitikin sykkeen kera! Voi jösses miten ihana tunne. Siellä meidän pieni ihmisen alkumme kölli, kaikkine 12,5 mm pituudellaan. Kaikki hyvin, sikiö vastaa viikkoja (7+3) ja ruskuaispussikin löytyy.

Varhaisultran odottaminen oli mahdollisesti vielä piinaavampaa kuin ensimmäisen kerran, tai sitten olen vain unohtanut ajatukseni.

Oireista

Suurinpiirtein rv 6+ alkaen iski etova olo, joka kesti 24 tuntia vuorokaudessa. Ei siis mitään aamupahoinvointia! Oksentelu teki tuloaan, vaikkakin rajoittui kertaan päivässä, ei läheskään joka päivä. Mutta syötävä on, joka 2. tunnin päästä. Ei sitä muuten kestä. Onneksi lomalla voi torkkua ja syödä suurinpiirtein silloin kun sille tuntuu. Ehkä se onkin helpottanut kummasti oireita. Jatkuva etova olo jatkui tarkalleen rv 8+6, jolloin se katosi kuin taikaiskusta ja seinään tömähtäen. Iski kaamea paniikki, kaikki keskenmeno kertomukset tuli luettua mitä vain netti sisällään kantaa. Ja jokapaikassa tuli vastaan ihmisiä, joiden raskaus oli päättynyt juuri viikolle 8+. Hätäpäissäni tilasin myös kotidopplerin, joka osoittautui suurimmaksi virheeksi ikinä: ei sykettä. Etomattomuutta kesti suurinpiirtein viikon verran, jonka jälkeen pahaolo alkoi vaivata aallottain, lähinnä jos verensokeri pääsi laskemaan. Oksentelu palautti uskoni raskauden jatkumiseen. Väsymys, rintojen arkuus, turvotus ja närästys eivät väistyneet missään vaiheessa, mutta eivät olleet riittävän vakuuttavia oireita, että olisin uskaltanut luottaa niihin. 

Neuvola

Ensimmäinen neuvola oli vasta rv 10+4. Voi että voi odottavan aika ollakin pitkä! Paljon juteltiin, saimme läjän kirjallisuutta mukaan ja ohjeet pissakokeisiin ja veritesteihin. Ja mikä parasta, sain kuulla Toisen Ihmeemme sykkeen <3. Pitkän aikaa sykettä haettiin ja aloin jo uskoa ettei sitä siellä olekaan. Oma sykkeeni kyllä kuului koko ajan riippumatta siitä minne anturia siirreltiin. Ja voi sitä iloa kun vihdoin pikkuinen sydämen 170 syke alkoi laukata korviimmme :).

Tässä pieni kertaus itselle muistutuksena mitä kaikkea on tapahtunut viimeisen kahden kuukauden aikana. Seuraava etappi niskaturvotus-ultra, jonne aikaa enää vaivaiset 16 tuntia! Ai miten niin kärsimätön?