Voiko tämä olla totta?

Testi

Muistan varmasti ikuisesti sen tunteen kun tein "pilailumielessä" raskaustestin. Mitään tuntoja raskauteen päin ei ollut, päinvastoin kuin niin monessa aikaisemmassa negatiiviseen tulokseen päätyneessä siirrossa. Verikoe oli sovittu seuraavalla aamulle, mutta olin päättänyt vakaasti olla menemättä sinne. Tein siis kuitenkin kotitestin aamupissasta pp 13, ja tikkuun tärähti heti vahvat viivat! Siis 2 viivaa! Toistelin epäuskoisena vähintään puolen tunnin ajan "Siis täh, mitä ihmettä?" Testin viivat tarkistin vähintään puolen minuutin välein, ja aina valtasi sama epäusko: "Voiko tämä olla vihdoin totta?" Seuraava päivä mateli eteenpäin, kunnes vihdoin sain vastauksen polttavaan kysymykseen: kyllä raskaus on alkanut upeasti hcg arvolla 706.

Ultra

Testin ja varhaisultran väliin mahtui 3 pitkää, piinaavaa, tuskallista viikkoa. Kaksi ensimmäistä päivisin töitä tehden, kolmas viikko kului lomaillen Ranskassa. Pitää kyllä sanoa ettei käteen jäänyt matkasta muuta kuin pahaolo ja väsymys. Muuta matkasta en voi sanoa vieläkään.

Vastaanotolla lääkäri tuntui vaan loputtomasti puhuvan, en edes muista mistä. Odotin vain koko ajan itse toimenpidettä. Ja kyllä, alkio löytyi sieltä mistä pitikin sykkeen kera! Voi jösses miten ihana tunne. Siellä meidän pieni ihmisen alkumme kölli, kaikkine 12,5 mm pituudellaan. Kaikki hyvin, sikiö vastaa viikkoja (7+3) ja ruskuaispussikin löytyy.

Varhaisultran odottaminen oli mahdollisesti vielä piinaavampaa kuin ensimmäisen kerran, tai sitten olen vain unohtanut ajatukseni.

Oireista

Suurinpiirtein rv 6+ alkaen iski etova olo, joka kesti 24 tuntia vuorokaudessa. Ei siis mitään aamupahoinvointia! Oksentelu teki tuloaan, vaikkakin rajoittui kertaan päivässä, ei läheskään joka päivä. Mutta syötävä on, joka 2. tunnin päästä. Ei sitä muuten kestä. Onneksi lomalla voi torkkua ja syödä suurinpiirtein silloin kun sille tuntuu. Ehkä se onkin helpottanut kummasti oireita. Jatkuva etova olo jatkui tarkalleen rv 8+6, jolloin se katosi kuin taikaiskusta ja seinään tömähtäen. Iski kaamea paniikki, kaikki keskenmeno kertomukset tuli luettua mitä vain netti sisällään kantaa. Ja jokapaikassa tuli vastaan ihmisiä, joiden raskaus oli päättynyt juuri viikolle 8+. Hätäpäissäni tilasin myös kotidopplerin, joka osoittautui suurimmaksi virheeksi ikinä: ei sykettä. Etomattomuutta kesti suurinpiirtein viikon verran, jonka jälkeen pahaolo alkoi vaivata aallottain, lähinnä jos verensokeri pääsi laskemaan. Oksentelu palautti uskoni raskauden jatkumiseen. Väsymys, rintojen arkuus, turvotus ja närästys eivät väistyneet missään vaiheessa, mutta eivät olleet riittävän vakuuttavia oireita, että olisin uskaltanut luottaa niihin. 

Neuvola

Ensimmäinen neuvola oli vasta rv 10+4. Voi että voi odottavan aika ollakin pitkä! Paljon juteltiin, saimme läjän kirjallisuutta mukaan ja ohjeet pissakokeisiin ja veritesteihin. Ja mikä parasta, sain kuulla Toisen Ihmeemme sykkeen <3. Pitkän aikaa sykettä haettiin ja aloin jo uskoa ettei sitä siellä olekaan. Oma sykkeeni kyllä kuului koko ajan riippumatta siitä minne anturia siirreltiin. Ja voi sitä iloa kun vihdoin pikkuinen sydämen 170 syke alkoi laukata korviimmme :).

Tässä pieni kertaus itselle muistutuksena mitä kaikkea on tapahtunut viimeisen kahden kuukauden aikana. Seuraava etappi niskaturvotus-ultra, jonne aikaa enää vaivaiset 16 tuntia! Ai miten niin kärsimätön?