1v 3kk

Apina. Se meillä asuu nykyään. Meno on aivan mahdotonta, ja varsinkin kiipeilyvietti on vallanut meidän taaperon ihan täysin. Tuntuu, että pojalla on joku kuudes aisti, millä se pystyy aistimaan pystyyn jääneet tuolit ja muut ihanan vaaralliset kiipeilyalustat. Kodissamme on siis jouduttu tekemään uudelleen järjestelyjä. Ruokapöydän tuolit lepäävät vähemmän nätisti pöydän alla, ja ruokailun ajaksi jokainen nostaa omansa ylös. Ja jos pylly nostetaan penkistä edes sekunniksi, on se kaadettava alas, koska muuten vapaana kirmaava taapero juoksee paikalle ja kiipeää sekunnin murto-osassa pöydälle. Omassa tuolissaan taapero ei pysy kuin sen ajan kun ruokaa riittää lautasella. Sen poika lusikoi nopsaan suuhunsa, ja ruokailun päätteeksi kipaisee pöydälle. Tai kipaisisi, jos silmä välttäisi. Tripp Trapp -tapaturman jälkeen näin ei ole käynyt.

Neuvolassa kävimme hakemassa välimitat, koska kasvussa mennään alakäyrillä.

Paino: 9430 g
Pituus: 77 cm

Uudet kasvukäyrät kertoivat sanallisesti pojan kasvavan normaalisti.

Neuvolassa saatiin myös toinen MPR-rokote nyt, koska ekan Elias sai Thaimaan matkan takia jo 8 kk neuvolassa. Viimeksi rokotteesta ei tullut mitään, ja tälläkään kertaa ei ainakaan kuumetta ole vielä tullut. Mutta rokotusiltana jouduimme käymään päivystyksessä, kun Eliaksen toinen silmä turposi umpeen, ihan yhtäkkiä parissa minuutissa! Oli aika hurjan näköinen, ja tottakai se säikäytti. Mitään syytä emme turpoamiselle keksineet, koska olimme ihan normaalisti sisällä ja Elias leikki leluillaan. Itse epäilen hieman sitä rokotusta, mutta lääkäri oli sitä mieltä ettei se voi siitä johtua koska vain toinen silmä turposi. Kokemuksesta voin kyllä jo kertoa, että allergiat reagoi välillä todella ihmeellisesti, etten nyt ihan menisi moista vannomaan. Seuraavana aamuna silmä oli jo aika hyvin laskenut normaaliksi, eikä reaktio tietysti mitenkään henkeä uhkaava edes ollut, vain epämiellyttävä kaikinpuolin.

Muuta touhua

- ei sano kunnolla sanoja, epämääräinen "äiti" ja "isi" kuuluu toisinaan
- kissa on "nauuuu" ja heppa on "kptkpt" samalla kun ukko hytkyy kuin ratsastaisi
- vie käden korvaan tai napaan kun kysyy "missä on Eliaksen korva/napa?"
- tunnistaa puheen hämmästyttävän hyvin (aina unohtaa miten aikaisin lapsi jo älyää mitä puhutaan :D) ja osaa toimia sen mukaan mitä ollaan menossa tekemään
- syö itse täysin, ei saa syöttää kuin ihan poikkeuksellisessa tilanteessa ja ei-pöydän ääressä
- yritin siirtyä ruokailuun, jossa en survoisi Eliaksen ruokaa ollenkaan haarukalla, mutta ei saa palasia lusikkaansa, ja ne putoavat lattialle/pöydälle/syliin -> pojalta menee hermo. Eli survon ruoat kevyesti, että ne on helpompi lusikoida. Sormiruokaa syö jonkunverran kurkkua/banaania/lihapullia/leipää ja uutena omaa porkkanakakkuaan <3
- nukkuu yönsä pääsääntöisesti hyvin, ei herää kuin yleensä kerran. Pari yötä on nukkunut jopa kokonaan omassa sängyssään. Katastrofiöitä on olleet vain pieleen menneet ruokakokeilut amarantti ja Vatajan allergianakki.
- ihottumia taas ympäri kehoa, olen yrittänyt kokeilla vähemmän suunnitelmallisesti uusia ruokia…
- lempilelut kaukosäädin ja (äidin)puhelin, ilme on aivan paras jos sattuu käsiinsä ko. "lelut" saamaan <3
- ilmapallo on myös ihan kiva, heliumfoliopalloja kuljetellut monta päivää käsissään ihan onnessaan
- lempipuuhaa keittiön kaappien "inventaario" - kapustojen on oltava lattialla, ja jos ne sieltä erehtyy keräämään pois niin samantien tulee asentaja paikalle levittelemään ne uudelleen
- unet vähentyneet PALJON, nukkuu n. 9 h yöunet ja 1,5 h päiväunet
- kävelee siis 99% liikkumisistaan. Ulkona vielä tasapaino vähän hakussa, mutta kävelee kuitenkin
- osaa "kiusata" isoveljeään ja käy joskus jopa puraisemassa. Kielletään toki, mutta asiaa ei auta se että Eemeli nauraa puraisulle vaikka se sattuukin. Siitähän se Elias vain innostuu…

Sade oli kerääntynyt traktorin peräkärryyn, ja sinnehän se tottakai miehen
mieli! Ei raaskinut äiti kieltää kun toinen oli niin touhuissaan <3

Juhlahumussa

Eilen vietettiin Eemelin synttäreitä ihanassa auringonpaisteessa. Teemaksi sankari valitsi "pitkän harkinnan" (vaihdettiin varmaan joka päivä kolme kertaa :D ) sotilasteeman, jota varten äiti ideoi koko edellisen viikon koristeita ja tarjottavia (puuh!!). Tarjottaviksi haluttiin ehdottomasti "sotilaskakku", jonne sankari asetteli sotilasukkoja taistelemaan. Kakusta oli vaikea saada hyvää kuvaa, eikä päältäpäin kuvattuna se näytä oikein miltään.

Koska päivä oli todella ihana, lähdettiin kakun jälkeen ulos heittelemään vesi-ilmapalloja ja hyppimään trampalla. Kaikilla oli ilmeistä ja menosta päätellen todella kivaa, ja sankari henkäisikin iltasella "Äiti, minulla oli tosi kiva päivä ja juhlat". Ihanaa, sitä vartenhan näitä järkättiinkin <3

Kaatuneita palmuja ja kuutoseen tehty tähtäysristikko

Kinuski-suklaamuffinssit kaksivärisellä tuorejuustokuorutteella

Juhlat olivat lapsille tarkoitetut, joten tarjottavat valikoituivat sen mukaan. Mitään ihmeellisiähän nämä 6-vuotiaat eivät syö, joten mentiin ihan perus karkki-sipsi-pikkunaposteltava -linjalla.

Äidin oli ihan pakko ommella maastokankaasta "Onnea Eemeli" -synttäribanneri. Kieltämättä aika kiva,
 ja säilyy varmasti hyvänä seuraaviinkin bileisiin, tai vain seinälle jemmattavaksi :)

Eväspussit vieraille kotiinviemisiksi. Sisällä kuplia ja karkkia.

Lahjaksi sankari sai, ylläriylläri, Legoja. Taitavat kaverit tietää mistä poika pitää (tai ehkä pitävät samoista jutuista :D)!

Koko aamu ja ilta on mennyt näiden parissa. Kohta alkaa olla valmista!

DIY: Edustuskelpoinen keittiöpyyhe

Keittiöpyyhe roikkumassa keittiönkaapin ovesta ei yleensä ole mikään kaunis näky (ainakaan meillä!). Mutta eipä hätää! Tällä tavalla saat itsellesi kauniit ja edustuskelpoiset keittiöpyyhkeet (vaikka edes juhlien ajaksi) tai vaikka lahjaksi annettavaksi. Isoin vaiva on piirtää kaava ja leikellä pidike kankaasta, sen jälkeen valmista tulee ompelukoneella parissa minuutissa.

Tarvitset:

(Kaavan leivinpaperilla)

Kangasta pidikkeeseen n. 25 cm x 27 cm

Froteepyyhe 70 x 50 cm (tai pienempi, tästä saat kaksi)

Tarranauhaa

Ompelukone

Nuppineuloja

Tein kaavan leivinpaperista "omastapäästä".  Kuvassa oleva mitta on 30 cm pitkä. 

Leikkaa mieluisesta kaksinkerroin käännetystä puuvillakankaasta pyyhkeenpidike -osa. Itse käytin tyynyliinaa, joka oli jäänyt yli pussilakanapakkauksesta sen jälkeen kun duunasin itse pussilakanoista verhot (ihan winkkinä, kankaan saa huomattavasti, n. 75%, edullisemmin pussilakanana kun vain vähän jaksaa purkaa).

Ompele kappaleet kiinni toisiinsa oikeat puolet vastakkain, mutta jätä alareuna auki.

Käännä oikeinpäin. Käytä apuna sormiasi ja kulmiin vaikka saksia. Varo tekemästä kuitenkaan reikiä :)

Ompele osaan kiinni haluamasi kiinnitysmekanismi. Itse käytin tarranauhaa, mutta voi myös painella nepparit jos omistaa pihdit. Tarranauhasta silmukkapuoli ommellaan ylimmäksi ja koukku (se kovempi) puoli alas.

Taittele pyyhe aukkoon sopivaksi, ja neulaa laskokset kiinni. Itse käytin halvinta löytämääni 50 x 70 cm pyyhettä, jonka leikkasin kahteen osaan. Leikkuupinnan piilotin pidikkeen sisään.

Tämän vaiheen voi myös skipata ja ommella pyykeen suoraan pidikkeen sisään, mutta itse tykkäsin ommella ensin laskokset kiinni, jotta homma ei leviä kasaan varsinaisessa siistimpää jälkeä vaativassa ompeluvaiheessa.

Asettele pyyhe pidikkeen sisään ja yritä katsoa, että puolet ovat samalla kohdin molemmin puolin. Neulaa kiinni.

Sitten vain huristellaan sauma kiinni, ja jatketaan kiertäen koko pidike siistimmän yleisilmeen saamiseksi.

Ja TADAA! Valmis edustuskelpoinen keittiöpyyhe! On se hieno :)

Ompeluksia vol.1

Olen tässä testaillut uutta saumuriani, ja samalla ompelutaitojani. Nämä kaikki on todella nopeita surautella, ja valmista tulee muutamassa minuutissa. Se onkin jotain ihan uutta tällaiselle ex-neulojalle, ne neuleet kun vaatii yleensä useamman päivän aikaa valmistuakseen. Vetoketjullisia tai napillisia vaatteita en ole vielä rohjennut kokeilla (eikä minulla ole edes tarpeita niihin), mutta ehkä tässä nälkä kasvaa syödessä! 

Ihanan pehmeää oranssia velouria "pöllö kurkkaa taskusta" -housut.
Pöllö on silityskuva, tilattu Pikkupiltistä.

Eemeli valitsi itse punaiset resorit tähän keltaiseen autopaitaan. 

Ompelumerkki piti lisätä hihaan, kun onnellisena surauttelin sivusaumat kiinni
ennenkuin tajusin, että jotain unohtui… saumuri <3

On se vaan ihan erisiisti tuo saumurin jälki kun vertaa ompelukoneeseen!

Taas Eemelin itse valitsemat kankaat ja resorit. Monsteriautokangas on
trikoista digiprinttiä ja tilattu ehkä hieman yllättäen Kärkkäiseltä. Muualta loppu.

Eliaksen froteeshortsit Naperonutun Happy Troll -kankaasta.

Eliakselle safaripaita...

… ja tähtishortsit

Sama settinä

Näistä tuli ihania, vaikka itse kehunkin! Omalla maulla kun tekee valitsemistaan kankaista, niin eihän niistä voi epämieluisia edes tulla :D

Turvallinen Tripp Trapp?

Olen pitänyt Stokken kehittämää Tripp Trapp syöttistä turvallisena. Sen sanotaan olevan kaatumaton, eikä siitä pitäisi lapsen päästä edes nousemaan itse. Tämän viimeisen kohdan olen todennut urbaanilegendaksi jo esikoisen kohdalla, mutta tähän ensin mainittuun olen uskonut sinnikkäästi. Siis aina eiliseen saakka. 

Olimme ruokapöydässä syömässä. Elias yhden tuolin päässä minusta omassa tuolissaan, minä siis vieressä, ja iskä ja Eemeli pöydän toisella puolen. Ihan normaali ruokailutilanne siis, koska Elias syö itse nykyään kaiken eikä tätä omatoimista taaperoa ole saanut enää syöttää pitkään aikaan. Juttelimme jotain, en voi enää muistaa mitä, koska mitä seuraavaksi tapahtui, pyyhki pois kaiken muun mielestäni. Yhtäkkiä, ihan puskista, näen kuinka Elias kallistuu taaksepäin edeten hitaasti, mutta varmasti. Seuraava kuva päässäni on se, kun pidän kiinni tuolista sormenpäilläni ja Elias makaa tuolineen lattialle kaatuneena. JA HUUTAA. Jotenkin olen syöksynyt puolen metrin matkan ja saanut kiinni kaatuvasta tuolista aivan viimehetkellä ennen katastrofia. Pujottelen pojan pois tuolista ja painan itseäni vasten, ja poika vain HUUTAA. Tutkin vahinkoja, etsin kuhmua, katson silmiä, seuraan reagoiko… Parin minuutin intensiivisen huudon jälkeen poika rauhoittuu ja on oma itsensä. Lopputulos: ei edes kuhmua (lapsessa siis, äidin reiteen nousi komea mustelma, vaikka en edes huomannut sitä mihinkään satuttaneeni)!

JOS en olisi ollut vieressä, mitä olisi tapahtunut? Miten poika edes pääsi kaatumaan tuolillaan? Tuoli on suoraan parketilla, ja pystyy vapaasti liukumaan taaksepäin, kuten ohjeissa lukee. Pöydässä on leveä tuki, jota vasten poika on todennäköisesti painanut jalkansa. Miten ihmeessä pieni 1v 2kk ikäinen poika saa jalkoihinsa niin paljon mittaa, että se riittää kaatamaan tuolin? Kaiken järjen mukaan jalkojen pituus ei riitä kaatamaan tuolia. Pojan on PAKKO ollut ponnistaa molemmilla jaloilla todella kovaa, että tuoli ei ole liukunut taaksepäin, vaan alkanut kallistua taaksepäin todella ikävin seurauksin.

Aloin tutkimaan asiaa, ja etsimään onko näin tapahtunut muillekin. Ja törmäsin tähän. Kaatuu todella helposti, eikö vain? :(

Tämän videon jälkeen Stokke, ilmeisesti vuonna 2009, on muuttanut babysettiään huomattavasti. Ja meidän tuoli vauvasetteineen on juuri tätä edeltävää mallia vuodelta 2008.  Nykyään vauvasetti on muovinen pienemmillä jalka-aukoilla, kun meidän tuolissa on puukaari ja muovinen selkänoja. Lisäksi nykyään vauvasetissä tulee mukana todella tärkeät kaatumisenesto-tuet jalkoihin, joita meillä siis EI OLE.

Kuva Stokken sivuilta

Nämä tärkeät muovilärpäkkeet näkyvät kuvasssa kahdessa ekassa tuolissa. Ei uskoisi, että kaksi noin pientä muovipalasta voivat olla niinkin tärkeä turvaominaisuus näinkin kalliissa tuolissa. Hyvät ihmiset, jos teillä on nuo muoviosat, mutta ette ole niitä asentaneet paikalleen, niin toivon todellakin, että tämä postaus saa teidät miettimään olisiko aika kuitenkin asentaa ne paikalleen! Pieni pää kestää paljon kolhuja, mutta rajansa silläkin, ja kukapa sitä ei haluasi turhilta kolhuilta suojella! En tiedä, mistä me saisimme nuo palaset tuoliin (myydäänkö niitä erikseen, en ole löytänyt?), vai joudummeko rakentelemaan ne jostain itse, mutta selkeästi jotain lisäsuojaa kaatumiselta tänne tarvitaan. Siihen asti pitänee vuorata tuolin tausta tyynyillä ja olla valmiina ottamaan kiinni jalkavoimiaan testaava taapero.

Huh, vieläkin näen Eliaksen makaavan tuolineen selällään lattialla ja huutavan. Kyllä meillä kävi todella onni, ettei mitään säikähdystä pahempaa käynyt, vaikka kaikki ainekset katastrofiin olivat kasassa. Ei varmaan tarvitse laittaa tänään lottoa vetämään, koska kaikki onni jo nyt käytetty tältä viikolta.

Kaksi Aata: Amarantti ja allergia

Hups, jopas on aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Mies on ollut kotona, potenut siis sitä influenssa A:ta, jossa pojat olivat jo aikaisemmin. Ja ei, minä en ole koskaan influenssaa sairastanut, enkä aloittanut nytkään. Lienee turvallista itämisajan puitteissa jo sanoa, että olen immuuni ko. taudille (jee!!). Koneelle en ole joutanut myöskään noiden ihanien ulkoilmojen takia, koska ollaan oltu ihan urakalla pihalla koko jengi, kuumeen sallimissa rajoissa toki. Viime kesänä mies rakensi meille tooodella reippaan kokoisen terassin alapihalle, jossa Eliaksen on hyvä ollut nyt touhuta vaikkei ulkona muutoin suostu kävelemäänkään. Tasaisella terassilla tepsuttelu taas sujuu ja ukko viihtyy siinä mukavasti leluilla touhuten. Hiekkalaatikkokin on saanut nyt uuden käyttäjän, joka mielellään ottaa uusia makuelämyksiä suuhunsa hiekkaisten lelujen muodossa. Tuleepahan tässä sitä paljon puhuttua siedätystä luontoon, minkä puutteesta lapset kuulemma ovat allergisia. Just joo. 

Lapsityövoimaa pihan haravointiin

Allergiapäivitystä siis. Kuka FIKSU keksii testata uutta ruoka-ainetta, jos seuraavana päivänä on tiedossa koko päivä töitä?! Jep, ei todellakaan meikäläisen järkevin teko. Allergialääkärimme patisteli kokeilemaan uudestaan amaranttia, koska sitä oltiin kokeiltu aikaisemmin vain rm:n kautta (jolloin tilanne tietysti sekavampi muutenkin). Annettiin Eliakselle n. 1 tl verran keitettyä amaranttia ruoan seassa. Ilta meni ihan hyvin, mutta yöllä pääsi helvetti irti. Lakkaamatonta suoraa huutoa usean tunnin ajan, rauhoittuen ainoastaan pieneksi hetkeksi kun käveltiin miehen kanssa huonetta ympäri vuorotellen. Loppuyöstä lopulta vaihdoin huonetta ja kerrosta, että saisin nukuttua edes hetken ennen työpäivää. Ja vain herätäkseni painajaisesta, jossa yritän soittaa hädissään karjuvalle pojalle ambulanssia, mutta en vain saanut näyttöön numeroita esille, joista olisin voinut painaa nämä pari tärkeää numeroa. Aivan törkeän kamala tunne kun näytölle tulee numerot 112 vain "pelikolikoina", jotka joku sitten käy tuhlaamassa (liikaa Hay Daytä kenties?! :D) Seuraava työpäivä menikin sitten suht' koomassa, ja hyvä että edes jälkikäteen muistin siellä käyneeni… Melko turvallista etten sanoisi.

Amarantti siis unohdetaan. Niinkuin tähän mennessä kaikki muutkin viljat. Toisaalta, Teffin voisi kokeilla uudelleen, koska se näytti silloin aikaisemmin olevan vähemmän paha. Odotellaan (ja nukutaan) tässä välissä nyt kuitenkin muutama yö, että jaksaa taas ottaa vastaan kaiken minkä allergiat päin pläsiä heittelee :)

Saako mainostaa olevansa onnellinen?

Pääsiäisen aikaan sen oikeastaan taas tajusin. Touhuttiin perheenä pihalla auringon lämmittäessä, ja pieninkin pisti menemään joukon jatkona. Katselin perhettäni ja tunsin suunnatonta lämpöä. Olen onnellinen, hyvinhyvin onnellinen. Olen tyytyväinen elämääni noin yleisesti. Minulla on ihanat lapset, ja niitä on oikein kaksinkappalein. Minulla on ihana mies, joka ei pienistä valita, ja johon voi todellakin luottaa kuin peruskallioon asiassa kuin asiassa. Minulla on harrastukset, joista saan iloa, ja minulla on myös hieman aikaa toteuttaa itseäni. Minulla on työpaikka (tai oikeastaan kaksi tällä hetkellä), johon palata kun sen aika koittaa. Elämäni on perusturvallista henkisesti, fyysisesti ja taloudellisestikin hoitovapaasta huolimatta.

Tiedän, että monia blogien lukijoita rassaa se miten bloggaajat esittävät elämäänsä täydellisenä vaikka se ei sitä ole. Jätetään kertomatta ne huonot hetket ja postaillaan kuvia "onnellisesta" perheesta, joka hymyilee vain kameralle. Tottahan jokaiselle kuitenkin on sellaisia onnettomampia aikoja joskus, sillä mistäs sitä muuten voisi edes tietää olevansa onnellinen. Kaikki eivät tietenkään halua jakaa murheitaan muiden ja varsinkin tuntemattomien kanssa. Jos elämä on  aina tasapaksua, tulee ihmisestä luultavasti onneton, vaikka periaatteessa kaikki asiat olisivatkin kunnossa. Jotta voisi olla onnellinen, on joskus koettava suurta epäonnea ja tyytymättömyyttä elämään. Meidän perheen suurin tragedia koettiin ennen lapsia, aikana ennen blogia, sillä juuri se lapsettomuus oli juuri se mikä onnettoman tilanteen aiheutti. Olen monesti miettinyt millainen blogi se olisi ollut. Synkkä, täynnä epätoivoa, lohduton…ja varmasti PALJON lukijoita ;). Mikään muu asia elämässäni ei ole aiheuttanut yhtä isoa epätoivoa, eikä saanut minua uskomaan etten selviäisi tilanteesta. Tai miettimään vielä kauheampia tapoja päästä ulos pohjattomasta surun kaivosta. Ehkä on onni, etten ole kirjoittanut mitään siitä ajasta ylös, ja olen jopa onnellisesti unohtanutkin osan siitä ajasta. Olen usein sanonutkin, etten halua edes ajatella aikaa ennen Eemeliä, koska se saa minut samantien tuntemaan suurta surua, sydämen hakkaamaan ja vedet kirpoamaan silmiini. Hullua ehkä monen mielestä, ettei elämää muka ole ilman lapsia, mutta näin se on ainakin minun kohdallani. Ehkä jos olisin saanut lapsia ilman sen kummempia ongelmia, ja nuorempana, olisin voinut katsoa aikaisempaa elämääni ihan erilaisten linssien läpi. Se pinnallinen, omaa napaa tuijottava, mustavalkoisesti ajatteleva ja mielellään juhliva nainen ei ole katso minua enää peilistä takaisin. Ei enää moneen vuoteen. Se elämä on eletty, mutta olen myös tyytyväinen että olen nähnyt senkin puolen elämästä. Nyt ajattelen vain lapsiani, enkä todellakaan anna minkään asian ajaa heidän ohi.    Se, että on saanut lapset jo hieman kypsemmällä iällä, edesauttaa varmasti tätäkin asiaa.  Moni ehkä tyrmistyy seuraavasta "paljastuksestani", mutta tuskin monikaan lapsettomuuden kokenut, vaan jakaa sen saman tunteen. Me lapsettomuuden kokeneet vanhemmat rakastamme lapsiamme enemmän kuin toisiamme. Järkyttävää, eikö?

Olen pohdiskellut sitä, mikä on se ihan perimmäinen asia, mikä saa ihmisen tuntemaan itsensä (minut juuri nyt) onnelliseksi. Ehkä se on se aika. Aikaa tehdä sitä mitä itse haluaa, ja viettää sen tärkeiden ihmisten kanssa. Aikaa ilman kiirettä, aikaa osallistua rakkaidensa elämään. Aikaa tuntea olevansa tarpeellinen, rakastettu. Ja ehkä se, että elämä on vaikeuksien jälkeen sitä tasapaksua. Epäilemättä osansa on myös sillä, että työpaikkakin on tällä hetkellä stressivapaa, eikä työmatkoihin kulu varttia pitempään. Eikä muutenkaan elämää, tai isointa osaa viikoista ja päivistä, tarvitse viettää työpaikalla, itselle ei-niin-tärkeiden ihmisten seurassa (vaikka mukavia tekin olette ;) ). Ehkä sitä jossain vaiheessa taas arvostaa eri asioita, kuten sitä omaa aikaa (pitempäänkin kuin päiväunien ajan), ja varmasti jossain vaiheessa olen onnellinen kun pojat vihdoin muuttavat pois kotoa, ja saa lähteä tyhjästä kodista ihmisten ilmoille töihin :D Mutta se aika on sitten, onneksi ei vielä.

Tottakai meilläkin on omat arkiset haasteemme, mutta ne eivät ole Eliaksen allergioita kummaisempia. Yöunet ovat välillä olemattomat, ja kaiken lattialta suuhun vetävä taapero saa ihonsa kukkimaan ihan ilman muiden apuakin. Ja akuutimpana ikävyytenä influenssa A jyllää porukassamme minä ollen ainoa jota se ei ole vielä saavuttanut. Väsyneenä tulee myös joskus kiukuteltua, eikä kommunikointikaan silloin ihan aina pelaa. Ihan siis tavallista perhe-elämää, ei sen ihmeellisempää!