Neuvolassa kävimme hakemassa välimitat, koska kasvussa mennään alakäyrillä.
Paino: 9430 g
Pituus: 77 cm
Uudet kasvukäyrät kertoivat sanallisesti pojan kasvavan normaalisti.
Neuvolassa saatiin myös toinen MPR-rokote nyt, koska ekan Elias sai Thaimaan matkan takia jo 8 kk neuvolassa. Viimeksi rokotteesta ei tullut mitään, ja tälläkään kertaa ei ainakaan kuumetta ole vielä tullut. Mutta rokotusiltana jouduimme käymään päivystyksessä, kun Eliaksen toinen silmä turposi umpeen, ihan yhtäkkiä parissa minuutissa! Oli aika hurjan näköinen, ja tottakai se säikäytti. Mitään syytä emme turpoamiselle keksineet, koska olimme ihan normaalisti sisällä ja Elias leikki leluillaan. Itse epäilen hieman sitä rokotusta, mutta lääkäri oli sitä mieltä ettei se voi siitä johtua koska vain toinen silmä turposi. Kokemuksesta voin kyllä jo kertoa, että allergiat reagoi välillä todella ihmeellisesti, etten nyt ihan menisi moista vannomaan. Seuraavana aamuna silmä oli jo aika hyvin laskenut normaaliksi, eikä reaktio tietysti mitenkään henkeä uhkaava edes ollut, vain epämiellyttävä kaikinpuolin.
Muuta touhua
- ei sano kunnolla sanoja, epämääräinen "äiti" ja "isi" kuuluu toisinaan
- kissa on "nauuuu" ja heppa on "kptkpt" samalla kun ukko hytkyy kuin ratsastaisi
- vie käden korvaan tai napaan kun kysyy "missä on Eliaksen korva/napa?"
- tunnistaa puheen hämmästyttävän hyvin (aina unohtaa miten aikaisin lapsi jo älyää mitä puhutaan :D) ja osaa toimia sen mukaan mitä ollaan menossa tekemään
- syö itse täysin, ei saa syöttää kuin ihan poikkeuksellisessa tilanteessa ja ei-pöydän ääressä
- yritin siirtyä ruokailuun, jossa en survoisi Eliaksen ruokaa ollenkaan haarukalla, mutta ei saa palasia lusikkaansa, ja ne putoavat lattialle/pöydälle/syliin -> pojalta menee hermo. Eli survon ruoat kevyesti, että ne on helpompi lusikoida. Sormiruokaa syö jonkunverran kurkkua/banaania/lihapullia/leipää ja uutena omaa porkkanakakkuaan <3
- nukkuu yönsä pääsääntöisesti hyvin, ei herää kuin yleensä kerran. Pari yötä on nukkunut jopa kokonaan omassa sängyssään. Katastrofiöitä on olleet vain pieleen menneet ruokakokeilut amarantti ja Vatajan allergianakki.
- ihottumia taas ympäri kehoa, olen yrittänyt kokeilla vähemmän suunnitelmallisesti uusia ruokia…
- lempilelut kaukosäädin ja (äidin)puhelin, ilme on aivan paras jos sattuu käsiinsä ko. "lelut" saamaan <3
- ilmapallo on myös ihan kiva, heliumfoliopalloja kuljetellut monta päivää käsissään ihan onnessaan
- lempipuuhaa keittiön kaappien "inventaario" - kapustojen on oltava lattialla, ja jos ne sieltä erehtyy keräämään pois niin samantien tulee asentaja paikalle levittelemään ne uudelleen
- unet vähentyneet PALJON, nukkuu n. 9 h yöunet ja 1,5 h päiväunet
- kävelee siis 99% liikkumisistaan. Ulkona vielä tasapaino vähän hakussa, mutta kävelee kuitenkin
- osaa "kiusata" isoveljeään ja käy joskus jopa puraisemassa. Kielletään toki, mutta asiaa ei auta se että Eemeli nauraa puraisulle vaikka se sattuukin. Siitähän se Elias vain innostuu…
Sade oli kerääntynyt traktorin peräkärryyn, ja sinnehän se tottakai miehen mieli! Ei raaskinut äiti kieltää kun toinen oli niin touhuissaan <3 |
Meilläkin asuu aikamoinen apina. :) Joka paikkaan kyllä kiivetään ja ikean mammuttijakkaroita kantaa paikasta toiseen ja nousee niiden päälle seisomaan..niitä onkin nyt jouduttu säilöömään sellaisissa paikoista, joista tyttö ei niitä saa.
VastaaPoistaHaha, joo täälläkin tuo jakkaroiden kantelu ja niiden päälle nouseminen on yksi lempparipuuha! Miten pikkuisen ilme kirkastuukin kun nousee korkealle ja näkeekin yhtäkkiä mitä tason päällä on :D
PoistaVoi mikä ihana Me&i-Metsola poika siellä touhuilee <3
VastaaPoistaTouhua tosiaan riittää <3
PoistaVahingossa eksyin blogiis ja lukijaksi jäin :D pitää tutkiskella vielä tarkemmin ajan kanssa ;)
VastaaPoistajos haluut niin kurkkaa munkin blogia: vauvanaskeleet.blogspot.fi
(ollut nyt vähä hiljane muuton takia :/
Kiva juttu, että löysit tänne! :) Ja tervetuloa lukemaan meidänkin elämästä!
PoistaKäynpäs kurkkimassa ihan kunnon ajalla jossain vaiheessa, nyt tuntuu että täälläkin on vähän hiljentynyt tahti kun on niin paljon kaikkea muuta ollut :D