![]() |
| Olisko tämä pätkiskakku nyt niin hyvää?! |
lauantai 25. tammikuuta 2014
Kummallinen mieli
Taas vaihteeksi imetys(dieetti)kriisiä! Nythän on tilanne sellainen, että voisin lopettaa imetyksen kokonaan. Ilta on siis ainoa kerta päivässä kun tissitellään, ja vaikka Elias siitä niin kovasti tuntuu nauttivan, niin joka yö on naamaan noussut ihottuma joka on laskenut sitten päivän mittaan (kun ei ole rintamaitoa saanut) paremmaksi. Eli todellakin olisi aika lopettaa koko touhu. Mutta sitten se toinen puoli. Tämä minun jo 9 kk kestänyt imetysdieettini. Olen ollut maidoton, munaton, perunaton, vehnätön, ruikseton (onks tää nyt sana?), ohraton, kauraton, maissiton, riisitön, herneetön, mansikaton, tomaatiton, porkkanaton, tattariton, possuton, naudaton ja (lääh sentään!) niin edelleen näin yleisimmät mainitakseni. Ja nyt sitten saisi alkaa syömään vaikka mitä. Mahan sekaisin meno on 100 % taattu jos vetelen näin ensitöikseni kaikkea. Eikä edes tee mieli, ei sitten pätkääkään… Mikä mua vaivaa? Leivästä olen haaveillut viimeiset 9 kk kieli pitkällä ja haistellut ihanaa vastaleivotun leivän tuoksua kuola valuen. Ja nytkö sitä sitten voisi syödä? Mistä aloitan? Patonkia, ruispaloja, riisipiirakkaa? Entäs jugurtti? Sitähän minä kulutin aikaa ennen tätä puoli litraa päivässä? Jos minä aloitan siitä? Karkit? Sipsit? Popparit? SUKLAAKAKKU?! Apua, mä meen ihan sekaisin tämän ruokapaljouden kanssa! Miten tämä ihmismieli on näin kummallinen? Ensin tekee mieli sitä kiellettyä, ja sitten kun sen saisi, niin ei enää tahdokaan. Ihan kuin lapsi joka tahtoo kaverin lelun, mutta sen saatuaan viskaa sen nurkkaan ja alkaa rankumaan sitä toista kaverin käteensä ottamaa lelua.
Ehkä tämän asian pitää vielä kypsyä hetken mielessäni. Eihän minulla minnekään kiire ole ruokavalion laajentamisen kanssa. Sitäpaitsi, minusta tuntuu että tämä rajoitettu ruokavalio on oikeasti auttanut minua jaksamaan. En ole juurikaan (alussa ehkä, viimeaikoina en todellakaan) nähnyt nälkää, ja entinen ruoan jälkeinen kooma on muisto vain. Eihän aikuinen ihminen oikeasti tarvitse edes maitotuotteita ja gluteeniviljoja elääkseen täysin terveellisesti! Olisiko tässä minulle "uuden" elämän paikka ja aloitusmahdollisuus? Entisestä elämästä en kaipaa kuin sitä suklaakakkua, jos sitäkään niin kovin tuskaisesti. Ja mitä en todellakaan kaipaa on alituista kamppailua kilojen kertymistä vastaan, mitä tässä ruokavaliossa ei ole todellakaan tarvinnut murehtia!
torstai 23. tammikuuta 2014
11 kk
Ihan kuin huomaamatta on taas tullut yksi kuukausi lisää Eliaksen mittariin. Ja kauhukseni huomaan sen olevan myös viimeinen, milloin kuukausia ilmoitetaan ikää kysyttäessä (no voi tietenkin ne myöhemminkin kertoa, mutta eihän sillä sitä samaa merkitystä enää ole). Mitäs meidän 11 kk isomies osaa jo?
- juo pillimukista ihan itse!!
- juomana vesi (kalkkilisä myös aloitettu)
- yhteensä 6 hammasta: 2 alhaalla, 4 ylhäällä
- hampaita tehtiin taas kovan itkun kera
- nenän tukkoisuus helpotti hampaiden tulon myötä (en olisi ihan oikeasti uskonut)
- uusia "pahiksia" löytynyt quinoa ja myskikurpitsa
- toisaalta riisi tuntuu alkavan sopia, samoin porkkana ja ehkä KAURA (tätä parin kk ajan kerran viikossa ja nyt 3. pv aamupuuron seassa n. 1 tl)
- syönti edelleen melkoista houkuttelua
- syö kaikki paperit ja pahvit mitkä saa käsiinsä
- syönti edelleen melkoista houkuttelua
- syö kaikki paperit ja pahvit mitkä saa käsiinsä
- imetys loppusuoralla 1x vuorokaudessa
- kävelee tukia pitkin sujuvasti
- sanoo "äiti" ja satunnaisesti "isi", en tiedä kyllä sanooko ihan tarkoituksella
- sanoo "äiti" ja satunnaisesti "isi", en tiedä kyllä sanooko ihan tarkoituksella
- seisoo itsestään hetken kun ei tajua niin tekevänsä
- suuttuu mielettömän helposti jos kielletään/otetaan kiva juttu pois
- tajuaa mikä on kiellettyä, mutta tekee sen kuitenkin
- pyörittelee päätään kun kielletään kiellon vahvistukseksi
- pyörittelee päätään kun kielletään kiellon vahvistukseksi
- seuraa tarkasti mitä eri asioilla/tavaroilla tehdään ja yrittää tehdä sen itse jos saa käsiinsä
- ilmeilee paljon, hassuttelee
- rakastaa kukkuu/piiloleikkiä
- hajottaa naureskellen kaikki muiden rakentamat legorakennelmat
- alkaa tanssimaan ja leikkimään tutut muskarilaulut kuullessaan
- hajottaa naureskellen kaikki muiden rakentamat legorakennelmat
- alkaa tanssimaan ja leikkimään tutut muskarilaulut kuullessaan
- osaa kiivetä portaat, muttei laskeutua
- nukkuu vielä yleensä kahdet päikkärit
- herää öisin useasti, mutta nukahtaa nopeasti silitykseen
- edellä mainitusta syystä nukkuu perhepedissä
- vaatekoko 74, kallistumassa jo 80 puoleen
- vaippakoko 4, edelleen
Ja varmasti paljon muutakin kun vain tulisi nyt äidille mieleen!
Ja varmasti paljon muutakin kun vain tulisi nyt äidille mieleen!
keskiviikko 15. tammikuuta 2014
Talviloma (ja MONTA kuvaa!)
Piitkän lomailuputkemme päättää loma Suomen lapissa, Sallassa. Talvi saapui koko Suomeen juuri parahiksi tälle samalle viikolle, ja miinusasteet ovatkin kivunneet melko rapsakkaihin lukemiin lähennellen ajoittain jopa - 30 °C. Näin yleisesti ja normaalitilanteessa rakastan lämpötilojen ääripäitä, siis tuosta samaisesta miinuslukemasta plussaan kolmenkympin tienoille asti. Mutta koska Eliaksen iho ei tykkää pakkasista, en minäkään niistä tällä hetkellä juuri välitä. Ulos on kuitenkin tuo nenänpää pistettävä kaiken uhalla, joten tässä lomailun tuotoksia teidänkin ihailtavaksi.
![]() |
| Naavaa ei etelässä enää ole, mutta onneksi sitä täältä vielä löytyy. Lohduttavaa tietää ettei ilmastopeli ole vielä täysin menetetty. |
![]() |
| Makkarat maistuu parhaiten laavulla paistettuna. Onneksi on Vatajan nakit! |
![]() |
| Kaamoksen aikana aurinko ei nouse tätä korkeammalle. |

![]() |
| Paluumatka olikin huomattavan paljon helpompi kuin nousu. Peppumäkeä vain alaspäin, ja kivaa oli! |
tiistai 14. tammikuuta 2014
Syyllisyyden tunne
Taas täällä kriiseillään imetyksestä. Olen tietoisesti pyrkinyt vähentämään imetystä sen jälkeen kun Elias osoitti osaavansa juoda mukista. Päivisin homma sujuu erittäin hyvin, eikä ukko edes tunnu kaipaavan maitohuikkaansa. Yöt onkin sitten eri juttu, mutta silti pääsääntöisesti imetyskerrat ovat vähentyneet nyt noin kolmeen kertaan vuorokaudessa: illalla, yöllä ja aamulla. Samaan aikaan takaraivooni on hiipinyt kummallinen syyllisyyden tunne lopettamisen lopullisuudesta. Joka imetyskerta saa minut nyt hieman apeaksi. En ymmärrä, olenhan imettänyt nyt jo monta kuukautta (tänään 11 kk, joista 8 kk rajoitetulla ruokavaliolla!), eikä imetyksen lopettaminen enää ole mikään iso juttu. Harva vauva enää edes juo rintamaitoa tässä iässä. Kaiken huipuksi maitoni saattaa tehdä Eliaksen vain entistä "sairaammaksi", mikäli erehdyn syömään jotain epäsopivaa ruokaa, vaikka miten yritän olla tiukalla linjalla. Syitä lopettamiseen on paljon enemmän kuin jatkamiseen, ja silti se lopettaminen vain tuntuu niin pahalle. Ja ihan jos rehellisiä ollaan, niin syitä jatkamiseen en oikeastaan keksi muuta kuin sen, että se on TODELLA tehokas keino saada Elias rauhalliseksi ja nukahtamaan. Ja tietysti sen, miten paljon ukko edelleen tykkää meidän kahdenkeskisestä hetkestä. Se ilme on kertakaikkiaan korvaamaton! Kyllähän minä tiedän, että imetyksen lopettaminen on isompi juttu minulle kuin pojalle, joka tuskin sitä jää kaipaamaan. Tai että edes muistaisi koko hommaa viikon päästä. Äiti nyt vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja lopettaa moiset turhat rutinat!
Tällä mennään: ruokajuomana vesi, ja kunhan imetyskerrat vähenee yhteen-kahteen, otetaan mukaan kalkkilisä. Ja jos tilanne näyttää hyvälle (paremmalle), niin ehkä me uskalletaan kokeilla mantelimaitoa. Nyt Eliaksen iho on taas melko huonossa kunnossa (ties mistä…), joten ollaan yritetty pysyä tutuissa ja turvallisissa ruoka-aineissa. Quinoasta ihottumaa, riisistä edelleen masuvaivaa, huoh. Eikä tämä pakkanenkaan yhtään paranna tilannetta, saati se, että päiväunet onnistuu vain ulkona vaunuissa. Kesää odotellessa...
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
Juomahommia
Kun Elias tuli puolen vuoden ikään, alotettiin meillä treenaamaan mukista juomista. Tässä muutaman kuukauden aikana olemme ehtineet kokeilla varmaan jokaikisen mukimallin mitä on kaupoista saatavilla. Kaikki kovat, pehmeät, pitkät, pienet, kapeat, tuttipullomaiset versiot nokkamukeista ovat saaneet saman tylyn kohtalon: ne tyrkätään pois, viskotaan lattialle, raivotaan kun edes viedään lähelle. Lähinnä varsinaista kohdetta, eli suuta on nokkiksesta päässyt mukin pohja, mitä on satunnaisesti imeskelty ikenien kutistessa.
Pari viikkoa sitten tapahtui kuitenkin pienen pieni kehitys asiassa, kun Elias hyväksyi IKEAn valko-vihreän nokkamukin. Määrät olivat kuitenkin muutamia tippoja mitä mukista katosi, ja jossain vaiheessa huomasin että Elias yrittääkin imeä mukista pystyasennossa. No eihän sieltä mitään tietenkään tule kallistamatta, mutta tästäpä äiti hoksasikin ostaa seuraavaksi kokeiluun Aventin pillimukin! Ja kappas, heti ekana päivänä ukko veti mukista puoli desiä vettä, ja toisena päivänä melkein puoli desiä per ateria. Eli lähes pari desiä päivän aikana! Siis ihan itse!
Tiedättekös mitä tämä (saattaa) tarkoittaa?! Tämä äiti alkaa vähentämään imetystään ja toivoo, että viimeistään vuoden ikäisenä ukkeli olisi omatoiminen juomisen suhteen, ja imetyksestä voitaisiin luopua. Ja jos nyt oikein revittelisin, niin id:n voisi purkaa ja voisin syödä ihan oikeaa LEIPÄÄ!
Tästä tulikin mieleen, että meidän piilopahis saattoi löytyä tänä aamuna. Leivoin quinoajauhoista leipää, jota tarjosin pienen palan Eliakselle. Muutama hetki syönnin jälkeen posket lehahtivat punaiseksi ja korvan edessä ennestään oleva ihottuma nousi koholle helottamaan. Voi sanonko mikä! Thaimaassahan Elias ei saanut quinoaa ollenkaan, ja minäkin söin sitä vain muutamana päivänä, eikä ihottumaa ollut laisinkaan (tosin suopea ilmasto varmaan oli tässä isommassa osassa). Kotiin tultua ihottuma on ollut tasaisen rypelöinen selässä ja poskissa, ja olen siis syönyt quinoaa itse joka päivä enemmän tai vähemmän. Quinoa on oikeastaan se toinen pääruoka-aine minun ruokavaliossani lihan lisäksi, eikä korvaavaa tuotetta taida olla olemassakaan... Ehkä kokeilen vuorotella sitä ja valkeata riisiä, jos vaikka nuo määrät maidossa Elias kestäisi (varsinkin jos maidon määrät vähenee).
tiistai 7. tammikuuta 2014
Vinkunaa, pihinää ja narskuttelua
Eliaksen nenä on ollut tukossa nyt varmaan pari kuukautta. Sitä on yritetty hoitaa kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla tavoilla. Monta yötä olen kuunnellut kun Elias yrittää epätoivoisesti hengittää nenän kautta, mutta ilma ei ole kulkenut läpi sitten millään. Tuloksena ollut vain kamala nenän vinkuminen ja pihinä. Ja lopulta siihen on hermostuttu, ja herätty huutamaan. Joskus taas poika itse on saanut nukuttua vinkumisesta huolimatta, mutta minä olen vain kuunnellut toisen epätoivoista hengitysyritystä sydän syrjällään saamatta itse unta.
Pari yötä sitten elämä meni ihan puhtaaksi huudoksi, ja tilanne laukesi vasta Naso-sumutteella ja särkylääkkeellä. Koska kotikonstit loppuivat (ja koska olemme nyt mummolassa ja muutkin haluavat nukkua), varasin ajan paikalliselle korva-nenä-kurkkulääkärille. Lääkärikäynnistä emme kostuneet kuin uuden allergialääke-reseptin (Aerius), ja kehotuksen mennä sellaiselle lääkärille, jolla on välineet kurkata näin pienen lapsen nenään. Olisipa ollut kiva juttu jos olisin tiennyt osata varmistaa ko. asian jo aikaa varatessani, niin olisimme satasen rikkaampia… Allergiasta tukkoisuus ei kuulemma lääkärin mielestä johdu, koska näin pienet eivät reagoi allergiaan nuhalla (en tiedä uskonko). Ja ainoa keino selvittää syy on juuri tuo nenään kurkkaaminen ohuella taipuisalla välineellä. Kitarisat myöskään eivät kuulemma vaivaa näin pieniä kuin äärimmäisen harvoin (en kyllä ihmettelisi jos sekin lottovoitto olisi saatu), eikä nykyään niitä edes leikata alle 2-vuotiailta jos vaivaavatkin (pyydän kyllä toisen mielipiteen jos kitarisoista syy löytyisi).
Illalla sitten pöydän ääressä istuessamme alkoi vierestä kuulua selkäpiitä karmivaa narskutusta. Ihan kirjaimellisesti, sen verran hyytyvän kuuloista se oli. Eliashan se siinä istui tyytyväisenä ja hankasi alahampaitaan… siis mitä vasten, eihän siellä ole muita hampaita? Pikainen tarkistus pienoisen tappelun kera ja sieltähän ne paljastui, kaksi juuri yläikenen puhkaissutta pientä helmihammasta! Voi että, niitä on sitten vissiin tehty taas oikein urakalla. Ja nyt ne on siinä, ihanaa! Nyt vain sopii toivoa, että helpottaa edes hetkeksi. Jospa tuo tukkoisuuskin olisi ollut noiden ylähampaiden aiheuttamaa, ja nyt tuo todella ärsyttävä vaiva helpottaisi.
Pahoittelen muuten edelleen tätä hiljaiseloani. Harmittaa kyllä vähäsen, että olen pudonnut ihan kärryiltä mitä täällä maailmassa tapahtuu. Olen kyllä käynyt satunnaisesti lukemassa teidän muiden blogeja, mutta kommentointi puhelimella on sen verran työlästä että olen jättänyt sen suureksi osaksi tekemättä. Lupaan parantaa tapani, kun palaamme arkeen tuossa tammikuun loppupuolella. Ehkä te kestätte sen verran vielä! :)
Pari yötä sitten elämä meni ihan puhtaaksi huudoksi, ja tilanne laukesi vasta Naso-sumutteella ja särkylääkkeellä. Koska kotikonstit loppuivat (ja koska olemme nyt mummolassa ja muutkin haluavat nukkua), varasin ajan paikalliselle korva-nenä-kurkkulääkärille. Lääkärikäynnistä emme kostuneet kuin uuden allergialääke-reseptin (Aerius), ja kehotuksen mennä sellaiselle lääkärille, jolla on välineet kurkata näin pienen lapsen nenään. Olisipa ollut kiva juttu jos olisin tiennyt osata varmistaa ko. asian jo aikaa varatessani, niin olisimme satasen rikkaampia… Allergiasta tukkoisuus ei kuulemma lääkärin mielestä johdu, koska näin pienet eivät reagoi allergiaan nuhalla (en tiedä uskonko). Ja ainoa keino selvittää syy on juuri tuo nenään kurkkaaminen ohuella taipuisalla välineellä. Kitarisat myöskään eivät kuulemma vaivaa näin pieniä kuin äärimmäisen harvoin (en kyllä ihmettelisi jos sekin lottovoitto olisi saatu), eikä nykyään niitä edes leikata alle 2-vuotiailta jos vaivaavatkin (pyydän kyllä toisen mielipiteen jos kitarisoista syy löytyisi).
Illalla sitten pöydän ääressä istuessamme alkoi vierestä kuulua selkäpiitä karmivaa narskutusta. Ihan kirjaimellisesti, sen verran hyytyvän kuuloista se oli. Eliashan se siinä istui tyytyväisenä ja hankasi alahampaitaan… siis mitä vasten, eihän siellä ole muita hampaita? Pikainen tarkistus pienoisen tappelun kera ja sieltähän ne paljastui, kaksi juuri yläikenen puhkaissutta pientä helmihammasta! Voi että, niitä on sitten vissiin tehty taas oikein urakalla. Ja nyt ne on siinä, ihanaa! Nyt vain sopii toivoa, että helpottaa edes hetkeksi. Jospa tuo tukkoisuuskin olisi ollut noiden ylähampaiden aiheuttamaa, ja nyt tuo todella ärsyttävä vaiva helpottaisi.
Pahoittelen muuten edelleen tätä hiljaiseloani. Harmittaa kyllä vähäsen, että olen pudonnut ihan kärryiltä mitä täällä maailmassa tapahtuu. Olen kyllä käynyt satunnaisesti lukemassa teidän muiden blogeja, mutta kommentointi puhelimella on sen verran työlästä että olen jättänyt sen suureksi osaksi tekemättä. Lupaan parantaa tapani, kun palaamme arkeen tuossa tammikuun loppupuolella. Ehkä te kestätte sen verran vielä! :)
perjantai 27. joulukuuta 2013
ALE on PO.P!
Sisätiloissa loikoilu (vesisadetta pakoillen) alkoi jo kyllästyttää, joten aleen rynnistäminen toi aivan loistavaa vaihtelua elämään. Läheisessä isossa ostoskeskuksessa alkoi tietenkin jo alet, joten sinne siis muiden innokkaiden sekaan vei auto heti aamusta. Monta liikettä juostiin läpi, mutta tällä kertaa rahani sai poikkeuksellisesti Polarn O. Pyret.
Aikaisemmin olen ostellut PO.Pia vain kirppareilta, mutta tällä kertaa mukaan tarttui useampi ihanuus 30 % alennuksella. Tykkäisin samistella poikien vaatteilla, mutta koska ikäeroa (ja vaatekokoeroa) on aika paljon, ei ihan joka merkistä löydy samanlaisia vaatteita. Mutta nyt löytyi, ja oli jopa valinnanvaikeutta. Hypistelin montaa eri vaihtoehtoa, mutta tällä kertaa mukaan päätyi ihanat vihreäpohjaiset maatilapaidat ja harmaa-keltaraidalliset paidat. Pienemmälle tarttui mukaan myös maatilapaitaan sopivat leggarit (öö, onko ne pojillekin leggarit, vai kalsarit?) sekä ihana siniraitainen pipo (et varmaan millään arvannut, että ostan alesta PIPON?! :D)
Aikaisemmin olen ostellut PO.Pia vain kirppareilta, mutta tällä kertaa mukaan tarttui useampi ihanuus 30 % alennuksella. Tykkäisin samistella poikien vaatteilla, mutta koska ikäeroa (ja vaatekokoeroa) on aika paljon, ei ihan joka merkistä löydy samanlaisia vaatteita. Mutta nyt löytyi, ja oli jopa valinnanvaikeutta. Hypistelin montaa eri vaihtoehtoa, mutta tällä kertaa mukaan päätyi ihanat vihreäpohjaiset maatilapaidat ja harmaa-keltaraidalliset paidat. Pienemmälle tarttui mukaan myös maatilapaitaan sopivat leggarit (öö, onko ne pojillekin leggarit, vai kalsarit?) sekä ihana siniraitainen pipo (et varmaan millään arvannut, että ostan alesta PIPON?! :D)
Eihän nämä siltikään olleet ihan ilmaisia, mutta onneksi PO.pilla säilyy jälleenmyyntiarvo yhtä hyvin kuin Me&I:llakin. Siis jos raaskii myydä aarteensa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)























