9 kk

9 kuukauden kypsä ikä naksahti mittariin viime viikon torstaina. On siis aika päivittää (päivitellä?) pienen miehenalun taitoja!

9 kuukauden ikäisenä meillä

- paino sairaalareissulla mitattuna n. 8,7 kg

- nukutaan vaihtelevasti, mutta edelleen 2 syöntiä per yö

- nukutaan todella hyvin päiväunet ulkona vaunussa 2 kertaa päivässä 2-3 h

- nukahdetaan vaunuihin aina ihan itsekseen, ja yöunillekin yleensä melko hyvin

- nukutaan omassa sängyssä ensimmäinen unipätkä, jonka jälkeen siirrytään äidin kainaloon

- nukkuu lähestulkoon koko ajan masullaan yöunet

- on sairastettu ensimmäinen kuumetauti ja syöty siihen antibiootti

- suussa kaksi hammasta

- kiinteät samat kuin 8 kk aikaan, lisää ei ole voitu kokeilla maidon etsimisen / sairastamisen takia

- maitona edelleen pelkkä rm (Neocate todettu epäsopivaksi, Alfamino odottaa edelleen terveempää aikaa)

- ruoanpalaset uppoaa melko hyvin esim. quinoa ja kurkku

- ei osaa juoda edelleenkään nokkamukista (pureksii mieluummin kahvoja tai pohjaa), jonkunverran menee hörppyyttämällä lasista

- istuu hyvin tuetta

- osaa mennä istumisasennosta mahalleen ilman muksahduksia

- hytkyttelee kovasti konttausasennossa, ja yrittää edetä

- osaa melkein nousta istumaan masultaan (jää etukenoon toinen jalka sivulla)

- antaa äidille tavaroita käsistään, tai yrittää niitä työntää äidin suuhun

- halutessaan syliin ryömii äidin jalkoihin ja ojentelee käsiään

- osaa suuttua jos viedään pois kiva juttu (kaukosäädin, viedään pois vessasta)
- tykkää vedellä verhoja ja hieroa naamaansa niihin
- suorastaan rakasti meidän rakkaan edesmenneen kisun ruokakuppeja ja turkin nyhtämistä (äitiä itkettää taas… :( )
- kuuntelee todella tarkkaavaisesti kun muut puhelevat

Äiti

- kierto käynnistyi (yyh….)
- maidon tuotanto tehostui pojan sairastellessa, joten kun kiinteät alkoi taas maistua, kärsin taas maidon pakkaantumisesta ja kipeistä rinnoista
- paino tippui kilon, ja raskaudesta jäänyt pömppämaha pieneni kuin taikaiskusta (jee!!)
- nähnyt ensimmäiset painajaiset liittyen lomaan/lentomatkaan

Joulukortti -kuvaukset osoittautuivat kaksikertaa
haastavammaksi kahden lapsen kanssa kuin yhden… :)

Karhunpoika sairastaa edelleen...

Miten voikin olla pieni näin kipeä. Tänään on ensimmäinen päivä, kun kuume ei kipua yli 39 °C. On käyty lääkärissä, ja sairaalan lastenpäivystyksessä. On otettu verikokeita ja aloitettu antibiootti (virus)tulehdukseen. On todettu kolmen eri lääkärin toimesta, että tulehdus on joko vasemmassa tai oikeassa korvassa (jep, jokainen eri mieltä). Meillä siis rohistaan, yskitään, itketään yskiessä, valutetaan räkää, tuhistaan tukkoista nenää, oksennellaan, ripuloidaan ja ollaan muuten vain väsyneitä. Oksentelu johtuu limasta ja ripuli taas antibiootista. Ja huonosti nukutaan tottakai. Ihan parasta tässä kaikessa tietysti on, että juuri kun olet saanut lääkearsenaalin syötettyä, niin tulee oksennus. Sääliksi käy urheaa pientä miestä, joka silti jaksaa naureskella ja vähän ryömiskelläkin. Ehkä tämä tästä alkaa helpottamaan, mitä todennäköisemmin siis. Missäs niitä varapattereita äideille myytiinkään?

Sairaalan päivystykseen päädyttiin muuten, kun huomasin kuumeisen miehen aukileen olevan koholla, eikä siinä näkynyt sykettä laisinkaan (normaalisti aina näkyy). Kyselin terveyskeskuksesta, että pitääkö hätääntyä (myöhäistä, olin jo paniikissa), ja sieltä ei osattua sanoa (ei edes, että pitääkö tilata ambulanssi). Joten lähetteellä sairaalaan, jossa lastenlääkäri totesi tutkimusten jälkeen niin voivan käydä tilapäisesti kovassa kuumeessa (ensin peloteltuaan aivokalvontulehduksella). Aukile siis laski heti kuumelääkkeen alettua vaikuttamaan. Olen jo alkanut epäillä että näin harhoja, mutta miten ihmeessä minä sellaista keksisin, kun en ole edes koskaan kuullut niin voivan käydä… Samalla reissulla sain sitten 40 euron pikavoiton pysäköintiajan ylityttyä (huom! 4 tuntia!!). Sekin otti vielä eilen päähän, mutta onneksi tuo mies osasi muistuttaa, että pääasia on kuitenkin, että Elias saatiin tutkittua (aargh, hirveä lause! en vain nyt osaa muotoilla sitä zombie-aivoillani…) ja todettua "terveeksi".

Joka napille olisi nyt käyttöä

Karhunpoika sairastaa

Ja juuri kun pääsen iloitsemaan parantuneista yöunista, iskee kamala flunssa. Nyt voin rehellisesti sanoa, etten ole nukkunut "silmällistäkään" viime yönä (ok, pari torkahdusta). Eliakselle nousi eilen illalla kova kuume, joka ei oikein tahtonut laskea lääkkeilläkään. Yö meni siis nenää putsatessa, rohisevaa hengitystä kuunnellessa ja pientä nuhanenää lohdutellessa. Aamuyöstä kuume laski uuden lääkesatsin jälkeen sen verran, että torkahdimme molemmat. Aamutoimien aikaan ukko jaksoi olla hetken aikaa pirteä, mutta kun kuume alkoi taas nousta, alkoi vilun väristykset ja silmät taas pyöriä päässä. Eikun lisää kuumetta alentavaa, ja tuuditus unille sylitellen. Katkonaista tuntuu tosin tämäkin uni olevan.

 

Punaposkinen sairastelija :(

Ihottuma alkoi riehua tietysti heti pitkin vartaloa taudin iskiessä. Pistin siis Neocaten tauolle, sillä ei pieni keho varmastikaan kestä molempien rasitusta. Pelkään, että tauti on mennyt korviin, koska nuhaa on ollut nyt jo ainakin kahden viikon ajan. Vaikka eipä Elias korviaan ainakaan mitenkään selkeästi ole valittanut, joten toivotaan että selvittäisiin ilman antibiootteja. Huoli on kyllä äidillä melkoinen pienimmäisen puolesta :/

Isänpäivää!

Harvinainen blogiotsikko tälle päivälle, eikös :)

Meillähän nämä tämmöiset merkkipäivät ovat jo ihan "rutiinia", sillä tämä on jo kuudes isänpäivä meidän perheessä (heh heh!). Ei sillä, ettemmekö olisi kiitollisia siitä, että olemme vanhempia, vaan tietenkin päinvastoin. Onhan se kiva, että tämmöinen muistamispäivä on järjestetty ehkä hieman kaupallisessakin mielessä, vaikkei itse sillä mielellä kulutukseen osallistuisikaan. Emme (mies vielä vähemmän kuin minä) ole koskaan olleet varsinaisia juhlija -tyyppejä, mutta tokihan jotain pientä ja erikoista normaaliin verrattuna haluan järjestää.

Suolapähkinä-mascarponejuustokakku kinuskikastikkeella

Ohjelmassa siis ihan tavallista yhdessäoloa oman perheen kesken. Molemmat ukkilat ovat niin kaukana, että onnittelut hoidettiin puhelimitsi jo aamusta. Isi söi aamupalaksi kakkua, ja päivän juhla-ateriaksi on tulossa iskän lempparia, Burgundinpataa. Eihän sitä tämän ihmeellisempää tarvitsekaan!

Isänpäivälahjat ja päiväkodissa askarreltu kortti

Paljon Onnea kaikille jo oleville ja 

myös tuleville ISEILLE!

Toivoa paremmasta

Ei, allergiat eivät ole vieläkään parantuneet. Ja ei, Neocate ei edelleenkään tunnu sopivan. Mutta hei, meillä nukutaan taas! Viimeisen parin viikon aikana meillä on ollut enemmän hyviä öitä kuin huonoja. Hyvinä öinä Elias herää sen kaksi kertaa syömään ilman huutoja, ja huonoina öinä herätään myös kaksi kertaa syömään, ja 20 kertaa niiden välillä huutamaan. Vielä kuukausi sitten muistan googlailleeni keskellä yötä "8 kk vauva huutaa öisin", ja löytäneeni hyvin monta vastaavaa tarinaa. Tulihan Eliakselle hampaitakin, ja oppi myös ryömimään, mitkä varmasti ovat horjuttaneet unirytmiä jo entistenkin "vaivojen" lisänä. Mutta mitään niin kamalaa huutomaratonia ei ole enää ollut kuin silloin, ja nyt jopa rauhoitutaan tassutteluun melko hyvin.

Tänä aamuna olen siis hyvin levännyt äiti. Vaikka Eliaksella on naamassa ihottumaa melko paljon, ja länttejä muuallakin kehossa, niin tuntuu ettei se nyt vaivaa niin paljon kuin aikaisemmin. Olemme edelleen yrittäneet antaa Neocatea annoksella 1 dl/pv puurojen seassa, mistä ihottuma todennäköisemmin johtuu. Uutena aloitimme antamaan Zyrteciä päivittäin, ja vaikka aluksi tuntui ettei siitä apua ole, niin ehkä kuitenkin se auttaa pitämään pahimmat kutinat poissa. Silmiä ja suuta kutittaa selkeästi varsinkin puuroa syödessä, koska usein pienet kädet eksyy hinkkaamaan silmien ja suun ympäristöä levitellen puurot ympäri naamaa. Mutta toivon edelleen, että Elias siedättäyisi Neocatelle jossain vaiheessa. Ja jos tämä unirytmi ja vähäoireinen allergiaelämä jatkuu, niin kelpaa meille paremmin kuin hyvin.

Tästä taitaa tulla nyt melkoisen sekava päivitys, mutta olkoon! Siirrytään siis seuraavaan aiheeseen: kävimme eilen taas uimassa, ja huhheijaa mikä vesipeto Elias osoitti olevansa. Kun pojasta pitää kiinni kainaloiden alta, ja liu'uttaa eteenpäin vedenpinnalla, tekee poika ihan oikeita uintiliikkeitä! Siis heiluttelee vartaloaan ylös alas rytmisesti kuin hylje, ja samalla vatkaa vettä käsillään ja jaloillaan. Todella hauskan näköistä menoa! Vitsailtiin miehen kanssa, että varmaan jos laskisi irti, niin lähtisi uimaan ihan itsekseen. Sukeltelua ollaan myös treenattu ihan omatoimisesti, ja se sujuu edelleen ihan hyvin, vaikkakaan mitenkään pitkiä matkoja en ole uskaltanut sukelluttaa. Mutta siis sellaisia pää veden alle ja edetään puoli metriä -sukelluksia. Kohtahan tätä taitoa pääsee treenaamaan päivittäin lämpimään, ihanaa!

Askarreltiin poikien kanssa taikataikinaan molempien jäljet isänpäiväksi. Pienimmän kohdalla haastetta tehtävään toi automaattinen sormien ja varpaiden kipristely (reiät kädenjäljessä ja oudot varpaanjäljet jalassa), ja vanhemman kohdalla taikinan riittävyys isoille jäljille. Toiselle puolelle liimattiin pahvi, jossa lukee onnentoivotukset. Väriä nämä ovat vielä vailla, joten yritämme ehtiä vielä maalailuhommiin jossain välissä :) 

Tiukka imetysdieetti

Tässä on puolisen vuotta vierähtänyt melkoisen kapealla ruokavaliolla pojan allergioiden takia, siis tuttavallisemmin id:llä (imetysdieetillä). Poissa on tällä hetkellä kaikki Suomesta saatavilla olevat viljat (kotimaisten lisäksi myös maissi, riisi, tattari, amarantti, teff) lukuunottamatta hirssiä, maito, muna, peruna ja soija. Olen myös vältellyt jotain pienempiä ruoka-aineita, kuten tomaattia, porkkanaa, bataattia, mansikkaa ja herneitä. Noista varsinkin kolme viimeksi mainittua ovat antaneet selkeääkin selkeämmät oireet myös maidon kautta. Kun näitä allergioita alettiin todeta, ja syyllisiä alkoikin sitten löytyä ihan liian iso pino, oli aluksi tuntemukset suorastaan aika katastrofaalisen lannistuneita. En oikein keksinyt mitä voisin edes syödä, kun vältettävien listalla oli kaikki ne aineet, joita ennen söin päivittäin. Mutta kun aikaa kului, ja ajatukseen alkoi sopeutua paremmin, aloin etsimään innokkaasti uusia ruoka-aineita kokeiltavaksi. Se täytyy vielä sanoa, että alun pelastukseksi pystyin käyttämään soijaa, joka jäi vasta pari kuukautta sitten pois pelistä Eliaksen allergisoiduttua sillekin. Ajattelin listata tähän muutaman ruoan, mitä söin ennen, ja syön nykyään näiden samojen asioiden kanssa kamppailevien helpotukseksi.

aamupala

Ennen: Kaurapuuroa vaniljajugurtilla (joo tiedän, todella eriskummallinen yhdistelmä, mutta TOIMII!)

Hetki sitten: hirssipuuroa mustikka-soijajugurtilla

Nyt: hirssipuuroa hirssihiutaleista, mustikkakiisseliä (tapiokalla suurustettu) tai Bonnen soseita

lounas

Ennen: riisiä, kanakermakastiketta, feta-salaattia, juomana piimä

Nyt: quinoaa, kana-kookoskastiketta (joskus heitän sekaan pilkottuja kuivahedelmiä), vihersalaattia (kurkku-rypäle-punasipuli, rucola, jäävuorisalaatti), juomana mantelimaito

välipala

Ennen: maitokahvi, jugurtti, hedelmä tai makea leivos

Nyt: kahvi tai tee mantelimaidolla, omena/päärynä/mustikkapaistos tai kuivattuja hedelmiä

päivällinen

Ennen: juusto-kinkkuruisvoileipä, feta-salaattia, uunijuureksia (bataatti, porkkana, lanttu, sipuli yms.)

Nyt: (hirssirieskaa), vihersalaattia, uunijuureksia (kukkakaali, lanttu, parsakaali, ruusukaali, kesäkurpitsa, sipuli, öljyä, hunajaa+mausteita), uunilohi kookosmaidossa, quinoaa

Iltapala

Ennen: hedelmiä tai jugurttia

Nyt: mustikka(-vadelma)kiisseliä, hedelmiä tai hirssi-puolukkapuuroa

Ylläolevat ovat siis aika karkeita esimerkkejä siitä millä korvaan aikaisemmin syömäni ruoka-aineet. Onneksi peruna on ollut aina toissijainen ruoka-aine meidän keittiössä, joten suurta tuskaa siitä luopumisesta ei ole tullut. Ainoa varsinainen ongelma saattaa tulla siinä kohtaa, kun etsii kaupasta gluteenittomia leipiä, sillä nehän on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta täynnä perunaa. Tosin meidän kohdalla, kun siis mikään muukaan vilja ei sovi, ongelmaa ei ole kun pelkkää hirssiä sisältävää kaupallista leipää ei valmisteta missään. Aluksi leivän tuska oli melkoinen, mutta nykyään hädintuskin tulee koko leipä mieleen. Silloin tällöin leivon hirssirieskoja, mitkä ovat kyllä oikeasti aivan sairaan hyviä!

Hirssi-puolukkavispipuuro

Aikaisemmin olin todellinen jugurtin suurkuluttaja. Vielä hetki sitten pystyin syömään Alpron mustikkajugurttia (mikä siis on oikeasti ainoa hyvänmakuinen soijajugurtti, muut maistuvat samalle kuin nuoleskelisit metallitankoa), mikä oli loiva lasku tähän jugurtittomaan elämään. Nykyään korvaan nämä mieliteot kiisseleillä, joita yleensä on aina jääkaapissa. Onneksi tärkkelyksistä meille sopii tapiokatärkkelys, jota voi käyttää ihan samalla tavalla kuin peruna-, maissi- tai ohratärkkelystä.

Ruoan lisäkkeenä taas quinoa on ihan ehdoton ykkönen. Sehän on todella loistava vilja, siis paljon ravinteikkaampi kuin esimerkiksi sitä hyvin paljon muistuttava riisi. Se on myös hyvin kuitu- ja proteiinipitoinen, ja sen kyllä huomaa jos on jättänyt quinoan syömättä! Nälkä alkaa nimittäin kurnimaan suht nopeasti syönnin jälkeen. Quinoaa keitellessäni lisään vielä sekaan punaisia linssejä, mitkä myös ovat hyviä kuidun ja proteiinin lähteitä.

Lihaa tai kalaa syön myös nykyään paljon enemmän kuin aikaisemmin. Ennen söin tosiaan yhden varsinaisen liha-aterian päivässä, ja toinen oli yleensä kasvisateria. Nyt on pakko syödä useammin juuri tuosta edellä mainitusta syystä, siis nälästä. Annoskoko on myös paljon isompi kuin aikaisemmalla ruokavaliolla, ja muutenkin minusta tuntuu että syön koko ajan. 

Onneksi herkuistakaan ei ole tarvinnut kokonaan luopua. Elämän pieni ilo on nykyään kuivatut hedelmät ja mantelit. Hampaat varmaan tykkää tosi paljon, kun lähes koko ajan käyn napostelemassa "jotain hyvää". Leivonnaispuoli on aika köyhää, mutta kyllä semmoset peruspaistokset onnistuu manteli- ja kookosjauhoistakin. Ja ehkä minun makuaistini on kokenut täydellisen uudistumisen, mutta kyllä ne mun mielestä on todella hyviäkin. Hirssijauhoissa on mun mielestä vähän semmoinen pistävä sivumaku, joten kamalasti en niitä viitsi käyttää leivonnassa. Poika kyllä vetää hyvin mielellään hirssijauhoista keitettyä puuroakin!

Hyviä löytöjä nämä, mutta myös Lidlin savumantelit
ovat todella hyviä!

Mitään ravintomääriä en ole koskaan ruokavaliostani laskenut, enkä ole päässyt myöskään ravitsemusterapeutille tämän asian tiimoilta. Joskus kyselin neuvolasta, mutta sain vastaukseksi jotain ympäripyöreää "sitten kun lapsi on vuoden ikäinen" -muminaa. Purkista otan täydennyksenä monivitamiinia ja kalkki-d-valmistetta, siis silloin kun muistan. Ehkä tässä kuitenkin ollaan jo voitonpuolella, eikä tämä enää niin vaikeaa ole edes noudattaa kun tietää, että seuraavana yönä saa (ehkä) nukkua vähän paremmin. Enemmän minua jännittää se tuleva, kun tätä dieettia pitää alkaa purkamaan. Mahtaa painokäyrä vetää aika kovan nousukiidon jos jatkan eväiden puputtamista samaan tahtiin.

(Olimme muuten vauvamuskarissa tämän viikon maanantaina. Siellä tuli puheeksi imetysdieetit, jolloin kerroin näistä rajoituksistamme. Eräs maidoton, todella laiha äiti, tuumasi siinä minua katsellen että "et ole kuitenkaan tuon laihempi". Hmm, selvä, olenhan minä ihan normaalipainoinen, ja samassa painossa kuin ennen raskauttakin. Ehkä minä vaan syön paremmin ja olen kekseliäämpi tän ruokavalioni kanssa, etten pääse laihtumaan. Tosin eipä musta anorektikkoa saa tekemälläkään kun ruoka maistaa liian hyvin.)

Lisäsin muuten tuohon sivupalkkiin linkin Blogloviniin. En tiedä onko siitä mitään lisäiloa, mutta siinähän se nyt töröttää. Ainakaan näin kertasilmäyksellä en itse mitenkään innostunut asiasta, mutta ehkä mä jossain vaiheessa pääsen siihen sisälle.

Valivali-päivä

Ei mene taas niinkuin Strömssöössä. Ensin Elias kiehnäsi heräillen lähes koko yön läpi, ja aamulla naamalla paistoi 2 hehkuvan punaista omenaposkea. En tiedä onko nyt "löydetty" ensimmäinen hedelmä, jolle pieni herra on allerginen. Eilen sai siis purkillisen Piltin aprikoosisosetta, ja aikaisemmin on saanut vain pari kertaa kuivattua luomu aprikoosia. Yleensä nuo soseet ovat käyneet, vaikka tuore olisikin lehahtelua aiheuttanut (banaani). Harmittaa jos näin on, koska nuo kuivatut aprikoosit ovat todella kätevää sormiruokaa ja huippuhyvänmakuisiakin. Ilman tuota sosetta nyt pärjätään, koska onneksi vaihtoehtoja on paljon muitakin. Olin vaan kuvitellut, että aprikoosi on sellainen hyvin siedetty hedelmä. Voihan se tietty olla, että reaktio tuli muustakin, mutta kovasti se ihmetyttää, koska Zyrtecia ollaan nyt otettu muutamana päivänä säännöllisesti Neocaten sisäänajamiseksi (ei kyllä näytä yhtään paremmin sietävän antihistamiini-tuellakaan). Jo illalla posket siis punoittivat, ja voitelin ne kortisonilla, mutta eipä siitäkään näyttänyt apua olevan.

Päikkäreiltä herättyä poju oli "vähän" kärtsänä, joten sain viihdyttää kitisevää miestä sylissä/tissillä melkein koko päikkäreiden välisen ajan. Olin kuitenkin käyttänyt viimeiset kypsät porot pakkasesta, joten aloin kokkailemaan niitä samalla. Ei tarvitse olla mikään ainstain, että arvaa miten siinä kävi. No, pohjaan paloivat ja huolella. Greit, sehän onkin ihan halpaa poltella pohjaan… Omaa napaa alkoi tietysti myös kaivella, joten heitin kanat uuniastiaan, ja uunin tulille. Puoli tuntia myöhemmin menen katsomaan, että joko siellä aletaan olla kuumissaan ja valmiina syötäviksi. Ehkä olisin päässyt silloin syömään, JOS olisin muistanut laittaa ne kanat sinne uuniin, enkä jättänyt niitä pöydälle lojumaan. Kyllähän sitä uunia passaa käyttää talon lämmittämiseen, sehän on lähes ilmaistakin! Jospa tässä kohta pääsisi syömään, nyt kun ne kanat on siellä uunissa (ellen unohda niitä sinne tässä postausta väsätessäni). Ja lisätään tähän nyt perinteiset valitukset säästäkin, on pimeätä ja sataa jne jne.

Ajatukset ovat myös harhailleet kissamme takia. Kissa on vanha, jo 16-vuotias vanha neitokainen. Kissa on ollut perheenjäsenemme jo kauan ennen lapsia, ja ollut minulle hyvin rakas. Mutta kissa on nyt sairas, ja suoraan sanottuna minulla ei tunnu olevan enää energiaa huolehtia siitäkin. Harmittaa, että nämä viimeiset ajat ovat olleet varmaan kärsimystä molempien puolelta. Edessä olisi siis päätös, se viimeinen päätös. En vain pysty tekemään sitä. En pysty ottamaan puhelinta käteen ja soittamaan aikaa sille. Itkettää, kun ajattelen koko asiaa, enkä varmasti pystyisi edes sokeltamaan asiaani eläinlääkäriasemalle. Toivoin vain koko ajan, että kuin taikaiskusta kissamme olisin taas oma ihana, terve itsensä. En edes tiedä pystyisinkö olemaan kissan seurana viimeisinä hetkinä. Minulla on niin paljon hyviä muistoja paremmista ajoista, ja olisin toivonut, että se olisivat jatkuneet pitempään. Ja että lapsetkin olisivat pystyneet viettämään aikaa sen aikaisemmin tuntemani kissan kanssa. Ehkä se tästä, ehkä asiat sujuu omalla painollaan, mutta jos ei, niin…