Oon kolmekymppinen....

Tänään poksutaan uusille lukemille! Siis rv 30+0 tuli tänään täyteen, ja synnytykseen on enää noin 10 viikkoa. Hui! Aivan mahtavaa, että tänne asti on jo tässä projektissa selvitty :) Jos joku olisi minulle sanonut viime jouluna, että ensi joulun aikaan ollaan tukevasti raskaana, ja vielä lähes täysiaikaisena, olisin pitänyt tätä henkilöä suorastaan törkeänä huijarina. Mutta niin se vaan elämä heittelee, ja päivä paistaa risukasaankin jne muita viisauksia ladellakseni. Ja huomatkaa, vaikka olen koko ajan edelleen huolissani raskauden jatkumisesta, niin silti olen säilyttänyt positiivisen asenteeni siihen, että kyllä tämä raskaus laskettuun aikaan jatkuu!

Lasken koko ajan päiviä johonkin etappiin, sillä pitäähän tavoitteita elämässä olla. Onneksi nämä tavoitteet eivät ole kovin kaukana toteutumisesta.

Seuraavaan neuvolaa 4 päivää

Pelkopolikäyntiin 10 päivää

Työpäiviä jäljellä 17 päivää

Laskettuun aikaan 70 päivää

Näillä jatketaan täällä. Pikainen päivitys tällä kertaa, koska meillä on vieraita kylässä <3.

Ihanaa ja rauhallista viikonloppua kaikille!

Muoks: Aargh! Maitoa! Sitä tulee nyt JO?! No eipähän ehkä tarvitse odotella sitten maidon nousua kun se on tarpeen....

Kaikenlaista löpinää (rv 30)

Hieman on helpotusta tuonut elämään tuo sovittu pelkopolikäynti. Paitsi, että tietysti nyt stressaa se miten minuun suhtaudutaan. Aika selkeät ajatukset itsellä on siitä, mitä aion siellä sanoa, mutta tottakai pelkään sitä että minua pidetään ihan hysteerisenä hörhönä. Parille ihmiselle olen puhunut tästä käynnistä, mutta muuten olen pitänyt asian itselläni. Kun toinen kommentti asiaan oli tietysti, että "kyllähän maailmaan syntyy koko ajan lapsia alakautta ja suurimmalle osalle ei mitään käy". Niin, se "suurin osa" -kohta tässä onkin se mikä häiritsee. Se ei todellakaan ole KAIKKI. Ja tällä  hetkellä ainakin tuntuu, ainoa syy miksi taipuisin alatiesynnytykseen on se ympäristön painostus. Ei todellakaan oma tahto. Onko se sitten meidän etumme mukaista tai järkevää?

Yleinen jaksaminen alkaa olla vähän kortilla. Lauantaina meillä oli firman pikkujoulut, ja pitihän sinne lähteä käymään, vaikka väsytti jo aika tavalla päivän touhujen jälkeen. Pitkästä aikaa valvoin yli puolen yön, ja sitä velkaa onkin sitten maksettu tässä monta päivää. Väsymys on aivan totaalisen ankaraa, ja eilinen päivä töissäkin meni kuin sumussa minuutteja laskien. Vielä olisi tämän viikon lisäksi 5 kokonaista työviikkoa jäljellä, mutta epäilen kyllä kovasti jaksanko loppuun asti pakertaa. Tuntuu kyllä, että on aivan eri asia olla raskaana 20-vuotiaana kuin kolmevitoset ylittäneenä... (vaikka mistäs minä tiedän :D). 

Uniongelmaan on tullut uusi ulottuvuus. Lääkäri kehotti vain makoilemaan sängyssä, vaikka unta ei saisikaan. Mutta nyt sitten on alkanut tulla paha olo vaakatasossa. Ei mitään oksennukseen asti ylttävää, mutta kyllä se tunne ylös ajaa. Ei vain pysty makoilemaan, vaan on pakko nousta ylös jaloittelemaan. Ja keskellä yötä kun pari tuntia hiihtelee ympäriinsä, niin aamulla kyllä nukuttaisi (jos siis enää saa unta).

Viime viikolla olin flunssan takia sairauslomalla. Edelleen kurkku on kipeä ja nuha vaivaa, mutta parempaan suuntaan ollaan onneksi menossa. Sairauslomalla sitä kuitenkin jaksoi touhuta jotain kodin eteenkin, joten teimme hieman pipareita ja askartelimme joulukortit. Kivaa touhua vaihteeksi <3

Synnytysstressi

Tässä saikkupäivillä on ollut aikaa mietiskellä ja murehtia monenlaisia. Synnytys on ollut mielessäni jo raskauden alusta lähtien "isona peikkona" tulevaisuudessa. Ja nyt erehdyin lukemaan tarinoita synnytyksistä, ja nimen omaan tietysti pieleen menneistä. Siis semmoisista, joissa lapselle oli käynyt todella huonosti osaamattoman lääkärin/kätilön vuoksi. Ja kaikki nämä olisi ollut vältettävissä, jos vain henkilökunta olisi ollut tehtävissään ajantasalla. Tämä sai minut miettimään, että onko todella näin, että siinä luomisen tuskassa en voi edes luottaa siihen että joku siinä huoneessa tietää mitä pitää tehdä. Koska minä, käytännössä ensisynnyttäjänä, en todellakaan tiedä mitään synnyttämisestä. Pitääkö  minun pitää huoli siitä, että saan parasta ja osaavinta mahdollista hoitoa elämämme mullistavammassa tapahtumassa? Pitääkö minun vahdata silmä kovana supistusten välissä vauvan sykettä mittaavaa laitetta, pitääkö minun osata vaatia hätäsektiota jos tilanne sille näyttää? Oikeasti?

Eihän tämä asia murehtimalla parane, saati selviä. Aiheutan itselleni Ihan ylimääräistä stressiä kaikella tällä. Tiedän, että lapsia on synnytetty koko maailman sivu, eihän täällä muuten ketään olisi. Ja paljonhan meitä maapallolla onkin, eli suurinosa synnytyksistä on pakko mennä paremmin kuin nuo tapaukset mistä luin. Järjellä ajateltuna olen siis ylireagoinut, mutta sydän sanoo toista. Pitäisikö minun päästä pelkopolikäynnille, vai onkohan jo myöhäistä? Viime käynnillä mainitsin terkkarilleni tästä pelosta, mutta mitään hymähdystä kummasempaa vastinetta en saanut asialleni.

Listasin paperille kaikki alatiesynnytyksissä ja sektiossa pelkäämäni asiat. Alatiesynnytykseen kertyi kohtia 9, sektioon tasan 0. Sektio on minulle tuttu ja turvallinen tapa synnyttää, mutta se toinen, muille normaali, on minulle kauhistus. Siis lapseni kannalta. Tiedän, että kivut minä kestän ja unohdan, oli ne mitä hyvänsä. Kaikki muu parenee ja unohtuu, paitsi lapsen menettäminen. Jotain tietoa, tolkkua, järkeä, ihan mitä hyvänsä, nyt tähän stressiini tarvitsisin. 

Toisaalta, tunnen itseni todella huonoksi ihmiseksi kun pelkään maailman normaalinta asiaa. Ja tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että minä edes viitsin valittaa tästä synnytyksestä. Kaikilla kun ei ole sitä raskauttakaan.

Imetysliivit ja muuta tarvikelistaa

Vaikka helmikuuhun tuntuu olevan vielä ikuisuus, pitäisi sitä kuitenkin ehkä aloitella tekemään hankintoja vauvalle. Isot jututhan meillä on tietysti valmiina esikoiselta, kun emme missään vaiheessa luopuneet toivosta saada toinenkin tuhisija taloon. Mutta kaikkea pientä kuitenkin, tarvitsisi.  Hankintalista helpottaa kummasti, joten listaan tähän muutamia tarvikkeita sitä mukaa kuin keksin.

- tuttipulloja

- korvike (varulta, jos maito ei nouse ihan heti niinkuin esikoisen kohdalla)

- tutit

- imetyspaita

- imetystyyny (ei ollut esikoisella, mutta haluaisin kokeilla)

- rintapumppu (saan luultavasti kaverilta)

- liivinsuojia

- rintakumit (tuli ehdottoman tarpeeseen esikoisella!)

- sitteri

- lämpöpussi

- uutimet (ei pakolliset, mutta niin kivat! :) )

- pinnasängyn suojus

- vaippoja

- talkkia (rasvoilla vain pahensimme vaippaihottumaa, talkilla pysyi täysin poissa)

- unilelu <3

- itkuhälyttimen patterit + tsekkaus että on kunnossa

- kantoliina (tahtoisin kokeilla tämän tapauksen kanssa :) )

- natriumkloridi-nenätipat
- vauvakirja (siis se mihin kirjataan muistoja yms)

Mitähän muuta? Olenkohan unohtanut jotain todella oleellista?

Imetysliivit

Ensimmäisenä hankintana ostin imetysliivit. Suomessa näitä ei oikein myydä kuin erikoisliikkeissä, joten päätin tilata hyväksi havaitsemani mallin hyvissä ajoin nettikaupasta. Mukaan tarttui siis ehdoton suosikkini, Carriwellin comfort bra ja toinen malli Carriwelliltä, seamless nursing bra, jota päätin kokeilla. Kauniita nämä mallit eivät todellakaan ole, mutta mukavuudellaan voittavat kyllä varmasti käyttäjänsä puolelleen. Varsinkin tuo ensimmäinen muistuttaa lähinnä enemmän jotain sideharsoviritystä kuin rintaliiviä. Esikoisen kanssa käytin tätä mallia kotikäytössä lähes yötä päivää, riisuen ne suurinpiirtein vain pesua varten ja kiireesti takaisin päälle. Ja sen ovat näköisetkin! Vielä ovat siis tallessa, ja ehkä ne voivat toimia "vara-varaliiveinä" . Olen kyllä kuolannut muidenkin, hieman kauniimpien mallien perään, joten saataan vielä pistää tilaukseen semmoisetkin mallit mitä ilkeää käyttää kaupungilla liikkuessani. Tosin mitään julki-imettämistä en ole koskaan harrastanut, vaan ne pari kertaa mitä kaupassa ollessani olen imettänyt, on se tapahtunut ostoskeskuksen lastenhoitohuoneessa. Mutta aina kaikki kaunis piristää ja varsinkin kauniit rintaliivit saavat olon naisellisemmaksi, vaikka vain itse tietäisi niiden olemassaolon :)

Liivien alla myös ihana Maxomorran
pingviinibody, joka oli pakko saada!

Viimepäivät

Keskiviikkoyönä alkanut flunssa senkun jatkuu. Kurkku on kipeä, varsinkin öisin, ja nenä on ihan umpitukossa. Perjantain sain levätä pomon luvalla kotona, mutta lauantaiksi piti mennä töihin, kun tuuraajaa on vaikea saada. Huomasi kyllä, että oli tavallistakin väsyneempi olo töissä ja illalla kotona. Ja ehkä vähän kiukkuinenkin :). Elokuvaa katsellessa meinasin pariin otteeseen torkahtaakin. Uni tulee kyllä helposti iltaisin, mutta vähän väliä pitää herätä yöllä nenää rassaamaan, eikä uni tietenkään tule sitten samantien, eikä sitä tänä aamunakaan kestänyt kuutta pitempään. Saa nähdä menenkö huomenna aamulla lääkäriin tarkistuttamaan poskiontelot, kun kipua tuntuu hieman silmäkuopissakin ja ylähampaissa. Ihan vielä en jotenkin antibioottikuurille viitsisi alkaa, kun ei tämä nyt niin paha (ehkä) ole, mutta toisaalta jos lääkäri sitä mieltä on, että siitä apua olisi... Mutta lepoa nyt ainakin tarvitsisi!

Pikku-mies masussa tietysti aloittaa potkunyrkkeilytreeninsä aina pitemmän aikaa valveilla pyöriessä, ja sitäkin sitten pitää jäädä kuulostelemaan ja arvuuttelemaan, että mitähän kohtaa sitä nyt monotellaan. Välillä tuntuu, että poitsu on ihan sivuttain masussa kun molempiin kylkiin satelee iskuja/potkuja. Välillä tuntuu, että kyljen alla luikertaa joku pieni, ja pitää äkkiä korjata asentoaan. Toisinaan taas hätkähtää kun potku tulee niin voimakkaana ylä- tai alamahalle. Liikkeiden luonne on muuttunut enemmänkin tuommoiseksi "möyrinäksi" ja varsinaisia potkuja tulee ehkä vähemmän kuin ennen. Se tietysti huolestuttaa, mutta toisaalta eihän sitä tilaa kohta ole enää paljon raajojaan suoristella. Tästä johtuen olen ihan hukassa siitä miten päin kaveri masussa on, toisinaan olen varma että oikein päin, ja hetken päästä taas mietin että jos kuitenkin toistepäin. Jotenkin tuntuisi, että ei se nyt siellä enää vartin välein voisi pyllyn suuntaa vaihdella.

Perheen miehet vielä makoilevat, joten aikaa on tässä itselle (ja nettikaupoille!). Nälkä alkaa kurnimaan, joten ehkä voisin siirtyä puuron keittoon, onpahan ukoille aamupala valmis kun heräävät :) 

Ihanaa ja rauhallista sunnuntaita teille kaikille!

Yhteiskunnan suurin menoerä, kotiäiti

Törmäsin  taas tähän yhteen mielipiteeseen äitiydestä, joka tuntuu olevan varsinainen trendi täällä peräpohjolassa. Mitähän tuohon nyt sanoisi. Muuta kuin että alan olla korviani myöten täynnä tuota samaa toitotusta ja kotiäitien syyllistämistä  ja aliarvostamista. Kaikki lapsettomat, päivääkään oikeita töitä tehneet hyväosaiset kermap**seet huutavat kilpaa miten kotihoidon tuki tai lapsilisät ovat tämän maan suurin ongelma ja kuluerä. Jokaisessa mielipiteessa tuntuu olevan käsitys, että kotona muutaman vuoden lapsensa hoitavat äidit vetävät hirveitä tukia KELAsta ja viettävät päivänsä chillailen ja shoppaillen ostoskeskuksissa muiden samanlaisten sosiaalipummien kanssa. Ihankuin KELAn rahoittamalla kotihoidontuella, siis 327 eurolla, shoppailtaisiin muuta kuin vain välttämättömät ostokset, kuten ruoka? Ja chillailua lasten kanssa ostarilla? Kaikki jotka sitä ovat kokeilleet, tietävät, että lapsen kanssa shoppailu ja chillailu ei sovi samaan lauseeseen. Ei vain yksinkertaisesti.

Selityksiä kaipailen

Voisiko joku minulle ystävällisesti kertoa, miten lapsilisät (100 e/kk) saavat yhteiskunnan huonomman aineiston lisääntymään ja miten niiden poistaminen vähentäisi lasten tekoa? Minulla kun on vähän semmoinen käsitys, että jos tukia ei KELAsta tipu, niin sosiaaliavustuksilla elävät saavat toimeentulonsa kuitenkin sosiaalitoimistosta. Ja vielä suuremman summan kuin mitä KELA ikinä tukien muodossa maksaa. Ja miksi ihmeessä lapsilisien poistamista vaativat vielä juuri ne tahot, jotka laittavat lapsilisänsä korkeakorkoiselle tilille makaamaan, eli eivät siis toisin sanoen tarvitse edes sitä. Miksi nämä samat ihmiset edes hakevat sitä tukea KELAsta, kun eihän sitä hakematta edes makseta. Siinähän se vasta iso säästö tulisikin. 

Tai että miten kotihoidontuen poistaminen säästäisi? Jos äiti hoitaa lapsensa kotona 327 eurolla kuukaudessa 3-vuotiaaksi, sen sijaan että laittaisi lapsensa 9 kuukauden ikäisenä yli 1000 euroa kuukaudessa kunnalle maksavassa hoitopaikassa (taitaa tuo alle 1-vuotiaan hoito maksaa aika paljon enemmänkin). Harva äiti on niin isopalkkaisessa työssä, että niillä kertyvillä verorahoilla maksettaisiin tuo hoitopaikan kustannuksen ja kotihoidontuen erotus. Tämähän tarkoittaisi käytännössä tilannetta, jossa äidin palkka olisi yli 4000 euroa kuukaudessa. Ja sitä, että veron osuus olisi nimenomaan korvamerkitty tähän hoitopaikan kustannukseen.  Nyt joku tietysti älähtää, että äidin palkka olisi tuon vaaditun summan, jos vain olisi pysynyt töissä eikä katkaissut työuraansa lasten tekemiseen. Käsi ylös kenellä isällä, joka ei ole katkaissut työuraansa, on palkka yli tuon summan? Ja kuka ne verot maksaa tulevaisuudessa jos kukaan ei niitä lapsia tee. Ihan mahdoton yhtälö mielestäni. Tee lapsia pelkästään yhteiskunnan avuksi ja hyödyksi, mutta älä tee niitä kuitenkaan yhteiskunnan kustannuksella. 

Ja lapsen edustahan nykyään ei saa edes keskustella. Sanon tähän vain oman mielipiteeni asiasta pohjautuen omaan kokemukseeni. Alle 2,5-vuotias ei tarvitse muuta virikettä kuin rakastavan kodin. Ja sen virikkeen mitä kotikonstein pystytään tarjoamaan. Tottakai yksilöllisiä eroja lasten kohdalla on, ja siitä en voi sanoa mitään yhden lapsen kokemuksen perusteella. Mutta oma lapseni meni 2,5-vuotiaana päiväkotiin, josta ensimmäinen puoli vuotta meni totutellessa ja ujostellessa. Ja taas nyt yli 4-vuotiaana päiväkotipäivät ovat todella odotettuja ja lapsi tykkään suunnattomasti kun pääsee leikkimään kavereidensa kanssa. Kotihoidossa olevilla lapsilla sisarukset varmaan korvaavat osan sosiaalisista tarpeista, mutta näin (vielä) yksilapsisen perheen kokemuksella päiväkotikaverit ovat todella tärkeitä.

Tuet pois vain

... ja perheverotus tilalle keski-euroopan mallin mukaan. Jos se sana "tuki" on se mikä eniten närästää, niin tällähän siitä päästäisiin. Perheverotuksella useimmat perheet saisivat huomattavasti enemmän tukea yhteiskunnalta verotuksen helpotusten muodossa kuin mitä KELAn maksama tuki. Kukahan tätä asiaa alkaisi ajaa, ja mahtaisikohan mennä läpi. Tuskinpa. 

Ja vielä viesti hyväosaisille kaikenlaisten tukien poiston puolesta puhujille. Menkää töihin, siis ihan oikeisiin töihin. Siis semmoiseen missä pitää tehdä jotain oikeasti vaikka koko kehollaan. Ja laittakaa lapsennekin töihin ulkopuoliselle, jotta oppivat mitä tulevaisuudessa työläisluokalta vaativat. Työmoraali opitaan kotoa ja töissä opitaan elämää, oikeasti. 

Terveisin, 
12-vuotiaasta asti työskennellyt ex- ja tuleva kotiäiti, ja sen myös ansainnut Helmiina

Vauvauni

Näin viimeyönä ensimmäisen varsinaisen vauvaunen sitten raskautumiseni jälkeen. Unessa heräilimme normaalisti pienen perheemme voimin rauhalliseen viikonloppuaamuun. Kunnes yhtäkkiä tajusin, että minähän en ollut imettänyt yöllä vauvaamme ollenkaan! Kauhealla hädällä ja paniikilla ryntäsin vauvansängyn viereen samalla soimaten itseäni ja ihmetellen, miten ihmeessä olen voinut unohtaa imettää vauvan yöllä?! Vauva makasi sängyssä samassa asennossa kuin esikoinenkin ensimmäisissä nukkumiskuvissa, jotka on otettu sairaalassa muutaman tunnin ikäsenä. Ja samanlaisessa mintunvihreässä potkupuvussa. Nostin vauvan syliini, ja suureksi helpotukseksi vauva reagoi nostamiseen haukoitellen raukeasti. Ilmeisesti tässä vaiheessa helpotus purkautui unen näkemisen läpi ja heräsin säpsähtäen. Sen jälkeen en sitten kunnolla enää nukkunutkaan, kun huomasin kurkun olevan kipeä ja nenän tukossa. Perjantaiset nuhanenä-vieraat ilmeisesti toivat tuliaisia.

Tätä päivää onkin siivittänyt ajatus vauvasta ja siitä, että kohta tämä on todellisuuttta. Toivottavasti ei sentään imettämisen unohtaminen (ei liene edes mahdollista), vaan ylipäänsä se, että siellä vauvansängyssä on pieni ihminen. Pikkuinen käärö hellittäväksi ja nuuskuteltavaksi. Ihana aika elämässä taas tulossa <3

Viimeinen kolmannes (ko?)

Tähän pikkutipuseen törmäsimme lentokentällä.
Kovin oli kesy tapaus ja lieneekin asustellut
kentällä pitemmän aikaa!

Kävimme tänään saattelemassa vanhempani ja siskoni lentokentällä matkalle etelän lämpöön. Siinä samalla mietiskelin miten mukavaa olisi lähteä mukaan, niinkuin hyvin useana syksynä olemme tehneet. Heippoja jättäessämme tajusin, että minähän olen ylittänyt jo "turvallisen" lentämisen rajat, eli eihän minua enää edes huolittaisi lentokoneeseen ilman lääkärintodistusta. Raja  menee siis rv 28:ssa, jonka minä tänään saavutin! Uskomatonta, siis viimeinen kolmannes? Ilmeisesti jonkun verran tuossa on vaihtelua, mikä käsitetään viimeiseksi kolmannekseksi, mutta ei siitä ainakaan kovin paljoa enää puutu. Raskautta on takana jo puoli vuotta, ja sille se kyllä tuntuukin. Ja taas tavallaan ei. Toisaalta on ihanaa olla olla raskaana, kun ei tästä niin monesti ole saanut nauttia. Ja taas toisaalta on vielä hirmuisen pitkä aika siihen, että saa nyytin syliin. Uskon kyllä, että aika alkaa mennä huomattavasti nopeammin kunhan vain äitiysloma alkaa 8 viikon päästä, kun ei tarvitse enää kärvistellä töissä. Tänäänkin, vapaapäivänä, on energiaa riittänyt touhuta vaikka mitä leipomisesta shoppailuun ja päivä hujahti ohi ennenkuin tajusinkaan. Ja tämä kaikki ilman minkäänlaista jalkapohja- tai nivuskipua. Lisäksi perinteinen viikottainen elokuvailtamme venähti vähän pitkäksi, joten esikoinenkin on menossa unille vasta nyt. Tosi kiva päivä siis takana kaikenkaikkiaan!

Muuten, törmäsin artikkeliin jossa yhdistettiin keskenmenoriski selällään tai oikealla kyljellä nukkumiseen. Hassua sinänsä, sillä viime yönä juuri mietin, miksi on mukavampaa nukkua vasemmalla kuin oikealla kyljellä. Löytyihän sille selityskin, ja pitää vain ihmetellä miten ihmeellinen ihmiskeho on ja miten sitä vaistomaisesti tekee niinkuin on parasta. Tosin lähteenä tuossa artikkelissa on "Daily Mail", joten ei tuo tutkimus liene ihan niistä tieteellisimmistä. Ehkä sitä ei aivan absoluuttisena totuutena kannata pitää, mutta mitäpä sitä raskaana oleva nainen ei tekisi vauvansa hyvinvoinnin takaamiseksi. Eli jos herään selältäni niinkuin aika usein, käännyn välittömästi vasemmalle kyljelleni!

Kyseinen artikkeli löytyy Suomeksi täältä!