...kun olet kahdestaan kotona suoraa huutoa kiljuvan lapsen kanssa, joka ei rauhoitu vaikka minkä tekisi, saati sitten pystyisi laskemaan hetkeksikään käsistään, että voisi tehdä ruokaa nälkäisenä itselleen, kun se ruoka mikä on jääkaapissa valmiina odottamassa sisältää HERNEITÄ, joilla se kiljuva lapsi on allerginen, eikä todellakaan voi enää enempää lapselle harmituksen aihetta antaa. Siinäpä yhtä pitkä lause, kuin pinnani tänä iltapäivänä, vaikka tiukille veti. Mikä siinä on, että juuri kaikista päivistä tänä päivänä, kun esikoinen on mummolassa ja mies työreissulla, tulee tämmöinen katastrofi? No omaa tyhmyyttäni tietysti kun menin KIKherneitä syömään, kun eihän ne missään nimessä ole herneitä... Miten voi oikeasti olla näin taulapää?! Jo viimeksi kun söin kourallisen tuoreita herneitä, huomasin reaktion ja epäilin vahvasti sen johtuneen juuri niistä. Onneksi täysosuma vaippaan ja kortisonirasva"kylpy" tuntui helpottavan ja unille pääsi olosuhteisiin nähden suht tyytyväinen pieni mies.
Meillä tämmöiset pitemmät huutosessiot ovat aika harvinaisia, ja voin vain kuvitella mitä se niissä perheissä on, joissa huuto ja kärsimys on jatkuvaa, jopa vuosia. Koville vetää, takuulla. Yhtenä hetkenä tekee mieli sulkeutua toiseen huoneeseen korvatulpat päässä, ja heti perään olet valmis tekemään mitä tahansa helpottaaksesi lapsen olotilaa. Tasapainoile siinä sitten näiden tunteiden kanssa.
Onneksi maitoaltistus on takana ja B-lausunto Kelan mietittävänä. Tuskin sieltä kieltävää vastausta tulee. Ja joka päivä eteenpäin on lähempänä päivää, jolloin allergiat mahdollisesti helpottavat. Mutta nyt tänään tämä äiti on vähän väsynyt.
Mä niin tiedän ton fiiliksen! Paljon tsemppiä, onneksi seuraava päivä on yleensä jo parempi!
VastaaPoistaKiitos <3 Yö menikin paremmin kuin pitkään aikaan. Heräsi vaan 2 kertaa syömää ja kerran oli potkinut ittensä linkkuun pinniksen päätyä vasten. Nyt olo tuntuu jotenkin erityisen levänneelle :D
PoistaVoi ei :( Toivottavasti huomenna jo perempi päivä.
VastaaPoistaMeillä esikoinen oli koliikki vauva ja huusi ensimmäiset 4kk joka ilta 3-4 tuntia putkeen selkä kaarella, eikä mikään oikein auttanut. Silloin kävin läpi myös noita samoja tunteita. Sitä kun olisi tehnyt mitä vaan että toisen olo helpottaisi, mutta toisaalta teki mieli mennä toiseen huoneeseen ja laittaa ne korvatulpat korviin.
Huh, on varmasti ollut monta kertaa usko parempiin päiviin koetuksella tuolloin <3 Onneksi aika kultaa muistot, eikä niitä samoja tunteita elä enää uudestaan myöhemmin. Eihän tätä meidän satunnaista huutelua voi mitenkään edes verrata koliikkivauvojen vaivoihin.
PoistaMeidän esikoinen oli taas kaikista helpoista vauvoista se ehdottomasti helpoin, joten tämä toinen antaa ehkä vähän realistisemman kuvan mitä elämä vauvan kanssa yleensä on.