Kukkakaalirieskat

Lauantai-illan ratoksi iski ihan hirveä leivän himo. Minulle imetysdieettiin sopivaa valmisleipää kun ei ole olemassakaan, niin eihän se auttanut kuin alkaa kehittelemään nopea ratkaisu tähän himoon. Bataattirieskat lienevät allergisissa perheissä arkipäivää, joten siitä ajatuksesta oli helppo lähteä liikkeelle. Meillä kun bataatti ei tunnu sopivan, niin piti miettiä ainoastaan korvaava ainesosa. Kukkakaalia meillä menee joka päivä pikku E:n soseissa, ja äiti syö sitä taas uunijuuresten joukossa, joten bataatin korvikkeeksi muotoutui hyvin luonnollisesti juuri tämä muita ehkä pierettävä vihannes. Me vissiin vedetään sitä niin paljon, että mahamme ovat siihen täysin tottuneet. Ainemäärät näihin rieskoihin on heitetty ihan lonkalta, koska teen yleensä kaiken "musta tuntuu" -menetelmällä.  Taikinasta tulee n. 4 isohkoa (halkaisija reilu 12 cm) rieskaa.

Kukkakaalirieskat

300 g kukkakaalia 

1,5 dl keitinvettä

1 tl suolaa

1,5 tl psylliumia

0,5 dl tapiokatärkkelystä

0,5 dl kookosjauhoja

0,5 dl hirssijauhoja

1 tl ruokasoodaa

25 g juoksevaa kasvipohjaista margariinia (öljy)

Keitä kukkakaalit pehmeiksi ja soseuta ne keitinveden kanssa (sekoitin vain vatkaajalla). Lisää suola ja psyllium. Sekoita kuivat aineet ja sekoita joukkoon. Ja lopuksi margariini. Taputtele sopivan kokoisia palleroita öljytyn leivinpaperin päälle jauhotetuin käsin. Pistele haarukalla reikiä. Paista 225 asteessa n. 15 min.

Riisi

Taas vaihteeksi allergiapostausta. Riisi, tuo meidän murheenkryyni. Sitä kokeiltiin taas eilispäivänä, ja vähemmän riemukkain tuloksin. Tällä kertaa minä söin riisiä pari ruokalusikallista, ja katsoin miten se vaikuttaa maidon kautta. Viime yö meni aikalailla hulinoinniksi, ja hereillä oltiin ja itkeskeltiin (hereillä minä, Elias hoiti itkeskelyn). Ja jos sanon, että tunnin välein, niin se on aika paljon kaunisteltu versio siitä. Totuus lienee lähempänä kolmea varttia, ja pisin unipätkä tuli sitten aamulla reilun tunnin. Pakko se on varmaan alkaa uskoa, ettei se sovi vaikka ihottumaa siitä ei tule. Riisi taitaa olla ainoa ruoka-aine mihin pikku E ei reagoi ihollaan, ja ainoa mistä tulee oikein kunnon masuvaivat. Eka riisikokeiluhan (Muksun riisipuuro) päättyi oksenteluun ja lääkärireissuun, tokasta (riisijauho hedelmäsoseessa) tuli yö- ja aamupäivähulinat, ja nyt (rintamaidon kautta) taas sama homma. Kuitenkin näillä päivillä ja varsinkin öillä on selkeä ero riisittömään aikaan verrattuna. Olisikohan kellään kokemusta tuosta, että normaalisti ihollaan reagoiva lapsi reagoisikin vain masullaan johonkin tiettyyn ruoka-aineeseen? Kaippa allergioissa kaikki on mahdollista, mutta hassullehan tämä tuntuu... 

Ja täällä minä vaan kökin ja lueskelen aiheesta, vaikka silmäluomet painaa tonnin ja tuskin tajuan edes mitä luen, saati kirjoitan. Toivotan parempia öitä kaikille (ja varsinkin itselle)! :D

Mitä muut edellä...

Muiden ihania blogin ulkoasun muutostöitä ihailtuani pistin omanikin uusiksi, vaikka onhan se talvi sieltä kohta jo taas tulossa ja teema olisi taas ajankohtainen ennemmin kuin haluaisikaan (hehheh!). Kuvan räpelsin puhelimellani, joten ihan semmoinen se ei ole kuin haluaisin, varsinkin tuo teksti näyttää lapselliselle (no mut sehän sopii...). Ja ihan hetken ajan etsiskellä mistä mikäkin väri ja fontti muuttuu. Kuvat kertovat tietysti blogin pääteemoista, ja tätä ideaa ovat käyttäneet/käyttävät monet muutkin. Mutta kaikki uusi piristää ainakin hetken aikaa, joten tässä tämä nyt sitten on! Mitäs tykkäätte? :)

Kirpparit: valitusta ja löytöjä

Olen kesän aikana juossut paljon kirppareilla. Haussa on ollut pääasiassa molemmille

Po.Pin paita 2 e

Småfolkin bodyt 7 e

pojille seuraavaa kokoa olevat vaatteet. Kerta toisensa jälkeen saa pettyä ja todeta saman: kirpparit on täynnä väritykseltään vaaleanpunaista vaatetta. Usean pöydän ohi saa kävellä suoraan ohi, kun siinä ei yksinkertaisesti ole yhtään muun väristä vaatekappaletta. Tottakai tytöille jo pelkästään tehdään enemmän vaatteita (tästä ärsytyksestäkin saisi ihan oman postauksen), ja niitä varmasti ostetaankin määrällisesti enemmän kuin pojille, mutta ihan aikuisten oikeasti: onko niiden KAIKKIEN pakko olla vaaleanpunaisia?? Luulisi olevan virkistävää vaihtelua jos vaatekaapissa näkyisi joku vihreä tai keltainen väriläiskä.  Vai onko ne vaaleanpunaiset vain kiikutettu sinne kirpparille kun eivät ole kavereille kelvanneet :). Kyllähän sitä tietty pojankin VOI pukea hempeisiin vaatteisiin, mutta kun en ylipäänsä tykkää sen tyylisistä, ja taidan olla sen verran vanhanaikainenkin, että se väri ei vain tunnu omalle poikieni päällä. Ei meillä vaaleansinistäkään kovin monessa vaatteessa päävärinä ole, mutta myös tummat synkät värit poislukien ruskea ovat vähemmistössä (joo-o, ei ole helppoa löytyy budjettivaatteita näillä kriteereillä). Lisäksi tuo esikoinen on jo sen verran sukupuolisuuntautunut, ettei todellakaan laita päälleen "tyttöjen" vaatteita, vaikka muuten saan vielä aika vapaasti valita hänen vaatteensa. Sanottakoon kuitenkin, että viime reissulla löysin kyllä Popin punaiset chinot esikoiselle, joista olin todella iloinen. No onneksi on olemassa nettikaupat ja alennusmyynnit, jos kirpparilta ei sopivia löydy. Molempia kun käyttää sopivasti, niin säästää pitkän pennin. 

Metsolaa: haalarit 12 e,  housut 5 e

Juuri passeli koko

Paidat Halonen & Zara 3 e
o-ou vaaleanpunainen ja lila - toivottavasti kelpaa!

Nuoremmalle herralle vaatetta on vielä kuitenkin löytynyt, ettei uutta olisi tarvinnut ostaa (no ihan pikkuisen jotain... :D). Joistain näkee heti pesulapuista, etteivät ole edes montaa kertaa päällä käyneet. Mitä isommaksi koot menevät, sitä harvemmin löytöjä tekee. Esikoisen 122 cm alkaa olla tosi harvinaisuus, varsinkin sellaiset mitä voisi vielä käyttää muualla kuin ulkohommissa. Monet vaatteet ovat nähneet pienen pojan elämää jo ehkä liikaa myytäväksi asti. Olen nähnyt todella reikäisiä, suorastaan törkyisen likaisia, haisevia ja muotonsa menettäneitä vaatteita, joita itse en kehtaisi edes keräykseen laittaa. Suosituista merkeistä yritetään nyhtää suorastaan törkeitä hintoja, vaikka vaate on kunnoltaan lumppua. Eräälläkin kirpparilla on ollut koko kesän ajan ja on edelleen yhdessä pöydässä samat Me&I paidat myynnissä törkeään 6,5 e hintaan, vaikka värit hyvä että erottuvat ja muoto on virttynyt muistuttamaan ennemmin telttaa kuin paitaa. Todella ihme (NOT), etteivät ole kenellekään kelvanneet! Ja maksan kyllä mielelläni enemmänkin kuin viisi euroa merkkivaatteesta, joka kunnoltaan on vielä käyttökelpoinen. Eli pesunukka ja haalistuma on ihan normaalia käytetyssä vaatteessa, mutta reiät ja tahrat pitää kyllä ottaa huomioon jo hinnassakin (ja jää todennäköisesti ainakin minulta ostamatta). Näiden lisäksi olen löytänyt hirmuisen läjän hyväkuntoisia Lindexin, Tutan, ym. halvempien merkkien vaatteita ihan pilkkahinnalla (0,20-1,5 e/kpl). Myös leluja (Hot Wheels -rata esikoisen suosikki), rullaluistimet, Tripp Trappin pehmusteet, vaunun hyttyssuojan jne. olen kantanut selkäväärällä kotiin. Mutta että näitä kaikkia kivoja juttuja löytää, pitää kirppiksillä käydä aika usein, ja löytää semmoinen kirppari missä myyjiä ja asiakkaita riittää sopivassa suhteessa. Meidän omalla paikallisella kirpparilla on liikaa asiakkaita myyjiin nähden, joten sieltä en ole löytänyt pipoa kummempaa. Ilmeisesti parhaat tavarat hamutaan jo myyjien asetellessa pöytäänsä. 

Me&I paita 2 e (kun uusi!)

Po.Pin uikkari E:lle 3 e (kuin uusi!)

Lindexin haalari 3 e
Me&I pupupöksyt 6 e (todella hyvät!)

Jonkun verran teen ostoja fb-kirppiksillä. Sieltä löytää paremmin semmoisia vaatteita mistä tykkää, mutta varjopuolena on tietysti hinta ja epävarmuus siitä missä kunnossa vaate tulee, tai että ylipäänsä tulee. Vielä en ole joutunut huijauksen kohteeksi, ehkä parissa vaatteessa kunto ei ole vastannut ihan sitä mitä odotin. Mutta ei siis mitään isompaa, ettei vieläkin uskaltaisi ostella. Myyntipuolella olen myynyt ihan muutamia vaatekappaleita, jotka ovat kyllä menneet hyvin kaupaksi kun hinta on ollut kohillaan :)

P.S. Miksi, oi miksi, noiden kuvien asettelu on tehty NIIIIN vaikeaksi tässä bloggerissa?!

Imetystyynyn käyttö (meillä)

Hommasin raskauden loppuvaiheessa imetyshommiin Doomoon Buddy - imetystyynyn. Jossain vaiheessa vissiin lupailin kertoa miten se on toiminut. Ei taida olla kovin ajankohtaista enää, mutta laitan kuitenkin kokemuksiani kyseisestä vempeleestä.

Tyynyn materiaali on todella miellyttävää  ja pehmeää. Sisus painuu kasaan jonkin verran, ja on muutenkin melko pehmeää. Ilmeisesti ajatuksena olisi, että vauva makaisi kokonaan tyynyn päällä, jolloin äidin kädet jäisi vapaaksi. Alussa yritin käyttää tyynyä kuvien mukaisesti, mutta totesin etten vain osannut ja asento oli kaikkea muuta kuin rento ja miellyttävä. Onkohan vika vain käyttäjässä, vai mikä siinä oikein mättää? Tissini ei todellakaan ylttänyt vauvan suuhun ilman että kumartelin selkäni luonnottomalle kaarelle alaspäin. Muutaman käyttökerran jälkeen otin tavaksi laittaa pikku E:n pään makaamaan käteni varaan, kun taas käteni nojasi tyynyä vasten. Tämä oli parempi, muttei kuitenkaan riittävän hyvä. Käsi painoi varmasti myös lapsen korvaa, koska käteeni jäi korvanlehden kuva. Esikoista imetin aikoinaan pelkän tavallisen tyynyn avulla, eli lapsi makasi tyynyllä ja minä kannattelin sitä. Tämä tyyli oli minusta kuitenkin todella hyvä ja helppo, joten jossain vaiheessa otin imetyshommiin sen samaisen tyynyn. Tällä kertaa kuitenkin sillä tavalla, että imetystyyny on sohvalla istuessani selkäni takana kaarella molemmille sivuille, ja tyynyä kannatteleva käteni on imetystyynyn varassa. Nojaan siis hieman sinne suuntaan mitä puolta syödään. Siinä asennossa jaksaa olla pitkäänkin, ja varsinkin alussahan noita imumaratoneja saattoi olla harva se ilta. Tällä hetkellä ukko hörppäsee masun täyteen alle 5 minuutin, jos siinä kestää sitäkään.

Mutta turha ostos tyyny ei suinkaan ollut. Se sohvan kohta missä imetystyyny on, on meidän talon ylivoimaisesti suositun istumispaikka, ja ohitti siis pitkän divaanikohdan. Tyyny selän takana on todella miellyttävä, ja siihen pystyy menemään rönöttämään vaikka miten päin. Lisäksi kun vetäsee yhden tyynyn pään polviensa päälle, saa todella näppärän läppärialustan surffailla. Ja esikoinen taas menee makaamaan tyynyn keskelle pää toisen pään päällä ja jalat toisen pään. Nykyään, kun yritän käyttää tyynyä siihen tarkoitukseen mihin se on hommattu, saa ensin hätistellä talon miehiä pois paikalta. Mieskin yltyi kehumaan miten mukavaksi se tekee istumisen sohvalla. Pitäisi siis varmaan hommata toinen tai kolmaskin, että saisi jokainen omansa :D

5,5 kk taitopläjäys

Onpa taas jäänyt kirjaamatta ylös mitä meillä osataan ja mistä tykätään. Nyt aivonystyrät savuamaan (helppo homma näillä yöunilla... :P )!

Osataan ja tykätään

- osaa kääntyä molempien kylkien kautta selältä vatsalleen

- osaa lepuuttaa päätään maassa, eikä ala raivoamaan kun niskat väsyy

- osaa myös kääntyä takaisin selälleen hallitusti (tosin tekee tätä harvemmin)

- pyörii napansa ympäri lattialla ollessan ja tavoitellessaan äidin sinne tänne ripottelemia leluja
- nostaa pyllyn konttausasentoon, samaten pää nousee käsien varassa, muttei koskaan yhtäaikaa. Ja ei siis vielä ryömi.

- katselee todella tarkkaavaisesti mitä muut tekevät

- tästä syystä viihtyy sylissä paljon mieluummin

- tuijottaa vieraiden ihmisten naamoja todella pitkään ja hieman huolestuneena. Alahuuli alkaa rullata itkun lähestyessä.

- juttelee paljon, yölläkin unissaan. Sama homma naurun kanssa. Takuuvarma naurukohtaus tulee kaulaan pussailusta ja pörinästä <3

- hyppyjalkaa vipattaa ainakun ottaa kainaloista kiinni ja pistää pystyasentoon (auts, mun kädet... :D)

- tykkää hyppykiikusta, mutta ei jaksa muutamaa minuuttia pitempään

- sukkien ja varpaiden nyhtäminen on ihan feivorit hommaa! Ukko on aina selällään tai kyljellään ollessaan tässä kyykkyasennossa. Lempiasento saanut nimen "mannaryyni kyykyssä"
- nappaa kiinni äidin ihanan pitkistä suortuvista heti tilaisuuden tullen (au-au-au!)

- istumaan nousu on kovasti treenissä. Sitteriin kun laittaa niin aina vähän väliä pitää pungeta istuma-asentoon. Vielä ei kuitenkaan pysy siinä tukematta.

- kun nukkunut riittävästi, herää yhtenä hymynä ja juttua täynnä, kun taas huutamalla herännyt joutaa takaisin unille

- vie suuhun kaiken (ne varpaatkin), niinkuin tietty ikään kuuluukin

- osaa laittaa soivat lelut soimaan, ja räpeltää luukkuja yms.

- luultavasti tunnistaa nimensä (tai sitten reagoi äänensävyyn millä se sanotaan :) )

- ja se isoveli on ihan paras <3

Huolto

- kiinteät neljästi päivässä

- viljana hirssi

- lihana kana ja possu

- hedelmä- ja marjasoseet (mansikka ei) näyttävän käyvän kaikki

- vihannekset haastavampi koska poissa peruna, bataatti ja porkkana, myös herne

- lemppariruokaa on mango-hirssipuuro

- yösyönnit edelleen 2-3 kertaa yössä aika tarkalleen 3 tunnin välein. Kuvioihin mukaan tullut palosireenimäinen huuto, johon tissiäkään ei huolita.

- kakka tulee enää korkeintaan kerran päivässä. Nähty jopa 3 päivän kakkaamattomuus. Kakka kiinteää, ja pysyy vaipassa <3

- päivittäiset rasvaukset edelleen rutiinia, mutta ihottuma on todella hyvin hallinnassa. Vain pientä syheröä havaittavissa, välillä jopa oireeton.

- imetys on muuttunut haastavammaksi pienen miehen kiinnostuttua ympäristöstään. Pieninkin äännähdys isoveljen suunnasta (tai ylipäänsä joku mielenkiintoinen juttu), ja koko toimitus loppuu ja saa äidin epätoivoisesti yrittämään saada suihkuava tissi takaisin suuhun, tai edes joku rätti sen eteen.

- rytmi - siis mikä rytmi? kahden lapsen kanssa arjen rytmitys ei, yllätysyllätys, olekaan niin helppoa kuin yhden. Joskus meillä on jopa sellainenkin, pari päivää :) 

- periaatteessa kahdet päikkärit 2-3 tuntia jos ollaan kotona, mutta jos käydään jossain autolla (kaupassa tms.) niin päivä ihan sekaisin ja nukkuu korkeintaan yhdet päikkärit

- korvike edelleen aloittamatta (mikä tässä nyt maksaa...?)

Äiti

- rakastuu päivä päivältä enemmän (näkyy olevan vieläkin mahdollista) omaan pörisijäänsä

- kliseisesti sanottuna: on väsynyt, mutta onnellinen. Ajatus takkuaa ja lauseet on varmaan välillä vaikeaselkoisia. Mutta hei, ei mun tarttekaan ratkaista maailman ongelmia! Saa olla aivot tyhjäkäynnillä ihan hyvästä syystä :)

- kierto käynnistymättä (JEEEE!!!) Kyllä ne sieltä, todennäköisesti ihan liian pian..

- tukkaa tippuu (saisi jo loppua!!!) lattiat, viemärit, harjat kiittää...

- imetysdieettaa edelleen. Eliaksen possusose muuten maistui taivaalliselle (possun sisäfile, kukkakaali, kesäkurpitsa, palsternakka), mitä mun makuhermoille on käynyt...?

- haluaisi saumurin, että saisi ommeltua paremmin vaatteita

Herkkuja on siinä vähänlaista... teetauko hirssikeksien kera

Täällä ei mitään nähtävää...

Taidan olla suurinpiirtein ainoa äitibloggaaja, joka ei ole julkaissut kuvia haasteeseen (en viitsi linkittää mitään, tiedätte kaikki mistä puhun) liittyen. Olen käynyt katsomassa muiden vartaloita, ja todennut ettei minulla ole enää mitään lisättävää. Olen täysin tavallinen, normaalipainoinen, raskausarveton, pömppämahainen äiti-ihminen. Sektioarven voi tietysti laskea raskausarveksi, mutta sekin on parantunut melko näkymättömäksi, eikä sitä kuvaan edes saisi ilman "vesirajalla" liikkumista. Raskauksieni välillä vartaloni palautui lähes aikaan ennen raskautta, lukuunottamatta pehmeää alavatsaa, jota myös pömpäksi kutsutaan. Tällä hetkellä paino on alle raskautumisen, mutta maha senkun pysyy. Painoni nousi molemmissa raskauksissa semmoset 15 kiloa, jotka olen karistanut jossain vaiheessa. En siis kuitenkaan ollut missään rantakunnossa viikoissa laskien, vaan ennemminkin siihen on mennyt lähemmäs vuosi, eikä ne kilot todellakaan ole itsestään pudonneet. 

Olen sinut vartaloni kanssa, ja se on minulle tärkeintä. Ulkonäkö on aikoja sitten ohitettu elämäni muiden priorititeettien toimesta. En tarvitse muiden hyväksyntää tai kommentteja asiaan liittyen (toki onhan niitä silti kiva lukea :D). Älä kuitenkaan ymmärrä minua väärin: meikkaan lähes joka päivä, pukeudun siisteihin iänmukaisiin vaatteisiini, kampaan hiukseni ja katselen altakulmien ja huvittuneena "räjähtäneen" näköisinä ulkona liikkuvia ihmisia. Nuorempana en voinut edes avata ulko-ovea ilman itseni laittoa, mutta ikä ja lapset ovat kieltämättä saaneet minut laiskemmaksi sen suhteen. Ja terveellinen elämäntapa on se mitä itse haluaisin noudattaa ulkonäköä liikaa tuijottamatta, ja välittää sen tietysti lapsillenikin. Onhan se ehkä vähän helpompaakin kun on kahden pojan äiti :)