perjantai 29. toukokuuta 2015

Pienille miehille - made by me

Ompelu on vienyt mennessään. Aika pitää vielä nipistää sieltä täältä, mutta eiköhän tässä kohta ala olla enemmän aikaa kun pojat kasvavat ja alkavat touhuta keskenään (tai sitten ei :D). Nyt vaatteen ompelu kestää useamman päivän, yhtenä piirrän kaavat, yhtenä leikkaan kankaan, parina päivänä ompelen kasaan. Pojat harvemmin nukkuvat yhtäaikaa, tai jos nukkuvat, niin olen silloin ajellut tuplilla molemmat uneen, eli siis kaukana ompeluvälineistä. Kangaspinot ovat alkaneet kasvaa uhkaavasti, sillä jostain syystä ihania kankaita on paljon vaikeampi vastustaa kuin valmisvaatteita. Mieskin tuossa jo silmäili alta kulmiensa kasvavaa kangasvalikoimaa… hmm :D

Viljamille koossa 56. Ottobren Sausage Dog ja housut samasta lehdestä.
Housun kangas Metsolasta, pilvitrikoo jostain muualta. Myös isommat pojat saivat paidan ja housut samalla idealla toteutettuna.

Tämä pöllökangas ei jäänyt kauppaan sitten millään, ja tulikin ommeltua samantien vaatteiksi. Kaava Ottobren Kisuliini. Pöllökangas muistaakseni Kärkkäiseltä.

Noshin Ilves kangas myös Kisuliiniksi toteutettuna.
Samaa vaaleanpunaisena syntyvälle tyttövauvalle lahjuksena. 
Kaava Ottobre Warmly Wrapped. 
Tein ekaa kertaa kietaisubodyn ja hyvin sujui kanttaukset, kiitos kantinkääntäjän!
Kangasta hillosin pari vuotta ja päätyi lopulta paidaksi. Kangas siis Noshilta.
Kaava Ottobre Reindeer Herder 6/2014
Eliakselle myös pöllöä, sama kaava kuin edellinen.
Noshin Ilvestä jälleen Eliakselle, kaava Ottobresta (joku, en muista mallia)
Housut Sweet Winter, Ottobre 6/2014. Kangas Kärkkäiseltä.
Housut samaiselle tyttövauvalle lahjuksena, sama kaava kuin edellinen.
Uusimman Suuri Käsityö -lehden Nosh-housukaavalla toteutettu, koko 68 cm. 
Joustocollege myös Noshilta.
Sama kaava kuin edellinen, koko 92 cm.
JC Noshilta, samoin raitaresori. 
Tähän isompaan kokoon leikkasin vähän pitemmän vyötäröresorin ja muutenkin ympäryksen käyttäjän mukaan. Itse kaavassa vyötärö oli aika reilunkokoinen, eikä olisi ikinä pysynyt Eliaksen päällä sellaisenaan. Samoin pujotin sisään leveän kuminauhan, mitä pienempään en laittanut, että se ei paina pienen masua.

Nämä Noshin housukaavathan saa nyt kätevästi Suuren Käsityön -nettisivuilta, koska lehdessä olevassa versiossa oli virhe kaavoissa. Itse ehdin kyllä ko. lehden jo ostaa, oikeastaan pelkästään tämän kaavan takia, niin harmittaahan se ettei se ollut sitten lopulta edes käyttökelpoinen (vielä samana päivänä kun korjaus ilmestyi…).

15 kommenttia:

  1. Voi että mä oon kade sun ompelutaidoista!!! Ihan mielettömän kivoja vaatteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tekemällä oppii, ja tietysti kun on tulenpalava into oppia :D

      Poista
  2. Aivan ihania jälleen, oot kyllä niin taitava! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania, ihania! Kyllä poikien kelpaa tollasissa vaatteissa olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä kelpaa, eikä vastaan tule ainakaan heti samanlaista :)

      Poista
  4. Ihan mielettömän ihania vaatteita!

    VastaaPoista
  5. Ihana, kun löysit minun blogiin ja kiitos onnitteluista! Minäkin oon ihan unohtunut käymästä täällä :(
    Mut wau! Kertakaikkiaan ihania vaatteita!!
    Tässä meinaa iskeä itsellekin ompeluinto, vaikka siis en yhtään osaa ja olen ihan hirveän kärsimätön (ja sen vuoksi jälki on sitten aina huonoa..)
    Ihan mielettömän ihania ja hyvällä maulla tehtyjä vaatteita todella!
    Ihanaa kesää koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän täällä blogissa hirmuisesti ole viime aikoina mitään tapahtunutkaan, joten nopealla vilkaisulla pääsee kyytiin mukaan :D

      Suosittelen kyllä kokeilemaan ompelua jos yhtään kiinnostaa! Nyt vielä ehkä olisi aikaakin ;) Äkkiä sitä oppii, ja eihän pienet virheet itselle tehtynä haittaa. Sitten kun alkaa taitoa kertymään niin on kärsivällisyyttä korjatakin :D

      Ja kiitos <3 Ihanaa kesää myös teille! Muuten, sinun kuulumisia kyseltiin "tuolla" :D Tulepas kertomaan :)

      Poista
  6. No wau! Sä olet kyllä niiiin taitava :) Osaisinpa minäkin! :)

    VastaaPoista
  7. Hei! Löysin blogiisi kun googletin taaperon tukkoisesta nenästä joka vaaa etenkin öisin.

    Teillä ilmeisesti samaa vaivaa oli keskimmäisellä jossain vaiheessa? Kortisoninenäsuihkeella tilanne helpotti? Selvisikö teillä syy tuohon tukkoisuuteen ja ihanko tk-lääkäri määräsi suihkeen?

    Upeita vaatteita olet tehnyt! Ja mukavalta vaikuttaa blogi :) alan kahlaamaan tekstejä läpi :)

    Itselläni on 8v ja 1v lapset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kun löysit tänne ja löysit luettavaa :)

      Kyllä tosiaan tuota tukkoisuutta on ollut, ja edelleen se vaivaa :( . Se alkoi varsinaisella yötukkoisuudella 9 kk iässä ja nyt tuntuu että vaikka ilma kulkee päivisin jonkunverran nenän kautta, niin kyllä se hengitys tukkoiselle kuulostaa. Korva-nenä-kurkkutautien erikoislääkäri määräsi tuon kortisonin, enkä usko että muut sitä alkaa näin pienelle määräämään (tosin on tk-lääkäri sen kerran uusinut). Kortisoni auttoi (Nasonex) aikansa, mutta viime syksynä sen teho alkoi hiipua. Leikattiin suurentunut kitarisa ja se auttoi 1 kk ajan. Nyt ollaan taas tukossa, ja itketään öisin. Kävimme juuri viime viikolla erikoislääkärillä ja hän määräsi toista kortisonia (Dymista), joka on taas auttanut nukkumiseen :) Oli puhe kokeilla pari kk ja jos tämä ei tuo lopullista apua niin sitten nenän limakalvon alainen kudos operoidaan kuumentamalla (taas nukutuksessa). On tämä kyllä sellainen riesa, että sen toivoisi loppuvan vihdoin… Syyksi allergialääkäri arveli ihan vaan allergiaa ruoka-aineille, ja korvalääkärit taas kissalle (IgE-arvot lievästi kohonneet). Mitään muita oireitahan pojalle ei ole, niin tämä on vähän hankalaa diagnosoida :/ Teillä ilmeisesti samaa vaivaa siellä, toivottavasti selviää mikä pientä vaivaa! :)

      Poista
  8. Todella ihana tuo Ilves-paita, et millään myisi sitä?! ��

    VastaaPoista