keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

NE kuulumiset

Hengissä ollaan, tosin just barely! Jussia edeltävä viikko ja tämäkin on mennyt hyvin työ- ja päiväunipainoitteisesti, joten postailuun ei ole liiiennyt aikaa (eikä voimia). Tärkeimmät kuulumiset ovat eiliseltä, jolloin kävimme ihastelemassa ultran suttuista ruutua ja siellä näkyvää vimmatusti hakkaavaa pienen pientä sydäntä. Ultraaja mittaili ja käänteli melkoisen tovin, kunnes sai lopulta parhaimman kuvakulman ja koko pienokaisen samaan tasoon ja mitattua kunnolla. Mittaa kertyi huimat 0,87 cm, joka vastasi täysin oletettuja viikkoja 6+6. Laskettu aika 11.2. menee siis hyvin lähelle Eliaksen 2-vuotissyntymäpäivää 14.2. Siirronjälkeiselle huonolle ololle löytyi myös selitys, sillä vasen munasarja on jäänyt laajentuneeksi punktion jäljiltä. Kokoa tällä jättiläisellä on edelleen n. 8 cm, joten mitä ilmeisemmin päällä on (ollut) lievä hyperstimulaatio. Hoito-ohjeena liikunnan ja varsinkin pomppimisen välttäminen, ettei munasarja vain kierry itsensä ympäri ja verenkierto esty. Tuskin tulee tässä ongelmaa, sillä en voisi kuvitellakaan pomppivani mitenkään päin tässä kroonisesti etovassa ja kooman huuruisessa olotilassani. Niskapoimu-ultrassa sitten katsastetaan munasarjan tilanne uudelleen, mutta eihän sille tosiaan mitään voi tässä tilanteessa tehdä. Mukana siis pullottaa ja saa näyttämään mahani jo ihan raskaana olevalta (i wish, tavallinen pömppä se vaan :) )!

Suuri helpotuksen huokaus siis täältä! Kaikki niinkuin pitääkin ja ainakin tällä hetkellä olo on ihmeen luottavainen, luottavaisempi kuin koskaan aikaisemmissa raskauksissa. Olisiko tämä kolmas kerta se kerta kun saavutan sen autuaan odottamisen olotilan, mistä olen vain aikaisemmin haaveillut?


<3

8 kommenttia: