torstai 27. joulukuuta 2012

Neuvola rv 32+5

Neuvolassa taas käyty! Nyt näitä käyntejä alkaakin olla joka viikolle, mikä on todella kivaa. Tuntuu oikeasti, että jotain tapahtuukin :). Neuvolassa oli todella rauhallista, eikä juuri ketään lisäkseni käytävillä tai terkkarin pihassa näkynyt. Kuulemma terveydenhoitajistakin osa on lomailemassa. Mutta kaikki siis on edelleen hyvin masussa ainakin tämän päiväisen perusteella.

Tarkistetut mitat

Paino +500 g (+2400g)
Sf 30 cm (28 cm) 
Pissa - (-)
Verenpaine 128/82 (123/86)
Tarjonta rt (rt)
Syke 140+ (140-150) 

Painoa siis tullut vain 250 g/vko, vaikka takana on joulunpyhät ja hillitön suklaanmättö. Tosin tiedän kyllä, että edellisen viikon murheet veivät painostani jonkunverran pois, joten joulun aiheuttama painonnousu ei näy niin dramaattisena tuossa. Sf-mitalla on ihan hienoinen ylöspäin suuntautuva käyrä, mutta melko keskimitalla edelleen mennään. Katsoimme ihan piruuttaan esikoisen käyrää, ja sehän oli ollut koko ajan aika reippaasti alakäyrällä. Mikä tietysti selittääkin sen miksi mahani oli silloin niin pieni ja nyt paljon isompi. Vaikka normaali 3,5 kg vauva sieltä maailmaan silloin putkahti :) Nykyinen asukas ei ole vielä ainakaan kiinnittynyt, mutta jotenkin tuntuu, että ehkä hieman alemmas laskeutunut. Käveleminen ainakin alkaa muistuttaa enempi ankan vaappumista kuin normaalia astelua :D

Ostoksilla

Tuli aamusta piipahdettua ostoskeskuksessa katsastamassa tarjonta. Pari paitaa ja villatakki tarttui mukaan, vaikka varsinaisesti mitään kiinnostusta vaatteisiin ei raskauden tässä vaiheessa ole. Painoa on kuitenkin tullut muutakin kuin pelkästään vauvasta, joten yhtään ei tiedä mikä vaatekoko sopii synnytyksen jälkeen. Onneksi olimme viisaita ja liiikkeellä jo aamu 9.00 aikaan, joten aika rauhassa saimme ensimmäisen tunnin katsella tarjontaa. Kun loputkin liikkeet sitten aukenivat kello 10, niin alkoi porukkaakin olla liikenteessä siihen malliin, että jätimme ostelut sikseen ja lähdimme kotiin. Niin ja kun joulusuklaat olivat puoleen hintaan, niin muutama laatikko tarttui mukaan. Ei vaan pysty ohittamaan moista tarjousta!

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulunaikaa

Kylläpä edellinen viikko on mennyt nopeasti! Blogin päivittäminen on jäänyt taka-alalle, kun ei ole oikein koneelle päässyt istahtamaan sen ollessa aina varattuna. Ja puhelimella se on liian työlästä. 

Touhua on riittänyt ihanasti. Ensin tuli serkkuni kyläilemään Suomeen pitkästä aikaa USAsta asti. Sitten tulivat vanhempani ja molemmat sisareni miehineen joulun pyhiksi meille vierailemaan. Ilmoitin jo syksyllä, että minä en aio mahani kanssa alkaa istumaan autossa tunteja, että pääsisimme mummolaan joulun viettoon, joten sovimme että pyhät vietetään meillä. Onneksi on sen verran iso talo, että jokaiselle riittää oma huone nukkumapaikaksi. Ja mitä parasta, muut ovat oikeastaan huolehtineet ruokapuolen pöytään ja pois, eikä minun ole juuri puuron keittoa ja syömistä enempää tarvinnut hommailla. Ja puuronkin keittänyt vaan siksi kun olen aina ensimmäinen hereillä :) Vähän kauhulla odotan kyllä neuvolaa ja punnitusta, mikä ajoittuu heti Tapaninpäivän jälkeiseksi. Voi tulla ennätyslukemat mittariin...

Pukin tulo oli tietysti se kohokohta mitä esikoisemme odotti kärsimättömänä. Ja kun pukki vihdoin saapui, oli jännitys aivan kauhea, eikä laulua uskaltanut esittää ukin houkutteluista huolimatta. Mutta pitää kyllä sanoa, että pukki on ehkä tullut hieman vanhaksi ja antaa enemmän anteeksi kiukutteluja kuin ennen. Ainakin siitä lahjamäärästä näin voisi päätellä, mitä esikoisemme kuittasi pukin kontista. Tosin ymmärtäähän sen, ainoa lapsenlapsi kun on.

Pakkaset näin jouluna ovat olleet kyllä ihania <3. On käyty laavulla makkaran paistossa, tehty jäälyhtyjä, käyty kävelemässä lumisessa luonnossa. Ja ovatpa miehet käyneet hiihtämässä ja luistelemassakin! Ihanaa yhdessä oloa pelien ja elokuvien merkeissä sisälläkin.

Olen muuten nyt pysyvästi kotona. Kävin perjantaina työterveyslääkärillä, joka oli sitä mieltä, että nyt kannattaa unohtaa työstressi tämän univaikeuden takia ja keskittyä mahan kasvattamiseen ilman ylimääräisiä huolenaiheita. Saa ainakin nukkua päivällä jos sille tuntuu. Joten viimeiset työviikot vaihtuvat sairauslomaksi, kunnes 2,5 viikon päästä alkaa oikea äitiysvapaa. Vielä kun vain KELAstakin saisi päätöksen äitiysrahasta.

Ihanaa Joulun jälkeistä aikaa teille kaikille ja Onnellista Uutta Vuotta. Tiedän, että monelle tuleva vuosi tuo tullessaan pitkäaikaisen haaveen toteutumisen. Muistakaa nauttia, elämänne paras aika on ihan käsillä! 




tiistai 18. joulukuuta 2012

Pelkopoli

Tänään oli se kauan odotettu synnytyspelkopolikäynti. Odotusaulassa odottaessani tuntui, että sydän tulee rinnasta läpi. Enkä oikein tiennyt mitä käynniltä edes voisi odottaa, muuta kuin että PALJON.

Vastaanotolla oli minua vastassa lääkäri ja kätilö. Lääkäri oli tutustunut tarkkaan esikoisen synnytykseen, mutta varsinainen käynnin ja pelon syy oli kuulemma lähetteessä hieman epämääräinen. Aluksi keskustelimme itse pelosta ja pelkoon johtaneista syistä, joista osa liittyy edelliseen synnytystapa-arvio käyntiin ja osa taas lapsettomuustaustaani. Olin todella herkällä mielellä koko käynnin ajan (=lue: itkin lähes koko tunnin), ja tuntui ihanalle kuulla kun lääkäri lopulta sanoi, että vaikka osa minun peloistani on irrationaalisia (niinkuin pelot tietysti ovatkin), niin silti hän näkee, että minä pelkään oikeasti. Lääkäri puhui todella rauhoittavasti, oli luottamusta herättävän oloinen ja muutenkin aivan ihana ihminen. Missään vaiheessa minua tai pelkojani ei paheksuttu, eikä todellakaan saarnattu sektion haitoista ja alatiesynnytyksen paremmuudesta. Tunsin kerrankin ammattilaisen kanssa puhuessani, että minua kuunnellaan, eikä vähätellä saati paheksuta edellistä valintaani synnyttää perätilalapsi sektiolla. Päinvastoin, sain kuulla että yli puolet ensisynnyttäjistä valitsee sektion perätilatapauksessa. Eli siinä mielessä valintani oli aivan normaali tapaus. Riskeistä keskustellessa lääkäri totesi, että hän huomaa minun ottaneen paljon asioista selvää ja tiedän riskit. 

Minulle kerrottiin, että kompromissien tekeminen on myös mahdollista synnytystavan valitsemisen suhteen. Pelkooni liittyy vahvasti lapsen kuoleminen kohtuun "yliajalla" ja käynnistykseen. Ja kun minun tapauksessani ei ole mitään lääketieteellistä syytä tehdä sektiota, niin yksi mahdollisuus on odottaa laskettuun aikaan ja jos siihen mennessä synnytys ei ole käynnistynyt itsestään, niin sen jälkeen voitaisiin tehdä elektiivinen sektio. Tai että raskauden jatkuessa yli lasketun ajan voisin saada tarkemman seurannan vauvan hyvinvoinnille mikäli päädyn alatiesynnytykseen. Tällä hetkellä tuo vaihtoehto, missä annetaan mahdollisuus alatiesynnytykselle, mutta kuitenkin saisin takaportin sektion muodossa, kuulostaa itsestäni parhaalle. Lääkäri kertoi myös, että yleensä raskauden kestot ovat "perinnöllisiä", eli äidin raskauden kesto vaikuttaa paljon tyttärenkin raskauden kestoon. Ja kun äitini kaikki raskaudet ovat menneet yliajalle, ja lopulta käynnistetty 3 synnytystä 4:stä, niin tottakai se vaikuttaa pelkooni, että minunkin synnytys menisi sinne 42 viikolle asti.

Vauvan hyvinvoinnin seurannasta puhuttiin alatiesynnytyksen aikana. Se minua on huolestuttanut kovin paljon, asiasta kun ei ole omakohtaista kokemusta, vaikka teoriatietoa onkin. Vauva on tottakai sydänkäyrällä koko ajan, jota valvotaan keskitetysti yhdestä huoneesta. Eivät siis voineet luvata, että kätilö olisi samassa huoneessa koko ajan (en tähän uskonutkaan). Lapsen päästä voidaan ottaa veren hapetusarvot ja laktaattiarvot, jotta nähdään miten kovassa rasituksessa vauva on. Sektiotiimi on koko ajan päivystämässä, ja lapsi syntyy alle 10 minuutissa sektiopäätöksestä. Kuulostaa kyllä hyvälle teoriassa, mutta jostain syystä en ihan varauksetta tätäkään usko. Vaikka eihän minulla ole edes mitään järkevää syytä epäillä tätä faktaa. Mutta tätähän se pelko onkin, kaikkea muuta kuin järkevää.

Käynnin ehdoton kohokohta oli kuitenkin lääkärin suorittama sikiön mittojen tarkistus. Sain nähdä miten Mytty teki hengitysharjoituksia, rintakehä siis "pumppaili". Tämän lääkäri sanoi olevan hyvä merkki sikiön vahvasta hyvinvoinnista <3. Sain painoarvion, joka oli tällä hetkellä 1840 g ja kaikki mitat vastasivat laskettua-aikaa ja menivät aivan keskikäyrällä. Kuulemma seuraa täysin isoveljensä kasvukäyrää, ja luultavammin samankokoinen tapaus siis tulossa <3. Eli siinä mielessä voisi kuvitella, että lapsi olisi normaali synnyttää alakauttakin, kun paino olisi 3,5 kg tietämillä.

Sain uuden ajan synnytyspelkoon erikoistuneelle kätilölle kahden viikon päähän rv 33+3. Synnytystapa-arvio, jossa lopulta päätetään synnytystapa, on puolestaan rv 35+?. Käynnillä on silloin vastassa tämä sama ihana lääkäri, joten huoleni sen suhteen on nyt pyyhkäisty pois.

Mitään päätöstä mihinkään suuntaan en ole vielä tehnyt, eikä minua semmoista missään muodossa edes pyydetty tekemään. Käynti antoi todella paljon ajattelemisen aihetta, ja toi helpotustakin elämääni tiedon ja vaihtoehtojen muodossa. Oli ihanaa kuulla, että mikäli vauvan hyvinvointi missään vaiheessa minua huolestuttaa, voi herkästi ottaa yhteyttä tuohon samaiseen synnytyssairaalaani, ja purkaa huoleni ja päästä käyrille. Tietenkään tätä pelkoa ei yksi, tai välttämättä kaksikaan käyntiä poista, mutta luulen ainakin tällä hetkellä saaneeni apua epävarmuuteeni. Kunhan "nukun" (tai ainakin vietän :) ) muutamat yöt tämän asian päälle, niin toivottavasti minulla on jo selkeä kuva siitä, mitä minä voisin haluta.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Liikkeet

Mikäs olisikaan parempi hetki päivitellä blogia kuin aamuyöstä muiden nukkuessa? No itse kyllä hoitaisin päivitykset mieluummin normaaleihin aikoihin, mutta luonto on päättänyt valmistaa minut kunnolla yövalvomisiin. Esikoisen kohdalla tätä ominaisuutta ei tarvittu, mutta ilmeisesti tällä kertaa on hieman haastavampi tapaus tulossa.

Mutta itse asiaan. Liikkeet, niitä on viimeisen parin viime vuorokauden aikana ollut paljon, siis jopa häiritsevän paljon. En olisi kyllä uskonut, että näin voisi olla. Vielä alkuviikosta Myttymme liikkeet painottuivat alkuiltaan / iltaan ja hetkiin jolloin itse olin rauhallinen. Keskiviikkona olin jopa huolestunut kun vauvamme tuntui vain vetelevän sikeitä, vaikka miten yritin saada hänet liikkeelle. Mutta perjantaista lähtien on tuntunut, että Mytty puskee mahasta läpi vaikka väkisin. Mielialani on ollut siis kaikkea muuta kuin rauhallinen, ja tämä pakottaa minut ajattelemaan, että stressihormonini taitavat olla aika koholla. Adrenaliinitasoni siis antaisi vähän lisäpontta liikehdintään. Lisäksi Mytty on hikkaillut todella useasti aikaisempaan verrattuna., ainakin 6 kertaa vuorokaudessa. Tässä aamuyöstä kehittämäni teoria menee siis näin: Kortisoni on yksi elimistön hormoni, jonka eritys lisääntyy stressitilanteissa. Ja kortisoniahan annetaan pistoksena, kun halutaan vauvan keuhkojen kypsyjän hieman nopeammin. Hikanhan nimenomaan sanotaan liittyvän keuhkojen kypsymiseen ja vauvan hengitysharjoituksiin. Eli suora johtopäätös asiasta hikka+stressi=keuhkojen kypsyttäminen. Voi olla, että teoriani ei kestä päivänvaloa, ja ammattilaiset nauravat tässä kohtaa partaansa (tai ihan ääneen, jos kukaan ei ole kuulemassa).

Huomaan taas rauhoittuneeni tässä kirjoitellessani, samoin pikku ukkomme masussa. Auttaa paljon, että saan jakaa murheeni jonkun toisen kanssa, ja ylipäänsä nähdä ajatuksensa kirjoitettuna. Kyllähän miehenikin minua kuuntelee, mutta kirjoittaminen toimii jotenkin paremmin. Toivon todella, että saan maanantaina jotain tolkkua tähän asiaan ennenkuin vauvamme alkaa kärsiä olotilastani. Kiitos lukemisestasi ja anteeksi negatiivisuuteni :)

Teille muille, rauhallisempaa sunnuntaita <3

lauantai 15. joulukuuta 2012

Viilto

Sain sisimpääni tänään pienen viillon. Viilto ei ole syvä saati kivulias, mutta se paisuu isoksi kyynelvirraksi yön unettomina hetkinä. Tätä viiltoa kannan mukanani loppuelämäni. Sieltä se putkahtaa esiin aina hetkinä jolloin minuun koskee, niiden muiden pienten haavojen kanssa. Tämä tuore viilto on hyvin pieni verrattuna elämäni suurimpaan tragediaan, lapsettomuuteen, josta olen pikkuhiljaa eheytymässä toisen lapsemme syntymän kautta. Tiedän, että nämä kaikki pienet tuoreet viillot arpeutuvat aikanaan jättäen vain muiston sisimpääni, niinkuin ovat aina tehneet. Minun elämälläni on kuitenkin tarkoitus, ja se on tärkeintä tässä maailmassa. Sitä en unohda koskaan synkimpinäkään hetkinä. Ja se on olla Äiti. 

Mutta nyt minuun koskee ja olen väsynyt. Haluaisin vain nukkua. 

torstai 13. joulukuuta 2012

Neuvola rv 30+5

Tänään oli neuvola järjestyksessään numero 4. Kovin harvoin on näytille päässyt, mutta nyt tilanteeseen tuleekin muutos. En tiedä vaikuttiko oloni valittaminen (uniohgelmat, paha-olo), mutta seuraava käynti sijoittuukin jo 2 viikon päähän! Ja siitä taas kahden viikon päästä on lääkärineuvola (luulin, ettei enää olisi). Ja sen jälkeen käynnit ovatkin jo noin viikon välein.

Puhuimme neuvolatätin kanssa kaikenlaisesta. Tähän käyntiin kuului arvio siitä, millä todennäköisyydellä sairastuisin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Arvio koostui siis semmoisesta kyselykaavakkeesta, missä kyseltiin mielialaa viimeisen viikon ajalta. Ja tämä toistetaan sitten vauvan synnyttyä. Vaikeimmalta tuntui vastata kysymykseen, jossa kyseltiin millä innokkuudella odotan tulevaa. Siis mitä tulevaa? Synnytystä? Joulua? Äitiysvapaata? Vauva-arkea? Kaikkeen muuhun voin vastata, että erittäin innokkaasti, paitsi tuohon ekaan... Tästä sitten päädyimme vaihtamaan pari ajatusta synnytyksestä. Ja sen jälkeen terveydenhoitaja totesi, että on todella hyvä, että olen menossa sinne pelkopolille, koska tarpeeseen se käynti tulee. Ja olen aivan samaa mieltä. Esikoisesta en kokenut mitään masennukseen viittaavaakaan, vain normaalia synnytyksen jälkeistä mielialan vaihtelua. Mutta päällimmäisenä muistan vain sen onnen tunteen <3. Vaikea sanoa, onko sitä yhtään herkempi babybluesiin tällä kertaa, kun on niin paljon tuota synnytystä jännittänyt. Voi olla, että se vaikuttaa. Ja varsinkin se, miten se synnytys sitten tapahtuukin.

Sydänääniä kuunnellessa ja sf-mittaa ottaessa kokeiltiin tietysti miten päin vauva makoilee. Selkeästi vauva tuntuu tuossa oikealla puolella, minkä itsekin olen huomannut. Vasen puoli on lähes tyhjä ja pehmeämmän tuntuinen sormella tökkiessä. Terkkari paineli ja kokeili, mutta ei saanut oikein selvyyttä, että onko vauvan pylly vai pää tuossa oikean kyljen alla. On kuulemma niin kompaktisti pienessä mytyssä, että vaikea sanoa mitään. Ja ihan mielenkiinnosta hän sitten ehdottikin, että käväisisimme ultralla kurkkaamassa miten päin vauva siellä köllii. Laite oli kyllä tosiaan vuodelta "miekka ja kirves", mutta sen verran saimme näkyviin, että pää on lähtöasennossa. Eli raivotarjonnassa meidän pieni Myttymme jo asustelee (tämä käynti poiki siis uuden työnimen) :D. Nyt voinkin sitten rauhassa keskittyä siihen pelkopolikäyntiin, kun tiedän, että lähtökohtaisesti alatiesynnytys on edessä.

Muita speksejä käynniltä (suluissa edelliset):

Paino +2400 g (+2200g)
Sf 28 cm (23,5 cm) 
Pissa - (-)
Verenpaine 123/86 (131/88)
Tarjonta rt (?)
Syke 140+150 (140)  <- tuntui vähän hermostuvan tökkimisestä tällä kertaa :)

Sf-mittaa ei ollutkaan merkattu nyt korttiin, joten ulkomuistista vedin tuon luvun. Saattoi olla sentin pienempikin. Mutta käyrän näin, ja tasan keskikäyrällä edelleen ollaan. Hyvin siis pitäisi mytyllä olla asiat. Toivottavasti tällä jatketaan loppuun saakka! 




tiistai 11. joulukuuta 2012

Lumisen päivän päätteeksi

Lomalla


Nyt on jotenkin todella helpottunut olo. Olen siis ainakin joulun yli sairauslomalla. Viikonloppuna tuskastuin täysin tähän uniongelmaan ja jatkuvaan väsymykseen. Koko viikonloppu meni kuin horroksessa, enkä juurikaan jaksanut nauttia mistään. Nyt kun sain työterveyslääkäriltä luvan olla väsynyt ja levätä päivälläkin, on vanne pään ympärillä löystynyt huomattavasti. Voin nukkua kun nukuttaa, voin herätä keskellä yötä hiippailemaan, jos sille tuntuu. Ihanaa!

Mitäs päiväohjelmaan on nyt sitten kuulunut? No yöhiiippailua tietenkin :) "Päikkärit" nukuin aamu viidestä puoli kahdeksaan, mikä tuntui todella paljon pitemmältä kuin tuo 2,5 tuntia. Aamu- ja iltapäivästä pari lyhyttä rattikelkka-ajelua lumisateessa kodin ja päiväkodin välillä, ja neulomista ja Netflixiä. Siitä on lepopäivät tehty! Vielä olisi ainakin 10 viikkoa aikaa kulutettavana, mutta en jotenkin usko että ongelmaa ylimääräisen vapaa-ajan suhteen tulee, vaikka kotitöitäkään ei hullunlailla painaisi.

Maha

Rv 30+2
Masu tuntuu kasvavan hurjaa vauhtia. Kaikki housut painavat jossain määrin mahaa, eikä yhtään lökäpöksyä tiukemmissa vaatteissa tahtoisi olla. Pitkän päivän päättääksi voi mahassa nähdäkin kaikki saumojen kohdat ja alkkareiden reunat. Ja kuitenkin ollaan vasta viikolla 31. Lisäksi maha on alkanut vaihtaa väriään violetimpaan suuntaan. Ilmeisesti verisuonet kuultavat niin hyvin ihon lävitse. Onneksi arpia ei ole tullut, niinkuin ei edellisestäkään. Esikoisen kohdalla maha oli tämän kokoinen synnytykseen lähtiessä, joten hieman pelottaa mitä nämä seuraavat viikot vielä tuovat. Mutta se on kuitenkin niin siinä, ja mahaani minä rakastan. Ja varsinkin sitä, että se hytkyy pienien jalkojen tahdissa <3.

Aikaansaamaton

Tuntuu, että kaikki muut ovat viimeistään tässä vaiheessa saanut kaiken valmiiksi vauvaa varten. Häpeillen pitää tunnustaa, että minä en ole oikein saanut aikaiseksi mitään. Hoitopöytä odottaa kasaajaa, vauvan vaatteet ovat vieläkin äitiyspakkauksessa olohuoneen nurkassa, sänky sekä kaukalo ovat vielä "jossain" tulossa. Eikä paikkaakaan niille ole vielä katsottu. Onhan tässä vielä 2 kuukautta aikaa, mikä kyllä saattaa kulua äkimmin kuin tajuankaan.

Neulomista

Vauvan pipokiintiö lienee täynnä :)
Keskeneräisenä sukkaprojektin varsi
Neuloosi on iskenyt virallisesti. Kädet käyvät lakkaamatta ja neulottava on vaikka sormien niveliä alkaa jo pakottaa. Vain toinen neulonta-addikti voi tämän ymmärtää :D Tulin luvanneeksi neuloa myös kaverilleni kirjoneulesäärystimet kun hän niin kauniisti pyysi. Malliksi hän valitsi vaatimattomasti tämän Garnstudion mallin, joten voi olla että tuossa kestää hetki, kunhan ensin saan langat kaveriltani. Vauvan peiton sain valmiiksi äkimmin kuin luulinkaan, ja nyt olen jo siirtynyt uuteen sukkaprojektiin, tällä kertaa siskolleni (toivottavasti joululahjaksi). Töiden päätteleminen on edelleen heikoin kohtani, ja peitossakin taitaa vielä parit langanpätkät roikkua.

Iltapala

Tästä setistä on tullut meille "perinne". Joka ilta esikoinen pyytää lautasellisen hedelmiä, joka me sitten porukalla puputetaan suihimme. Terveellistä, ja ennenkaikkea hyvää!


Maistus varmaan sullekin!

lauantai 8. joulukuuta 2012

Oon kolmekymppinen....

Tänään poksutaan uusille lukemille! Siis rv 30+0 tuli tänään täyteen, ja synnytykseen on enää noin 10 viikkoa. Hui! Aivan mahtavaa, että tänne asti on jo tässä projektissa selvitty :) Jos joku olisi minulle sanonut viime jouluna, että ensi joulun aikaan ollaan tukevasti raskaana, ja vielä lähes täysiaikaisena, olisin pitänyt tätä henkilöä suorastaan törkeänä huijarina. Mutta niin se vaan elämä heittelee, ja päivä paistaa risukasaankin jne muita viisauksia ladellakseni. Ja huomatkaa, vaikka olen koko ajan edelleen huolissani raskauden jatkumisesta, niin silti olen säilyttänyt positiivisen asenteeni siihen, että kyllä tämä raskaus laskettuun aikaan jatkuu!


Lasken koko ajan päiviä johonkin etappiin, sillä pitäähän tavoitteita elämässä olla. Onneksi nämä tavoitteet eivät ole kovin kaukana toteutumisesta.

Seuraavaan neuvolaa 4 päivää
Pelkopolikäyntiin 10 päivää
Työpäiviä jäljellä 17 päivää
Laskettuun aikaan 70 päivää

Näillä jatketaan täällä. Pikainen päivitys tällä kertaa, koska meillä on vieraita kylässä <3.

Ihanaa ja rauhallista viikonloppua kaikille!

Muoks: Aargh! Maitoa! Sitä tulee nyt JO?! No eipähän ehkä tarvitse odotella sitten maidon nousua kun se on tarpeen....




tiistai 4. joulukuuta 2012

Kaikenlaista löpinää (rv 30)

Hieman on helpotusta tuonut elämään tuo sovittu pelkopolikäynti. Paitsi, että tietysti nyt stressaa se miten minuun suhtaudutaan. Aika selkeät ajatukset itsellä on siitä, mitä aion siellä sanoa, mutta tottakai pelkään sitä että minua pidetään ihan hysteerisenä hörhönä. Parille ihmiselle olen puhunut tästä käynnistä, mutta muuten olen pitänyt asian itselläni. Kun toinen kommentti asiaan oli tietysti, että "kyllähän maailmaan syntyy koko ajan lapsia alakautta ja suurimmalle osalle ei mitään käy". Niin, se "suurin osa" -kohta tässä onkin se mikä häiritsee. Se ei todellakaan ole KAIKKI. Ja tällä  hetkellä ainakin tuntuu, ainoa syy miksi taipuisin alatiesynnytykseen on se ympäristön painostus. Ei todellakaan oma tahto. Onko se sitten meidän etumme mukaista tai järkevää?

Yleinen jaksaminen alkaa olla vähän kortilla. Lauantaina meillä oli firman pikkujoulut, ja pitihän sinne lähteä käymään, vaikka väsytti jo aika tavalla päivän touhujen jälkeen. Pitkästä aikaa valvoin yli puolen yön, ja sitä velkaa onkin sitten maksettu tässä monta päivää. Väsymys on aivan totaalisen ankaraa, ja eilinen päivä töissäkin meni kuin sumussa minuutteja laskien. Vielä olisi tämän viikon lisäksi 5 kokonaista työviikkoa jäljellä, mutta epäilen kyllä kovasti jaksanko loppuun asti pakertaa. Tuntuu kyllä, että on aivan eri asia olla raskaana 20-vuotiaana kuin kolmevitoset ylittäneenä... (vaikka mistäs minä tiedän :D). 

Uniongelmaan on tullut uusi ulottuvuus. Lääkäri kehotti vain makoilemaan sängyssä, vaikka unta ei saisikaan. Mutta nyt sitten on alkanut tulla paha olo vaakatasossa. Ei mitään oksennukseen asti ylttävää, mutta kyllä se tunne ylös ajaa. Ei vain pysty makoilemaan, vaan on pakko nousta ylös jaloittelemaan. Ja keskellä yötä kun pari tuntia hiihtelee ympäriinsä, niin aamulla kyllä nukuttaisi (jos siis enää saa unta).

Viime viikolla olin flunssan takia sairauslomalla. Edelleen kurkku on kipeä ja nuha vaivaa, mutta parempaan suuntaan ollaan onneksi menossa. Sairauslomalla sitä kuitenkin jaksoi touhuta jotain kodin eteenkin, joten teimme hieman pipareita ja askartelimme joulukortit. Kivaa touhua vaihteeksi <3




tiistai 27. marraskuuta 2012

Synnytysstressi

Tässä saikkupäivillä on ollut aikaa mietiskellä ja murehtia monenlaisia. Synnytys on ollut mielessäni jo raskauden alusta lähtien "isona peikkona" tulevaisuudessa. Ja nyt erehdyin lukemaan tarinoita synnytyksistä, ja nimen omaan tietysti pieleen menneistä. Siis semmoisista, joissa lapselle oli käynyt todella huonosti osaamattoman lääkärin/kätilön vuoksi. Ja kaikki nämä olisi ollut vältettävissä, jos vain henkilökunta olisi ollut tehtävissään ajantasalla. Tämä sai minut miettimään, että onko todella näin, että siinä luomisen tuskassa en voi edes luottaa siihen että joku siinä huoneessa tietää mitä pitää tehdä. Koska minä, käytännössä ensisynnyttäjänä, en todellakaan tiedä mitään synnyttämisestä. Pitääkö  minun pitää huoli siitä, että saan parasta ja osaavinta mahdollista hoitoa elämämme mullistavammassa tapahtumassa? Pitääkö minun vahdata silmä kovana supistusten välissä vauvan sykettä mittaavaa laitetta, pitääkö minun osata vaatia hätäsektiota jos tilanne sille näyttää? Oikeasti?

Eihän tämä asia murehtimalla parane, saati selviä. Aiheutan itselleni Ihan ylimääräistä stressiä kaikella tällä. Tiedän, että lapsia on synnytetty koko maailman sivu, eihän täällä muuten ketään olisi. Ja paljonhan meitä maapallolla onkin, eli suurinosa synnytyksistä on pakko mennä paremmin kuin nuo tapaukset mistä luin. Järjellä ajateltuna olen siis ylireagoinut, mutta sydän sanoo toista. Pitäisikö minun päästä pelkopolikäynnille, vai onkohan jo myöhäistä? Viime käynnillä mainitsin terkkarilleni tästä pelosta, mutta mitään hymähdystä kummasempaa vastinetta en saanut asialleni.

Listasin paperille kaikki alatiesynnytyksissä ja sektiossa pelkäämäni asiat. Alatiesynnytykseen kertyi kohtia 9, sektioon tasan 0. Sektio on minulle tuttu ja turvallinen tapa synnyttää, mutta se toinen, muille normaali, on minulle kauhistus. Siis lapseni kannalta. Tiedän, että kivut minä kestän ja unohdan, oli ne mitä hyvänsä. Kaikki muu parenee ja unohtuu, paitsi lapsen menettäminen. Jotain tietoa, tolkkua, järkeä, ihan mitä hyvänsä, nyt tähän stressiini tarvitsisin. 

Toisaalta, tunnen itseni todella huonoksi ihmiseksi kun pelkään maailman normaalinta asiaa. Ja tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että minä edes viitsin valittaa tästä synnytyksestä. Kaikilla kun ei ole sitä raskauttakaan.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Imetysliivit ja muuta tarvikelistaa

Vaikka helmikuuhun tuntuu olevan vielä ikuisuus, pitäisi sitä kuitenkin ehkä aloitella tekemään hankintoja vauvalle. Isot jututhan meillä on tietysti valmiina esikoiselta, kun emme missään vaiheessa luopuneet toivosta saada toinenkin tuhisija taloon. Mutta kaikkea pientä kuitenkin, tarvitsisi.  Hankintalista helpottaa kummasti, joten listaan tähän muutamia tarvikkeita sitä mukaa kuin keksin.

- tuttipulloja
- korvike (varulta, jos maito ei nouse ihan heti niinkuin esikoisen kohdalla)
- tutit
- imetyspaita
- imetystyyny (ei ollut esikoisella, mutta haluaisin kokeilla)
- rintapumppu (saan luultavasti kaverilta)
- liivinsuojia
- rintakumit (tuli ehdottoman tarpeeseen esikoisella!)
- sitteri
- lämpöpussi
- uutimet (ei pakolliset, mutta niin kivat! :) )
- pinnasängyn suojus
- vaippoja
- talkkia (rasvoilla vain pahensimme vaippaihottumaa, talkilla pysyi täysin poissa)
- unilelu <3
- itkuhälyttimen patterit + tsekkaus että on kunnossa
- kantoliina (tahtoisin kokeilla tämän tapauksen kanssa :) )
- natriumkloridi-nenätipat
- vauvakirja (siis se mihin kirjataan muistoja yms)

Mitähän muuta? Olenkohan unohtanut jotain todella oleellista?

Imetysliivit

Ensimmäisenä hankintana ostin imetysliivit. Suomessa näitä ei oikein myydä kuin erikoisliikkeissä, joten päätin tilata hyväksi havaitsemani mallin hyvissä ajoin nettikaupasta. Mukaan tarttui siis ehdoton suosikkini, Carriwellin comfort bra ja toinen malli Carriwelliltä, seamless nursing bra, jota päätin kokeilla. Kauniita nämä mallit eivät todellakaan ole, mutta mukavuudellaan voittavat kyllä varmasti käyttäjänsä puolelleen. Varsinkin tuo ensimmäinen muistuttaa lähinnä enemmän jotain sideharsoviritystä kuin rintaliiviä. Esikoisen kanssa käytin tätä mallia kotikäytössä lähes yötä päivää, riisuen ne suurinpiirtein vain pesua varten ja kiireesti takaisin päälle. Ja sen ovat näköisetkin! Vielä ovat siis tallessa, ja ehkä ne voivat toimia "vara-varaliiveinä" . Olen kyllä kuolannut muidenkin, hieman kauniimpien mallien perään, joten saataan vielä pistää tilaukseen semmoisetkin mallit mitä ilkeää käyttää kaupungilla liikkuessani. Tosin mitään julki-imettämistä en ole koskaan harrastanut, vaan ne pari kertaa mitä kaupassa ollessani olen imettänyt, on se tapahtunut ostoskeskuksen lastenhoitohuoneessa. Mutta aina kaikki kaunis piristää ja varsinkin kauniit rintaliivit saavat olon naisellisemmaksi, vaikka vain itse tietäisi niiden olemassaolon :)

Liivien alla myös ihana Maxomorran
pingviinibody, joka oli pakko saada!
Viimepäivät

Keskiviikkoyönä alkanut flunssa senkun jatkuu. Kurkku on kipeä, varsinkin öisin, ja nenä on ihan umpitukossa. Perjantain sain levätä pomon luvalla kotona, mutta lauantaiksi piti mennä töihin, kun tuuraajaa on vaikea saada. Huomasi kyllä, että oli tavallistakin väsyneempi olo töissä ja illalla kotona. Ja ehkä vähän kiukkuinenkin :). Elokuvaa katsellessa meinasin pariin otteeseen torkahtaakin. Uni tulee kyllä helposti iltaisin, mutta vähän väliä pitää herätä yöllä nenää rassaamaan, eikä uni tietenkään tule sitten samantien, eikä sitä tänä aamunakaan kestänyt kuutta pitempään. Saa nähdä menenkö huomenna aamulla lääkäriin tarkistuttamaan poskiontelot, kun kipua tuntuu hieman silmäkuopissakin ja ylähampaissa. Ihan vielä en jotenkin antibioottikuurille viitsisi alkaa, kun ei tämä nyt niin paha (ehkä) ole, mutta toisaalta jos lääkäri sitä mieltä on, että siitä apua olisi... Mutta lepoa nyt ainakin tarvitsisi!

Pikku-mies masussa tietysti aloittaa potkunyrkkeilytreeninsä aina pitemmän aikaa valveilla pyöriessä, ja sitäkin sitten pitää jäädä kuulostelemaan ja arvuuttelemaan, että mitähän kohtaa sitä nyt monotellaan. Välillä tuntuu, että poitsu on ihan sivuttain masussa kun molempiin kylkiin satelee iskuja/potkuja. Välillä tuntuu, että kyljen alla luikertaa joku pieni, ja pitää äkkiä korjata asentoaan. Toisinaan taas hätkähtää kun potku tulee niin voimakkaana ylä- tai alamahalle. Liikkeiden luonne on muuttunut enemmänkin tuommoiseksi "möyrinäksi" ja varsinaisia potkuja tulee ehkä vähemmän kuin ennen. Se tietysti huolestuttaa, mutta toisaalta eihän sitä tilaa kohta ole enää paljon raajojaan suoristella. Tästä johtuen olen ihan hukassa siitä miten päin kaveri masussa on, toisinaan olen varma että oikein päin, ja hetken päästä taas mietin että jos kuitenkin toistepäin. Jotenkin tuntuisi, että ei se nyt siellä enää vartin välein voisi pyllyn suuntaa vaihdella.

Perheen miehet vielä makoilevat, joten aikaa on tässä itselle (ja nettikaupoille!). Nälkä alkaa kurnimaan, joten ehkä voisin siirtyä puuron keittoon, onpahan ukoille aamupala valmis kun heräävät :) 

Ihanaa ja rauhallista sunnuntaita teille kaikille!

torstai 22. marraskuuta 2012

Yhteiskunnan suurin menoerä, kotiäiti

Törmäsin  taas tähän yhteen mielipiteeseen äitiydestä, joka tuntuu olevan varsinainen trendi täällä peräpohjolassa. Mitähän tuohon nyt sanoisi. Muuta kuin että alan olla korviani myöten täynnä tuota samaa toitotusta ja kotiäitien syyllistämistä  ja aliarvostamista. Kaikki lapsettomat, päivääkään oikeita töitä tehneet hyväosaiset kermap**seet huutavat kilpaa miten kotihoidon tuki tai lapsilisät ovat tämän maan suurin ongelma ja kuluerä. Jokaisessa mielipiteessa tuntuu olevan käsitys, että kotona muutaman vuoden lapsensa hoitavat äidit vetävät hirveitä tukia KELAsta ja viettävät päivänsä chillailen ja shoppaillen ostoskeskuksissa muiden samanlaisten sosiaalipummien kanssa. Ihankuin KELAn rahoittamalla kotihoidontuella, siis 327 eurolla, shoppailtaisiin muuta kuin vain välttämättömät ostokset, kuten ruoka? Ja chillailua lasten kanssa ostarilla? Kaikki jotka sitä ovat kokeilleet, tietävät, että lapsen kanssa shoppailu ja chillailu ei sovi samaan lauseeseen. Ei vain yksinkertaisesti.

Selityksiä kaipailen

Voisiko joku minulle ystävällisesti kertoa, miten lapsilisät (100 e/kk) saavat yhteiskunnan huonomman aineiston lisääntymään ja miten niiden poistaminen vähentäisi lasten tekoa? Minulla kun on vähän semmoinen käsitys, että jos tukia ei KELAsta tipu, niin sosiaaliavustuksilla elävät saavat toimeentulonsa kuitenkin sosiaalitoimistosta. Ja vielä suuremman summan kuin mitä KELA ikinä tukien muodossa maksaa. Ja miksi ihmeessä lapsilisien poistamista vaativat vielä juuri ne tahot, jotka laittavat lapsilisänsä korkeakorkoiselle tilille makaamaan, eli eivät siis toisin sanoen tarvitse edes sitä. Miksi nämä samat ihmiset edes hakevat sitä tukea KELAsta, kun eihän sitä hakematta edes makseta. Siinähän se vasta iso säästö tulisikin. 

Tai että miten kotihoidontuen poistaminen säästäisi? Jos äiti hoitaa lapsensa kotona 327 eurolla kuukaudessa 3-vuotiaaksi, sen sijaan että laittaisi lapsensa 9 kuukauden ikäisenä yli 1000 euroa kuukaudessa kunnalle maksavassa hoitopaikassa (taitaa tuo alle 1-vuotiaan hoito maksaa aika paljon enemmänkin). Harva äiti on niin isopalkkaisessa työssä, että niillä kertyvillä verorahoilla maksettaisiin tuo hoitopaikan kustannuksen ja kotihoidontuen erotus. Tämähän tarkoittaisi käytännössä tilannetta, jossa äidin palkka olisi yli 4000 euroa kuukaudessa. Ja sitä, että veron osuus olisi nimenomaan korvamerkitty tähän hoitopaikan kustannukseen.  Nyt joku tietysti älähtää, että äidin palkka olisi tuon vaaditun summan, jos vain olisi pysynyt töissä eikä katkaissut työuraansa lasten tekemiseen. Käsi ylös kenellä isällä, joka ei ole katkaissut työuraansa, on palkka yli tuon summan? Ja kuka ne verot maksaa tulevaisuudessa jos kukaan ei niitä lapsia tee. Ihan mahdoton yhtälö mielestäni. Tee lapsia pelkästään yhteiskunnan avuksi ja hyödyksi, mutta älä tee niitä kuitenkaan yhteiskunnan kustannuksella. 

Ja lapsen edustahan nykyään ei saa edes keskustella. Sanon tähän vain oman mielipiteeni asiasta pohjautuen omaan kokemukseeni. Alle 2,5-vuotias ei tarvitse muuta virikettä kuin rakastavan kodin. Ja sen virikkeen mitä kotikonstein pystytään tarjoamaan. Tottakai yksilöllisiä eroja lasten kohdalla on, ja siitä en voi sanoa mitään yhden lapsen kokemuksen perusteella. Mutta oma lapseni meni 2,5-vuotiaana päiväkotiin, josta ensimmäinen puoli vuotta meni totutellessa ja ujostellessa. Ja taas nyt yli 4-vuotiaana päiväkotipäivät ovat todella odotettuja ja lapsi tykkään suunnattomasti kun pääsee leikkimään kavereidensa kanssa. Kotihoidossa olevilla lapsilla sisarukset varmaan korvaavat osan sosiaalisista tarpeista, mutta näin (vielä) yksilapsisen perheen kokemuksella päiväkotikaverit ovat todella tärkeitä.

Tuet pois vain

... ja perheverotus tilalle keski-euroopan mallin mukaan. Jos se sana "tuki" on se mikä eniten närästää, niin tällähän siitä päästäisiin. Perheverotuksella useimmat perheet saisivat huomattavasti enemmän tukea yhteiskunnalta verotuksen helpotusten muodossa kuin mitä KELAn maksama tuki. Kukahan tätä asiaa alkaisi ajaa, ja mahtaisikohan mennä läpi. Tuskinpa. 

Ja vielä viesti hyväosaisille kaikenlaisten tukien poiston puolesta puhujille. Menkää töihin, siis ihan oikeisiin töihin. Siis semmoiseen missä pitää tehdä jotain oikeasti vaikka koko kehollaan. Ja laittakaa lapsennekin töihin ulkopuoliselle, jotta oppivat mitä tulevaisuudessa työläisluokalta vaativat. Työmoraali opitaan kotoa ja töissä opitaan elämää, oikeasti. 

Terveisin, 
12-vuotiaasta asti työskennellyt ex- ja tuleva kotiäiti, ja sen myös ansainnut Helmiina

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Vauvauni

Näin viimeyönä ensimmäisen varsinaisen vauvaunen sitten raskautumiseni jälkeen. Unessa heräilimme normaalisti pienen perheemme voimin rauhalliseen viikonloppuaamuun. Kunnes yhtäkkiä tajusin, että minähän en ollut imettänyt yöllä vauvaamme ollenkaan! Kauhealla hädällä ja paniikilla ryntäsin vauvansängyn viereen samalla soimaten itseäni ja ihmetellen, miten ihmeessä olen voinut unohtaa imettää vauvan yöllä?! Vauva makasi sängyssä samassa asennossa kuin esikoinenkin ensimmäisissä nukkumiskuvissa, jotka on otettu sairaalassa muutaman tunnin ikäsenä. Ja samanlaisessa mintunvihreässä potkupuvussa. Nostin vauvan syliini, ja suureksi helpotukseksi vauva reagoi nostamiseen haukoitellen raukeasti. Ilmeisesti tässä vaiheessa helpotus purkautui unen näkemisen läpi ja heräsin säpsähtäen. Sen jälkeen en sitten kunnolla enää nukkunutkaan, kun huomasin kurkun olevan kipeä ja nenän tukossa. Perjantaiset nuhanenä-vieraat ilmeisesti toivat tuliaisia.

Tätä päivää onkin siivittänyt ajatus vauvasta ja siitä, että kohta tämä on todellisuuttta. Toivottavasti ei sentään imettämisen unohtaminen (ei liene edes mahdollista), vaan ylipäänsä se, että siellä vauvansängyssä on pieni ihminen. Pikkuinen käärö hellittäväksi ja nuuskuteltavaksi. Ihana aika elämässä taas tulossa <3

lauantai 17. marraskuuta 2012

Viimeinen kolmannes (ko?)

Tähän pikkutipuseen törmäsimme lentokentällä.
Kovin oli kesy tapaus ja lieneekin asustellut
kentällä pitemmän aikaa!
Kävimme tänään saattelemassa vanhempani ja siskoni lentokentällä matkalle etelän lämpöön. Siinä samalla mietiskelin miten mukavaa olisi lähteä mukaan, niinkuin hyvin useana syksynä olemme tehneet. Heippoja jättäessämme tajusin, että minähän olen ylittänyt jo "turvallisen" lentämisen rajat, eli eihän minua enää edes huolittaisi lentokoneeseen ilman lääkärintodistusta. Raja  menee siis rv 28:ssa, jonka minä tänään saavutin! Uskomatonta, siis viimeinen kolmannes? Ilmeisesti jonkun verran tuossa on vaihtelua, mikä käsitetään viimeiseksi kolmannekseksi, mutta ei siitä ainakaan kovin paljoa enää puutu. Raskautta on takana jo puoli vuotta, ja sille se kyllä tuntuukin. Ja taas tavallaan ei. Toisaalta on ihanaa olla olla raskaana, kun ei tästä niin monesti ole saanut nauttia. Ja taas toisaalta on vielä hirmuisen pitkä aika siihen, että saa nyytin syliin. Uskon kyllä, että aika alkaa mennä huomattavasti nopeammin kunhan vain äitiysloma alkaa 8 viikon päästä, kun ei tarvitse enää kärvistellä töissä. Tänäänkin, vapaapäivänä, on energiaa riittänyt touhuta vaikka mitä leipomisesta shoppailuun ja päivä hujahti ohi ennenkuin tajusinkaan. Ja tämä kaikki ilman minkäänlaista jalkapohja- tai nivuskipua. Lisäksi perinteinen viikottainen elokuvailtamme venähti vähän pitkäksi, joten esikoinenkin on menossa unille vasta nyt. Tosi kiva päivä siis takana kaikenkaikkiaan!

Muuten, törmäsin artikkeliin jossa yhdistettiin keskenmenoriski selällään tai oikealla kyljellä nukkumiseen. Hassua sinänsä, sillä viime yönä juuri mietin, miksi on mukavampaa nukkua vasemmalla kuin oikealla kyljellä. Löytyihän sille selityskin, ja pitää vain ihmetellä miten ihmeellinen ihmiskeho on ja miten sitä vaistomaisesti tekee niinkuin on parasta. Tosin lähteenä tuossa artikkelissa on "Daily Mail", joten ei tuo tutkimus liene ihan niistä tieteellisimmistä. Ehkä sitä ei aivan absoluuttisena totuutena kannata pitää, mutta mitäpä sitä raskaana oleva nainen ei tekisi vauvansa hyvinvoinnin takaamiseksi. Eli jos herään selältäni niinkuin aika usein, käännyn välittömästi vasemmalle kyljelleni!

Kyseinen artikkeli löytyy Suomeksi täältä! 

torstai 15. marraskuuta 2012

VÄ-SYT-TÄÄ!

Varoitus! Seuraava sisältää pelkkää valitusta...

Eilinen ja tämä päivä on mennyt töissä tuskaillessa puolikoomassa. Jalkapohjat alkavat puolessa välissä päivää tuntua sille, ettei niille enää kestäisi yhtään painoa laskea. Jokainen askel sattuu. Seisominen tuntuu selässä kun lihakset tuntuvat kiristelevän viimeisiään. Käveleminen sattuu nivusiin, varsinkin jos yhtään meinaa etanaa nopeammin tallustella. Ja tänään piti ensimmäistä kertaa oikein kumartua kun nivuseen alkoi pistää niin kovasti kesken kävelyn. Ilmeisesti nämä ovat niitä liitoskipuja. Ja kaikenhuipuksi töistä päästyäni unohdin minne olen parkkeerannut autoni ja kävelin eri parkkipaikalle kuin missä autoni oli. Ilmeeni oli varmaan ihan näkemisen arvoinen kun tajusin, että takaisin on vain pakko vaappua ja jalkapohjat huutavat armoa. Puhumattakaan siitä nivusesta.

Kotiin päästyä ainoa toive oli päästä vaakatasoon, mutte ehei... Ruokaa vaan oli alettava väsäämään esikoiselle ja itsellekin. Lisätään vielä tähän kaikkeen ne minun surullisen ihanat pätkittäiset yöunet niin olen lähes valmis murhaamaan jonkun! Viime viikolla sairauslomalla ollessani olin täynnä intoa ja jaksoin touhutakin vaikka mitä, mutta työpäivän jälkeen on olo kuin kaikkensa antaneella. Ei sitten mitään jäljellä. Jos jaksan edes seuraavaan neuvolaan asti käydä töissä niin hyvä on. Mutta mihinkään extreme-suoritukseen en aio pyrkiä.


Nyt kello puoli yhdeksän olen kyllä ihan valmista kamaa unille. Ja sinne nyt lähden. Ehkä tämä valitusvirsi hieman kevensi oloani. Hyvää yötä kaikille! 

tiistai 13. marraskuuta 2012

Neuvola numero 3

Neuvola numero kolme on nyt takana. Käynti sisälsi lähinnä yleistä jorinaa ja ohjeistusta liikelaskennasta. Eli rv 30 alkaen liikkeiden tulee tuntua päivittäin ja vähintään 10 liikettä tunnissa, ja jos ei, niin yhteys äitipoliin. Tällä hetkellä nuo liikkeet tuntuvat kyllä todella kiitettävästi ja paljon useammin kuin tuo vaatimus. 

Painoa oli tullut lisää TAAS 2 kg, eli sen puoli kiloa viikossa. Tuo nousu olisi jotenkin helpommin hyväksyttävissä jos olisin heittänyt kontrollin täysin ja mässäilisin rajoituksetta. Mutta kun koen syöväni vai sen minkä tarvitsen, niin ärsyttäähän se. Paljoa vähempää en voi syödä ilman että näkisin nälkää. Herkkuja en edelleenkään syö joka päivä, lähinnä keskittyy viikonloppuihin kun perheen kanssa vietetään perinteistä "mättöpäivää". Tämä siis esikoisen antama nimitys lauantai-illan elokuvasessiolle, missä syödään karkkia ja sipsejä. Mutta tullut mikä tullut, en sitä poiskaan ala ottamaan, eikä tätikään alkanut minua torumaan :)

Verenpaineet huitelivat tutuilla lukemilla (normaalin yläkantissa niinkuin aina) ja pissa oli puhdas. Tällä kertaa oma tuttu neuvolatätini mittasi myös sf-mitan joka oli just eikä melkein keskikäyrällä, eli 23,5 cm. Eli olettaa voisi että kasvu on normaalia. Sykkeet olivat 140+, jonka muistan olleen aika peruslukema myös esikoisesta.

Lopuksi keskustelimme taas mieltäni vaivaavasta synnytyksestä ja siitä tosiasiasta, että lapsi taitaa edelleen olla perätilassa. Ja tietysti näillä viikoilla saa ollakin. Eihän sille tosiaan mitään voi tehdä ennen sitä synnytystapa-arviota rv 36, mutta kun tuntuu että sinne on vielä NIIN ikuisuus. Mikään ei ärsytä niin paljon kuin epätietoisuus jostain asiasta.


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Vauvauutisia

Vauvauutisia 

Hassua, sain tämän viikonlopun aikana kahdet eri vauvauutiset. Eilen törmäsin entiseen työkaveriini. Aikaisimmin pidimme melko tiiviistii yhteyttä, ja esikoisemmekin ovat samanikäiset. Työpaikan ja asuinpaikan vaihdoksen myötä yhteydenpito on vähän jäänyt, joten viimeisimpiä uutisia häneltä en ollut kuullut. Hän on siis viimeisillään raskaana ja laskettuaika on tämän kuun lopussa. Toisen vauvauutisen kuulin tänään, työkaveriltani! Hän on ensimmäisen kolmanneksen ylittänyt ja todella innoissaan tulevasta. Hänen laskuettu aikansa taas menee huhtikuun loppuun. Tietysti onnittelin molempia, niinkuin pitääkin, ja niinkuin olen aikaisemminkin tehnyt, vaikka sydämeni olisi huutanut elämän vääryydestä ja olen tuntenut kateuden valtaavan koko sisimpäni. Mutta tällä kertaa kaikki oli toisin. Ensimmäistä kertaa elämässäni huomasin, että pystyin onnittelemaan aidosti ja oikeasti, ilman kateuden pistoa, edes pienintä. Huomasin, että olen oikeasti iloinen heidän puolestaan, ja toivon että kaikki heidän kohdallaan menisi hyvin. Onko tämä eheytymistä kohdallani? Tällä tavoinko toiset ihmiset tuntevat tuttujensa raskausuutisista kuultuaan? Onko minusta tulossa NORMAALI?

Viimeksi muuten meitä oli kolme yhtäaikaa raskaana työpaikassamme. Tässä välissä kukaan ei ole ehtinyt tekemään lasta, joten päädyimmekin arpomaan onko tulossa vielä kolmas uutinen lähiaikoina. Niinhän sitä sanotaan, ettei kahta ilman kolmatta :)

Vohvelikakku

Meillä nautitaan tänään iskän pyynnöstä kakun sijaan vohveleita. Okei, hieman huijasin, sillä halusin kuitenkin tehdä hieman juhlavamman jälkkärin kuin pelkät vohvelit. Kasasin siis vohveleista vohvelikakun. Väliin laitoin omatekoista omppuhilloa sekä rommi-rusinarahka-vispikerma-sekoituksen. Päälle raastoin vähän suklaata ja koristelin karkeista "ISI" kakun pinnalle. Päivän ateriaksi nautittu Burgundinpata onkin jo sulanut sopivasti, että pääsemmekin nyt kakun kimppuun!



Onnellista isänpäivää kaikille oleville ja tuleville iseille! 





torstai 8. marraskuuta 2012

Neuloosi



Aina välillä, lähinnä talvisin, kärsin neuloosista. Viime talvena neuloin yhteen putkeen parissa viikossa kolmet parit kirjoneulelapasia. Ja sitä ennen kolmet parit sukkia. Hattuja tein toissa jouluksi lahjaksi sisarilleni ja veljen tyttöystävälle. Siis kun jostain ohjeesta innostun, niin niitähän sitten pitää tehdä vähintään kolmin kappalein. Ja sitten se innostus yleensä lopahtaakin, ja varsinkin viimeistään keväällä kun ensimmäiset auringonsäteet alkavat kutitella nenän päätä. 

Ja lankoja, niitähän riittää. On se kumma, että aina kun löytää jonkun ihanan langan, pitää se melkein ostaa vaikka ei olisi edes mitään mielikuvaa mitä siitä haluttaisi tehdä. Eli varastosta löytyy pari kerää sorttiaan vaikka millaista ja väristä lankaa, joista pitäisi keksiä jotain neulottavaa. Muttakun jonkun kivan ohjeen löytää, niin olevinaan ei pysty hyödyntämään omaa varastoaan, vaan on rynnättävä ostamaan juuri se lankakerä, kun se "ohjeessakin näytti niin kivalle".




Ohje näihin löytyy Garnstudion sivuilta.
Neuloosin varjopuolena kärsin myös kyvyttömyydestä päätellä irtonaisia langanpäitä töistäni. Tänä iltana otin urakakseni päätellä muutaman niistä, ja sainkin pääteltyä parit sukat ja hatun käyttökuntoon. Yhdet näistä on taas sarjassamme "tein kolmet kun tykkäsin", ja ne onkin eräät lempisukistani, tai siis malleista. Kotisukiksi aivan loistavat lyhyine varsineen, ja kivan näköisetkin!

Tämän syksyisestä neuloosista ei ole kyllä vielä kuin esioireita, siis tämä kun kaivoin langat ja keskeneräiset työt esiin. Hieman olen alkanut lämmetä Garnstudiosta löytyvälle vauvan pipo -ohjeelle, ja luulen että teenkin sen Novitan Woolista ja Bambinosta. Ja haluaisin tehdä nimenomaan ruskean, eikä kumpaakaan löydy kotoa kyseisessä värissä. Eli lankakauppaan, mars! 





Päivitys: Hiippahattu valmistui 13.11.
Ihana suloinen hiippahattu
lisätty to-do-listalle!

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Sairauslomalainen tonkii äitiyspakkausta

Selkä

Tuo viheliäinen selkä senkun vain kiukuttelee. Olen ollut nyt sairauslomalla viikon ja vielä jatkan tämän viikon loppuun. Onneksi se alkaa pikkuhiljaa tuntumaan paremmalta, ja antaa jopa liikkua ja kääntää kylkeä nukkuessani! Siis selkeästi voitonpuolella :) Ja tottakai kaiken huipuksi mahakin alkoi oikutella. Istupa siinä sitten vessanpytyllä selkävaivaisena ja.. noh eipä siitä sen enempää :D

Äitiyspakkaus

Äitiyspakkaus tuli viime viikolla. Oltiin esikoisen kanssa molemmat varmastin yhtä innoissamme paketista, ja tongimme kärsimättömänä paketin sisältöä läpi. Hassua miten tuo meidän tuleva isovelikin on niin innoissaan vauvasta. Ja vauvanvaatteista. Kilpaa ihasteltiin ihania pikkuvaatteita, joita paketista paljastui. Paljonhan siellä vaatetta kyllä on, ja varmasti suurinosa saa käyttöäkin. Ehkä nuo potkarit ei ole niin mieleen, mutta taisin minä niitä esikoisellakin parisen kertaa käyttää. Talvihaalari on taasen mielestäni todella ihana kuosinen, harmaanakin. Olisimme saaneet myös edellisen vuoden ihanan vaalean violetin haalarin kaveriltani, mutta päätin jättää väliin, kun ei tuo vauva taida noita haalareita puhki kuluttaa :) Kestovaipat tuskin saavat käyttöä, kun en minä edes käsitä miten niitä pitäisi käyttää. Mukana tuli joku kuorivaippa (?) ja lisäimu (neliönmallinen ?) joka pitäisi laittaa sinne vaipan sisään, täh? Taittelemalla kolminkerroin vai? :) Niin, ja sitäpaitsi esikoinen kakkasi vauva-aikana 6-7 kertaa päivässä, joten ei tämä laiska äiti kyllä jaksa semmoisia määriä vaippoja olla pesemässä. Liian mukavuudenhaluistako? Kyllä! Hattua nostan niille, jotka jaksavat kaiken tuon vaivan nähdä!


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Muscovadopullat

Pitkästä aikaa teki mieli pullia. Ja kun kaapissa oli puolikas paketillinen muscovadosokeria kovettuneena, niin siitä sainkin idean laittaa sen "sulatettuna" pullan väliin. 

                                     Muscovadopullat

Iik rusinoita pullassa!!
Tykkään <3
1/2 litran pullataikina 

Täyte:

250 g muscovadosokeria
100 g voita
1 rkl piparkakkumaustetta (valinnainen)
mantelirouhetta

Sekoita ainekset vain keskenään sekaisin. Mikäli sokerisi on kovattunut, voi sen "sulattaa" mikrossa 30 sek pienen vesitilkan kera. Tällä käsittelyllä sokeri sulaa, mutta kovettuu vielä hieman kun antaa seistä jonkun aikaan. Sitten vain sekaisin voin ja mausteen kanssa.


Alusta ja kaulitse taikina levyksi (itse teen kahdessa erässä). Levitä täyte levyn päälle, ripottele mantelirouhe myös väliin. Rullaa levyksi ja leikkaa noin 2-3 cm paksuja kiekkoja. Anna kohota pellin päällä ainakin 20 min. Voitele pullat munalla ja ripottele päälle reasokeria. Paista 200-225 °C noin 12 min. 





Sen verran maistuvia pullia olivat, että piti ihan kolme kappaletta maistella. Samaten perheen miehet taisivat vetää samanmoisen satsin :) 


Huomenna on onneksi vielä vapaapäivä. Hieman selkä vielä kiukuttelee, mutta pakko oli jotain tekemistä keksiä kun on vain "ollut" pari viimoista päivää. Ja ilmakin on mitä on. Vesisadetta taukoamatta ja kaupan päälle vielä niin sankka sumu, että juuri ja juuri erottaa naapuritalon. Ei siis mitään mieltä ylentävää katseltavaa. Taidankin vetäistä verhot kiinni ja viritellä kynttilöitä palamaan, jotta hieman edes piristyisi. En kyllä tiedä tohtiiko enää yhtään pullaa syödä...

torstai 1. marraskuuta 2012

Auts ja auts

Halloweenin kunniaksi joku myöhäinen noita kävi ampumassa nuolella selkääni :( Olin esikoiselle auttamassa ulkovaatteita päälle kumarassa, ja ylösnoustessa tunsin kamalan vihlaisun selässäni. Ja nyt ristiselkä on niin ihanan kipeä ja säteilee perskannikkaan asti. Ilmeisesti siis iskias-tyyppistä kipua. Jalka kyllä toimii, mutta kävely on vähän toispuolesta. Onneksi sain työterveyslääkärille ajan heti aamusta ja häneltä sain sitten määräyksellä loppuviikon lepoa. Ja mitään Panadolia vahvempaahan ei nyt sitten oikein voi ottaa, niin näillä mennään. Onneksi sentään sängyllä makaaminen ei juurikaan satu! Sivuosumana taisi noidan ryökäle ampua vielä päähänikin, kun samassa rytäkässä sekin kipeytyi. Taidanpa tästä hipsiä peiton alle kirja kainalossa. Ei haittaa vaikka unikin tulisi <3!

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Yöllisiä supisteluja

Tämmöisiä siis täällä, yöllisiä kummia kiristelyjä. Noin reilun viikon ajan olen havainnut nimenomaan öisin asentoa vaihtaessani outoja mahan kiristelyitä. Ja päivisin ei mitään. Toissayönä jopa heräsin niihin pariin otteeseen, mikä ei yhtään helpotata tätä nukkumisen vaikeuttani ylipäätään. Asiasta huolestuneena tietysti googlailin asiaa, ja helpotuksekseni huomasin että nehän ovat ihan normaaleja harjoitussupistuksia. Siis kivuttomia sellaisia. Jotenkin todella outoa, että ne ilmenevät nimenomaan öisin kun on muutenkin levossa eikä päivällä vaikka silloinhan juuri sitä rasitutaan enemmän. Vai huomaako ne vain paremmin öisin kun muuten ei muut aistit saa ärsykettä? Harjoitussupistukset ilmeisesti alkavat yleisimmin viimeisen kolmanneksen aikaan, mutta joillakin ne alkavat jo toisella kolmanneksella. Täällä siis vielä 1 kk jäljellä tätä toista kolmannesta. Vaikka normaaleilta nämä kuulostavat, niin silti sitä jotenkin tahtoisi tarkistuttaa kohdunsuun tilanteensa. Ettei vain pääsisi mitään vahinkoa käymään. Pitää ottaa asia puheeksi seuraavalla neuvolakäynnillä, vaikka jotenkin jo tiedän, että neuvolatäti sanoo niiden olevan ihan normaaleja kun ovat kivuttomia, eikä lisätutkimukset ole tarpeen. Ja taas tekee mieli mennä sinne 4D-ultraan yksityisellä :)

lauantai 27. lokakuuta 2012

Masu liikkuu ja rv 24+0

Eilen illalla unille mennessämme pieni masukkimme innostui vallan riehumaan. Tuli potkua ja nyrkkiä ihan urakalla joka puolelta. Piti oikein itsekin kurkata katsomaan masua, että mitä siellä nyt oikein tapahtuu. Tottakai ääneenkin siitä siinä ihmettelin ja naureskelin, ja sain loppuperheenikin tuijottamaan lumoutuneena masun liikehdintää. Esikoinen ei oikein tainnut osata sanoa mitään, kun katsoi vain ihmeissään äidin masun eloa. Kyllä tuli mentyä unille todella hyvin mielin ja nukuinkin ihan hämmästyttävästi koko yön ilman yhtään heräämistä tai pisutaukoa! Mahtavaa <3

Yksi uusi oire minkä huomasin eilen tulleen ihan salakavalasti. Nimittäin rasvan puute hiuksissa, naamassa, nenässä, silmissä... Tukkaa en ole nyt meinannu muistaa pestä pariin viikkoon, kun se ei yhtään rasvoitu. Tuntuu koko ajan ihan vastapestylle. Naama on aivan loistavassa kunnossa, tosin muutama yksittäinen finni yrittää sinnikkäästi kaivautua nahkan alta ulos. Mutta siis selkeästi vähemmän kuin tuossa alkuraskaudessa. Nenä on se ikävin. Se tuntuu kovin tukkoiselle ja karstaiselle vaikka nuhaa ei ole. Ja siis kuivalle. Unohdin ostaa eilen töistä tullessa jotain kostutusliuosta, joten kait se on vaan kärsittävä vielä viikonlopun yli jos en asiakseni jaksa lähtee sitä ostamaan. Viime raskaudesta muistan kärsineeni tuosta samasta ärsyttävästä oireesta, ja silloin käytin ihan perus Ceridalin ihoöljyä vaivaan. Ja se toimi ihan hyvin ja on edullisempaakin kuin varsinaiset nenään tarkoitetut sesamöljysuihkeet. Ja monikäyttöisempikin! (kuulemma voi vaikka hieroa välilihaa ennen alatiesynnytystä :D)

Mutta siis lauantai ja 24+0, taas yksi viikko lähempänä synnytystä! Ihanan raikasta lauantaipäivää kaikille! Täällä on mittarissa -12 °C ja auringonkin lupaillaan ilmestyvän taivaalle jossain vaiheessa. Esikoinen oli eilen aivan täpinöissään lumesta ja toistelikin kymmenkunta kertaa "Äiti, minä rakastan lunta!" Jospa sitä jotain lumileikkiä pystyisi tänään vielä kehittämään ennenkuin lumet taas hetkeksi sulavat :)

torstai 25. lokakuuta 2012

Odottavan aika...

.. on PITKÄ! Tuntuu, että positiivisesta raskaustestistä on jo ikuisuus. Varhaisultra oli jo kun kesä oli "parhaimmillaan" (siis olisi ollut jos olisi ollu hyvä kesä). Nt-ultra, rakenneultra käyty. Pari neuvolaa, käyty. Nyt ei ole enää mitään mitään odottaa kuin SE laskettu aika. Ja sinne on vielä 114 päivää, eli 3 kuukautta ja 22 päivää. Laskin tuossa viime yönä taas kukkuessani, että työpäiviä on jäljellä 42, tämä päivä mukaan lukien ja juhlapyhät pois laskien. Se ei sinänsä kuulosta paljolle, mutta kun teen vain 4 päivää viikossa töitä niin onhan siinäkin vielä 11 viikkoa ja huominen. Apua, niin pitkään!

Esikoisesta olin kotona sen lähes sallitun 3 vuotta. Tälleen jälkikäteen ajateltuna se aika meni todella nopeasti. Mitään pitkästymistä ei kyllä koskaan ehtinyt käymään kun aina oli jotain tekemistä. Ja aikaa riitti silti lapselle ja vähän kotihommillekin. Nyt töissä käydessä aika ei tahdo riittää kotitöihin, ja liian vähän lapsellekin. Suurin osa ajasta menee rahaa hankkiessa ja työmatkoissa. Ja kuka sitä minunkin työpanostani töissä arvostaa, ei ainakaan työnantaja. Onneksi olen liian onnellinen tästä raskaudestani, että antaisin moisen yksityiskohdan masentaa itseäni :). Kaikki tämä on taas vahvistanut aiettani olla kotona taas se sallittu 3 vuotta. Tai ainakin niin lähelle kuin mahdollista taloudellisesti. Työt eivät odota juuri minua tekijäkseen, mutta lapselleni minun kotona vietettämäni aika on ainutlaatuista. Ja siellä palaute tulee välittömästi, oli se hyvää tai kiukkuisempaa. Siis paljon palkitsevampaa!

Voi että tahtoisin jo saada pienen ukkelin nuuskittavakseni. Tässä 4 vuoden aikana on jo melkein ehtinyt unohtaa sen ihanan vauvan tuoksun <3. Ja niitä kiireettömiä vauva-arjen päiviä.. Ehkä aika kultaa muistot, ehkä toinen lapsi ei olekaan niin helppo kuin ensimmäinen. Aivan sama, sitten minulla on yksi ihana syy lisää miksi elää!

lauantai 20. lokakuuta 2012

Jalat tulessa maagisen rajan yli

Jalkaosa

Näyttää ihanalle! Tahtoo myös!
Jalat. Niitä kuumottaa lähes koko ajan. En yhtään muista oliko edellisessä tämmöistä. Tuntuu koko ajan kuin kävelisi tulisilla hiilillä. Eipä kyllä palellakaan, joten sinänsä ei passaa valitella. Töissä pitkiä aikoja seisominen ei oikein tunnu kivalle, mutta istuminenkaan ei hirveästi oiretta helpota. Pitäisi vissiin töissäkin heittää oikosikseen lattialle jalat kohti kattoa säännöllisin väliajoin (kun eihän meillä mitään sohvaa tms. tietenkään ole). Sinne vain asiakkaiden sekaan pötkölleen! Iltaisin on ihana mennä vaakatasoon ja hieroa jalkoja vastakkain, tuntuu suorastaan taivaalliselle! Parempaa kuin... :) Ja ei muuten voi pitää öisin peittoa jaloilla ollenkaan etteivät raukat paistu, vaikka muu keho kyllä peiton vaatii.

Maaginen raja -osa

Tänään on sitten 23+0, taas eräänlainen maaginen raja ylitetty! Näillä viikoilla syntyneistä pikkuisista voi jopa puolet selvitä. Kerrassaan ihmeellistä, että tuommoinen puolikiloinen ihmisenalku voi olla niin sitkeä, että selviää kohdun suojan ulkopuolella. Kiittäminen tästä tietysti on kehittyneen lääketieteen ja työlleen omistautuneen henkilökunnan. Tekevät kyllä aivan mahtavaa työtä, täytyy sanoa!

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Onnen hetkiä

Tänään tapahtui jotain ihanaa. Saavuin kotiin töistä. Esikoinen oli jo kotona isänsä kanssa. Menin antamaan esikoiselle suukon, ja tuskin ehdin kumartua kun esikoinen tarrasi kiinni ja nousi viereeni tuolille seisomaan. Otti vyötäröltä kiinni ja painoi hellän suukon masulleni sanoen: "minun rakas vauvani". Silloin sulin totaalisesti. Kyyneleet pyrkivät silmäkulmaani, ja kuiskasin takaisin: "Te olette minun ja iskän rakkaat pienet miehet". Elämän pieniä, mutta kuitenkin niin isoja iloja. Tätä varten minä elän. Tätä varten minä olen kestänyt kaikki nämä vuodet hoitojen kirouksessa, enkä  kadu hetkeäkään. Minä olen äiti. 

tiistai 16. lokakuuta 2012

Virallisesti raskaana

Tänään aamulla oli neuvola rv 22+3. Raskaus on kestänyt siis sen KELAn vaatiman 154 päivää, joten olen oikeutettu äitiysavustukseen. Eli virallisesti KELAnkin mielestä meille on vauva tulossa :) Papereita vaan eteenpäin pitäisi alkaa laittamaan!

Jaksamisesta

Tällä kertaa minulla ei ollut vastassa se minun oma terkkari, vaan sijainen. Ihan mukava nainen tämäkin, ja paljon keskusteltiin töissä jaksamisesta ja vaivoista. Kerroin hänelle tästä unettomuudestani (herätty taas kello 4.30, jippii!), ja hänkin oli sitä mieltä että työni luonteen takia kovin pitkään ei kannata töissä yrittää pinnistellä mikäli tarkkaavaisuus alkaa herpaantua. Onneksi sentään vielä mitään isompaa kämmiä ei ole käynyt, eikä toivottavasti käykään. Mutta tarkkana pitäisi olla, ja jostain syystä se ominaisuus on täysin kadoksissa. Niinkuin oli edellisenkin raskauden aikaan. Ehkä siinä onkin jotain perää, että vauva vie äidin aivoista rakennustarpeet :) Juuri kuin alkoi tuntua sille, että taas älyääkin asioista jotain edellisen taantuman jäljiltä, niin palasin takaisin lähtöpisteeseen, mutta ihanan asian takia tottakai <3. 

Mittauksia

Oma terkkarini ei ole ihan niin kärkäs sanomaan tuosta painonnoususta. Mutta tällä kertaa sain toruja, ja ihan aiheesta kyllä. Painoa on kertynyt 12 viikon aikana 6,6 kg mikä tekee 550 g viikkoa kohden. Ihan näin paljoa ei tietenkään saisi tulla vielä tässä vaiheessa, joten nyt pitäisi kyllä tehdä tälle asialle jotain. Itse syytän selkeästi hidastunutta suolentoimintaa, jolla varmaan on ainakin osa syynsä tähän hillittömään paisumiseen. Ja se tietysti kun normaalisti syön hyvin vähän lihaa ja nyt sitä on tullut syötyä paljon enemmän, siis joka päivä. Energiaa tulee enempi kuin ennen raskautta. Ja herkkujahan en syö, eikun.... no joo tulee niitä syötyä muttei joka päivä :) Että selityksiä kyllä riittää! Sokerirasituksesta tämä terkkari vähän myös kyseli, mutta sanoin että oman terkkarini mukaan ei ollut tarpeen, koska bmi on ollut alla 25 raskauden alkaessa ja edellinenkin lapsi oli normaalinpainoinen syntyessään (3,5 kg). 

Hemoglobiini yllätti iloisesti 131 arvollaan. Onneksi ei tarvitse alkaa syömään rautaa kun mahani tekee totaalisen stopin jo yhdestä kapselistakin.

Sain myös lähetteen vasta-aine kontrolliin, koska olen Rh-negatiivinen. Esikoinen on Rh-positiivinen, mutta kiitos Anti-D-piikin ei immunisoitumista tapahtunut edellisessä raskaudessa. Ainakin ekat rv 11 viikolla otetut vasta-ainearvot olivat negatiivisia. Tästä asiasta itse olen ehkä eniten huolissani, koska immunisoituminen tarkoittaisi verensiirtoja vauvalle jo kohtuun ja vielä synnyttyäkin anemisoitumisen takia. Ei kuulosta yhtään kivalle :/.

Pieni ukkeli masussa

Sydänäänet kuuluivat reippaasti ja syketaajuus vaihteli niinkuin pitääkin 150-158 välillä. Äänet kuuluivat ihan navan alta, joten perätilassa edelleen ollaan. Terkkari kyllä vakuutteli, että vielä tässä vaiheessa vauvat heittävät kieppiä päiväkohtaisesti, mutta itse en kyllä siihen usko pätkääkään. Esikoinen oli perätilassa ainakin näiltä viikoilta loppuun saakka, ja melkein voisin lyödä vetoa että näin käy nyttenkin. Yritin vihjailla siihen suuntaan, että olisi joku kontrolli tässä välissä ennen synnytystapa-arvioita rv 36, mutta kuulemma sitä kontrolloidaan neuvolassa ihan käsikopelolla. Ehkä pitää sitten kuitenkin kallistua sinne 4D-ultran puoleen yksityiselle, vaikka kamalasti hirvittää se hinta. Jotenkin tuntuu pitkälle ajalle odotella sinne rv 36 asti...

Muuta tässä ei tulekaan nyt mieleen. Kohmeloiset aivot tuntuvat tarvitsevan unta, joten päiväunet kutsuvat! Ihanaa luksusta vapaapäivänä ottaa unet silloin kun sille tuntuu! Huomenna taas paluu arkeen ja siihen arkikoomaan...