lauantai 23. helmikuuta 2013

Näin Ihme saapui maailmaan

Sektiota edelliset päivät olin flunssassa. Podin yskää, nuhaa ja kuumetta, ja oli suoraan sanottuna aika karmea. Tauti alkoi maanantaina, jolloin äitipolikäynnillä kätilö väläytteli että sektiota jouduttaisiin siirtämään. Tämä vaihtoehtona ei todellakaan sopinut minulle. Mieliala oli ollut niin maassa jo muutenkin huolen takia, joten päätin olevani kunnossa lääkkeillä tai ilman. Onneksi lääkäri sanoi, ettei pieni flunssa haittaisi.

Torstaiaamuna 14.02.2013 vedin aamulla Panadolin, jotta mahdollinen kuume ei nousisi. Aika sairaalaan saapumiselle oli 7.30 ja olimme ensimmäisenä leikkausvuorossa ellei kiireellisiä tapauksia tulisi eteemme. Kätilö ohjasi meidät odottamaan vuodeosaston sohvalle, kunnes minulle määrätty kätilö saapuisi työvuoroon. Pian hän ohjasikin minut tulevaan huoneeseeni ja aloitti alkuvalmistelut. Ensin olin noin puolen tunnin ajan käyrällä, jossa kaikki oli mallikkaasti. Bongasin myös 3(!) supistusta vahvuudeltaan n. 40 kieppeilla. Varsinaisesti en niitä itse oikein kunnolla tuntenut, mutta olihan niitä minulla kuitenkin. Hassua. Tämän jälkeen kätilö laittoi tippakanyylin käteeni. Ensin tuli harha pistos ja nesteet valui käteen sisälle, mutta viereisestä suonesta neste lähti vetämään. Sitten katetri, joka ei sattunutkaan niin paljon kuin muistin. Tuntui lähinnä vain epämiellyttävänä tarpeena mennä pissalle. Leikkaava lääkäri tuli kertomaan leikkauksen kulusta ja tutkimaan edellisen arpeni. Hän hämmästeli kovasti miten hyvin edellinen haava oli parantunut ja lähes näkymättömissä. Ja tästä sitten alkoi matka leikkaussaliin. Mies jätettiin pukemaan sairaalavaatteet päällensä ja hän sai luvan tulla saliin kunhan olin saanut spinaalin.

Leikkaussalissa minut siirrettiin sängyltä leikkauspöydälle ja kiinnitettiin piuhoihin. Siis verenpainemittari, happisaturaatiomittari, EKG-anturit ja happimaski. Lisäksi nesteet laitettiin painepussiin virtaamaan suoneeni ja annettiin antibioottiprofylaksia. Koko leikkauksen aikana minua nesteytettiin yhteensä 3000 ml, ja lopulta menettäni verimäärä olikin vain 600 ml. Joten aika reippaasti tuli yli nestettä kehoon. Makasin siis selälläni sängyllä molemmat kädet sivuille ojennettuna ja tuettuna. Tämän jälkeen saapui anestesialääkäri saliin ja hän kysyi miten edellinen spinaali oli sujunut. Edellisen kerran minua jouduttiin pistämään 3 kertaa, ensin lääkäri pisti verisuoneen, toisen kerran oli liian pieni annos ja vasta kolmannella kerralla sain riittävän puudutuksen. Spinaalia varten minut autettiin sikiöasentoon, mitä paremmin siihen pääsee, sitä helpommin puudutus onnistuu. Hoitajat painoivat polvista ja hartioista, ja pääsinkin todella hyvin toivottuun asentoon. Tämän jälkeen selkä pestiin jollain todella kylmällä aineella, eli ilmeisesti jollain alkoholipohjaisella joka haihtuessa tuntuu kylmälle. Itse pistos ei sattunut oikeastaan ollenkaan, hyvä että edes tunsin neulan piston. Lääkäri oli laittanut kerralla vähän isomman annoksen, joten puutuminen alkoi välittömästi. Ensin jalkoihin levisi lämpöaalto, ja sitten niissä alkoi tuntua "särinää", siis ihankuin pienen pieniä sähköiskuja kulkisi jalkojen sisällä. Vähitellen puudutus levisi rinnan alle, enkä tuntenut enää kylmää lappua mahallani, jolla testattiin puutumista. On muuten aika jännä tunne kun olevinaan liikuttaa varpaitaan ja ne eivät liikukaan! Mies saapui saliin ja Ihmeen tie maailmaan saattoi siis alkaa!

Itse leikkaus alkoi kello 9.18. Kipua en luonnollisestikaan tuntenut, mutta sen veivaamisen, vääntelyn ja kaivelemisen kyllä tunsi. Ja sitä kyllä riitti. Kaiken tuommoisen siis tuntee, mutta itse kipua ei. Koko yläkehonikin liikkui lääkäreiden työskentelyn tahdissa. Kello 9.40 kuulin rääkäisyn, todella voimakkaan semmoisen ja vielä useammankin! Siinä vaiheessa aloin itkemään, niin ihanaa  ääntä maailmassa saa harvoin kuulla. Tunne oli aivan mahtava <3. Poika pisteytettiin 9/9 pisteellä ja kapaloitiin. Hetken sain ihastella todella ruttuista ihanuutta, jonka jälkeen poika lähti iskän matkaan pesulle ja minä jäin kokoon kursittavaksi saliin. Ompeleminen tuntui kestävän ikuisuuden, mutta kyllähän se lopulta kasaan saatiin ja hyvin saatiinkin. Sain siirtyä heräämöön.

Heräämössä sain kipulääkkeet suoraan suoneen ja lämpöpeiton suojakseni. Kohtua käytiin painelemassa useamman kerran ja todettiin sen supistuneen hyvin. Puudutus alkoi poistua yllättävän nopeasti ja varpaani alkoikin liikkua vajaan puolen tunnin päästä heräämöön tulostani. Vähitellen tunto ja liike palautui sääriinkin, ja pystyin kannattelemaan niitä itse. Kello 11.30 tuli kätilö hakemaan minut osastolle pienen ja vähän isommankin miehen seuraksi. Ja siitä lähtien olemme olleet yhdessä, tuo pieni Ihme ja minä, äiti.

Itse operaatio meni siis paremmin kuin hyvin. Haava on tällä hetkellä, reilu viikko leikkauksen jälkeen täysin kiinni ja haavan reunat eivät edes turvottele. Tikit lähtivät helposti eivätkä olleet tarttuneet kiinni kudoksiin. Särkylääkettä en ole enää käyttänyt 3-4 päivään ja liikuntakykyni on lähellä normaalia. Tietenkään mitään hikilenkkiä en uskalla lähteä tekemään, ja nostelurajoituskin on otettava huomioon, vaikka senkin meinaa välillä unohtaa. 

Itse koen synnyttäneeni, vaikka monet ovat varmasti eri mieltä. Minulle henkilökohtaisesti, sekä miehelleni, tämä synnytystapa oli se ainoa oikea, jolla pystyimme varmasti takaamaan turvallisen lopputuloksen lapsellemme. Enkä kadu pätkääkään. En tule koskaan itkemään sitä, että en ole saanut kokea alatiesynnytystä. Vaikka aina sitä saa selitellä, MIKSI? Olen tullut äidiksi siinä missä muutkin, ja jo toiseen kertaan. Ja nythän jos vielä lapsia meille siunaantuu, niin seuraavahan tuleekin sitten jo automaattisesti sektiolla. Lääkäriltä tiedustelin myös kohtuni palautumista edellisestä sektiosta, ja hänen mukaansa kohtuni seinät olivat paksut ja täysin kunnossa vielä kolmanteenkin urakkaan. Aika näyttää ehditäänkö vielä kolmas ihmeemme tähän maailmaan saada, tällä raskautumisen tahdilla :)

5 kommenttia:

  1. Hienoa että kaikki meni synnytyksessä hyvin :)
    Ja kyllä mielestäni sektio on yhtälailla synnyttämistä siinä missä on alatiesynnytyskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lopputuloshan tässä kuitenkin on se tärkein! :)

      Poista
  2. Voi että, kyyneleet silmissä luen. Niin samanlainen kuin omani. Pisteet ja kaikki :) Ja edelleen näköjään herkistää. Tosin tuo loppu ja toipuminen mulla vissiin vähän työläämpää ja ikuinen iso reppu jää meikäläisellä arven päälle roikkumaan mut se on pientä ja loppu hyvin kaikki hyvin silti :) Onnea hyvästä synnytyksestä ♥ -Orvokkitukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Kyllä täälläkin 2 sektioo varmasti jättävät jälkensä mahareppuun :D Mutta se ja sama, onhan täällä pari ihanaa touhutenavaa seurana <3!

      Poista
  3. *merkkaan tämän ja palaan lukemaan paremmalla ajalla :)

    VastaaPoista