tiistai 29. huhtikuuta 2014

Kaksi Aata: Amarantti ja allergia

Hups, jopas on aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Mies on ollut kotona, potenut siis sitä influenssa A:ta, jossa pojat olivat jo aikaisemmin. Ja ei, minä en ole koskaan influenssaa sairastanut, enkä aloittanut nytkään. Lienee turvallista itämisajan puitteissa jo sanoa, että olen immuuni ko. taudille (jee!!). Koneelle en ole joutanut myöskään noiden ihanien ulkoilmojen takia, koska ollaan oltu ihan urakalla pihalla koko jengi, kuumeen sallimissa rajoissa toki. Viime kesänä mies rakensi meille tooodella reippaan kokoisen terassin alapihalle, jossa Eliaksen on hyvä ollut nyt touhuta vaikkei ulkona muutoin suostu kävelemäänkään. Tasaisella terassilla tepsuttelu taas sujuu ja ukko viihtyy siinä mukavasti leluilla touhuten. Hiekkalaatikkokin on saanut nyt uuden käyttäjän, joka mielellään ottaa uusia makuelämyksiä suuhunsa hiekkaisten lelujen muodossa. Tuleepahan tässä sitä paljon puhuttua siedätystä luontoon, minkä puutteesta lapset kuulemma ovat allergisia. Just joo. 

Lapsityövoimaa pihan haravointiin

Allergiapäivitystä siis. Kuka FIKSU keksii testata uutta ruoka-ainetta, jos seuraavana päivänä on tiedossa koko päivä töitä?! Jep, ei todellakaan meikäläisen järkevin teko. Allergialääkärimme patisteli kokeilemaan uudestaan amaranttia, koska sitä oltiin kokeiltu aikaisemmin vain rm:n kautta (jolloin tilanne tietysti sekavampi muutenkin). Annettiin Eliakselle n. 1 tl verran keitettyä amaranttia ruoan seassa. Ilta meni ihan hyvin, mutta yöllä pääsi helvetti irti. Lakkaamatonta suoraa huutoa usean tunnin ajan, rauhoittuen ainoastaan pieneksi hetkeksi kun käveltiin miehen kanssa huonetta ympäri vuorotellen. Loppuyöstä lopulta vaihdoin huonetta ja kerrosta, että saisin nukuttua edes hetken ennen työpäivää. Ja vain herätäkseni painajaisesta, jossa yritän soittaa hädissään karjuvalle pojalle ambulanssia, mutta en vain saanut näyttöön numeroita esille, joista olisin voinut painaa nämä pari tärkeää numeroa. Aivan törkeän kamala tunne kun näytölle tulee numerot 112 vain "pelikolikoina", jotka joku sitten käy tuhlaamassa (liikaa Hay Daytä kenties?! :D) Seuraava työpäivä menikin sitten suht' koomassa, ja hyvä että edes jälkikäteen muistin siellä käyneeni… Melko turvallista etten sanoisi.

Amarantti siis unohdetaan. Niinkuin tähän mennessä kaikki muutkin viljat. Toisaalta, Teffin voisi kokeilla uudelleen, koska se näytti silloin aikaisemmin olevan vähemmän paha. Odotellaan (ja nukutaan) tässä välissä nyt kuitenkin muutama yö, että jaksaa taas ottaa vastaan kaiken minkä allergiat päin pläsiä heittelee :)

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Saako mainostaa olevansa onnellinen?

Pääsiäisen aikaan sen oikeastaan taas tajusin. Touhuttiin perheenä pihalla auringon lämmittäessä, ja pieninkin pisti menemään joukon jatkona. Katselin perhettäni ja tunsin suunnatonta lämpöä. Olen onnellinen, hyvinhyvin onnellinen. Olen tyytyväinen elämääni noin yleisesti. Minulla on ihanat lapset, ja niitä on oikein kaksinkappalein. Minulla on ihana mies, joka ei pienistä valita, ja johon voi todellakin luottaa kuin peruskallioon asiassa kuin asiassa. Minulla on harrastukset, joista saan iloa, ja minulla on myös hieman aikaa toteuttaa itseäni. Minulla on työpaikka (tai oikeastaan kaksi tällä hetkellä), johon palata kun sen aika koittaa. Elämäni on perusturvallista henkisesti, fyysisesti ja taloudellisestikin hoitovapaasta huolimatta.

Tiedän, että monia blogien lukijoita rassaa se miten bloggaajat esittävät elämäänsä täydellisenä vaikka se ei sitä ole. Jätetään kertomatta ne huonot hetket ja postaillaan kuvia "onnellisesta" perheesta, joka hymyilee vain kameralle. Tottahan jokaiselle kuitenkin on sellaisia onnettomampia aikoja joskus, sillä mistäs sitä muuten voisi edes tietää olevansa onnellinen. Kaikki eivät tietenkään halua jakaa murheitaan muiden ja varsinkin tuntemattomien kanssa. Jos elämä on  aina tasapaksua, tulee ihmisestä luultavasti onneton, vaikka periaatteessa kaikki asiat olisivatkin kunnossa. Jotta voisi olla onnellinen, on joskus koettava suurta epäonnea ja tyytymättömyyttä elämään. Meidän perheen suurin tragedia koettiin ennen lapsia, aikana ennen blogia, sillä juuri se lapsettomuus oli juuri se mikä onnettoman tilanteen aiheutti. Olen monesti miettinyt millainen blogi se olisi ollut. Synkkä, täynnä epätoivoa, lohduton…ja varmasti PALJON lukijoita ;). Mikään muu asia elämässäni ei ole aiheuttanut yhtä isoa epätoivoa, eikä saanut minua uskomaan etten selviäisi tilanteesta. Tai miettimään vielä kauheampia tapoja päästä ulos pohjattomasta surun kaivosta. Ehkä on onni, etten ole kirjoittanut mitään siitä ajasta ylös, ja olen jopa onnellisesti unohtanutkin osan siitä ajasta. Olen usein sanonutkin, etten halua edes ajatella aikaa ennen Eemeliä, koska se saa minut samantien tuntemaan suurta surua, sydämen hakkaamaan ja vedet kirpoamaan silmiini. Hullua ehkä monen mielestä, ettei elämää muka ole ilman lapsia, mutta näin se on ainakin minun kohdallani. Ehkä jos olisin saanut lapsia ilman sen kummempia ongelmia, ja nuorempana, olisin voinut katsoa aikaisempaa elämääni ihan erilaisten linssien läpi. Se pinnallinen, omaa napaa tuijottava, mustavalkoisesti ajatteleva ja mielellään juhliva nainen ei ole katso minua enää peilistä takaisin. Ei enää moneen vuoteen. Se elämä on eletty, mutta olen myös tyytyväinen että olen nähnyt senkin puolen elämästä. Nyt ajattelen vain lapsiani, enkä todellakaan anna minkään asian ajaa heidän ohi.    Se, että on saanut lapset jo hieman kypsemmällä iällä, edesauttaa varmasti tätäkin asiaa.  Moni ehkä tyrmistyy seuraavasta "paljastuksestani", mutta tuskin monikaan lapsettomuuden kokenut, vaan jakaa sen saman tunteen. Me lapsettomuuden kokeneet vanhemmat rakastamme lapsiamme enemmän kuin toisiamme. Järkyttävää, eikö?

Olen pohdiskellut sitä, mikä on se ihan perimmäinen asia, mikä saa ihmisen tuntemaan itsensä (minut juuri nyt) onnelliseksi. Ehkä se on se aika. Aikaa tehdä sitä mitä itse haluaa, ja viettää sen tärkeiden ihmisten kanssa. Aikaa ilman kiirettä, aikaa osallistua rakkaidensa elämään. Aikaa tuntea olevansa tarpeellinen, rakastettu. Ja ehkä se, että elämä on vaikeuksien jälkeen sitä tasapaksua. Epäilemättä osansa on myös sillä, että työpaikkakin on tällä hetkellä stressivapaa, eikä työmatkoihin kulu varttia pitempään. Eikä muutenkaan elämää, tai isointa osaa viikoista ja päivistä, tarvitse viettää työpaikalla, itselle ei-niin-tärkeiden ihmisten seurassa (vaikka mukavia tekin olette ;) ). Ehkä sitä jossain vaiheessa taas arvostaa eri asioita, kuten sitä omaa aikaa (pitempäänkin kuin päiväunien ajan), ja varmasti jossain vaiheessa olen onnellinen kun pojat vihdoin muuttavat pois kotoa, ja saa lähteä tyhjästä kodista ihmisten ilmoille töihin :D Mutta se aika on sitten, onneksi ei vielä.

Tottakai meilläkin on omat arkiset haasteemme, mutta ne eivät ole Eliaksen allergioita kummaisempia. Yöunet ovat välillä olemattomat, ja kaiken lattialta suuhun vetävä taapero saa ihonsa kukkimaan ihan ilman muiden apuakin. Ja akuutimpana ikävyytenä influenssa A jyllää porukassamme minä ollen ainoa jota se ei ole vielä saavuttanut. Väsyneenä tulee myös joskus kiukuteltua, eikä kommunikointikaan silloin ihan aina pelaa. Ihan siis tavallista perhe-elämää, ei sen ihmeellisempää!

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Aurinkoista pääsiäistä!

Toiset tekee heräteostoksia, eräät taas heräteleipomuksia :) Minun EI pitänyt leipoa mitään, koska… no, tiedättehän, ne leipomukset pitää sitten syödä. Olen ollut melkoisen uppoutuneena kankaisiin, eikä herkut ole hirveästi kiinnostaneet, ja hyvä niin! Tänä aamuna kuitenkin koin äkillisen herkkuherätyksen, ja sen myötä pyöräyttelin luotto-ohjeellani muffinsit suklaasta ja toffeesta. Ja koska pääsiäinen, piti ne koristellakin!
Valkosipulipuristimesta on moneksi!


Ruoho on vihreäksi värjättyä sokerikreemiä.
Eemeli koristeli omat muffininsa ihan itse!
Pääsiäinen: yhteistä aikaa, aurinkoa, ulkotöitä :)

Aurinkoista pääsiäistä!

torstai 17. huhtikuuta 2014

Saumuria ja kuumetta

Niinhän siinä kuitenkin kävi. Kun jotain haluaa oikein kovasti, tulee se ennen pitkää hommattua jos sopiva tulee vastaan.
Saumuri Singer 14SH654 työpisteessään. Kaikki tarpeelliset lähistöllä :)
Huomasin, että Stokkan hulluilla päivillä oli tarjouksessa Singerin saumuri 199 euroa. Ei paha hinta, saumurista! Tutkiskelun jälkeen huomasin, että sama saumuri, tosin edeltävä malli, oli tarjouksessa myös Hobby Hallissa samaan hintaan. Hetken pohdiskelin näiden kahden välillä, mutta lopulta tilasin kuitenkin Hobby Hallin version, koska ihmiset olivat pääsääntöisesti olleet tyytyväisiä tuohon vanhempaan malliin, joten luultavammin se toimisi myös minun käytössäni. Ja olihan yksi syy myös se, että Stokkan saumuri oli tarjouksessa perjantaina, kun olin menossa Lapsimessuille… :) Uudessa versiossa oli ilmeisesti lisänä vain tikin leveyden säätö mahdollisuus, minkä kuulin olevan suht turha ominaisuus, mutta mikä tietenkin tuo lisää liikkuvia osia laitteeseen, ja lisää mahdollisia rikkoontuvia osia. Vanhassa siis vara parempi tällä(kin) kertaa.

Hauskinta tässä on se, etten ole koskaan aikaisemmin edes nähnyt saumuria, saati sillä ommellut. Ohjekirja kädessä olen saumuriini tutustunut ja kysellyt neuvoja netissä. Ihanaa, kun on olemassa erilaisia paikkoja mistä tällaiset tumpelotkin voivat kysellä, ja saada asiallisia neuvoja. Onneksi saumuri oli sentään valmiiksi langoitettu, että pääsi heti testailemaan ilman langoituskatastrofia. Ne langat näyttävät menevän sinne tänne laitteessa, ja veikkaan ettei langoitus tule olemaan ihan helppoa ensikertalaiselle… Tilasin myös koneeseen uudet neulat trikoon ompelua varten, koska mukana tuli vain ne tavalliset paksut neulat, joilla ohueen trikooseen saattaa tulla reikiä. Neuloja siis odotellaan edelleen, mutta pitihän se kuitenkin koeommella pari juttua, pipon ja housut, jotka onnistuivat mielestäni todella hyvin (toivottavasti vaatteisiin ei tule reikiä pesussa!).

Singer perhe :D Tosin lainassa siskolta, koska omassani ei ole kuin
siksak- ja suoraommel :(
Saumuri on ollut käytössä nyt viikon päivät. Kovin paljon en olisi muutenkaan ehtinyt ommella, koska Elias on ollut kipeänä sunnuntaista saakka. Tauti alkoi kovalla kuumeella neljän päivän ajan, ja nyt viime yönä mukaan tuli myös nuha ja yskä. Yöt on olleet aivan kamalia, taas vaihteeksi... Syli on ollut ainoa paikka missä on viihdytty hereillä ollessa, mutta onneksi kuitenkin päiväunet ovat maistuneet, ja äitikin on saanut vähän hengähtää (ja saumuroida, vaikkakin sauma kerrallaan :D ). Lääkärissä ei löytynyt mitään kuumetta selittävää, eli joku virus siellä jyllää. Hetken näyttikin jo tilanne paremmalle, mutta sitten tuntui, että tauti paheni uudelleen. Mutta eiköhän tämä tauti kohta ole selätetty ja pääsen tutustumaan uuteen härveliin tarkemmin.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Lapsimessut 2014

Lapsimessut, tuo vuoden isoin lastenvaatteiden myyntitapahtuma, on taas menossa. Ehkä jotkut teistä ovat sen huomanneetkin (kyllä, jokainen blogi täynnä tätä samaa messuhommaa!). Meidän perhe kävi katsastamassa messut perjantaina heti aamusta, kun paikalla ei ehkä ollut vielä ihan niin isoa yleisömäärää kuin messujen pääpäivinä lauantaina ja sunnuintaina. Olimme messuhallin oven kahvassa kiinni lippu kädessä heti aamusta ovien avauduttua, joten jonossa ei tarvinnut seisoa laisinkaan, vaan reitti oli avoin halliin asti. Huh, onneksi! Muistan joskus jonottaneeni kylmässä tuulessa ja tuiskussa puolisen tuntia, eikä se todellakaan ole mukavaa muisteltavaa. Itselläni messujen päämääränä oli tällä kertaa ostaa enemmän kankaita ja vain joitain valmiita vaatteita pojille, mutta eihän se ihan niin sitten mennyt. Monet messuesittelijät olivat mainostaneet etukäteen tuovansa paikalle ison määrän kankaita, mutta lopulta totesin kangastarjonnan olevan aika suppea, eikä varsinkaan minua miellyttäviä trikoita ollut myynnissä juuri laisinkaan. Valmiita vaatteita sen sijaan olisi ollut kassitolkulla, mutta koska kukkaron pohjalla ei edelleenkään ole kultahippusia, niin ostin vain "muutamia" ihanuuksia pienille miehilleni.

Metsolan froteet 8-14 €, ylimpänä resoria.

Me&I oli perinteiseen tapaan mukana isolla röykkiöllä edellisien kausien vaatteita. Olin paikalla suht ensimmäisten joukossa, ja mielestäni tänä vuonna myyntipöydille pääsi helpommin tonkimaan, eikä edessä ollut ihan lävistämätöntä ihmismassaa.
Ihan normaalia...
Vaatteiden hinnat olivat suurinpiirtein puolet normaalista, mikä mielestäni on sellainen hinta, jonka raaskii maksaakin näistä iloisen värikkäistä vaatteista.

Me&I saalis. Eliakselle haalarit, housut, oravapaita ja smulanpipo.
Loput Eemelille.

L&B tiskille eksyin myös, kun huomasin Eliaksen pudottaneen sukkansa jonnekin matkan varrelle. Mukaan tarttui pari pakettia sukkia (2 paria 4 €) ja ruskea velourtakki Eemelille (8 €).

Eemelin saalis. Metsolan froteinen autopaita, Metsolan mustat housut,
Villervallan t-paita, Me&I:n t-paita.

Metsolalla oli paljon paitoja ja bodyjä 10 €, housuja, huppareita ja haalareita 15 €, kokohaalareita 20 €, metrin kangaspaloja 8-18 €, hattuja 12 €, myssyjä 3 kpl/10 € jne. Eli todellakin jokaiselle jotakin, enkä minäkään sieltä tyhjin käsin lähtenyt!

Eliaksen Metsola saalis.
Tämä setti Eliakselle päälle hellepäivänä <3

Småfolkilla oli myös myyntipöytä, jossa oli paitoja ja uikkareita 10€, muita hintoja en edes katsellut. Selasin valikoiman läpi, mutta ainoastaan uikkarit saivat minut innostumaan ja päätyivät mukaani.

Mä vaan niin tykkäsin näistä!

Tekemistä messuilla on paljon lapsille. On poliisi, pelastuslaitos, pomppulinna, tapahtumalava, jossa esityksiä. On kokkikoulua, temppurataa, ongintaa, kaikkea mahdollista mitä vaan voi keksiä. Kannattaa ehdottomasti käydä messuilla jos yhtään löytyy aikaa tälläiseen!
Niin ne pipot, eihän niitä nyt niiiin montaa tullut?! :D

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Meidän öistä ja eroahdistuksesta

Uskaltaisikohan sitä jo hehkuttaa. Nimittäin, meillä vihdoin nukutaan! Tai ainakin paremmin kuin koskaan aikaisemmin, ja sekin on jo jotain se.

Meillä on aina nukuttu hyvin vaihtelevasti öisin, kun taas päivisin unet ovat olleet pääsääntöisesti hyviä. Osakseen päällä olevat allergiat ja osakseen luultavasti vain se, ettei Elias osaa tuudittaa itseään uneen havahduttuaan, ovat pitäneet yöunet katkonaisina (päivisin ei tietenkään nukuta niin pitkiä pätkiä). Pari kuukautta sitten tapahtui jotain, eikä muutos tapahtunut siihen toivottuun suuntaan. Elias alkoi huutamaan öisin, siis oikein todella urakalla. Ensimmäiset kolme tuntia nukuttiin hienosti, ääntä päästämättä ja liikahtamatta, niinkuin päivisinkin sen kolme tuntia, mitkä päiväunet kestävät. Ja mikään ei auttanut. Etsin syitä iholta, olihan siellä sitä tavallista rypelöä. Tiukensin ruokavalion, ja rasvasin sen kortisonilla todella hyväksi, mutta ei vaikutusta. Etsin syitä hampaista, annoin särkylääkettäkin, ei vaikutusta. Huuto jatkui sen kolmen tunnin unien jälkeen muutaman minuutin - puolen tunnin väliajoilla.  Tukkoinen nenä, mikä valvotti aikaisemmin, oli jo aikaisemmin hoidettu kuntoon kortisonisuihkeella (JEE!!). Ainoa mihin poika rauhoittui oli se, että hänet otti syliin ja lähti kävelemään ympäriinsä. Ja siltikin, vaikka lopulta saimme hänet tainnutettua nukkumaan keskellemme, ei uni ollut siltikään yhtenäistä, vaan huutelua tuli tasaisin väliajoin. Ei varmaan tarvitse kertoa, että koko porukka oli suht väsynyttä valvomiseen.

Jossain vaiheessa keksin ajatella eroahdistusta. Päivisin Elias on ollut viime aikoina aika riippuvainen. Tankkaa syliä reippaasti, eikä siedä poistumistani näköpiiristä. Kun olen illalla töissä, menee pojilla ihan hyvin, eikä Elias minua ole ikävoinyt. Mutta silti, heräsin ajattelemaan, että olisiko kuitenkin minun työssäkäyntini saanut Eliaksen tajuamaan ettei äiti olekaan aina käytettävissä. Ja siis sitten reagoinut yöllä huutamalla, vähän niinkuin alitajuisesti. 

Elias on aina nukahtanut omaan sänkyynsä, välillä paremmin, välillä huonommin. Kun Elias alkoi huutelemaan, yritin rauhoittaa häntä omaan sänkyynsä tassuttelemalla (Eliaksen pinnis on siis kiinni meidän vanhempien sängyssä). Jos (yleensä) ei auttanut, otin hänet jonkun ajan päästä väliimme ja yritin rauhoittaa raivoavan pojan siihen, mutta siinä vaiheessa peli oli yleensä jo menetetty, eikä loppuyön unista tullut enää mitään. Eroahdistus mielessä päätettiin kokeilla välitöntä läheisyyttä huutelun alkaessa. Seuraavana yönä, kun Elias ensimmäisen kerran inahti, kaappasin pojan väliimme, ja painauduimme tiukasti ukkoon kiinni. Ensin Elias hieman protestoi totuttuun tapaan pöyriskelemällä ja raivoamalla, mutta rauhoittui kuitenkin lopulta. Ja nukkui lähes hiljaa loppuyön, siis kuitenkin paremmin kuin pitkään aikaan. Pari yötä ehdittiin tehdä tätä pienillä huuteluilla, kunnes koitti yö, jona poju sammui väliimme samantien siirrettyäni hänet väliimme, ja nukkui heräämättä, pyöriskelemättä, itkemättä koko loppuyön aamun saakka. Ja nyt näitä yötä on takana viikon päivät. En voi ymmärtää miksi en tajunnut tätä aikaisemmin? Miten näin yksinkertaisesta asiasta voi unet olla kiinni? Nukkukoon minun puolestani välissämme, kunhan vain nukkuu! Hyvin pieni mies siihen mahtuu, eikä todellakaan häiritse yöuntamme kun kerrankin ihan oikeasti nukkuu! Turhaanhan sitä kiusaa pientä yrittämällä tainnuttaa omaan sänkyynsä, jos kerran toinen tarvitsee molemmat turvalliset vanhemmat ympärilleen nukkuakseen heräämättä. Mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi muilla, eli omaan huoneeseen siirtämistä ei edes harkita piiitkään aikaan. Nyt vain sormet ja varpaat ristiin ja toivotaan, että tämä oli se pysyvä ratkaisu meidän uniongelmiin! 

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Mitä meillä puetaan ja miksi

Todella monessa blogissa on viime aikoina pohdittu lasten pukemista (tai noh, useassa niistä harvoista mitkä silmiin on osunut). On esitelty omia suosikkimerkkejä, lytätty inhokkimerkkejä tai kerrottu miksi ei ylipäänsä pue lapsiaan merkkivaatteisiin (toisaalta, mikä on "merkki"vaate? Onhan H&M:kin merkki, ainakin volyymin perusteella…). Ja niinkuin aina, niin onhan mullakin tähän asiaan todella vahva mielipide, ja halu tuoda se julki :D 

Lasten (merkki)vaatteet taitaa olla todellakin aika viime aikainen ilmiö, tai sitten olen vain myöhäisherännäinen. Esikoisen aikaan, siis vuonna 2008, ostelin vauvan vaatteet Lindexistä, H&M:stä, KappAhlista, Prismasta ja jopa tarjoustalosta! En juuri katsellut tuotemerkkiä, vain sitä, että vaate näytti kivalle ja oli kukkarollekin sopiva.
Eemelin perintöä, ihanat velourpaidat Kids Wear Retro
Tottakai joskus haikailin hienojen ja kalliiden perään merkkiä pahemmin tuijottamatta, mutta koskaan niitä en ostanut, koska hinta hirvitti liikaa. Enpä ollut edes kuullutkaan kovin monesta merkistä. Merkkivaatteina pidin Tuttaa ja Reimaa, ja niitä pojallani olikin paljon. Po.pin tiesin, mutta en koskaan edes käynyt liikkeessä, koska en ymmärtänyt miksi ihmiset haluavat maksaa älyttömiä summia niin pienistä vaatekappaleista (en kyllä ihan täysin ymmärrä vieläkään).
Pieniä aarteita, jotka kaivoin esiin säilytyksestä Lindex/Tutta
Jossain vaiheessa ihastuin sitten retrotyylisiin vaatteisiin, tosin siinä vaiheessa poika oli jo lähemmäs 2-vuotias, eikä valikoimaa sen ikäisellä ollut kovinkaan paljoa. Silloin netissä ei ollut ihan näin messevää määrää lastenvaateliikkeitä kuin nykyään, joten sieltäkään ei apua löytynyt. Poika kasvoi, lähti päikkäriin, ja vaatteet hommattiin edelleen niistä tavallisista liikkeistä. 

Kesällä 2012 tulin raskaaksi, mutta lastenvaatteita en edes uskaltanut ajatella. Olihan minulla vaatteita vaikka kuinka tallessakin. Aloitin bloggaamisen ja ennenkaikkea muiden blogien lukemisen. Ja kas, uusi maailma avautui minulle. Ihania vaatteita pilvinpimein! Vanha retrovaaterakkaus räjähti silmille! Katselin vanhoja esikoisen vaatteita. Kylläpäs ne näyttivätkin, hmmm… tylsille, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Eliaksen vihreitä vaatteita Me&I/Lindex/NameIt/Po.P/Kaxx
Lopullisen niitin ja suunnan vaatehankinnoilleni osoitti facebookin sydänpyllyt-ryhmän löytyminen, ja sieltä bongaamani pöllöbody. Se oli SAATAVA! Selailin monta päivää tarjolla olevia vaatteita, ja muodostin selkeän kuvan siitä mistä tykkään.
Eliaksen oransseja housuja MoonKids/Lindex/Me&I/Kids Wear Retro/Metsola/MelliEcoDesign
Eliaksen oransseja paitoja Po.P/Me&I/Lindex/Jny
Ruskeaa, turkoosia, oranssia, froteeta, velouria, ihania toistuvia kuvioita, pehmeitä, LAPSILLE sopivia vaatteita. Siis oikeasti lastenvaatteita, eikä vaatteita miniaikuisille.
Eliaksen ruskeita vaatteita Me&I/Metsola/EjSikkeLej
Ei tönkköjä pillifarkkuja, ei ahtaita kauluspaitoja, ei mitään typeriä nahkatakkeja koossa 62 cm, tai muitakaan lapsille epäkäytännöllisiä asuja.
Haaremihousut
Ensin ostin muutaman meandin vaatteen sydänpyllyistä, ja olin tyytyväinen. Mutta nälkä kasvoi syödessä, niinkuin hyvin usein kohdallani käy.
Turkoosit vaatteet Me&I/Tutta/Metsola
Tuli lapsimessut, tuli alet, ja jopas alkoi vaatekaappi pursuamaan ihania mielestäni minun lapsille sopivia vaatteita. 
Kolusin oikeita kirppareita, tein löytöjä, eikä vaatekaappeihin kohta enää mahtunutkaan niitä vanhoja esikoiselta jääneitä vaatteita. 
Lindexin tähtivelourhousut menee minkä värisinä tahansa!
Ja kun valmisvaatemerkit alkoivat käydä vähiin (ja kukkaron pohjalla köllötti vain nöyhtää), päädyin selailemaan kangaskauppoja. Ja mitäs siitä nyt enää voi sanoa, sekin vei tämän retrovärihullun äidin mennessään. Vaatteita just niistä kankaista ja väriyhdistelmistä mitkä miellyttää eniten! Eikä takuulla kadulla tule vastaan toista täsmälleen samanlaista!


Ulkovaatteista olenkin tainnut aikaisemmin jo puhua. Meillä puetaan Reimaa, Lassieta, Legoa, Jonathania, Remua, Tickettiä tai oikeastaan sitä mitä kirpparilta löytyy kotipihavaatteiksi, ja vähän parempaa päiväkotiin (että kestää olla samalla haalarilla molemmat päivän ulkoilut). Pari Po.pin välikausitakkiakin taitaa olla Eliasta odottamassa, josta ei siis vielä kokemusta. Yhtä tyytyväinen olen ollut esim. talvipukuihimme Reimaan, Legoon ja Tickettiin, eikä kestävyydessä ole juurikaan eroja näkynyt. Kaikki ovat kestäneet yhden talven, mutta toisena talvena on alkanut polven kohdalla kangas ohentua ja  näyttää sille, että kohta kuluu puhki. 

Ticket / Lego
Ainoana miinuksena Ticketin kohdalla voi sanoa sen, että jalkalenksut katkesivat joka kiinnityskohdasta parin viikon sisään, mutta toisaalta jalkaresori on sen verran tiukka, ettei lahje niiden puutteesta huolimatta pääse nousemaan kovassakaan menossa. Tosin kyllähän se ihmetyttää, miten Reima ja Lego ovat onnistuneet niin paljon paremmin lenksuissaan, etteivät ne tähänkään päivään mennessä ole katkenneet kovasta käytöstä huolimatta. Enkä saanut edes uusia tilalle kun menin reklamoimaan ne ostaliikkeeseen. 

Mutta ne värit. Mielestäni tärkein ulkonäöllinen ominaisuus ulkovaatteella on kirkas väri. Suomen talvi on pimeä ja musta, niin MIKSI ihmeessä useat ulkovaatevalmistajat valitsevat kuoseikseen tummia ja synkkiä värejä?! Onko todellakin tarkoitus piilottaa lapset talven pimeyteen? Olisikohan se jo ihan turvallisuutta edistävä tekijäkin, että ulkovaate erottuisi tuolla pimeydessä ihan pelkästään omalla kirkkaudellaan, vaikka ilman heijastimiakin?

Lego / Reima (ihan eka talvihaalariostos, mikäs muu kuin musta!)
Värikkäitä ulkovaatteita saa oikein hakemalla hakea. Ehkä ajatellaan, että mustassa ei lika näy. No vaikka se lika ei näy, niin likainenhan se silti on. Mitä väliä jos ekan ulkoilukerran jälkeen haalarissa on pari likatahraa, nehän saa kertapyyhkäisyllä pois.

Eemelin eka välikausipuku, käytetty kauppareissuilla.

Viime aikoina olen siis törmännyt usein siihen, miten äidit/bloggaajat arvostelevat toisten lastenvaatevalintoja. Joku haukkuu Meandit tunkkaisen värisiksi ylihintaisiksi lumpuiksi (ylihintaisia kyllä, lumppuja ei mielestäni, värit taidettiin jo käsitellä), toinen taas perus henkkamaukat värittömiksi halpatuotetuiksi hahmo-oksennuksiksi (no värejä löytyy joka makuun, hahmot löytyy, halpatuotanto löytyy…). Pohditaan, onko Moloon ja Mini Rodiniin lapsensa pukeva äiti pönkittämässä omaa egoaan ja asemaansa, vai onko nämä merkit oikeasti ylivertaisia muihin nähden. Makunsa kullakin. Jos MINÄ haluan pukea OMAT lapseni värikkäisiin, ja vaikka mielestäsi kalliisiinkin vaatteisiin, niin minä teen niin, vaikka juuri ne kyseiset vaatteet olisivatkin mielestäsi kauheinta mitä tiedät. Jos SINÄ haluat pukea lapsesi harmaisiin suoriin housuihin ja harmaaseen slipoveriin, alla tietysti vaaleansininen kauluspaita, niin SINULLA on siihen täysioikeus, vaikka mielestäni se on oudointa mitä lapselleen voi pukea arkivaatteiksi. Jos jotain toista taas ei kiinnosta vaatemerkit pätkän vertaa, ja hän ostelee vaatteet lapselleen kirppareilta tai saa ne lahjoituksena ystäviltään, on se hänen asiansa. Ja sen pitäisi olla itsestään selvää, ettei kenenkään tulisi kyseenalaistaa toisen valintaa. Meillä kaikilla on siihen oikeus ilman, että täytyy laatia tuhatsanainen ilmoitus ja perustelu asiasta. Ennen tämä oli normaalia, eikä esimerkiksi kukaan edes tiennyt minun lapsuudessani minkä merkkisiä vaatteita lapsen kaverilla oli päällä. Tai ehkä oli vain yksi vaatemerkki, Tutta, en osaa sanoa tai voi muistaa.

Se siitä (varoitus, nyt syyllistyn itsekin arvostelemaan merkkejä!). Meillä puetaan siis värejä ja miellyttäviä kuoseja merkistä riippumatta. Me&I sattuu olemaan listalla hyvin usein, koska se tuntuu olevan ainoa merkki joka tekee tämän (minun) tyylisiä vaatteita. Lindexistä tekee joskus löytöjä, mutta sen ovat muutkin tämäntyylisistä tykkäävät huomanneet ja ne vaatteet tuntuvat häviävän rekeistä aika tehokkaasti. Tutta, kivoja vauvalla. Mini Rodiniin en ole päässyt sisälle, mielestäni ne ovat miniaikuisten vaatteita oudoilla kuoseilla. Pomppi tekee ihania vaatteita tytöille, mutta poikien vaatteet ovat aika pliisuja. H&M teki mielestäni esikoisen aikaan paljon kivempia vaatteita, nykyään harvemmin löytää muuta kuin hahmoja (esikoisen mieleen toki). KappAhlista voin vain sanoa viimekertaisen reissun perusteella WTF? Småfolk, joitain kivoja. Metsola, tykkään froteesta. Velourhousut, aivan sama kenen tekemät, kelpaa. Tiedän siis mitä haluan, ja tiedän keneltä sitä löydän. Toki kaudet ja kuosit muuttuu, ja yllärinä voi alkaa tykätä toisesta ja unohtaa toisen. Kaikista mieluuummin pukisin lapseni edullisesti henkkamaukkahintaan ja Me&I kuosiin, mutta sellaista valmisvaatetta ei ole vielä kävellyt vastaan. Mikähän siinäkin :D

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Me&I tilaus

Olen tainnut joskus mainita, että tykkään pipoista. Jos en ole, niin kerronpahan nyt ettei jää epäselväksi :D Minulla on aikaisemmin ollut yksi Meandin pipo, jonka onnellisesti satuin hävittämään jonnekin matkan varrelle. Me&I -kutsut ja hävinnyt pipo oli siis hyvä syy kartuttaa pipo kokoelmaa, vaikkakin kerrankin omaan päähän. Yleensä ostan Meandia vain alesta, koska hinta hirvittää ihan liikaa kotihoidontuella. Mutta koska pipoja harvemmin jää sinne asti, tilasin kutsuilta jotain ihka ensimmäistä kertaa. Nämä pipot ovat kuitenkin suhteessa järkevämmän hintaisia, eikä niitä alesta siis saa kuin paria euroja edukkaammin.

Eemelille bussi-pipo, äitille loput :)

Kävin siis eilen hakemassa pipot kaveriltani, joka emännöi kutsuja, ja laittoi tilaukseni omaansa (säästettiin siis postikuluissa). Samalla vietettiin oikein kunnon mammatapaaminen keskenämme, juteltiin ja parannettiin maailmaa samalla kun pojat leikkivät keskenään (yllättävän nätisti, se on lisättävä!) Lopputuloksena kaksi virkistynyttä mammaa ja suunnitelmana mennä yhdessä lapsimessuille, ja ehkä jopa ilman vanhempia lapsia! Hyi meitä!

Ihan ohimennen on myös mainittava se mitä ihmeteltiin myös kovasti: nimittäin Meandin postikulut! Jos siis tilaa 500 eurolla, niin LUULISI jo saavan postikulutkin ilmaiseski! Niinhän sitä LUULISI. Ilmeisesti tällä firmalla ei tarvitse olla porkkanaa tilata useammalla satasella, niinkuin muilla, koska se ilmeisesti toteutuu muutenkin. Korkeat hinnat, himottu merkki, merkkiuskolliset asiakkaat. Pistää miettimään.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Surr surr! sanoo ompelukone

Kevään tullen käy aina näin. Neulominen unohtuu eikä hirveästi huvita kaivella puikkoja enää esille. Aurinko lämmittää eikä villaisille lämmittäjille ole enää tarvetta. Kuitenkin tekemisen ilon tarve kaivelee mielen sopukoita, joten keväisin on aika yleensä kaivella ompelukone esille. Viime keväänä sain päähäni opetella trikoopaidan tekemisen, ja sainkin mielestäni aikaan ihan kelvollisen esityksen pelkällä ompelukoneella toteutettuna. Saumuri polttelee edelleen, mutta tiedätte varmaan ettei kotihoidontuella sellaisia hirveästi ostella… :(

Tällä kertaa ompelin paidat molemmille pojille, ja niistä tuli mielestäni aivan ihanat! Sanokaa mitä sanotte, ja tykkäätte tai ette, mutta tämä kuosi ja nämä värit on ihan just sellaiset mitä ostaisin valmiinakin. Mutta enpäs osta, koska nämä paidat tulivat maksamaan yhteensä sellaiset 11 e. Ei tuolla summalla taida oikein saada mistään käyttämättömiä paitoja, eikä ainakaan näin ihania! Trikookangaspätkä oli 150 cm leveää, ja sitä oli 60 cm. Resoria meni ehkä 10 cm, eli n. 1 e arvosta. Yhden hutiin leikatun hihakaavankin sain anteeksi, sillä kangas ei loppunut siitä huolimatta kesken.


Paita 86 cm,  kaava Ottobren Raglan -malli
Isompi paita 122 cm Ottobre Slim Fit
Söpö mätsäävä kangasmerkkikin sattui olemaan
Alasauman ompelin "tehoste" sinisellä (oikeasti en viitsinyt vaihtaa lankaa :D )
Ikävä ompelukone tekee joskus hyppytikkejä, enkä saa sitä millään langansäädöllä korjattua

Onnistumisesta innostuneena päätin tehdä jotain myös itselle. Oo vinkkaili blogissaan Me&I:llakin valikoimassa olevan Twisted Jersey -hameen teko-ohjeesta, ja siitä innostuneena päätin tilata kankaan ja kokeilla tehdä itsekin. Netistä löytyy siis todella hyvä kuvallinen ohje, ja löysinpä vielä videonkin juutuubista, joten eihän tämä voinut enää epäonnistua! Hameesta tuli ihan kiva, ja istuu päälläkin mukavantuntuisesti. Uskaliaasti tilasin raitakangasta, koska se näytti niin hyvälle Oo:n päällä, mutta ihan varma en ole osaanko sitä itselläni käyttää, kuosivammainen kun olen. Mutta eiköhän tämä päälle eksy, eikä se todellakaan ollut kallis tehdä! Minun kankaani maksoi 12,90 / metri ja sitä oli 1,2 m. Valmiinahan tämä hame maksaa Me&I:lla yli 40 euroa!
Sovituskuvaa en saanut otettua, mutta oikealle näyttää päälläkin :)
Kankaita odottamassa ompelua