Eilinen ja tämä päivä on mennyt töissä tuskaillessa puolikoomassa. Jalkapohjat alkavat puolessa välissä päivää tuntua sille, ettei niille enää kestäisi yhtään painoa laskea. Jokainen askel sattuu. Seisominen tuntuu selässä kun lihakset tuntuvat kiristelevän viimeisiään. Käveleminen sattuu nivusiin, varsinkin jos yhtään meinaa etanaa nopeammin tallustella. Ja tänään piti ensimmäistä kertaa oikein kumartua kun nivuseen alkoi pistää niin kovasti kesken kävelyn. Ilmeisesti nämä ovat niitä liitoskipuja. Ja kaikenhuipuksi töistä päästyäni unohdin minne olen parkkeerannut autoni ja kävelin eri parkkipaikalle kuin missä autoni oli. Ilmeeni oli varmaan ihan näkemisen arvoinen kun tajusin, että takaisin on vain pakko vaappua ja jalkapohjat huutavat armoa. Puhumattakaan siitä nivusesta.
Kotiin päästyä ainoa toive oli päästä vaakatasoon, mutte ehei... Ruokaa vaan oli alettava väsäämään esikoiselle ja itsellekin. Lisätään vielä tähän kaikkeen ne minun surullisen ihanat pätkittäiset yöunet niin olen lähes valmis murhaamaan jonkun! Viime viikolla sairauslomalla ollessani olin täynnä intoa ja jaksoin touhutakin vaikka mitä, mutta työpäivän jälkeen on olo kuin kaikkensa antaneella. Ei sitten mitään jäljellä. Jos jaksan edes seuraavaan neuvolaan asti käydä töissä niin hyvä on. Mutta mihinkään extreme-suoritukseen en aio pyrkiä.
Nyt kello puoli yhdeksän olen kyllä ihan valmista kamaa unille. Ja sinne nyt lähden. Ehkä tämä valitusvirsi hieman kevensi oloani. Hyvää yötä kaikille!
Voi sentään :( toi työpäivän jälkeinen pakollinen ruuan laittaminen on kyl niin kireetä hommaa täälläkin... Mies vaan makaisi sohvalla pelaamassa, mur! Voimia sinne!!
VastaaPoistaKiitos :) Onneksi nyt on perjantai ja edessä 4 päivän vapaat <3 Ja työpäiviäkin vain kokonaisuudessaan 28 jäljellä!
Poista