maanantai 1. lokakuuta 2012

Maanantai aamuna krapula ja vapina... eiku

Maanantai, tuo kaikkien suosikkipäivä kaikista viikonpäivistä. On aamuja jolloin ei kannattaisi nousta ollenkaan sängystä. Tämä aamu oli juuri semmoinen. Aloitan alusta.

Kissa

Meillä on kissa, kohta 16-vuotias vanha neiti. Ikäväksemme Minni-neiti menetti "äitinsä", wanhan Milla-neidin menehdyttyä äkillisesti, todennäköisesti kuitenkin vanhuuteen vuoden alussa. Mutta perheellemme ja Minnille ihan liian äkillisesti. Tämän vanha-neiti traumatisoitui tästä menetyksestä todennäköisesti lopullisesti, ja viettääkin aikaansa yleisimmin sohvan alla silloin tällöin minulle, keinoemolleen,  mouruten. Ja kun nousen ylös aamulla, on kissalla tapana alkaa "huutaa" ikäväänsä tai jotain, niin että talo raikaa. Hiljaiseksi mouruamisen saa vain ottamalla kissan syliin ja silittelemällä tätä iäkästä ja hyvin palvellutta kehruukonetta. Kaikki tähän asti hyvin. Mutta sitten tulee se mutta, kissa ei jostain syystä enää suostu tulemaan syliini vapaaehtoisesti, ja se pitääkin houkutella syliin viekkaudella ja kuitenkin mahdollisimman nopeasti. 

Tänä aamuna puoli 7 aikaan tämä tilanne ei sujunut niinkuin elokuvissa (tai ehkä niinkuin katastrofielokuvassa). Olen herännyt kuuden aikaan lievässä koomassa miehen herätyskelloon. Kuunnellut norsulauman (se mies vain) tömistelyä yläkerrassa, ja heittänyt toivot uudelleen nukahtamisesta ja ihanista tunnin mittaisista yöunista, mitkä saisin vielä viettää ennen oman kelloni rääkäisyä. Nousen ylös mahdollisimman hiljaa, että edes esikoinen saisi uinua vielä tovin. Niinkuin ennenkin, mouruaminen alkaa heti päästyäni rappusten alapäähän. Kiipeän ylös, ja alan houkutella vanhaa neitiä syliin. Ei, ei tänään, kissa naukuu. Yritän epätoivoisesti pyydystää kissasta edes jotain uloketta käteni ulottuville, jotta saisin vedettyä miukun syliini ennenkuin loputkin talosta ovat hereillä. Turha toivo! Tästä säikähtäneenä kisuli säntää suoraa päätä alakertaan, ja minnekäs muualle kuin esikoisen sängyn alle huutamaan. No, kaikki varmaan jo tietää miten siinä kävi. Uninen "konemies" on herännyt.

Eväät

Vaatteet päälle, päikkäritavaroiden keräily mukaan, eväiden laittaminen valmiiksi rasiassa oven suuhun odottamaan töihin lähtöä. Lähtö töihin. Esikoisen pudottaminen päiväkotiin pusujen kera. Huomaaminen 15 km jälkeen, että eväät ovat vieläkin sievästi odottamassa kotiovella pussissa lounasaikaa. Kiroilua. Lounaalla töissä kaurapuuroa. Kiukkua!
Aamuinen näkymä auton ikkunasta.
Olisipa ollut aikaa kuvata ilman valotolppia!

Ilta

"Äiti, minä rakastan sinua". Aamun kiukku unohdettu <3. 

Ehkä tämä päivä ei ollutkaan niin kamala kuin aamuinen säntäily antoi ymmärtää!

Huominen

Huomenna se kauan odotettu rakenneultra. Jännitys alkaa kutitella masua... vai onkohan se vain pienokainen? :)

3 kommenttia:

  1. Voi jännittävää ! Rakenne-ultra on no niiiiin lähellä! Olikos se niin, että aiotte kysyä sukupuolen, jos se vaan on nähtävissä?
    Kääk!

    Ja ihana aamuinen kuva <3

    VastaaPoista
  2. Ja täähän muuten näyttää jo ihan erilaiseta tää blogi :D Ihanan syksyinen tunnelma ja harmoniset värit :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos :)Tuli eilinen ilta vietettyä asetuksia säätämässä ja tutustuin tuohon HTML:n ihmeelliseen maailmaan. Tuo valikon lisääminen onnistui ihan hyvin, mutta itse tekstin lisääminen tuottaakin ongelmia... Siis kun osaan lisätä vain normaalin tekstin jossa on pvm, en semmoista "historia" viestiä. Niinkuin sinulla on?

    VastaaPoista