tiistai 22. lokakuuta 2013

Altistus ja lomaraportti


"Loma" on ohi ja paluu arkeen tapahtui rytinällä. Kotiuduimme mummoloimasta maanantai-iltana kymmenen aikoihin, ja soija-altistus Neocaten korvattavuutta varten oli tänään heti aamusta. Onneksi käynti oli helpoin mahdollinen, sillä ohimo ja poski alkoivat punoittamaan jo 20 ml annoksesta. B-todistus Kelaa varten on siis nyt kirjoitettu, ja Neocate lähtee kokeiluun kunhan sen apteekista saan hommattua. Ja sitten taas toivotaan parasta ja odotellaan.

Mummolassa oli kyllä kivaa! Viikko sujahti ohi lähes huomaamatta, enkä harmikseni ehtinyt yhtään lueskella mitä blogimaailmaan kuuluu. Ja varsinkin kun huomasin, etten ollut huomannut Veljekset Sisu ja Voima -blogin pipoarvontaa! Minä, pipofriikki, aarrgh! 

Taivas kotoa lähtiessä

Lumet satoivat mummolan korkeuksille, ja se oli ihan parasta isoveljen mielestä. Pettymys oli myös aikamoinen kun tulimme kotiin, ja vastassa oli musta maa.


Ihanan valkea tienoo! Sataisipa tännekin pian.


Poikien toinen mummo antoi hieman rahaa saatesanoilla: osta näillä pojille vaatteita. No sehän passaa, eipä tarvinnut kahta kertaa käskeä!
Alesta löytyi kivasti vaatteita, tämä setti 10 e

Tämäkin irtosi reilulla 12 e

Tähän taisi mennä n. 20 e
Isommalle löytyi myös pari paitaa ja yhdet housut, mutta niitä en saanut enää kuviin napattua.

Lisäksi Eliaksen suuhun ilmestyi yksi hammas lisää sen toisen alahampaan viereen. Ihan niin paljon ei tämä kiukuttanut, mutta jotain pientä kuitenkin. Yksi yö myös valvottiin kun erehdyin juomaan melkein litran Spriteä janoissani kaupungilla. Tai siis ainakin oletan, että sen sisältämä luonnollinen sitrusaromi teki selkään kivan näppyläpellon ja järjettömän kutinan. Myös liikkeissään Elias on tullut paljon nopeammaksi tämän viikon aikana, ja häviää todella nopeasti piiloon ja "pahantekoon" kun silmä välttää. Kissan ruoat olivat ehdoton suosikki myös mummolassa, mutta tällä kertaa eivät ne ihan suuhun asti ehtineet päätyä. Nykyään Elias myös nukkuu tosi paljon mahallaan ja ryömiskelee unissaan. Sekin tietysti lisää öiden rauhattomuutta, kun treenataan sitä liikkumista niin kovasti.

Ihana viikko siis takana, ja sai vähän otettua etäisyyttä normaali arkeen. Jospa tässä nyt "jaksaisi" taas tämän reilun kuukauden ennen sitä THE LOMAA!! 

11 kommenttia:

  1. Joo oikeasti, mä tajusin vasta laitettuani arvonnan käyntiin, että olet reissussa!! Meinasin jo pidentää osallistumisaikaa sinun vuoksesi, mutta en sitten enää viitsinyt ettei joku luule yrittäväni huijaa :D. Hiljaa toivoin mielessäni, että tulette jo sunnuntaina ja ehdit osallistua ;)

    Ihania vaatteita ;) ja tervetuloa takaisin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Siis onhan meillä noita pipoja kyllä ihan riittävästi, mutta kyllä sitä nyt yksi Miikkaripipo olisi jonnekin vielä mahtunut :D Sun pitää seuraavan kerran laittaa mulle henkilökohtainen muistutus, ettei vaan mene ohi tällainen tilaisuus :D

      Poista
  2. Siis ihania löytöjä oot tehnyt ! <3 Mun tekis mieli niiiiiin lähtee lastenvaateostoksille, mut en voi.. Kaapit pursuaa..
    Mut hyvä juttu, että harjotusloma meni hyvin :)
    Meillä suunnitelmissa on kans joku reissu, kun keksis suunnan ja ajankohdan. Tsemppiä kitukuukauteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä olen ihan tyytyväinen noihin, ja varsinkin siihen että sain nämä alesta! Meillä kans kaapit pursuaa, ja mä lupasin pyhästi itselleni myydä edes osan pienistä pois kaappitilan raivaamiseksi! Pakko nyt aktivointia sillä saralla ;)

      Ja kiitos, aika luultavasti menee lopulta liiankin nopeasti ja kiire tulee :D

      Poista
  3. Ihania vaatteita olet löytänyt edullisesti! Itselläkin hirveä vauvanvaate shoppailuhimo ja täytyy varmaan perjantaina mennä tätä himoa poistamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvanvaate-shoppailu on parasta terapiaa ikinä! Harmi vain, että useimmiten se käy liikaa kukkarolle :) Onneksi on alet <3 Onnekkaita shoppailuja sinne, toivottavasti teet hyviä löytöjä! :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät! Tosi hyviä löytöjä alesta kerrankin :)

      Poista
  5. Tämä on vähän jännä tilanne, ja meillä ollaan ilmeisesti ainakin banaanille allergisia, siitä meni kakka ihan sellaiseksi limaiseksi ja vihertäväksi.. mitenhän kauan näissä välttämistilanteissa tulee välttää ennen kuin voi todeta ettei se aiheuta allergiaa? Ja nyt kun tämän luin niin tajusin että meillä on monesti tosi punaiset posket, ajattelin ensin allergiaa mutta kun ei ole mitään näppyjä punoituksessa niin onko se sitten sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä poika reagoi vain raakaan banaaniin, mutta käsitellyissä soseissa se menee. Ja tosiaan tuo vihree limanen lieju -kakka on aika yleistä allergiassa :/ Yleensä perussääntö on, että vältetään epäilyttävää ruoka-ainetta 2 viikkoa, ja jos oireet poistuu, kokeillaan uudelleen. Jos oireet palaa, on silloin allerginen ko. aineelle. Ja jos oireet ei poistu, niin silloin todennäköisemmin tarvitsee poistaa lisää/muita aineita ruokavaliosta. Ei ole mikään helppo tehtävä enää kaikkiruokaiselle taaperolle :( Ja tosiaan pitää muistaa ettei tän ikäiset myöskään ole keliaatikkoja, vaan vilja-allergikkoja, eli vain luontaisesti gluteenittomat viljat sillon käy, eikä esim. gluteenista puhdistettu vehnätärkkelys (jos siis meinaat kokeilla sitä gluteenitonta ruokavaliota :) ). Ja voi olla kuitenkin, että osa gluteeniviljoista käy, muttei esim. vaikka vehnä ja ruis.

      Meillä vissiin vähän riippuu tuo poskien oireilu siitä mistä aineesta se on tullut. Välillä tulee ihan näppyjä (niinkuin maitopohjaisesta korvikkeesta) tai sitten on vaan ihan punaiset, ja ehkä vähän karheatkin (soijasta yms). Sitä voi kokeilla, että paraneeko kortisonilla ja palaako punoitus heti takaisin kun lopettaa kortisoninkuurin. Jos palaa, niin silloin todennäköisesti allergiaa.

      Poista
    2. Niin ja tuo valvominen voi olla myös (silent)refluksia. Ruokaa nousee siis nukkuessa ruokatorveen ja polttaa sitä aiheuttaen kipua. Allergiat kuulemma aiheuttaa joillakin refluksia, jota siis epäilen olevan meillä ainakin jonkinasteisena.

      Poista