maanantai 24. helmikuuta 2014

Kakkuilua

Terhi blogissaan postaili hetki sitten tekemistään kakuista. Minusta se oli kiva idea ja halusin tehdä samanlaisen postauksen! Eli presenting: kakkuilu-urani pääkohtia alkaen noin 2007 tähän päivään! 


Tässä vaiheessa (2009-?) kakut olivat useimmiten vielä "tavallisia."
Isänpäiväkakku 
Eemelin 1v kakku. Tästä kakusta se harrastus sitten lähti!
Myöskin Eemelin 1v bileisiin väsätty  Nalle Puh
(muistan, että maku oli ihan törkeen hyvä omena-vanilja)

Eemelin 2v junakakku. Vielä on kerma käytössä päällysteenä!

Myöskin Eemelin 2v juhlakakku. Eka marsipaaniviritys
(pieni :D)
Kuukautta myöhemmin tehty lakkiaiskakku.
Koristeet marsipaania.

Nämä kukat olivat kyllä nättejä!
Eemelin 3v kakku muuttui tähän muotoon suunnitellun 3-muotoisen kakun sijaan,
 kun äiti kävi juhlapäivänä välillä
tiputuksessa todella järeän mahataudin vuoksi.
Vieraat jäivät myös kotiin.
Eemeli 4v Angry Birds fani! Ensimmäinen
kokonaan sokerimassasta tehty kakku.
Eemeli 4v myös
Ei kakku, mutta eka Cake Pops viritys. Olivat liian
painavia tikkuun :D
Lakkiaiskakku Eliaksen kummille
Myöskin samoihin yo-juhliin.
Kuin myös tämäkin.
Eliaksen kastejuhliin
Työkavereille ilostuttamaan
Eemeli 5v
Eliaksen 1-vuotissynttäritarjoiluista olikin tämän kuun alussa oma postaus, joten ne kakut löytyvät tästä.

Sen jälkeen tein innokkaalle koirafanille synttärikakun, joka onnistui mielestäni myös hyvin ollen yksinkertainen, mutta kaunis (kuva toisesta blogistani):


Pitkään kaikki tekemäni kakut olivat perinteista kerma-marja-linjaa. Ensimmäinen yritys muuttua oli oma hääkakku kaverijuhliin, jonka tein kaksikerroksisena ja koristelin vaahtokarkkimassa kukkasin sekä tomusokeripursotuksin. Vaahtokarkkimassa tein itse, koska eihän sitä taida tänäkään päivänä olla valmiina saatavilla kovin helposti. Silloin kaikki tuntui vielä liian vaivalloiselle, kun piti massakin tehdä itse! Ajattelin, että ei minusta taida olla tähän… 

Hääkakku

Kun Eemeli syntyi, aloin tietysti lukea leivontablogeja ja katsella miten hienoja luomuksia toiset osasivat tehdä. Ja silloin heräsin: miksi aina marjaa väliin ja kermaa päälle?! Onhan toki muitakin tapoja! Eemelin myötä halusin hienon kakun kastejuhlaan. Ja vielä hienomman 1-vuotisjuhliin. Ja aina vain…! Aluksi arkailin koristeiden kanssa, ja varsinkin marsipaanin työstäminen tuntui vaikeahkolle tottumattomalle poropeukalolle. Kun tutustuin valmiiseen sokerimassaan, alkoi innostus todenteolla! Siitähän pystyi tekemään vaikka mitä, ja se kuivui nopeasti haluamaan asentoon.

Eemelin kastejuhlasta 2008
Toinen Eemelin kastekakku. Molemmat vauvat muovia/keraamisia
Bonuksena laitan kuvan hääkampauksestani kun jäin niihin muistoihin kiinni selaillessani kuvaa kakusta. Tukkani on todella vaikea saada pysymään kiharalla pitkään, ja tämä onkin kuva jo hyvin myöhäisestä vaiheesta iltaa. Ihme kyllä vielä kiharalla!



Pitää kyllä sanoa, että kakkujen väsääminen on todella kivaa ja rentouttavaa. Ja mitä kaikkea ihania leivontavälineitä onkin saatavilla! Seuraavana olisi haaveissa ostaa airbrush, mutta on sen verran hintava vehje, että saa nähdä mitä teen sen kanssa. Tämä on kyllä erittäin mieluinen harrastus, joka vie mukanaan helposti. Olisi vain ne perinteiset, enemmän aikaa ja rahaa niin saisi vielä hienompia aikaiseksi, niitä joiden tekemisestä voi nyt vain haaveilla ilman kunnollisia välineitä. Niin ja ne syöjät tietenkin puuttuu, ei näitä yksin perheen voimin voi (kannata!) syödä!

6 kommenttia:

  1. Mahtavia kakkuja! Varsinkin tuo Eliaksen kastejuhlakakku. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä näissä joissain on keskitetty enemmän siihen makuun kuin ulkoasuun ;)

      Poista
  2. Wau wau wau!!!! Ihan ammattilaisen kädenjälkeä nämä :)

    VastaaPoista
  3. Noni, mä arvasin että sulla on joku salainen harjoitus ollut ennen Eliaksen 1v kakkuja :D

    Todella hienoja, ihan ensimmäisestä lähtien. Hauska katsoa tällein rivissä! Ihana toi Late lammas ja tuo luu, sekä tietty se Eliaksen Palomies Sami - olisit laittanut nekin vaan tähän samaan riviin ;)

    Ja todistetusti blondi, ainakin hetken :D - ei paksussa tukassa pysykään ne kiharat kuin hetken verran, lakkamäärästä riippumatta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kyllä on tosiaan muutaman kakun verran tullut harjoitultua :D Ja kuten näkyy, harjoitus tekee, jos nyt ei mestaria, niin ainakin taitavamman! :)

      Mulla on tosiaan tuota tukkaa ja pitkäkin se on ollut aina :) Sen takia tämä hiusten kähertäminen ja asettelu on mulle vähän hepreaa kun eihän tämä mihinkään asetu. Kuka nyt turhaa työtä haluaakaan tehdä :D

      Poista