perjantai 6. joulukuuta 2013

Thaimaa: hedelmiä

Arvatkaas vaan olenko syönyt hedelmiä! Ihania, makeita, raikkaita, tuoreita hedelmiä! 
Ylhäällä sapodilla, valkea siemeninen on taas dragonfruit


Muutaman sadan metrin päästä hotellistamme on kolme kertaa viikossa paikalliset markkinat, joilla myydään ihan pilkkahinnalla hedelmiä, vihanneksia, lihaa, kalaa, vaatteita ja pientä sälää. 

Papaija on paljaltaan aika mauton, mutta kun päälle pirskottaa sitruuna/
lime-mehua niin maku nousee uusiin sfääreihin.
Ananas maksaa kypsyysasteen mukaan 15-25 bahtia (35-55 senttiä) / kappale.

Ruokaa myydään kärryistä suoraan kolmasosalla siitä hinnasta minkä saa maksaa ravintolassa, mikä sekään ei ole kallista, useimmiten siis noin 3 e kana-kookoskeitosta. 

Keltainen meloni ylhäällä, ananas alempana.

Mutta siis ne hedelmät: on tuttuja tapauksia, eli ananas, papaija, mango, rypäleitä, melonia, banaania ja jopa omenaa. 

Meloni on huomattavasti makeampaa kuin kotoa saatavat

Ja sitten niitä oudompia, kuten rose apple, dragonfruit, sapodilla (tai lamut thaiksi), longan (dragon eyes), pomegranaatti, mangosteen, durian (se pahanhajuinen), rambutan ja iso läjä muita. 
Rose apple 1,80 e/kg

Pomegranaatti ole vielä raakaa, joten siemenet eivät oikein irronneet.
Puristelin sitten niistä mehua ja join.

Aamupala, hirssipuuroa tuoreilla hedelmillä ja kuppi hyvää kahvia!

Aamuisin tulee syötyä iso sekalainen läjä vähän kaikkea, mutta ainakin ehdottomasti ananasta ja sapodillaa. Jälkimmäistä maistoin täällä ensimmäistä kertaa ja se on ehdottomasti suosikkini näistä kaikista ihanuuksista, makea, ehkä sekoitus fariinisokeria ja taatelia. Suomessa on ole tätä nähnyt, mutta pidän kyllä jatkossa silmät auki hedelmäosastolla.
Keltainen pötkylä on mango (2-2,5 e/kg), siis vähän erilainen kuin Suomesta saatavat.
(Huomaa siisti aamiaispöytä :D)

3 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä! Itse uskalsin maistaa vain ananas-vesimeloni lautasia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meillä tosiaan ukolle sopii monet hedelmät :) Elias soi itsekin ananasta ja jotain pientä mandariinin tapaista. Tulee kyllä ikävä näitä hedelmiä kotona :/

      Poista
    2. Siis se mandariinintapainen on pomeranssi, tosi makea nam!

      Poista