perjantai 12. syyskuuta 2014

Pipoja, body ja mekko (ompeluksia)


Kun kakkukiireet hellittivät, surautin parit pipot. Nämä tulivat taaperolle, joten tein niistä helppoakin helpommat neliöpipot. Mun mielestä kyseinen malli sopii loistavasti juuri tämmöiselle pienelle kaverille, kun taas muotoonommellut ruttupipot ovat ehdottomasti vähän vanhempien juttu.


Kaava "Eliaksen päästä" = leikkasin vain sopivan kokoiset neliöt kankaasta.
Pipo siis vuoritettu tuolla limellä pallotrikoolla.

Tämä sama kangasyhdistelmä löytyy myös Eliaksen kesäisestä shortsi-setistä.
Mallina, sainpas kuitenkin kuvat ikiliikkujasta!
Sitten käsittelyyn pääsi body-pelkoni ja väänsin ihka ensimmäisen bodyn Eliakselle. Uhkarohkeasti leikkelin kankaan kokoon 86, kun ei oikein ollut tiedossa kaavan mitoitus. Ja isohan siitä tuli. Leveydestä ei niinkään, koska kavensin hieman ompeluvaiheessa, mutta pituus on auttamatta mallia "mekko". Kaava uusimmasta Ottobrestä 4/2014 Sausage Dog. Alavara siinä on toteutettu vähän hassusti kulmikkaasti, mutta eihän se tosiaan sieltä housujen alta näy. Voi kyllä olla että muokkaan seuraavaan alaosaan resorikanttaukset koko pituudelle.
Ompelukoneeni ei ole niitä maailman parhaimpia kaksoisneulalla ompelussa,
koska paininjalan puristusta ei voi säätää. Tikistä tulee ihan liian lyhyt, vaikka olisi säädetty isoimmalle pituudelle.
Näyttää siis vähän hassulle.
Hihatkin ovat aika pitkät, mutta onneksi resorit pitävät ne kuitenkin poissa sormilta.
Jonkun aikaa Eliaksen päällä oltuaan body asettui kuitenkin ihan mukavasti, eikä näyttänyt enää kummallisen isolle. Housut vielä jalkaan, niin "mekon" pituuskin jää piiloon :)

Pitää vielä lisätä tähän tappeluni Lidlin nepparipihtien ja neppareiden kanssa. Noh, halvalla ei saa hyvää ja niin edespäin, eli tuotesetti oli sitä "taattua" Lidl-laatua. Sinänsä kai pihdit toimivat niinkuin pitääkin, mutta taas nepit eivät. Hampaat irvessä puristelin neppejä kiinni, ja sain jotkut jopa tarttumaan ekalla puristuksella, mutta vain huomatakseni ettei se kuitenkaan kestänyt puolikkaiden irrotusta toisistaan. Tämä setti maksoi ehkä 1/3 Prymin vastaavasta, ja niinhän siinä kävi että ehkä noin joka kolmas neppari toimi niinkuin pitikin, eli pysyi kiinni neppareita irrotettaessa. Seuraavaa kertaa varten meinaan kyllä säästää hermojani ja tilata jostain toivottavasti vähän laadukkaamman nepparisetin. Toivottavasti tuo mitä olen katsellut toimii vähän paremmin!

Itsellekin tein joku aika sitten äitiysmekon Eurokankaan palalaarin kankaista.
Aika kiva tuli, tykkään! Kaava Ottobresta 2/2008.

8 kommenttia:

  1. Tuo ekan pipon heppakuosi on niin ihana. :) Meidän kylällä on pieni "vaateliike" jossa myydään pipoja tuolla kuosilla ja lenkillä siitä ohi mennessä aina kuolaan sen perään. :)

    Kaikkea ihanaa olet taas ommellut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä on :) Mun oli pakko ostaa tuota kangasta kun sen näin, vaikka en yhtään vielä tiennyt mitä siitä tekisi :D Pipoonhan tuo kyllä sopii ehkä ihan parhaiten!

      Kiitos :)

      Poista
  2. Ihania! :) Minäkin saan (vihdoinkin) kohta puoliin oman ompelukoneen! En malta odottaa että pääsen surrailemaan sillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ooh tosi kivaa! Pitänee sitten antaa varoituksen sana: tämä harrastus "saattaa" imaista mukanaan :) Onnea uudesta koneesta ja paljon ompelemisen iloa! :)

      Poista
  3. Ihania, sä se olet vaan niin taitava :)

    VastaaPoista