perjantai 29. elokuuta 2014

Ruusukauhun selätystä

Voi apua! En muista olenko täällä maininnut, että minua pyydettiin tekemään ristiäiskakku kaverini pojan ristiäisiin. Varsinaisesti en epäröinyt (no ihan vähän!) suostua tähän kunniahommaan, mutta toisaalta hieman on alkanut hirvittämään, että jos mä vaikka onnistunkin pilaamaan kakun aivan totaalisesti! Entä jos laitan suolaa kermavaahtoon sokerin sijaan, entä jos kakkupohjat eivät onnistu kohoamaan mitenkään, entä jos koristeet "mysteerisesti" tipahtavat lattialle tapahtumapäivänä, enkä ehdi enää tekemään uusia… Ja kun kyseessä on kaverin juhlat, eikä omat, paineet onnistua on melkoiset.

Kakkua olen suunnitellut muutaman viikon ajan, perinteisesti öisin valvoessani :D Suunnitelma on päivänkirkas, mutta toteutuspuoli tottakai 90% auki. Olen aina haaveillut, että osaisin tehdä ruusuja sokerimassasta. Kun menimme naimisiin, tein parit ruusut hääkakkuamme varten, ja totesin ettei se ole mua varten. Ihan liian vaikeaa! Tämä on vaivannut minua jo useamman vuoden ja juhlien verran, ja nyt päätin ottaa härkää sarvista ja opetella tämän ihmeellisen taidon. Netistä selailin suomenkielisiä ruusunteko-ohjeita, ja tulin siihen tulokseen, että välineurheiluahan se tämäkin on. Ja vaikka kaappi pullottelee erilaisia kukkamuotteja, ei juuri näitä kallan- tai omenankukka -muotteja tietenkään löydy omasta kaapista. Blaah. 
Terälehtiä lehtimuotilla, tuon ylimmäisen pään poikkasin pyöreämmäksi.

Eka yrittämällä muovailin terälehdet käsin, mutta totesin hyvin äkkiä ekan jälkeen ettei siitä tulee mitään näillä nakkisormilla. Yritin viritellä omia muotteja sopivaksi, ja päädyin käyttämään lehdenmuotoisia muotteja, joilla sain aikaan jo melko siedettäviä ruusuja. Huomaa paino samalla melko.


Ensimmäiset kolme yritystä.
Pelastajaksi saapui kuitenkin juutuubi, ja sieltä bongaamani ruusuntekovideo, mitä lähdin soveltamaan käyttämällä pyöreää korkkia, joka siis toimitti kallamuotin virkaa. Paras vinkki mitä tuosta videosta sain, oli tuo terälehtien kerrostaminen ja sitominen aina kerroksen ekan alle, ja tuo miten terälehti käännetään ja ohennetaan oikeaan muotoon muotoilusienen avulla. Tällä menetelmällä sain jo mielestäni ihan kivoja ruusuja aikaiseksi, mutta hidasta tämä homma on. Alunperin ajattelin, että tarvitsisin n. 10 kpl ruusua, mutta en enää ole ihan varma ehdinkö niitä tekemään. Minulta yhden ruusun tekoon tuhrautuu nimittäin vaivaiset puoli tuntia, eli 10 ruusua tekisin viisi tuntia! Ammattilainen vääntää ruusun videolla n. 15 minuutissa, eli hidastahan tuo homma kyllä jokatapauksessa on. Ehkä teen vain muutaman ruusun, ja loput muita nopeammin valmistuvia kukkia. Joka tapauksessa koristeet ovat oltava valmiit ja kuivumassa viimeistaan torstaina, että ne ehtivät kuivua eivätkä leviä kuljetuksessa kakun päälle. Kiireinen viikko työiltoineen siis tiedossa :)


Valmis ruusu, johon olen jo ihan tyytyväinen.
Kyllähän kakkuun myös beibi kuuluu. Tässä tuo ihonväri näyttää kyllä aika tummalle,
joten teen varmaan uuden. Onneksi on muotti!

8 kommenttia:

  1. Upeita ruusuja!! Kakusta tulee varmasti upea. :)
    Mä en ole ruusujen tekoa edes koittanut, ehkä joskus pitäisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haaveilin näistä ruusuista, koska niillä saa aikaan todella näyttävän kakun (kun vain osaisi tehdä nämä ruusut :D). Treenaamalla, treenaamalla… :) Ja toivotaan tosiaan, että kakku onnistuu, tilaajan vuoksi ;)

      Poista
  2. Öö, tota...siis miten joku voi osata tommosia? Mäkin haluan! Mä en ole koskaan yrittänyt sokerimassakakkua...mistäköhän vois aloittaa? Siitä sun tekemästä ristiäiskakusta tulee varmasti ihana! Laita sit kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, mulla oli samat ajatukset kun katselin ensin noita leivontablogien ruusuja, miten joku VOI osata?! Mutta tosiaan kun tuon videon katselin, niin heräsi hirmuinen into itsekin kokeilla kun se _näyttää_ niin helpolle. Eihän se tosiasiassa ole ihan niin helppoa, ja sorminäppäryys olisi todella iso plussa tässä näpertelyssä… :) Kuva on ehdottomasti tulossa!

      Poista
  3. Hei sä oot taas niin tsemppitsemppi mamma ,että oon tosi ylpeä susta :) Mun hermoilla ja taidoilla ei ikinä tehtäisi tommosia. Mähän kämmäsin osittain sen sokerimassa kakunkin jonka tein pojan 1vee synttäreille. Hyvä sua , hyviä noista tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kiitos <3 No mut eihän kukaan ole seppä syntyessään! Treeniätreeniä, kyllä se massan muotoilu alkaa siitä hahmottumaan :) Kakku oli varmasti ihan hieno, ja ennenkaikkea itse tehty!

      Tänään taas olisikin ohjelmassa muutaman pienemmän kukan ja lehden tekoa, toivottavasti tosiaan tulee hyvä tai ainakin kelvollinen :)

      Poista