tiistai 17. syyskuuta 2013

7 kk

Käytiin tänään pienen miehen kanssa ottamassa ylimääräiset mitat ennen 8 kk lääkärineuvolaa. Viime käynnillähän todettiin, että pituus vetää koko ajan käyrällä alaspäin, ja sen takia sovittiin tämä normaaliin neuvolaohjelmaan kuulumaton käynti. Neuvolakorttiin kirjoitettiin:

"Pituuskäyrä tasoittunut. On nuhassa."
Pituus 70,7 cm (67,8 cm)
Paino 8545 g (8400 g)
Pipo 45,4 cm (44,8 cm)

Eli huh! Saa huokaista helpotuksesta. Tällä kertaa pituutta oli tullut reippaasti, tosin painon kustannuksella. Eipä se minua ainakaan huoleta, kun pituuden sanotaan kuitenkin olevan se tärkeämpi mittari kasvun kannalta. Kieltämättä olen ollut huolissani ravinnon riittävyydestä näillä allergioilla. Onhan meillä kyllä käytössä joka ruoka-aine ryhmästä jotakin, joten sinänsä hirmuista ongelmaa ei pitäisi ollakaan. Viljat ainoastaan on todella huonosti edustettuna pelkästään hirssin muodossa. Kyselin myös mahdollisuutta päästä ravitsemusterapeutille, mutta kuulemma he ottavat vastaan mieluummin vasta hieman vanhempana. Sain myös melkoisen probleeman mietittäväkseni, kun terkkari heitti ilmaan kysymyksen MPR-rokotteesta loppuvuoden ulkomaanmatkan takia. Eliashan on allerginen kananmunalle, ja tämä rokote viljellään kanan alkioissa. Mitään ongelmaa ei kuulemma pitäisi olla, ellei saa anafylaksiaa kananmunasta. Eihän meillä tosiaan semmoista tule (ei ainakaan aikaisemmin), mutta ihottuma ja ripuli hetkeksi lienee kuitenkin taattu. Lisäksi rokotteesta kuulemma nousee useasti kuume ja muita oireita 1-2 viikon päästä rokottamisesta, jotenkin senkin takia rokote pitäisi antaa viimestään marraskuun alussa. Voi äh, tässähän sitä selvitettävää taas kerrakseen matkaan otettavien ruokien ja maidon selvittelyn lisäksi!


Oli pakko napata kuva mun lounaasta. Ruokien annoskoko on
kasvanut noin kolminkertaiseksi verrattuna aikaan ennen imetysdieettiä.
Kuvassa on salaattia päällimmäisenä, kun ruoan viereen ei enää mahtunut.
Salaatin alta löytyy uunijuureksia, pinaattiquinoaa linsseillä ja kookoskanaa. Salaatissa
puolestaan on harvinaisena herkkuna (pitkästä aikaa) pannulla kuullotettua ja haudutettua
fenkolia. Lisäksi extraherkkuna paahdoin kokonaisen valkosipulin uunissa ja puristelin
muutaman kynnen ruoan päälle. Aivan törky hyvää!

Niin, ja se nuha. Aika pitkään tässä mentiinkin ilman rohinoita ja vuotavia neniä. Heti kun ilma viileni, niin iski karmean räkätaudin päälle. Viime iltayö oli yhtä huutoa, kun pientä kiukutti tukkoinen JA vuotava nenä. Rinnalla rauhoittui, mutta heti alkoi huutokirkuminen kun siitä piti luopua. Lopulta sitten oksensi kaiken rään ja maidon pihalle, niin päästiin petivaatteiden vaihdon jälkeen yöunille puolen yön tienoilla. Mutta vain heräteksemme viiden aikaan jatkamaan siitä mihin jäätiin. No tämähän menee jo rutiinilla, valitettavasti.

4 kommenttia:

  1. Oho. Meidän poika on teidän poikaa melkein kaksi senttiä lyhyempi, muttei siitä ole juurikaan mitään mainittu. Varsinkaan kontrolleja sovittu. :/ En tiedä pitäisikö huolestua. Meidän sintti on vasta 69cm ja ikää jo yli 8kk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän terkka esittelee joka kerta kaikki ne kasvukäyrät mulle. Varsinkin viime mittauksessa pituus/painokäyrä oli lähes pystysuora alaspäin. Meillä siis muut käyrät menee aika tasaisesti, mutta tämä pituus on hidastunut useammassa mittauksessa, niin sen takia varmaan halusi tarkistaa. Jos teillä mittoja tulee koko ajan tasaisesti samalla tahdilla niin sen takia ei ole kukaan huolissaan?

      Poista
  2. Meidän 8kk neuvolassa poika oli 74cm ja paino oli 9070g. Ihan hyvinhän teillä on pituutta tullut, mutta en mä noita osaa kyllä sen kummemmin arvioida muuta kun omaan poikaan verrattuna.
    Se rokote joka saadaan 1 vuotiaana on myös kananmuna allergikoille paha. Meillä on sovittu, että mennään sinne missä maitoaltistuskin tehtiin (siellä saatiin myös se edellinen rokote) mahdollisten haittavaikutuksien takia. Todnäk mitään ei tule, olen syönyt munaa jo tovin eikä ainakaan imetyksen kautta oireile.

    Osta apteekista Physiomer baby suolaliuossuihke. Pitää nenän tosi hyvänä pitkään. Meillä juuri nyt flunssa ja lääkäri tuota suositteli. Suihkaisu tulee aika voimalla joten ei kannata pohjaan asti painaa vaikka ohjeissa niin sanotaankin. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainenhan tietysti on oman kokoisensa, eikä vauvoja oikein voi verratakaan toisiinsa, vain siis omiin aikaisimpiin mittauksiin :) Ja varsinkin tässä iässä toi paino voi olla vaikka mitä verrattuna ikätovereihin, kun toiset liikkuu enemmän ja toiset vasta aloittelee. Mutta helpottunut olen, kun saatiin senttejä ukkeliin lisää :D

      Joo se on just tuo MPR-rokote, mikä normaalisti annetaan vuoden iässä. Mutta koska me ollaan menossa ulkomaille, niin silloin suositellaan se annettavaksi ennen matkaa yli 6 kk ikäisillekin. Lueskelin juuri tuossa kokemuksia, ja ilmeisesti aika harva allergikko siitä mitään on saanut, joten ehkä me se sitten 8 kk neuvolassa laitetaan :)

      Physiomeriä on meilläkin, sitä on kulunutkin aika reippaasti tälle miehelle, kun varsinkin toinen sierain on rakenteellisesti tosi ahdas. Heti nuhassa menee ihan umpeen ja kiukuttaa pientä :(. Tuo on kyllä totta, että se suihke tulee sieltä tosi vauhdilla ja aiheuttaa jonkinasteista "tukehtumistakin" :/. Minä olen uskaliaasti laittanut Nasolinin lasten tippaakin nenään yöksi helpottamaan hengittämistä, vaikka siinä on ikäraja nostettu (rekisteröinti syistä tms.) pari vuotta sitten 2 vuoteen (oli aikaisemmin 3 kk). Tuskin siis mitään vahinkoa satunnaisessa käytössä tulee, mutta helpottaa kummasti nukkumista!

      Poista