perjantai 26. huhtikuuta 2013

Pikku nuhanenän pelastus

Tämä on pakko mainita, vaikka meneekin vähän mainostamisen puolelle ihan ilmaiseksi.

Pikku Eliaksen nenä siis oli flunssasta aivan umpitukossa ja räkäinen. Keittosuolatipat eivät tehneet juurikaan mitään, ja Fridakin tuntui vain kiusaavan enemmän kuin auttavan, joten meinasin käydä ostamassa Nasolinia. Eräs tuttavani mainitsi kuitenkin suolaliuossuihkeen, joten ajattelin kokeilla sitä. Ja voi autuus!! Pikkuinen nenä aukesi ja räkä hävisi heti eka käytön jälkeen useaksi tunniksi. Joten kyllä, olemme nukkuneet viime yönä todella hyvin flunssasta huolimatta. Ihanaa!

Tässä kyseinen tuote:


"PHYSIOMER Baby Mist

– Kehitetty erityisesti vauvoille.


PHYSIOMER Baby Mist on kehitetty erityisesti vauvojen ja pienten lasten herkkien nenien puhdistukseen. Sen hellävarainen suihke puhdistaa ja avaa tukkoisen nenän ja helpottaa vauvan nukkumista ja syömistä esim. flunssan aikana. Samalla se kosteuttaa vauvan nenän limakalvoja ja ehkäisee jälkitauteja ja korvatulehduksia."

Linkki tuotesivuille.

En tiedä kyllä hellävaraisesta, ainakaan siitä päätellen miten paljon Elias suuttui tästä toimenpiteestä. Lisäksi pään pitäminen paikallaan suihkeen ajan on hieman haastavaa, ja onnistuinkin suihkimaan nenän lisäksi pikkuista silmäänkin. Suihke saa myös kakomaan ja haukkomaan henkeä hetkeksi. Mutta ehdottomasti olen iloinen, että tajusin käydä hakemassa tämän apteekista. Suosittelen lämpimästi kaikille pikkuisille nuhanenille!

1 kommentti:

  1. Hyvä että helpotti! Olipa hyvä kun kerroit tuosta suihkeesta, meidän pikkupuljussa ei tuota edes ollut! Tosin onneksi meillä meni suht kivuttomasti ne tipatkin ja saatiin räkää uloskin niistäjällä. Varmasti toi ois kuitenkin tehokkaampi. Nyt alkaa täälläkin jo helpottaa.

    T. Orvokkitukka

    VastaaPoista