tiistai 14. huhtikuuta 2015

2 kk

Pikkuveli on oikeastaan kohta jo 2,5 kk. Hurjan paljon on tapahtunut siitä hetkestä kun sain pienen nyytin syliini ekan kerran. Pojasta on tullut vauva, siis ihan oikea jokelteleva ja käsillään huitova pienokainen avuttoman vastasyntyneen rääpäleen sijaan. Meillä on tällainen 2 kk:n ikäinen:

- ottaa ja oikein hakee kontaktia katseellaan
- hymyilee hurjan paljon 
- pää pysyy hyvin jo suorassa selällään makoillessa
- jokeltelee vienosti
- viihtyy leikkimatolla lelukaaren alla leluja tutkien kohtuullisen pitkiäkin aikoja 
- makoilee siinä mielellään varsinkin isoveli Eliaksen kanssa <3
- ei ole rytmiä
- nukkuu monet päiväunet, joista ensimmäiset pisimmät pari tuntia 
- syö öisin useasti, 1-3 h välein. Eka unipätkä pisin 3-4 h.
- vaippakoko 3
- vaatekoko 56-62 cm mitoituksesta riippuen
- iho kuiva, muttei missään nimessä yhtä paha kuulin Eliaksella!! 
- naamassa koko ajan ärtyneen näköinen näppyläinen ihottuma, jota saa rasvata koko ajan (auttaa kyllä)
- pienempi kuin Elias, paino 5285 g, pituus 57,5 cm ja pipo 40 cm


Allergia rintamalla on onneksi aika hiljaista. Posket lehahtelevat välillä aika ärhäkästikin, mutta selkeästi se ei vaivaa pientä. Elias hinkkasi itseään varsinkin naamasta ja öisin nukkuminen oli katkonaisempaa. Myöskään "ilman syytä" ei ole herätty itkemään öisin, niinkuin Elias saattoi tehdä. Iho on kuitenkin kuiva, siis hyvin kuiva. Onneksi isoveljellä on rasvoja vino pino, ja niitä onkin läträilty ihoon useaan kertaan päivässä. Silti iho hilseilee, ja sen huomaa varsinkin illalla kun ottaa bodyn pois, se on täynnä ja kauttaaltaan valkeaa varisevaa ihoa. Ihan täysin en atopiaan usko, koska luulisi että 3-4 kertaa päivässä rasvaaminen auttaisi pitämään atopian kurissa… Ainoa ruoka-aine, minkä selkeästi olen huomannu aiheuttavan ärsytystä ja pari ihottumalänttiäkin jalkoihin, on kananmuna. Sitä on onneksi helppo välttää, eikä se kuulukaan jokapäiväiseen ruokavaliooni, vaikka ihan tietoisesti ja ehdottomasti sitä en vältäkään.

Rotarokote otettiin 2 kk neuvolassa. Siitä saatiin kunnon huutelut aikaiseksi parina päivänä, mutta nyt tilanne näyttää jo tasoittuneen. Jotain se kuitenkin teki suolistolle, tai sitten se on vain sattumaa: nimittäin kakkaaminen on harventunut! Ennen rokotetta kakkaa tuli joka päivä (useastikin), mutta nyt väli on pidentynyt useampaan päivään! Tavaraa tulee tietysti todella reippaasti kun tulee, mutta silti se pysyy paremmin vaipassa kuin Eliaksella, jolla vaatteet meni vaihtoon monta kertaa päivässä lirujen takia.

Siinäpä tärkeimmät (kakka)asiat tällä kertaa :) Ristiäisistä on tulossa postaus kunhan saan ladattua kuvat koneelle. Mitenkähän sekin on niin vaikeaa...

2 kommenttia:

  1. Kiva blogi :) liityin lukijaksi. Jos kiinnostaa seurata meidän perhe-elämää (tyttö 6/2014 ja toista odotetaan syntyväksi syyskuussa) niin blogini löytyy täältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löytyi luettavaa :) käynkin vastavierailulla paremmalla ajalla!

      Poista