torstai 11. joulukuuta 2014

Kissoja, kissoja!

Meillä on kissoja, ihan pieniä sellaisia <3 Eilen 10.12.2014 rakas Ninja-kissamme synnytti, hieman yllättäen 4-5 pv etuajassa, 5 ihanaa palleroa. Toimin siis kätilönä, ensikertaa elämässäni, kissaemolle, joka myös oli ensikertalainen hommassaan. Niin vain me kaksi kokematonta hoidimme homman kotiin tästä huolimatta: Ninja työnsi ensin 3 pentua, ja sitten vielä 2 pentua lähes peräkanaa TODELLA helpon näköisesti maailmaan. Minä taas puhkaisin kalvot, putsasin pentujen naamat ja katkaisin napanuorat ehkä hieman hämmentyneen kissaemon puolesta. Siellä ne nyt köllivät, 1 vrk:n ikäiset rotan näköiset pikkukisun alut. Täällä ollaan ihan rakastuneita, ja pojatkin haluaisivat vaan koko ajan ihailla kissaperhettä (onneksi osaavat olla koskematta!)



Kissat ovat siis puhdasrotuisia Norjalaisia Metsäkissoja rekisteröidyistä vanhemmista, kasvattajana olen siis Kissaliiton hyväksymä (FIfe), ja myös pennut tullaan merkkaamaan rekisteriin. Luovutus madotettuina ja rokotettuina aikaisintaan n. 14 viikon iässä. Mikäli olet kiinnostunut pennuistamme, ota ihmeessä yhteyttä niin kerron lisää!

ihmeenodotus at gmail.com

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos ♥

      Nämä on kyllä niiiiiiiin ihania ♥ Me vaan tuijotellaan noita möyriviä ihanuuksia kaiken aikaa. Onneksi emokin alkaa pikkuhiljaa tajuta mitä niille pitää tehdä :D

      Poista
  2. Otatteko vaihdossa koiran (se on todennäköisesti pienempi kuin toi teijän äitikissa)? No ei kai, mutta mä en nyt jotenkin jaksais ulkoilutusrumbaa, kissaa ei tarvitse ulkoiluttaa. Vaikka onhan toi hyvää pakkoliikuntaa ;) ihania pentuja, miten niistä raaskii luopua kun niistä tulee kohta sellasia hömelöitä tallustelijoita.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, mä olen monesti kyllä perheelle ilmoittanut ettei meille koiraa koskaan tule, juuri tuosta ulkoilutuspakosta johtuen :D Ulos pukeminen alkaa olla jo nyt ihan tuskaa rimpuilevan taaperon ja tän mahan kanssa, niin ei sitä kovin mielellään tee useampaa kertaa päivässä, vaikka olisihan se pakkoliikunta vaan hyväksi :) (ja mä olen tehty sokerista, INHOAN vesisadetta ylikaiken :D )

      Mä en kyllä kans tiedä miten niistä raskii luopua ♥ Yksi jätetään itselle, toinen tytöistä ja loput sitten matkaavat uusille omistajille. Voihan siinä muutama kyynel livahtaa näin ensikertalaisella :)

      Poista
  3. Voi kun on söpöjä! :) <3 Mieluusti ottaisin toisenkin Norjalaisen Metsäkissan jos voisin. Itseltäni löytyy siis yksi poikakissa (Norjalainen Metsäkissa) ja yksi leikattu tyttökissa (maatiainen) ja molemmat on kyllä niin valloittavia tapauksia! <3 Kissakuume tässä tulee kuvia katsellessa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä ihan laittoman söpöjä ♥ Näitä katsellessa ei tarvitse edes telkkaria, kun parempaa viihdettä tulee pentukopasta :D Enkä edes malttaisi odottaa millään että silmät aukeaa ja pennut aloittavat maailman valloituksensa!

      Me pidetään näistä toinen naaraspentu, joten kissalukumme tulee kasvamaan :)

      Poista
  4. Voi että, ihania, onneksi olkoon <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä niin <3 Kiitos <3

      Ei tartte telkkaria katsella kun suuntaa vaan katseensa pentulootaan! Tosin onhan täsäs haasteitakin, kun syntyivät lievästi etuaikaisena. Painon kanssa kamppaillaan, ja emon joka vasta alkaa tajuta mitä niille pitäisi tehdä :D

      Poista