tiistai 7. tammikuuta 2014

Vinkunaa, pihinää ja narskuttelua

Eliaksen nenä on ollut tukossa nyt varmaan pari kuukautta. Sitä on yritetty hoitaa kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla tavoilla. Monta yötä olen kuunnellut kun Elias yrittää epätoivoisesti hengittää nenän kautta, mutta ilma ei ole kulkenut läpi sitten millään. Tuloksena ollut vain kamala nenän vinkuminen ja pihinä. Ja lopulta siihen on hermostuttu, ja herätty huutamaan. Joskus taas poika itse on saanut nukuttua vinkumisesta huolimatta, mutta minä olen vain kuunnellut toisen epätoivoista hengitysyritystä sydän syrjällään saamatta itse unta. 

Pari yötä sitten elämä meni ihan puhtaaksi huudoksi, ja tilanne laukesi vasta Naso-sumutteella ja särkylääkkeellä. Koska kotikonstit loppuivat (ja koska olemme nyt mummolassa ja muutkin haluavat nukkua), varasin ajan paikalliselle korva-nenä-kurkkulääkärille. Lääkärikäynnistä emme kostuneet kuin uuden allergialääke-reseptin (Aerius), ja kehotuksen mennä sellaiselle lääkärille, jolla on välineet kurkata näin pienen lapsen nenään. Olisipa ollut kiva juttu jos olisin tiennyt osata varmistaa ko. asian jo aikaa varatessani, niin olisimme satasen rikkaampia… Allergiasta tukkoisuus ei kuulemma lääkärin mielestä johdu, koska näin pienet eivät reagoi allergiaan nuhalla (en tiedä uskonko). Ja ainoa keino selvittää syy on juuri tuo nenään kurkkaaminen ohuella taipuisalla välineellä. Kitarisat myöskään eivät kuulemma vaivaa näin pieniä kuin äärimmäisen harvoin (en kyllä ihmettelisi jos sekin lottovoitto olisi saatu), eikä nykyään niitä edes leikata alle 2-vuotiailta jos vaivaavatkin (pyydän kyllä toisen mielipiteen jos kitarisoista syy löytyisi).

Illalla sitten pöydän ääressä istuessamme alkoi vierestä kuulua selkäpiitä karmivaa narskutusta. Ihan kirjaimellisesti, sen verran hyytyvän kuuloista se oli. Eliashan se siinä istui tyytyväisenä ja hankasi alahampaitaan… siis mitä vasten, eihän siellä ole muita hampaita? Pikainen tarkistus pienoisen tappelun kera ja sieltähän ne paljastui, kaksi juuri yläikenen puhkaissutta pientä helmihammasta! Voi että, niitä on sitten vissiin tehty taas oikein urakalla. Ja nyt ne on siinä, ihanaa! Nyt vain sopii toivoa, että helpottaa edes hetkeksi. Jospa tuo tukkoisuuskin olisi ollut noiden ylähampaiden aiheuttamaa, ja nyt tuo todella ärsyttävä vaiva helpottaisi.

Pahoittelen muuten edelleen tätä hiljaiseloani. Harmittaa kyllä vähäsen, että olen pudonnut ihan kärryiltä mitä täällä maailmassa tapahtuu. Olen kyllä käynyt satunnaisesti lukemassa teidän muiden blogeja, mutta kommentointi puhelimella on sen verran työlästä että olen jättänyt sen suureksi osaksi tekemättä. Lupaan parantaa tapani, kun palaamme arkeen tuossa tammikuun loppupuolella. Ehkä te kestätte sen verran vielä! :)


4 kommenttia:

  1. Onnea hampaista! <3 Toivotaan että nyt pienen olo helpottuisi.

    Mä kuivatan paljon pyykkiä makuuhuoneissa, kun joskus luin jostain että auttaa hyvin tukkoisuuteen. Ja toinen vinkki oli että kastelee harson ja laittaa sen patterin päälle. Meillä nää ainakin hieman auttanu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ehkä viime yö oli vähän helpompi kaikinpuolin jo, ainakin jos vertaa pariin edelliseen!

      Me ostettiin eilen ilmankostutin. Mittarilla olen katsonut, että varsinkin talvella huoneilma on tosi kuiva, mikä varmasti pahentaa Eliaksen tilannetta. Pyykit yleensä kuivataan rummulla tai sitten kodinhoitohuoneessa, joten ilma ei hirveästi pääse siitä kostumaan. Ehkä sitä voisi kokeilla ja roudata pyykit seuraavan kerran makkariin kuivamaan, kun ei noita pattereitakaan ole :) Kiitos vinkeistä!

      Poista
  2. En voi kieltää, etten joka päivä innoissani yritä etsiä sinun postaustasi lukulistaltani :D MUTTA lomailet nyt oikeasti, kyllä me odotetaan sinua ja päivitetään kuulumiset sitten <3

    Nuha ja tukkoisuus todellakin voivat johtua allergiasta, mitä on just lueskellut juttuja noissa allergiaryhmissä kuten sinäkin varmasti. Monien äitien kokemus VS yksi lääkäri siellä jossain :D. Toivotaan kuitenkin todellakin, että Eliaksella tukkoisuus olisi johtunut hampaiden tulosta ja nyt helpottaisi jo pikkuhiljaa!! Ihana oli kuulla teistä ja ihanaa loppu lomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua <3 Tämä lämmitti kovasti :) Saa nähdä ehdinkö unohtamaan puolet mistä olen aikonut kirjotella, mutta ainakin yksi kiva superkivajuttu me on saatu perheelle! Sitä odotellessa… :D

      Eilen me tosiaan alotettiin tuo Aerius. Alkuyö oli yhtä vinkunaa, mutta jossain vaiheessa se loppui ja aamuyöstä nukuttiin melkein 5 tuntia katkeamatta. Toivottavasti jatkoa seuraa :)

      Poista