perjantai 20. helmikuuta 2015

Tänä vuonna ommeltua

Loppuraskaudessa ompeluharrastus jäi vähän vähemmälle. Seisominen kaavojen edessä ja kumartuneena pöydän päälle ison mahan kanssa ei tuntunut enää mukavalle, eikä muutenkaan juuri huvittanut. Muutaman ompeluksen sain kuitenkin väsättyä (silloin kun into kasvoi isommaksi kuin epämukavuus) :) Vauvan synnyttyä aika on ollut "hieman" kortilla, koska poju on oikea tissitakiainen. Pari pöksyt sain väsättyä akuutimpaan housupulaan, kun huomasin että suurinosa housuista on ihan liian isoja pienelle miehelle.


130 cm raglanhihainen paita monsteritrikoosta. Olkapäällä liskoaplikointi. 
Tämä paita meni ystäväperheen esikoiselle.


Pääsinhän minä mekonkin tekemään kauan varastoissani marinoidusta kankaasta! Tämä kangas oli oikeastaan THE kangas jonka ostin ekana, ja jonka takia aloin tekemään vaatteita :D Nyt siitä tuli mekko samaisen ystäväperheen pikkusiskolle <3

Housupulaan 50 cm joustofroteepökät, kaava jostain OB:sta. Tämä on juuri parasta ompelussa, kun saa juuri sen kokoisia vaatteita kuin tarvitsee!

OB:n Sausage Dog -body hieman muokattuna, koko 56 cm on vielä vähän liian iso.


Pökät mätsäämään bodyyn, kaava samasta OB:sta kuin bodykin.


Tämän bodyn tekemisessä meni niin monta asiaa pieleen, että lopetin jo laskemisen. Pääaukon kohdistus, hihan ompelu, kantinkääntäjän testaaminen…
Mutta ehkä tämä päälle menee kuitenkin :D



Näistä tuli kivat! Housut on joustacollegesta ja lahkeessa pilviaplikointi. Raitaresori ei muuten veny ihan samalla tavalla kuin tavallinen, mitä en osannut ottaa huomioon vyötäröä ommellessa. Ei siitä liian tiukka tullut, muttei siinä myöskään ole yhtään kasvunvaraa. Kaava muuten sama kuin peikkofroteepöksyissä, mutta muutin kaavaa sen verran, että jätin sivusaumat pois.


Tämän imetystunikan tein vielä viimeisilläni joustofroteesta. Tästä tuli oikeasti tosi ihana! Istuu päälle just eikä melkein, ja imetyskin sujuu tosi kätevästi noista sisäkappaleen aukoista. Eikä ole vaaraa, että sisäosa lörpsähtää käytössä :) Noshin alesta ostin trikoota itselleni, että tekisin toisen samanlaisen, mutta se aika on vielä löytymättä ompeluun...



Pikkuiselle raapimisen esto tumput mätsäämään äidin tunikaan :)

4 kommenttia:

  1. Googlen kuvahausta tupsahdin blogiisi ja jäin lueskelemaan. Onnea uudesta pikkuisesta! <3 Nappasin mukaani tuon imtystunikan kuvan. Näyttää tosi kätevältä! Itse olen tehnyt vaan sellaisia, joissa on alempi kappale loppuu tissien yläpuolelle ja se alkaa kyllä lörppäämään. Täytyy kokeilla tuota sinun versiotasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kiva kun löysit luettavaa täältä :)

      Mä olen tehnyt näitä ja tissiksiä. Tästä tykkään kyllä tosi paljon, ja toimiikin oikein loistavasti, mutta imetyksen loputtua jää ehkä käyttämättä. Tissiksillä on sen suhteen parempi käyttöikä :)

      Poista