maanantai 26. toukokuuta 2014

Tilapäisesti raskaana

Niin, tämmöistä täällä. Blogihiljaisuus on johtunut puhtaasti siitä, että ilmeisesti ikä tekee tepposiaan näissäkin hoidoissa ja olen ollut ihan fyysisesti aika väsy. Tämän kertainen hoitokierros, siis 8. ICSI/IVF hoito kohdallamme on tehty lyhyellä kaavalla, kuten tarkkasilmäisimmät ovat tuolta projektista jo huomanneetkin. Yksi kyytiläinen on tänään haettu kotiin, jota siis kasvateltiin sisarustensa kanssa keskiviikosta lähtien klinikan lämpökaapissa. Valitettavasti muut eivät jaksaneet tänne asti, vaan olivat pysähtyneet ennen blasto-vaihetta, eikä pakastimeen saatu mitään. Mutta tämä yksi. Kuulemma täydellinen ja terhakka blasto, joka on kehittynyt juuri niinkuin pitääkin. Eihän sitä tietenkään enempää tarvitsekaan, ja voi vain toivoa, että tämä pienokainen nyt tarraisi tiukasti kiinni. Sitä odotellessa, ihanaa toistaiseksi viimeistä helteistä kesäpäivän jatkoa sinne teillepäinkin! :)

14 kommenttia:

  1. Minä huomasin kyllä, että tälläinen projekti on startannut ;) toivotaan, että blasto jaksaa tarttua kiinni kovasti. Onnea tarvitaan matkaan paljon! Teillä on kyllä paljon hoitoja tehty, 6 aloitettua hoitoa enemmän kuin meillä....sinnikkäitä olette!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä tosiaan on sitkeyttä tarvittu, että nämä kaksi ihanuutta on saatu omaksemme <3. Olen ajatellut monesti, miten kurjaa olisi jos olisimme luovuttaneet jo ekojen kolmen julkisten epäonnistuneiden hoitokertojen jälkeen… Noh, ainakin erilaista!

      Kiitos, onnea tosiaan tarvitaan ainakin näillä meidän soluilla! Ihan hirveän kovasti en edes uskalla toivoa onnistumista, kun katsoo taaksepäin meidän historiaa ja hoitojen onnistumisprosentteja.

      Poista
  2. Ahaa, minä en huomannut mitään :D

    Ihanaa, onnea matkaan ihanat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Eihän sitä välttämättä tosiaan tule vilkuiltua tuota yläpalkkia kovin ahkeraan tutuissa blogeissa :D

      Poista
  3. Mäkään en oo huomannu mitään. :) Oikein paljon onnea matkaan. ♥

    VastaaPoista
  4. Iiih, jännää, onnea ja lykkyä pyttyyn!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan oikein, nämä kaksi viikkoa ovat aina ihan jäätävän jännittäviä :) Ihme jos ei mahahaavaa pukkaa kun odotuksen odotusstressi on niin kova :D

      Kiitos! :)

      Poista
  5. Voi, rutkasti onnea matkaan! :)

    VastaaPoista
  6. Hurjasti tsemppiä matkaan!! :) toivottavasti saadaan ihania uutisia!! :)

    VastaaPoista
  7. Voi onnea matkaan toivotan minäkin! :)

    VastaaPoista