maanantai 23. helmikuuta 2015

3 viikkoa

Aina sitä vaan ihmettelee samaa asiaa, mihin kaikki aika menee? Täällä pikkuveli on saavuttanut 3 viikon iän, eli kohta aletaan laskemaan ikä kuukausissa päivien ja viikkojen sijaan.

Aika samanlainen tapaus kuin Eliaskin taitaa tämä pikkuvelikin olla. Pieruvaivaa on, ja kakkaa tulee joka pieraisulla, niinkuin Eliaksellakin tässä iässä. Siis todella paljon, vaippoja kuluu pari tunnissa vaikka ei jokaista pierua vaipasta putsaisikaan. Kakan haju on imelä, niinkuin Eliaksellakin haju ilmaantui näillä tienoin. Ja väri on usein sitä ihanaa myrkynvihreää. Naama on täynnä hormininäppyä, ollut syntymästä saakka, niinkuin Eliaksellakin. Vielä ei ihottumaa ole ollut pahemmin muualla, mutta iho on kuiva ja atooppisen oloinen, niinkuin isoveljelläkin. Eliaksen ihottumat puhkesivat vasta 4-6 vkon iässä, joten se jää vielä nähtäväksi tulevaisuudessa kulkeeko pikkuveli samoissa jalanjäljissä siinäkin asiassa. Pahoin kyllä pelkään että näin on... Samaten toisen silmän kyynelkanava on ahdas, sillä silmä on rähminyt syntymästä saakka, tosin ei ihan niin pahasti kuin isoveljillä. On siis pärjätty ihan putsauksella, eikä ole tarvinnut vielä antibioottitippoja aloittaa.

Pikkuveljen masu vaivaa kovasti, on vaivannut jo syntymästä saakka eikä D-tippojen aloittaminen ole sitä muuttanut suuntaan eikä toiseen. Mitä enemmän ikää on tullut, sitä enemmän sitä on itkeskelty. Ja lohdukkeeksi kelpaa vain rinta. Oikeastaan paljoa muuta en edelleenkään pääse tekemään, kun istun imettämässä vuorokaudet läpeensä. Ja uni maistuu vain sylissä päivisin, yritäpäs vain tiputtaa sänkyyn nukkumaan... BIG mistake! Saa aloittaa uudelleen imetyshommat että poika taas rauhoittuisi. Eli sen takia annan pojan mieluummin nukkua sylissä. Vielä tämä onnistuu, kun mies on isyyslomalle, mutta parin viikon päästä tilanne on jo ihan eri kun on taaperonkin tarpeet hoidettavana. Tosin eilen poika jostain syystä päätti vedellä yli 4 tunnin unet illasta ennen uniaikaa, ja vielä ihan omassa sängyssä, tutin uneen saattelemana. Eliashan ei suostunut tutilla, ei sitten millään, ja yritys lopetettiin siinä 2 kk iässä. Saa nähdä olisiko pikkuveli suostuvaisempi tuolle kumihuville :) Öisin poika nukkuu hienosti kainalossa ja nukahtaa yleensä melko nopeasti tankkauksen jälkeen. Tosin on välillä ollut pitkiäkin yöimetysmaratoneja, mutta niinhän se pitääkin olla maidontulon varmistamiseksi!

Pikkuveli ei tykkää vaipanvaihdosta eikä pukemisesta. Niin kauan kuin hommat on kesken, huutaa poika pää punaisena, mikä tuo tietysti paineet hoitaa koko touhu mahdollisimman nopeasti. Samaten kylpyhommat on aivan kauheaa kärsimystä jota pitää huutaa koko toimituksen ajan. Elias puolestaan nautti heti ensimmäisestä kylpyhetkestä lähtien vedestä, ja edelleen poika on aivan mahdoton vesipeto. Ei taida pikkuveljestä tulla isoveljensä veroista uima-altaiden kauhua ;) 

Napa irtosi pikkuveljelläkin melko myöhään, vasta 17 päivän ikäisenä. Paino puolestaan on ihan hyvässä nousussa, syntymäpaino saavutettiin vain hieman suositeltua myöhemmin, noin 18-19 päivän ikäisenä kotivaa'alla mitattuna. Ihmehän tuo olisi jos ei nousisi, kun koko ajan tankataan. 

Vaikka uusin pikkuveli tuntuu toistaiseksi aika haastavalla tapaukselle, on poika silti aivan mahtava. Pienet tummat siniset silmät tapittavat hereillä ollessa todella tarkkaavaisesti ja ne pienet hymyt joita poika väläyttelee unissaan ovat jotain aivan valtavan rakasta. Jopa pieniä äänen naurunhörähdyksiä on esitelty. Ja vaikka tämäkin vauva tulee todennäköisesti tämän alun perusteella olevan moniallergikko, tiedän että siitä selvitään. Ja eipähän tarvitse enää opetella lukemaan pakkausselosteita tai etsimään erikoisia ruoka-aineita kokeiltavaksi. Kaikkea kun löytyy kotoa jo omasta takaa :D

Eliaksen allergiat puolestaan näyttävät laantuneen todella paljon nyt 2 vuoden iässä eikä ihan pienille määrille enää reagoida. Ollaan syöty jopa Vatajan allergianakkeja nuotiolla ja nautittu hedelmäaakkosista ilman oireita! Aivan mahtavaa, että taaperomme saa jo osansa "normaalista" elämästä! Suurimmaksi ongelmaksi on muodostunut oikeastaan se, ettei poika suostu maistamaan mitään "oudon" näköistä ruokaa, ja vain tutut menevät suuhun asti. Kuitenkin paino on mitä on, niin ei poikaa voi nälässäkään pitää. Ruokakokeilut ovat siis vähintäänkin haastavia.

6 kommenttia:

  1. Ikävää, jos pienin omaa allergiavaivat myös. Vaikka olettekin konkareita, on se silti raskasta....kiva kuulla, että elias kuitenkin jo alkaa sietämään uusia makuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän kovasti olla heittämättä kirvestä vielä kaivoon, mutta kyllä se siellä taitaa enää yhden narun varassa killua… Pessimisti ei pety yms. :)

      Tässä on jo kieltämättä ehtinyt tottua Eliaksen parempaan aikaan, ja on niin ihanaa ettei enää joka hairahdusta maisteluissa huudeta pitkin öitä. Noh, äkkiähän se tämäkin aika meni, mutta raskasta se silti on ollut.

      Poista
  2. Kuulostaa monelta osalta samalta, kuin meilläkin oli: hormoninäpyt, masuvaivat ja napatynkä.
    Niin ja meilläkin mennään isoveljen jalanjäljissä refluksitaudin suhteen. Vaikka asian suhteen on jo kokemusta, niin samalla tavalla se epätoivo ja ahdistus puskee rintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen myös että hirmuisen paljon on ehtinyt unohtua niistä kaikkein vaikeimmista ajoista, ettei nyt taas osaa mahdollisesti tulevaa pelätä. Päivä kerrallaan se on taas vaan mentävä, ja toivottavasti pikkuveli on siinäkin samanlainen, että on kuitenkin iloinen vesseli hereillä ollessaan. Sekin auttaa jo todella paljon jaksamaan :)

      Onpas kurjaa, että siellä kärsitään taas refluksista :/ Tosiaan, vaikka tietoa ja taitoa on enemmän kuin ihan ummikkona ja ensikertalaisena, niin ei se välttämättä tilannetta paranna sen enempää :(

      Poista
  3. Ihana lukea putkeen nämä viimeisimmät päivitykset ja samalla harmittaa, kun en enää kerkeä tänne enää ollenkaan lueskelemaan ihmisten kuulumisia :/

    Pitäisi saada puhelimeen teidän blogit, Pupunkin blogiin sain jo uuden kutsun mutta taas en pääse sinne enää vaikka pitäisi. En tajua :/

    Mutta siis ihanaa, voi että, vauva <3 mutta ikävän tutulta kuulostaa tuo alku :/. Toivotaan, että nyt kun tietää enemmän niin ehkä helpottaisi nopeammin kuin Eliaksen kanssa tai hän ei olisi yhtä allerginen?! Toivotaan parasta ja mahdollisimman vähän kärsimystä pienelle miehelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilitko sitä että kirjoitat sen osoitteen suoraan safariin, etkä mene linkin kautta? Mulla se nimittäin auttoi, linkistä en pääse enää lukemaan jostain oudosta syystä.

      Vauva on tosiaan <3 Ihana tissi-imuri :D Eihän tosiaan ole vielä ihan satavarmaa, että allergioita tulee olemaan, mutta onneksi osaan nyt sitten alottaa omat id:t jos ihottumaa alkaa tulla muuallekin kuin naamaan (hormoninäpyiksi mä ne edelleen luokittelen, vaikka otsakin alkaa olla pahaenteisen kuivan oloinen). Eniten harmittaa nyt tuo kakkiminen, kun sitä tulee koko ajan ja pyllykin on jo kärsinyt vaikka miten vaihtaa vaippaa ja laittaa voidetta. Varmasti tekee kipeää :/

      Poista