lauantai 14. kesäkuuta 2014

Tomera taapero

Elias tulee ihan parin päivän päästä 1 vuoden ja 4 kuukauden kypsään ikään. On ihana seurata ison pienen miehen touhua ja nähdä miten joka asiassa oikein imee tietoa ja toimintamalleja meiltä isommilta. On käsittämätöntä, miten noin pieni tajuaa yksinkertaisia käskyjä: "hae vaippa, mennään pesulle, mennään nukkumaan, anna äidille". Kiellot taas kaikuvat ihan kuuroille korville: "ei saa mennä vessanpyttyyn, älä laita sitä suuhun, ei saa kiivetä". Tämä ikä on tämän kaiken oppimisen suhteen aivan ihana, mutta taas toisaalta todella rasittava, kun ei järkeä ole päässä kuin ihan himpun verran. Joka paikkaan on päästävä, vaikkei kykyä ole. Kiivetään, kavutaan, ähistään ja yritetään oppia. Onnettomuuksilta ei todellakaan ole vältytty, ja ollaan jopa jouduttu lähtemään pikapikaa hammaspäivystykseen sunnuntaina kun etuhammas otti aika kovaa osumaa pöytälevyn kanssa ja vääntyi paikaltaan etuviistoon ja sivuttain. Vielä ei ole hampaan tarina ohi, sillä kuvattua sitä ei saatu, joten alla olevan pysyvän hampaan kohtalo ei ole selvillä. Koska maitohammas ja ien näyttää kuitenkin suht' hyvälle,  päätyi lääkäri vain seuraamaan hampaan tilannetta parin viikon päähän sovitulla käynnillä. Ja olisipa tämä jäänytkin ainokaiseksi osumaksi, mutta alle viikon päästä tästä samainen hammas otti osumaa uudelleen. Seuraavana iltana puolestaan kaatui niin, että kieli jäi hampaiden väliin, ja taas suihkusi verta. Huoh. Ja mustelmat ovat murheistä pienimmät, niistä selvitään parilla nyyhkytyksellä ja sylillä. Tälläkin hetkellä pelkästään kasvoissa on mustelmat otsassa ja poskessa. Ei riitä, että vanhemmilla on jo silmät selässä, vaan koko asunto kalusteineen pitäisi olla päällystettynä (likaahylkivillä) pehmusteilla. En tiedä kultaako aika muistot, mutta jotenkin tuntuu ettei tuo esikoinen Eemeli todellakaan ollut näin onnettomuusherkkä. Onkohan tämä meidän nuorimmainen jotenkin rämäpäisempi kuin keskiverto ikätoverit, vai tuntuuko minusta vain niin :D

Raskausrintamalla ei oikeastaan ole mitään päivitettävää, muuta kuin tuskaista odotusta. Olo on paljon parempi kuin ekana plussapäivänä, tosin pientä tasaista etomista löytyy. Se tietysti huolestuttaa, mutta toisaalta ei minulla aikasemmissakaan raskauksissa pahoinvointi alkanut ennenkuin n. rv 6. Menkkamaista jomotusta on ollut kohdussa aika paljon, mikä toivottavasti kertoo kuitenkin kasvavasta yksiöstä pienokaiselle, eikä mistään muusta. Vielä on yli viikko varhaisultraan ja helpotukseen (kaikissa skenaarioissa tämä epävarmuus saa jonkun päätöksen). Pelkään kovasti huonoja uutisia ja tiedän oikein millä ilmeellä, äänensävyllä ja sanoilla lääkäri sen meille ilmoittaisi. Tiedän, ikuinen pessimisti... Harmittaa, että ultra on vasta juhannuksen jälkeen, ja joudun paljastamaan juhannuksen viettoon luoksemme saapuvalle kahdelle ystävä pariskunnalle asian jo tässä, liian aikaisessa vaiheessa, koska en haluaisi kertoa kenellekään huonoja uutisia enää sitten jälkikäteen.

6 kommenttia:

  1. Niin tuttua tuo kuinka hienosti ymmärretään suurin osa äidin ohjeista, mutta kuinka ne kiellot ohitetaan täysin. Tai sitten tehdään ja samalla hoetaan ei ei ei ! :)

    Ymmärrän tuon huolesi siitä,kun joudut nyt jo kertomaan raskaudesta,mutta mitäs jos asennoidutaan siihen,että mitään ikävää kerrottavaa ei jatkossa tule. Pelkästään iloisia uutisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä ihan oikeassa, pitäisi pystyä asennoitumaan vähän positiivisemmin ;) Nämä minun itsesuojelumelanismit vain toimii tässä asiassa ylikierroksilla, enkä osaa niitä vaientaa :/ Ehkä mä vielä opin joskus :D

      Poista
  2. Huih millainen vauhtimies teillä! Noooo, taidot kehittyvät koko ajan ja järkikin kasvaa, mutta tsemppiä erityisesti äidille kun kolhut kohtaavat.

    Pidän teidän pienimmälle ihmeelle kovasti peukkuja, että saisitte ultrassa niitä hyviä uutisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhtia kyllä tosiaan piisaa, meillä ei koskaan kävellä vaan aina painellaan juosten :) Oppisi edes kolhuista, mutta tuntuu ettei niitä edes muisteta itkua pitemmälle :D

      Kiitos :)

      Poista
  3. Eikä, meillähän juuri pari kuukautta sitten Voima kolautti etuhampaansa kolme kertaa vähän ajan sisällä. Toinen etuhammas jäi vähän vinoon myös. Juuri käytiin viimeisessä jälkitarkastuksessa ja kaikki näytti olevan ok tai ei muuta olisi tässä tilanteessa voinut tehdä, kuin repiä hampaita irti. Jos olisivat aristaneet tai tummuneet ym. Mutta kuulin tutulta hammaslääkärissä työskentelevältä, että tärkeintä näissä tapauksissa on aina käydä hammaslääkärissä niin jos myöhemmin tulee rautahampaiden kanssa ongelmia niin on näyttöä siellä koneilla ettei tule mahdollisten oikomisten kanssa ongelmia. Helsingissä, kun ainakin kaikki paikat ovat niin tukossa ettei ihan tuosta noin vaan aina pääse hammaslääkäriin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei teilläkin :/ Tosi tylsiä, mutta kuulemma yleisiä onnettomuuksia tämmöset. Samaa sanoi se meidänkin hammaslääkäri, että nyt on ainakin sitten käyty näyttämässä todisteeksi tulevaa varten. Kuulemma parhaassa tapauksessa pysyvässä hampaassa vain kiillevaurio, mutta pahimmassa jopa kokonaan vaurioitunut, jolloin pitäisi laittaa implantti (kustannusarvio 3000 euroa… :/ )

      Ja joo täälläkin on ihan tukossa hammaslääkärit. Just varasin ittelleni, sain ajan 4,5 kk päähän?!

      Poista