torstai 13. helmikuuta 2014

Tukossa. TAAS.

Meidän pienen isännän nenä on taas ihan umpitukossa. Hereillä ollessa tilanne on ihan siedettävä, eikä sitä nyt oikeastaan edes huomaa. Mutta heti kun uni tulee, alkaa tuhina, vinkuna, kuorsaus, you name it! Ei auta kostutus (makkarissa ilmankostutin + nenään Physiomer baby), ei auta pystyasento (pinniksen toinen pää koholla, vaivaa myös autossa istualtaan nukkuessa)... No mitäpä muuta sitä vielä voisi kokeilla? Ainoa apu tulee Naso-suihkeessa, mutta eipä sitä saisi käyttää muutamaa päivää pitempään (öö, lasketaanko myös yöt jos päivällä ei käytetä?! :) ) 

Tästä samasta asiasta postasin jo aiemminkin, mutta tilanne parani sitten itsestään kun toiset ylähampaat tuli ikenestä läpi, vähän niinkuin arvelinkin ja toivoin. Mutta että taas. Lisää hampaita? Hyvin pieni ja lähes olematon nuha? Allergia? Isot risat? Ääh, kun tietäs! 

Alkaa äidillä taas silmäpussit kasvaa kun kuuntelee tuota metelöintiä eikä pysty nukkumaan. Eikä sankarin itsekään tule kovin hyvin nukuttua kun koko ajan yrittää hengittää nenän kautta laihoin tuloksin ja nousee sitten vähän väliä istumaan vaikka nukkua pitäisi. Mistähän sitä apua voisi edes yrittää lähteä etsimään, kun kerran näin pienen nenään kurkkaaminen vaatii kuulemma erityistyökaluja ja -asiantuntemusta? Onko kenelläkään tietoa hyvästä lasten nenä-kurkku-korvalääkäristä tarvittavin välinein pk-seudulla?

6 kommenttia:

  1. Voi ei teitä :/ - noh voidaan sitten öisin ajatella toisiamme, että siellä se toinenkin valvoo lapsensa hengitystä, heh ;). No se siitä mustasta huumorista, mutta oliskohan tulossa lisää hampaita jos tukkoisuus oli kerta kokonaan välissä pois?! Omituista kyllä sekin, että hampaiden tulo tekee tuollaista, että oliskohan just jotain isot risat-juttua?! Lääkäriasiassa en osaa neuvoa ketään lääkäriä, me käydään pikkujätissä aina ja tyytyväisiä ollaan palveluun siellä yleisesti, että löytyisköhän sieltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kyllä se musta huumori on monesti ainoa oikea ratkaisu tilanteeseen ja siitä selviämiseen :D

      Niin, oisko se kuitenkin ne hampaat... Kyllä mä olen kuullut, että toisilla niiden tulo vetää nenun tukkoon, ja varmasti varsinkin jos ahtautta on ennestäänkin. Meillähän oli se toinen kyynelkanavakin tukossa, ja nehän on yhteydessä toisiinsa.

      Mekin käydään yleensä Pikkujätissä, tosin varmaan eri pisteessä :) Mekin on oltu ihan tyytyväisiä siihen, mutta ehkä mä soitan sinne ja kysyn onko niillä tarvittavia välineitä ja ihmisiä :)

      Poista
  2. Meillä alkoi puolitoists viikko sitten aamutukkoisuudella, joka paheni päivä päivältä ollen sitten öisin jo ihan rehellinen nuha. Sitten alkoivat yöriekkumiset, mutta suusta ei katsellen tai kokeillen löytynyt mitään. Mies oli jo viemässä lääkäriin, kun päätti sitten jälleen kokeilla, niin sielläpä se sitten olikin, poskihammas tulossa läpi. Nuha on edelleen ja kiukku vaivaa, mutta onneksi Burana on rauhoittanut yöt edes osaksi, Panadolista ei ollut mihinkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kiva" kuulla, että sielläkin oireillaan hampaita tukkoisuudella. En siis hatustani ole vetänyt tätä tietoa :)

      Täälläkin olisi varmaan kulmahampaat seuraavana vuorossa, ja ne poskihampaiden lailla ovat vissiin aika työläitä tehdä :/ Tänään on kyllä pienen ukon nenä alkanut vuotaakin, että olisko tämä osaksi myös sitten flunssaa. Jep jep, tiedä näistä :D Ehkä sitä sitten saadaan nukkua kun nämä kaikki hampaat on ensin puskettu läpi :)

      Meillä epäilen, että Elias sai allergiaoireita tuosta Buranasta, niin sillä ollaan kokeiltu pärjätä Pamolilla. Tulis nyt 10 kg täyteen niin voisi testata tuota järeämpää Pronaxenia :)

      Poista
  3. Nenä tukossa, toinen kyynelkanava meilläkin tukossa, yökiukut ja tadaa - alhaalla tuntuu pienet nystyrät kulmahampaiden kohdalla. Tulisivat äkkiä läpi. Kiitos siis tästä, epäilen nyt siis hampaiden aiheuttamaa nuhaa kuin flunssaa. Eihän tässä muuten mitään, mutta kun maanantaina pitäis päästä koneella heltsinkiin lomalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts ja voih :/ Se onkin hauskaa hommaa se lentäminen tukkoisen lapsosen kanssa! Mä olen ruiskinut Nasoa nenään vaikkei nuhaa just lentäessä ole ollutkaan, ja kaippa se jotain on auttanut :)

      Mutta kohtalotovereitakin sielläkin hammaspuuhissa. Jaetaan siis kokemukset ja ollaan samaa mieltä tästä tukkoisuuden syystä :D Meillä taitaa kyllä olla molempia nyt, sekä flunssaa että hampaita, kun yöllä nousi kuumekin :/

      Poista