keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Talviloma (ja MONTA kuvaa!)

Piitkän lomailuputkemme päättää loma Suomen lapissa, Sallassa. Talvi saapui koko Suomeen juuri parahiksi tälle samalle viikolle, ja miinusasteet ovatkin kivunneet melko rapsakkaihin lukemiin lähennellen ajoittain jopa - 30 °C. Näin yleisesti ja normaalitilanteessa rakastan lämpötilojen ääripäitä, siis tuosta samaisesta miinuslukemasta plussaan kolmenkympin tienoille asti. Mutta koska Eliaksen iho ei tykkää pakkasista, en minäkään niistä tällä hetkellä juuri välitä. Ulos on kuitenkin tuo nenänpää pistettävä kaiken uhalla, joten tässä lomailun tuotoksia teidänkin ihailtavaksi.





Naavaa ei etelässä enää ole, mutta onneksi sitä täältä vielä löytyy.
Lohduttavaa tietää ettei ilmastopeli ole vielä täysin menetetty.

Makkarat maistuu parhaiten laavulla paistettuna. Onneksi on Vatajan nakit!
Kaamoksen aikana aurinko ei nouse tätä korkeammalle.


Vähän tärähtänyt kuva, mutta varmasti saa idean miten rattaat saa mukaan metsäpoluille!

Yhtenä päivänä äiti sai myös laatuaikaa itselleen, ja lähti YKSIN tunturin päälle seuranaan vain kamera. Tunturin päälle kipuaminen oli kyllä urakka sinänsä, mutta kun lopulta maisemat avautuivat edessä, niin henki salpautui ihan muusta syystä kuin huonosta kunnosta. Innostuin kuvailemaan ihan todenteolla, enkä meinannut millään raaskia lähteä laskeutumaan alaspäin. Miten voikin tulla niin rauhallinen olotila pelkästä maisemien katselusta? Sormet umpijäässä oli pakko yrittää taltioida tuota ihanaa näkymää!









Rakastan näitä lumisia puita. Kaunista, yksinkertaisesti!

Paluumatka olikin huomattavan paljon helpompi kuin nousu. Peppumäkeä vain alaspäin, ja kivaa oli!

6 kommenttia:

  1. HEI JÄRJETÖNTÄ mitä kuvia, onko tuollaista oikeasti olemassa?? Siis niin ihania ja voi jotenkin vähän edes kuvitella tunteen ja sen hiljaisuuden mitä siellä on ollut!! Ihan, kun postikortteja joka kuva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti tänään lähteä uudestaan ihailemaan noita maisemia, ne on vaan niin käsittämättömän upeita!! Huonoja kuvia sieltä ei saa kyllä millään :) Ja varsinkin kun yksin käy tunturinlaella töröttämässä kuuntelemassa vain tuulen suhinaa, niin se kontrasti arkielämään on todella iso :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä näitä passaa katsella :) Mun onneksi nykyajan kamerat on niin hyviä että ihan tavan näpsyttelijätkin osaavat tallentaa hienoja otoksia :)

      Poista
  3. Ihan älyttömän kauniita kuvia, varmasti ihana reissu teillä! Hauska tuo rattaiden ja pulkan yhdistelmä :) Meilläkin muuten vauvan iho menee tosi nopeasti jo tosi ärhäkän näköiseksi jo ihan pikku pakkasilla joten olen pitänyt pakkasrajana meille max -12 ja silloinkin ollaan vaan n 20min ulkona. Tuntuu, että kaikki sopivat ruuatkin oireilevat kasvoissa helpommin kun ovat jäätyneet :( Vauvalle on myös alkanut tulla kuivia länttejä jalkoihin ja kaulaan.

    Hyvää lomaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Reissu oli ihana ja näihin kuviin palaa todella mielellään muistelemaan maisemia! Tykkään kovasti!

      Minustakin tuntuu, että nyt on tosi vaikea erottaa milloin kasvot oireilee allergiasta ja milloin pakkasesta. Yritän katsella otsaa (se pakkaselta piilossa) ja silmäluomia, ja jos niissä on niin sitten se on selkeää allergiaa. Meillä on selkä kuitenkin se pahin oireilija tällä hetkellä, ja tuntuu ettei se parane millään :(

      Poista