torstai 23. tammikuuta 2014

11 kk

Ihan kuin huomaamatta on taas tullut yksi kuukausi lisää Eliaksen mittariin. Ja kauhukseni huomaan sen olevan myös viimeinen, milloin kuukausia ilmoitetaan ikää kysyttäessä (no voi tietenkin ne myöhemminkin kertoa, mutta eihän sillä sitä samaa merkitystä enää ole). Mitäs meidän 11 kk isomies osaa jo? 

- juo pillimukista ihan itse!! 
- juomana vesi (kalkkilisä myös aloitettu)
- yhteensä 6 hammasta: 2 alhaalla, 4 ylhäällä
- hampaita tehtiin taas kovan itkun kera
- nenän tukkoisuus helpotti hampaiden tulon myötä (en olisi ihan oikeasti uskonut)
- uusia "pahiksia" löytynyt quinoa ja myskikurpitsa
- toisaalta riisi tuntuu alkavan sopia, samoin porkkana ja ehkä KAURA (tätä parin kk ajan kerran viikossa ja nyt 3. pv aamupuuron seassa n. 1 tl)
- syönti edelleen melkoista houkuttelua
- syö kaikki paperit ja pahvit mitkä saa käsiinsä
- imetys loppusuoralla 1x vuorokaudessa
- kävelee tukia pitkin sujuvasti
- sanoo "äiti" ja satunnaisesti "isi", en tiedä kyllä sanooko ihan tarkoituksella
- seisoo itsestään hetken kun ei tajua niin tekevänsä 
- suuttuu mielettömän helposti jos kielletään/otetaan kiva juttu pois 
- tajuaa mikä on kiellettyä, mutta tekee sen kuitenkin
- pyörittelee päätään kun kielletään kiellon vahvistukseksi
- seuraa tarkasti mitä eri asioilla/tavaroilla tehdään ja yrittää tehdä sen itse jos saa käsiinsä
- ilmeilee paljon, hassuttelee
- rakastaa kukkuu/piiloleikkiä
- hajottaa naureskellen kaikki muiden rakentamat legorakennelmat
- alkaa tanssimaan ja leikkimään tutut muskarilaulut kuullessaan
- osaa kiivetä portaat, muttei laskeutua
- nukkuu vielä yleensä kahdet päikkärit
- herää öisin useasti, mutta nukahtaa nopeasti silitykseen 
- edellä mainitusta syystä nukkuu perhepedissä
- vaatekoko 74, kallistumassa jo 80 puoleen
- vaippakoko 4, edelleen 

Ja varmasti paljon muutakin kun vain tulisi nyt äidille mieleen! 


6 kommenttia:

  1. Ihana 11kk siellä!<3

    Kuulostaa niin tutulta nuo taidot.
    Niin se vaan aika on kulunut ja seuraavaksi kirjotellaan jo 1v kuulumiset. Hurjaa!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! En tajua miten aika on mennyt niin nopeaan! 1 vuotias ei ole enää vauva, mikä on toisaalta kivaa, mutta toisaalta niin haikeaa :)

      Poista
  2. Oi, teilläkin ollaan jo 11kk. Onnea :)

    Meillä on Vauvalla sama määrä hampaita, ja juurikin noin, että alhaalla 2 ja loput ylhäällä. Ja kaikki tulleet kovien harmituksen kanssa.

    Hienoa, että voitte nukkua perhepedissä ilman, että tissi on ainoa joka auttaa yö heräilyyn. Meillä nimittäin tissi on yhä se rauhoittaja, vaikka aika tyhjät pussithan nuo alkavat jo olemaan. Vauva on "sivuvaunussa" meidän sängyssä kiinni ja olen miettinyt onko sekin liian lähellä. Haistaako ne viimeisetkin maitotipat musta :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Virallisestihan ollaan jo melkein 11,5 kk, mutta kun äiti vaan ei ole saanut aikaiseksi päivitellä aikaisemmin :D

      En tiedä uskosinko siihen, että vauva jotenkin haistaisi maidon tissistä. Ehkä se on ennemmin sitä, että aistii sen maidon tarjoajan läsnäolon hengityksestä, hajusta, kosketuksesta yms. Minä olen vaan sitkeästi ollut tarjoamatta tuota tissiä, vaikka ihan selkeästi sitä on vailla oltu. Mies on sitten vetänyt ukkoa enemmän omalle puolelleen ja silitellyt. Nyt tuntuu, että sitkeys (ja se ettei hampaita taida juuri nyt olla tulossa) alkaa VIHDOIN tuottamaan tulosta, kun imetyskerrat on pudonneet siihen yhteen iltaisin. Viime yönä nukkui ensimmäistä kertaa lähes koko yön, siis heräsi vain muutaman kerran eikä oikeastaan huudellutkaan. Jiihaa! Mä niin odotan sitä yötä kun herään vasta aamulla ensimmäisen kerran :) Toivottavasti teilläkin pian!

      Poista
  3. Meilläkin Voimalla (1v8kk) on edelleen vaippakoko 4, ja varmaan on hamaan tulevaisuuteenkin ;)

    Onnea sinne pienelle miehelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo turhaan minäkään itseasiassa tuota vaippakokoa kummastelen kun tuolla vanhemmallakin taisi olla 4 käytössä melkein vaippaiän loppuun asti kunnes oppi kuivaksi 2 v 3kk iässä :)

      Kiitos <3

      Poista