sunnuntai 18. elokuuta 2013

Korvikekokeilu, osa 1

Voi vitsi. Huonolle näyttää Nutrilon Peptin (2) tilanne. Ollaan siis nyt kokeiltu vajaan viikon ajan ensimmäistä maitoallergisen korviketta tulevaisuutta ajatellen. Ensin tuli käsivarteen syheröä, sitten poskiin, rintaan ja lopulta kakka tuli vaipasta ulos löysänä limaisena liejuna. Kakka on kuitenkin ollut kiinteää jo ties kuinka kauan ennen tätä kokeilua. Lopetin Nutrilonin välittömästi ja sitä ehti mennä noin 6 päivää ja enimmillään semmoiset 6-8 mittaa. En tiedä voisiko tuo olla jotain normaalia aloitukseen liittyvää, ja oireet katoaisi käytön jatkuessa (toiveajattelua). Tai sitten se ei vaan sovi ja tilanne pahenee. Tein kuitenkin päätöksen kokeilla toista meille reseptillä annettua korviketta, Profylacia, jos siinä olisi meille paremmat ainesosat. Tiedän kyllä, että nykysuositus on vain siedättää ja siedättää näiden allergioiden suhteen, eikä tarkkaan Käypä Hoito -suositusta lukeneiden lääkärien mielestä kukaan VOI edes olla allerginen pilkotulle lehmänmaitoproteiinille, mitä siis nämä ekana kokeiltavat korvikkeet ovat. Tai muillekaan korvikkeen sisältämille aineille.  Mutta en aloita taas siitä, koska kaikki allergisten lasten vanhemmat tietävät sen suosituksen olevan vain iso kakkakikkare (ja toivottavasti ohimenevä trendi). Pelkään kamalasti, että tilanne palautuisi aikaisempaan, josta toipuminen kuitenkin kestää taas viikkoja. Ennemmin tahdon kokeilla toista vaihtoehtoa, kun sellainen mahdollisuus kuitenkin on. Nyt vain odotellaan, että ihottumat häviää ja masun toiminta normalisoituu ennen uutta kokeilua. Kortisoniakin on siis joutunut sivelemään pikkuisen iholle todella pitkästä aikaa :/

4 kommenttia:

  1. Meillekään ei toi pepti sopinut mutta profylac sopi. Toivotaan että näin olisi myös teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, teiläkin allergiaa :(

      Hienoa, että teille on korvike löytynyt! Mä olen lukenut aika monen kokemuksista, että ton Profylacin pitäisi olla aika hyvä ja maissin siinä jotenkin "paremmassa" muodossa kuin noissa muissa. Toivottavasti sopii siis meillekin :)

      Poista
  2. Zemppiä seuraavaan koitokseen! Pidän peukkuja <3

    VastaaPoista