keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kirpparit: valitusta ja löytöjä

Olen kesän aikana juossut paljon kirppareilla. Haussa on ollut pääasiassa molemmille
Po.Pin paita 2 e
Småfolkin bodyt 7 e
pojille seuraavaa kokoa olevat vaatteet. Kerta toisensa jälkeen saa pettyä ja todeta saman: kirpparit on täynnä väritykseltään vaaleanpunaista vaatetta. Usean pöydän ohi saa kävellä suoraan ohi, kun siinä ei yksinkertaisesti ole yhtään muun väristä vaatekappaletta. Tottakai tytöille jo pelkästään tehdään enemmän vaatteita (tästä ärsytyksestäkin saisi ihan oman postauksen), ja niitä varmasti ostetaankin määrällisesti enemmän kuin pojille, mutta ihan aikuisten oikeasti: onko niiden KAIKKIEN pakko olla vaaleanpunaisia?? Luulisi olevan virkistävää vaihtelua jos vaatekaapissa näkyisi joku vihreä tai keltainen väriläiskä.  Vai onko ne vaaleanpunaiset vain kiikutettu sinne kirpparille kun eivät ole kavereille kelvanneet :). Kyllähän sitä tietty pojankin VOI pukea hempeisiin vaatteisiin, mutta kun en ylipäänsä tykkää sen tyylisistä, ja taidan olla sen verran vanhanaikainenkin, että se väri ei vain tunnu omalle poikieni päällä. Ei meillä vaaleansinistäkään kovin monessa vaatteessa päävärinä ole, mutta myös tummat synkät värit poislukien ruskea ovat vähemmistössä (joo-o, ei ole helppoa löytyy budjettivaatteita näillä kriteereillä). Lisäksi tuo esikoinen on jo sen verran sukupuolisuuntautunut, ettei todellakaan laita päälleen "tyttöjen" vaatteita, vaikka muuten saan vielä aika vapaasti valita hänen vaatteensa. Sanottakoon kuitenkin, että viime reissulla löysin kyllä Popin punaiset chinot esikoiselle, joista olin todella iloinen. No onneksi on olemassa nettikaupat ja alennusmyynnit, jos kirpparilta ei sopivia löydy. Molempia kun käyttää sopivasti, niin säästää pitkän pennin. 


Metsolaa: haalarit 12 e,  housut 5 e
Juuri passeli koko
Paidat Halonen & Zara 3 e
o-ou vaaleanpunainen ja lila - toivottavasti kelpaa!
Nuoremmalle herralle vaatetta on vielä kuitenkin löytynyt, ettei uutta olisi tarvinnut ostaa (no ihan pikkuisen jotain... :D). Joistain näkee heti pesulapuista, etteivät ole edes montaa kertaa päällä käyneet. Mitä isommaksi koot menevät, sitä harvemmin löytöjä tekee. Esikoisen 122 cm alkaa olla tosi harvinaisuus, varsinkin sellaiset mitä voisi vielä käyttää muualla kuin ulkohommissa. Monet vaatteet ovat nähneet pienen pojan elämää jo ehkä liikaa myytäväksi asti. Olen nähnyt todella reikäisiä, suorastaan törkyisen likaisia, haisevia ja muotonsa menettäneitä vaatteita, joita itse en kehtaisi edes keräykseen laittaa. Suosituista merkeistä yritetään nyhtää suorastaan törkeitä hintoja, vaikka vaate on kunnoltaan lumppua. Eräälläkin kirpparilla on ollut koko kesän ajan ja on edelleen yhdessä pöydässä samat Me&I paidat myynnissä törkeään 6,5 e hintaan, vaikka värit hyvä että erottuvat ja muoto on virttynyt muistuttamaan ennemmin telttaa kuin paitaa. Todella ihme (NOT), etteivät ole kenellekään kelvanneet! Ja maksan kyllä mielelläni enemmänkin kuin viisi euroa merkkivaatteesta, joka kunnoltaan on vielä käyttökelpoinen. Eli pesunukka ja haalistuma on ihan normaalia käytetyssä vaatteessa, mutta reiät ja tahrat pitää kyllä ottaa huomioon jo hinnassakin (ja jää todennäköisesti ainakin minulta ostamatta). Näiden lisäksi olen löytänyt hirmuisen läjän hyväkuntoisia Lindexin, Tutan, ym. halvempien merkkien vaatteita ihan pilkkahinnalla (0,20-1,5 e/kpl). Myös leluja (Hot Wheels -rata esikoisen suosikki), rullaluistimet, Tripp Trappin pehmusteet, vaunun hyttyssuojan jne. olen kantanut selkäväärällä kotiin. Mutta että näitä kaikkia kivoja juttuja löytää, pitää kirppiksillä käydä aika usein, ja löytää semmoinen kirppari missä myyjiä ja asiakkaita riittää sopivassa suhteessa. Meidän omalla paikallisella kirpparilla on liikaa asiakkaita myyjiin nähden, joten sieltä en ole löytänyt pipoa kummempaa. Ilmeisesti parhaat tavarat hamutaan jo myyjien asetellessa pöytäänsä. 
Me&I paita 2 e (kun uusi!)
Po.Pin uikkari E:lle 3 e (kuin uusi!)
Lindexin haalari 3 e
Me&I pupupöksyt 6 e (todella hyvät!)

Jonkun verran teen ostoja fb-kirppiksillä. Sieltä löytää paremmin semmoisia vaatteita mistä tykkää, mutta varjopuolena on tietysti hinta ja epävarmuus siitä missä kunnossa vaate tulee, tai että ylipäänsä tulee. Vielä en ole joutunut huijauksen kohteeksi, ehkä parissa vaatteessa kunto ei ole vastannut ihan sitä mitä odotin. Mutta ei siis mitään isompaa, ettei vieläkin uskaltaisi ostella. Myyntipuolella olen myynyt ihan muutamia vaatekappaleita, jotka ovat kyllä menneet hyvin kaupaksi kun hinta on ollut kohillaan :)

P.S. Miksi, oi miksi, noiden kuvien asettelu on tehty NIIIIN vaikeaksi tässä bloggerissa?!





3 kommenttia:

  1. WAU mitä löytöjä!! Missä päin asutte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nurmijärvellä asutaan, mutta tosiaan ei tossa meidän paikallisella kirpparilla tämmöisiä löytöjä tehdä! Nää löydöt on tehty 400 km pohjoiseen mummolan lähikirpulla, ja suurin osa vielä touko-kesäkuussa. Nyt oli vähän huonommin tavaraa, tosin noi pupupöksyt ostin viime viikolla :) Siellä oli vielä semmoinen ihana Smulan-tunika (vai yökkäri?), joka oli kuin uusi myös ihan pilkkahintaan! Vähän harmitti kun en ostanut, vaikka toisaalta, kenellä mä nyt sitä olisin käyttänyt :D

      Poista
    2. Joo kunnon löytöjä tehdään just jossain kaauuukana :D

      Poista